keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Harmaa hurmaa nuorisonkin

Harmaa saa taas lisää palstatilaa. Neulottuani melkein Celtic Carol -lapaset lasteni serkkutytölle päätin tehdä hänelle myös paksummat harmaasävyiset kirjoneulelapaset kovemmille pakkasille. Harmaata piti olla, ja lankakaupasta tarttui matkaan kahta eri sävyä Sandes Garnin Peer Gyntiä, jota en ollut aikaisemmin kokeillut. Näppituntumalta täysvillainen lanka vaikutti hintaansa nähden varsin asialliselta, joten ehkä siitä neulottuja lapasia voisi ainakin ei-kovin-herkkäihoinen pitää käsissään ilman aluslapasiakin.


Päädyin neulomaan samalla valmiin mallin muokatulla versiolla, jolla neuloin yhdet lapaset suomenlammas-lähilangasta. Tosin ensimmäisen lapasen neulottuani totesin sen olevan aavistuksen nafti, joten purin lapasen alun kierreraitaan asti ja fiksasin hieman sekä kirjoneuleen aloitusta että peukalokiilan paikkaa. Tiiviit ja varsin istuvat lapaset sain aikaiseksi 4 mm puikoilla, toivottavasti mahtuvat saajalleen. Minä kuittasin voiton yarn chicken -kisasta, sillä tummanharmaa pohjaväri riitti kuin riittikin loppuun saakka, taisi metrin pätkä jäädä ylikin. Vaaleamman harmaata jäi reilumpi pallero loppusijoittettavaksi toistaiseksi vielä tuntemattomaan projektiin.

Näitä lapasia neuloessani tajusin taas yhden syyn, miksi kirjoittelen ohjeita muistiin itselleni ja julkiseen jakoon: on mukava, kun ei ihan joka kerran uutta neuletta aloittaessaan tarvitse aloittaa kaikkea alusta, vaan voi joskus neuloa jotain (ainakin melkein) suoraan valmiista mallista.

3 kommenttia:

  1. En ihmettele, että nämä harmaat hurmaavat. On ne sitten sievät!

    VastaaPoista
  2. Hurrrrrmaavat ovat! Kiitän, kumarran ja hurrrrraan myös sille, että autat ohjein kanssaneulojia :-)

    VastaaPoista