Kesä on armoitettua virkkausaikaa. Jostain kumman syystä saan juuri kesäisin inspiraation virkata ohuemmasta langasta kaikenlaista epäkäytännöllistä silkasta kokeilunhalusta. Niinpä lainasin taannoin kirjastosta useammankin pitsivirkkauskirjan. Näistä Mary Oljen kirjassa Virkattuja Vuodepeitteitä esiteltiin mielenkiintoinen tekniikka, jolla saadaan aikaan toisiinsa kiinnittyneitä pyörylöitä ilman langan katkaisua ja loputonta päättelyä. Sovelsin ohjetta kahden sijasta yhdelle langalle ja jäin totaalisesti koukkuun. Syntyi muutama simppeli koru.
Ensin oli napilla kiinnitettävä rannekoru, jonka rinkulat ovat symmetrisiä. Tämä muuten toimii tarvittaessa myös kirjanmerkkinä.
Sitten syntyi kaulakoru, jonka sain kaareutumaan virkkaamalla rinkuloiden ulkokaareen enemmän kiinteitä silmukoita kuin sisäkaareen. Kiinnitysnapin voi halutessaan laittaa eteen näkyviin - eikä nappia ole mikään pakko kiinnittää viimeiseen rinkulaan, jos haluaa jättää pienen rinkulahännän.
Tai voihan rinkulaketjuun kiinnittää vaikkapa kukan:
Kokeilin rinkuloihin nirkkoja ja eri pituisia pylväitä vaihtelevasti rytmittäen, mutta pidän sittenkin itse eniten kiinteiden silmukoiden luomasta yksinkertaisesta ilmeestä. Mopo karkasikin käsistä ja tulin virkanneeksi mansikkajäätelönpunaisesta SYT-Kotiväestä monen monta ranneketjua:
Kaksi tällaista lähetin valkoisen langan lahjoittaneen tyttärille, kuvan kolme menevät näillä näkymin ystäväni jälkikasvulle. Jospa vielä toistaiseksi prinsessavaihetta elävät nuoret neidit kelpuuttaisivat korut jonkin kostyyminsä osaksi...
Tyrmäävän upeaa jälkeä!
VastaaPoista