maanantai 5. tammikuuta 2015

Lisää kanukkisukkia

The Canadian Crazy Train -sukkakisailu on päässyt hyvään vauhtiin, joten kiihdytetäänpä myös testisukkien raportointia. Kisan toinen varpaista varteen -malli on Tabi Fergusonin Off the Rails, jonka minä päätin tehdä viime kevään retriitistä vaihdokkina mukaan tarttuneesta tuntemattomasta sukkalangasta (huhujen mukaan mahdollisesti Regian 4-säikeistä).


Näissä sukissa olikin minulle uudenlainen lyhennetyin kerroksin tehtävä kärki. Aluksi luotiin puolet sukan terän silmukkamäärästä väliaikaisella aloituksella ja tehtiin kärjen toinen puolikas lyhenevin kerroksin. Sen jälkeen jatkettiin pidentyvin kerroksin, jolloin muodostui sukan kärki. Väliaikainen aloitus purettiin silmukat poimien ja siitä lähdettiin neulomaan normaalisti kohti kantapäätä. kantapääkin tehtiin lyhennetyin kerroksin (tiimalasikantapää), joten sukista tuli kaikkineen melkoisen kapeat. En jaksanut enää seurata ohjeen kehitysversioita testiparini ja palautteen annon jälkeen, joten en tiedä, onko malliin tullut muutoksia. Sukan suun joustinta neuloin niin pitkälle kuin lankaa riitti, sitä kun oli käytössä alle 70 g. Sukat lähtivät joulukuun alussa Vaasaan Hyvän Mielen Sukat -keräykseen.

Kisassa on mukana myös varresta varpaisiin neulottavia sukkia, niistä ensimmäisenä esimerkkinä Anneh Fletcherin Iron Bridge. Rautasiltasukkiin päätin käyttää leveäraitaisen Katia Olé Socks Senses -kerän, jonka olin hankkinut vuoden 2013 Tour-de-Sockille, mutta joka oli jäänyt silloin käyttämättä.


Sukan varren yläosassa on nimen mukainen siltakuvio - vahinko vain, että se osui omalla langallani sellaiseen värikohtaan, josta se ei erotu juuri lainkaan. Kannattaakin käydä katsomassa tämä hieno yksityiskohta mallin omalta sivulta.


Kantapääkin on kiva, hyvin istuva sileän nurjan kiila joustinneuleraitojen välissä. Vartta neuloin ihan tietoisesti pitkäksi, että saisin lankaa kulumaan reippaasti. Raitojakin yritin parhaani mukaan täsmäillä niin, että kantapää ei rikkoisi raidoituksen rytmiä kovin pahasti. Onnistui mielestäni tässä poikkeuksellisenkin hyvin, kun lisäsin toiseen sukkaan vähän ennen toisen sukan aloittamista välistä poistettua vaaleanruskeaa-luonnonvalkoista värijuoksua.


Pitkän varren, pitkähkön terän (tavoittelin vähintään kengänkokoa 40) ja raitatäsmäilyjen vuoksi lanka kävi lopulta aika vähiiin, enkä saanut enää kärkiä samanlaisiksi. Vaan eipähän tuo sen suuremmin haitanne; toivottavasti nämä sukat käyvät jollekulle pohjoisen ulottuvuuden sukulaisista. Minä olen erityisen tyytyväinen saatuani käytettyä lähes ongelmaksi muodostuneen raitalankakerän loppuun pientä vaaleaa jämänöttöstä lukuunottamatta.

2 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia! Minä tykkään noiden sini-ruskea-valkoisten sukkien värimaailmasta ja raidoituksesta, vaikkei tuosta mallineuletta niin erotukaan.

    VastaaPoista