Note to self

Älä osta vapaaehtoisesti kirjavaa lankaa, vaikka se olisi tarjouksessa. Älä myöskään osta (ainakaan mustaa) Novitan Nallea. Ai miksikö?

Ostin viime syksynä Kontista peräti kolme kerää mustaa uusimman vyötemallin Novita Nallea, koska kerät maksoivat vain 2 €/kpl ja ajattelin, että mustaa tarvitaan meidän perhekuntamme miesten sukkiin. Kun sitten joulun alla ryhdyin neulomaan ensimmäisiä sukkia ostamistani langoista, petyin ja harmistuin todella: ihan asiallinen perussukkalanka olikin muuttunut kovaksi ja karheaksi, ja sen neulominen oli kaikkea muuta kuin miellyttävää. Vaan kun lanka on kerran ostettu, se myös neulotaan, vaikka väkisin. Jos ei muuten, niin muistutukseksi ja rangaistukseksi virhearviosta.

Virikkeeksi päätin napata sukkiin mallineuleen Malachite Scarf -ohjeesta. Menettelihän se, mutta kyllä näistä sukista jäi päällimmäiseksi tunteeksi pettymys. Koko on miehinen, käyttötarve lähipiirissä kyseenalainen. Ehkä annan nämä johonkin keräykseen. En saanut sukkiin kulumaan kuin vähän toista kerää lankaa, joten vielä pitäisi parit mustavoittoiset Nalle-sukat vääntää. Tarvetta kyllä olisi, ainakin kuopuksella.

Viime vuoden alkupuolella hairahduin ostamaan vyyhdin farkunsinistä Opalia. Mikähän mielenhäiriö sekin oli, ehkä pääni sekosi vyötteessä olleesta oranssista hintalapusta. Tai muistanhan minä: ajattelin, että farkunsiniset sukat voisivat olla ihan kivat joko miehelle tai esikoiselle. Tai ihan kenelle tahansa muulle kuin minulle itselleni. Sitä paitsi halusin testata Opalia. Niinpä vuoden alussa tartuin lankaan ja päätin saada sen pois mieltäni häiritsemästä.

Ravelryssa pistettiin pystyyn Suuri Sukkahaaste vuodelle 2013, ja tammikuun haasteena oli neuloa joko sukat itselle vähemmän tavanomaisesta lankapaksuudesta tai vaihtoehtoisesti malli, jota on neulottu suhteellisen vähän. Koska minä neulon aikalailla tasapuolisesti kaikenpaksuisista langoista, päätin uudehkon (ja siten vielä toistaiseksi vähän neulotun) Walk like an Egyptian -mallin olevan riittävän simppeli kirjavalle Opalilleni.

Tämäkin projekti potki pahasti vastaan. Lanka on kyllä mukavaa neulottavaa, mutta vaikka yritin työn edetessä mittailla neuletiheyttäni ja tähdätä kokoon 40/41, ensimmäinen sukka oli lähinnä kokoa 38/39. Koska malli neulotaan varpaista varteen, koon muuttaminen vaatii melkoisen paljon enemmän purkamista kuin varresta varpaisiin neulottavissa sukissa. Niinpä annoin olla arvellen, että sukat voisivat olla sopivat esikoiselleni sen sijaan, että olisin antanut ne kälylleni tai hänen pojalleen.

Toista sukkaa neuloin pitkälti kyläillessäni ystävän luona ja niin vain kävi, että neuloin tiukempaa kuin ensimmäisessä sukassa. Vasemman jalan sukka uhkasi jäädä kokoon 36/37, mikä merkitsi käytännössä koko toisen sukan purkamista ja uudelleen neulomista (älysin sentään kokoeron ennen kuin olin neulonut varren toiseen sukkaan). Sisukkaasti otin uusintakierroksen ja sainkin oikean kokoisen parin ensimmäiselle sukalle.

Paha vain, että sukan kantapään malli ei sovi esikoisen jalalle lainkaan. Omaan rintavaan, pyöreäkantapäiseen jalkaani sukan kantapää istuu jonkin verran paremmin, mutta muuten sukat ovat minulle hieman liian isot. En muutenkaan ihastunut kantapään rakenteeseen, siitä kun puuttuu kokonaan lyhennetyin kerroksin tehty pyöristys. Niinpä onkin todennäköisintä, että nämäkin sukat päätyvät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen.

Aina ei voi voittaa eikä neulominen ole aina pelkkää iloa ja onnistumisen riemua.