maanantai 26. lokakuuta 2009

Lohtupaketti


Hyvä ystäväni muisti meitä viime viikolla Parane pian -lohtupaketilla:



Raajarikolle oli kortti ja kirja "Lue ja kokoa kuorma-auto". Minä sain puolestani Suomalaisen alesta pelastetun virkkauskirjan (vihdoinkin saatoin palauttaa kirjaston kirjan kestolainasta muidenkin lainattavaksi!) sekä täytenä yllätyksenä kaksi vyyhteä Wetterhoffin Sivillaa upean tummanpunaisena. Suklaaherkut jaettiin koko perheen kesken.


Paketti tuli tarpeeseen: kipujen väistyessä pikku potilas on käynyt päivä päivältä kärsimättömämmäksi ja vaativammaksi. Yöt ovat olleet risaisia, uupumus on fyysistä ja psyykkistä, pinna kireällä suurimman osan ajasta. Päivät ovat yksinäistä puurtamista tunnista toiseen, mitään ei pysty tekemään ilman jatkuvia keskeytyksiä - ei syömään, petaamaan sänkyjä, ei ripustamaan pyykkejä, ei tyhjentämään astianpesukonetta. Välillä kertakaikkiaan mikään ei ole pienestä miehestä hyvin. Oman mausteensa soppaan tuo uhmaikä: mikä osa kapinoinnista ja kiukusta on kipsin aiheuttamaa tuskastumista, mikä iänmukaista uhmaa. Ymmärrys ja voimat eivät millään riitä suhtautumaan pitkämielisesti ihan kaikkeen.


Lohtupaketti lämmittikin sydänjuuria myöten: joku on ajatellut myös minua, ei pelkästään potilasta. Ajatellut jopa siinä määrin, että on osunut lohtuvalinnoissaan napakymppiin. Nyt minulla on himoitsemaani Sivillaa, josta taidan tehdä huivin Ihan Itselleni.


Samana päivänä appivanhempani toimittivat minulle kälyn viimeisimmät kirpparilöydöt:



Lisää lankaa! Koko satsin yhteishinta oli hintalappujen perusteella 2,20 € - aika hyvin siihen nähden, että langoista ainakin 200 g on merinovillaa ja 100 g oletettavasti huovuttuvaa Panda-villalankaa. Pidän myös tuon mohairsekoitteen punaisesta värimaailmasta. Harmaissa pyöreissä kerissä oli kaksi erilaista vyötettä, toisen mukaan nämäkin olisivat olleet 100 % villaa, toinen vyöte oli varmuudella väärä, sillä sen mukaan langassa olisi ollut 18% mohairia. Silkkisen sileältä lanka joka tapauksessa tuntui, joten olipa se akryyliä tai villaa, jotakin siitä taatusti syntyy. Ruskea puuvilla-viskoosikerä ei vielä kertonut, miksi se haluaa muotoutua, mutta virkkuukäsi alkoi heti lämmetä sille.


Olen nöyrän kiitollinen siitä, että lähelläni (vaikkakin osa fyysisesti kaukana) on niin paljon ihania ihmisiä, jotka ajattelevat minua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti