maanantai 24. helmikuuta 2014

Kaarisilta

Tammikuun luovuudenpuuskassa toteutin viimeinkin mielen perukoilla pyörineen raitahuivi-idean. Ensimmäinen versio epäonnistui, kuten tuli jo blogissakin julistettua, mutta toinen olikin jo sen verran onnistunut, että neuloin samalla mallilla kaksi huivia ja kirjoitin siitä ohjeen.


Ensimmäiseksi neuloin kakkosversion samoilla langoilla kuin epäonnisen ykkösen: ruskea on DROPS Safrania ja vihreä Solberg Garn fiolia, molemmat 100 % puuvillaa. Huivista tuli juuri sellainen kuin olin toivonutkin, passeli lämpimille kevätkeleille tai viileisiin kesäiltoihin.


Tällä kertaa mittasuhteet ovat omaan makuuni kohdillaan, ja huivin saa aseteltua helposti kaulalle niin, että näkyviin jäävät niin tiheämmät raitaosuudet kuin leveätkin raidat. Kapeita liehukkeita saakin huivissa olla siltä varalta, että haluaa solmia huivin tiiviimmin, ja irtaallaankin liepeet ovat sopivan daideelliset.

Pitihän huivimalli testata myös villalangalla, kuinkas muuten.


Mitäpä muuta olisin valinnut huivikokeiluun kuin kirpputorilta haalittua lankaa, tällä kertaa Novitan Floricaa. Värit ovat ehkä vähän pliisut, mutta kauniisti mallin idea tulee mielestäni siitä huolimatta esille.

Olin poikkeuksellisen tyytyväinen kokonaisuuteen, joten testineulotutin ohjetta pitkään ja hartaasti. Lopulta kuitenkin tuli hetki, kun tunsin tarvitsevani jonkinlaisen palkinnon suunnittelusta ja varsinkin ohjeen kirjoittamisen vaivasta, joten julkaisin ohjeen ennen kuin sain englanninkielisestä versiosta palautetta. Ehtiihän sitä sitten korjailla julkaisemisenkin jälkeen.

Ohje on saatavilla maksutta täällä. Kannattaa todellakin kurkata mallisivulle, siellä on kuvia parista erityisen kauniista toteutuksesta (ja mallista). Nämä omat kuvanrääpäisyt eivät todellakaan tee huiville oikeutta; onneksi on ihania ystäviä, jotka testineulovat ohjeitani kauniista langoista ja näkevät vielä vaivan kuvata neuleet kauniisti.

10 kommenttia:

  1. Kaunis huivi! Neulon tämän varmasti. :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis sekä ärhäkillä, että vähän rauhallisimmilla väreillä:)

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis! Pitääkin pistää heti muistiin.

    VastaaPoista
  4. Ihana huivi! Pitääpä laittaa ohje talteen:)

    VastaaPoista
  5. Hieno huivi! Kiitos ohjeesta - olenkin juuri pyöritellyt käsissäni tähteeksi jääneitä Florica-keriä... :)

    VastaaPoista
  6. Houkutteleva malli, haluan kokeilla!

    VastaaPoista
  7. Onpas taas nätti huivi. Ilman muuta menee to-do-listalle.

    VastaaPoista