tiistai 29. kesäkuuta 2010

Lady of Shalott


Ensimmäinen iso virkkaustyöni englanninkielisestä (ja vieläpä maksullisesta) ohjeesta on ollut valmiina jo parisen viikkoa. Saanko esitellä Lady of Shalottin (Ravelry-linkki):



Huivi on virkattu SYTinä saadusta Novitan Virkkauslangasta 3 mm koukulla, lankaa kului noin 80 g ja huivin siipiväliksi tuli voimakkaan pingotuksen ansiosta noin 150 cm. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun virkkasin melko ohutta lankaa suhteessa isolla koukulla saadakseni tarpeeksi pehmeän ja ilmavan lopputuloksen. Iso koukku ja ohut lanka olikin aika haastava yhdistelmä eikä lopputulos ole siistein mahdollinen, mutta eipä sitä kauempaa huomaa. Ohje oli perusteellinen, mutta aluksi melko raskas seurata. Pitkän mallikerran vuoksi meni aikansa, ennen kuin pystyin virkkaamaan huivia ilman ohjetta. Olin aikeissa virkata vielä yhden mallikerran verran lisääkorkeutta, mutta lanka olisi loppunut auttamattomasti kesken. Virkkausmaratonin ansiosta oikean käden ranne alkoi naksua, joten ehkä oli parempikin, että lanka alkoi loppua...



Lähikuvassa näkyy paremmin keskipaneelin ja sivujen mallivirkkaukset. Tämä huivimalli toimisi luultavasti paremmin joustavammalla (villa)langalla ja hieman vähemmän pingotettuna, nyt vaarana on luulla, että kyseessä on mummolta peritty pöytäliina, tosin varsin kaunis sellainen. Itse en ole edelleenkään huivi-ihmisiä eikä tällainen lehmuksenvihreä ole ollenkaan oma värini, joten lahjalaatikon täytteeksi tämäkin toistaiseksi joutuu. Pidän kuitenkin mallista siinä määrin paljon, että saatan palata aiheeseen toisen langan kera.

1 kommentti: