perjantai 9. huhtikuuta 2010

Sukkia Utsjoelle


Heini lanseerasi hyväntekeväisyystempauksen, jossa neulotaan sukkia Utsjoen vanhuksille ja vammaisille. Koska sukkalankavarastossani ei yllättäen ollutkaan mitään ylimääräistä, otin Heiniltä muutaman kerän osallistuakseni kuitenkin tempaukseen.



Nämä sukat on neulottu jostain 80-luvun purkuvillalangasta 2,5 mm puikoilla kärjestä aloittaen pääosin 60 silmukalla, kooksi muotoutui tuollainen rento 39-40 ja langanmenekki oli noin 100 g. Mielenkiinnon säilyttämiseksi kehittelin mallia neuloessa, mutta kyllä toinen sukka tuntui jo puurtamiselta, sen verran surkeaa jälkeä kikkarasta villalangasta tuli. Edes perusteellinen kasteleminen ei korjannut tilannetta kokonaan, mutta toivottavasti nämä kuitenkin ilahduttavat ja lämmittävät jotakuta utsjokista.


Sinänsä lennosta kehittynyt malli kiehtoi sen verran, että jatkokehittelin sitä seuraavissaki Utsjoki-sukissa:



Nämäkin on neulottu kärjestä aloittaen, joko ystävällisesti neuvoikin minulle neuletapaamisessa oikein näppärän ja siistin tavan luoda silmukat kärjestä aloitettaviin sukkiin (en nimittäin ole ollut oikein sinut minkään jo osaamani luontitavan kanssa). Lankana Gjestal Maija, puikoissa paksuutta 3 mm, silmukoita 54, lopputulos kokoluokkaa 38-39 ja langanmenekki vajaat 100 g. Ikävästi nuo nurjien silmukoiden lisäykset jäivät kastelunkin jälkeen näkyviin, tämä malli toimisi luultavasti monta kertaluokkaa paremmin varresta aloitetuissa sukissa. Kuvasta käy vain viitteellisesti ilmi, että nurjat osuudet levenevät aina sukansuun joustinneuleeseen saakka eli tuo kuvio kiertyy kokonaan taakse. Näiden sukkien myötä muistan taas, että inhoan Maijaa sen inhottavan muovisen neulontatuntuman sekä säikeilemisen vuoksi. En myöskään saa Maijasta ikinä siistiä neulepintaa. Vaan tulipahan neulottua ja otettua huostaan vielä pari vajaata Nalle-kerää, josko ennen kesäkuun puolivälin deadlinea neuloisin yhdet perusvillasukatkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti