lauantai 29. marraskuuta 2014

Kohti mukavuusrajaa ja sen yli!

Olen tunnetusti monivärivammainen: kaikenlaiset itseraidoittuvat ja pätkävärjätyt langat ovat minulle lähinnä kauhistus. Viime kevään retriitissä olin kuitenkin poikkeuksellisella tuulella: sen lisäksi, että hamstrasin lankoja lahjoituspöydästä, vaihdoin ja ostin niitä myös neulojatovereilta melko vapaamielisellä otteella. Siinä langanhankintatuiskeessa päädyin tekemään kaupat myös Wollmeise Twinistä värissä Aspentree ajatellen, että on vaihteeksi aika kokeilla omia mukavuusrajoja monivärilankojen suhteen. Vyyhdillä Aspentree oli oikein kaunis kimara tummanharmaata, vihreää, keltaista ja luonnonvalkoista, mutta tiesinhän minä jo siinä vaiheessa, että pätkärääkkihän se oli.

Puolisen vuotta vei, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen, kerin Aspentreeni (luvalla sanoen käsittämättömän rumankirjavalle lankakakulle) ja loin silmukat Lintillaan; Martina Behmin aina oikein -neuleiset huivit nyt vain on luotuja kirjaville langoille. Usko oli kyllä koetuksella moneen kertaan, mutta päätin neuloa huivin loppuun ja päättää vasta sitten, mitä mieltä siitä olisin.


Semmoinenhan siitä tuli, villi. Värit lätäköityivät varsin kohtuullisesti ja tasaisesti pitkin huivia, mikä on yksinomaan hyvä asia; yhden Aspentree-Lintillan löysin Ravelrysta, ja siinä keskellä huivia oli laaja keltavoittoinen lätäkkö.


Neuloin huivin löysähkösti 2,5 mm puikoilla, jolloin 157 grammaa lankaa riitti 19 röyhelöön runko-osassa sekä päättelyröyhelöön. Pidän huivin muodosta ja reunaröyhelöstä, mutten ole vieläkään päättänyt, onko väritys aivan kammottava vai jollain mielenvikaisella tavalla tosi päräyttävä. Mukavuusrajojani tämä huivi totisesti koettelee, ja jos päätän sen päälleni pukea, se lennättää minut kyllä takuuvarmasti myös kauas mukavuusrajan tuntemattomalle puolelle. Taidan kuitenkin jatkossa tyytyä hankkimaan hieman rauhallisemman värisiä lankoja, ihan vain mukavuuden nimissä...

4 kommenttia:

  1. Käyttöön vaan. Piristää taatusti harmaata päivää!

    VastaaPoista
  2. Voi himpskatti kuinka hieno. Ihan oikeasti, tosi hieno. Värien perusteella (keltaista, hyyyy) olisin veikannut pelottavaksi, mutta kuva todistaa toisin.

    VastaaPoista
  3. Kuinka valloittavan ihana voi pätkärääkätystä langasta tehty huivi olla... Näköjään aika tosi ihanainen <3

    VastaaPoista