Tarina pahantuulisista afroamerikkalaisista peltimaatuskoista

Kelttilapasista innostuneena tongin paksumpien villalankojen laatikkoani kirjoneulelapastelun jatkaminen mielessäni. Löytyi pari vuotta sitten paikallisten neulojien pikkujouluissa lahjaksi saamani kolmisäikeinen luonnonruskea suomenlammasvillalanka Frö sekä sen kaveriksi retriitissä minulle lahjoitettu, kasviväreillä värjätty kellanbeigehkö lanka. Molemmat tuoksuivat huumaavasti lanoliinilta ja kun langat vaikuttivat sopivan yhteen niin paksuudeltaan kuin väreiltään, päätin vihdoinkin neuloa muutama vuosi sitten blogimaailmassa paljonkin nähdyt Maatuskat.

Kelttilapasten perusteella otin käyttöön 3 mm puikot - ja ryhdyin soveltamaan omiani. Peukalokiila ainakin piti olla, ja pari lisäsilmukkaa leveyteen muutenkin. Ranne saisi olla samantyyppinen kuin kelttilapasissa, muutaman silmukan kapeampi kuin kämmen, ja aina oikein -osuuksien tilalla pari peräkkäistä nurjaa kerrosta.

Ensimmäisestä yritelmästä tuli ihan liian pieni, purkuun meni jo melko pian ranteen jälkeen. Uutta piti kuitenkin laittaa tulille, vaikka rasvaisten ja karkeahkojen lankojen neulominen melko pienillä puikoilla työstä kävikin. Aikamoista peltiähän siitä syntyi. Kun lapasesta uhkasi tulla kapea ja pitkä, piti kärkikavennuksetkin aloittaa ohjetta aikaisemmin.

Toisen lapasen neulominen kehtuutti. Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin hommiin. Kärkikavennuksia aloitellessa sovitin tekelettä - voi taivahan talikynttilät, työn alla ollut lapanen oli ensimmäistäkin peltisempi, suorastaan ahdistavan tiukka. Purkutuomiohan siitä tuli, ja mietin hetken, josko unohtaisin koko homman. Vaan eihän sisu periksi antanut, piti se pari neuloa. Yritin rentouttaa otetta ja kuinkas kävikään: jälkimmäisestä lapasesta tuli sen verran löysempi kuin ensimmäisestä, että sen kyllä huomaa. Edes viimeistelykastelu ja -venyttely ei häivyttänyt kokoeroa kokonaan. Enää en purkanut, päätin antaa olla.

Maatuskat näyttävät juuri niin kiukkuisilta kuin miltä itseni tunsin, kun päätin projektin olevan valmis. Värivalintojen vuoksi maatuskoilla on kovin tumma hipiäkin; vaaleaa lankaa oli sen verran naftisti, etten uskaltanut ottaa sitä pohjaväriksi. Sehän se oliskin tästä puuttunut, että toinen langoista olisi loppunut kesken!

Miten vaikeaa voi olla neuloa kaksi samankokoista kirjoneulelapasta? Näköjään liian vaikeaa minulle. Mitä tästä voisi muuta sanoa kuin sen legendaarisen: paska homma, mutta tulipahan tehtyä. Vielä kun keksisi, minne nämä voisi lahjoittaa minun mieltäni pahoittamasta.