maanantai 2. tammikuuta 2017

Lempi-huivista lempihuivi?

Lentävän Lapasen lapasmalliyhteistyön tiimoilta minulle päätyi kolme vyyhtiä Malabrigo Sockia, joista haaveksin neulovani huivin tai parikin. Joulun alla muistin ohjekirjastossani olevan Lempi-huiviohjeen, johon arvelin lankojeni sopivan kuin nakutettu. Lempi-huivi on tosin suunniteltu paksummalle langalle, mutta mallia on helppo kasvattaa lisäämällä raita- ja hunajakenno-osia.

Minä neuloin oman huivini 2,75-millisillä puikoilla, joiden tiesin sopivan käsialalleni ja tuottavan sopivaa neulepintaa.


Päädyin lopulta tekemään yhden ylimääräisen yksivärisen ja yhden raidallisen osion. Enemmänkin olisi voinut tehdä, mutta minä nyt olen tällainen kevyempien huivikkeiden ystävä.


Niin, yritinhän minä sitä hunajakennoa neuloa, mutta hermostuin, enkä pitänyt omasta neulejäljestäni. Päätin toteuttaa yksivärisetkin osiot aina oikein -neuleena, jolloin niistä tuli merkittävästi kapeammat kuin alkuperäisessä mallissa. Minullehan se passasi vallan mainiosti, kun en huiviini vallattomasti korkeutta kaivannutkaan.


In action -kuvasta käynee selvimmin ilmi oman huivini kokoluokka. Isompikin olisi voinut olla, mutta riittävän iso on näinkin. En tullut laittaneeksi lankojen menekkiä sen tarkemmin ylös, vaikka taisin käyttämättä jääneet pallerot punnitakin; laskeskelin vain, että saisin kyllä langoistani helposti toisenkin kolmivärisen huivin.

Käyttämäni värit olivat muuten vihreä Turner (väritykseltään poikkeuksellisen yksivärinen useimmiten saatavilla oleviin Turnereihin verrattuna), keltainen Ochre ja vaaleanharmaa Pearl. Alimmassa kuvassa keltainen toistuu liian lämpimänä, kahta ylempää kuvaa yritin vähän muokata värien osalta enemmän todellisuutta vastaaviksi. Väriyhdistelmä on ah-ihana, mutta en ole ihan varma, onko okrankeltainen sittenkään ihan se paras väri minulle. Vaan mitäs sen väliä, enhän minä itseäni katsele, joten aion pitää ihanan pehmoista huiviani, kävivätpä sen värit minulle tai eivät.

Tänä Suomen 100-vuotisjuhlavuotena päätin palata Ravelryn Lankalaatikkoon, jossa käynnistettiin neulojien oma Suomi100-yhteisneulonta:


Tarkoituksena on neuloa mahdollisimman paljon suomalaisista langoista (joko kokonaan alkuperältään suomalaisista, suomalaisten värjärien värjäämistä tai avainlippumerkillä varustetuista teollisista langoista) ja suomalaisten suunnittelijoiden ohjeista. Minä huomaan suosineeni suomalaisten pienvärjärien lankoja jo viime vuonna, ja trendi myös kotimaisten suunnittelijoiden ohjeiden käyttöön on selvästi nouseva. Aionpa itsekin julkaista muutaman uuden ohjeen KAListelijoiden ja muidenkin neulojien iloksi ja riesaksi myös vuonna 2017. Mietintämyssyssä on jotain pientä muutakin uutta neulomiseen liittyen, mutta siitä sitten aikanaan.




2 kommenttia:

  1. Kiva huivi näin muokattunakin. Mulla on tähän ohjekin hankittuna, kunbsaisi jossain välissä vielä neulottua, niin avot :)

    VastaaPoista
  2. JO viime vuonna neuloin monta ns. kotimaista vyyhtiä ja kotimaisilla ohjeilla. Siitä on hyvä jatkaa.

    VastaaPoista