torstai 6. elokuuta 2009

Vähän omalaatuinen kukkakassi


Penkoessani puuvillakankaitani ihan muussa tarkoituksessa törmäsin naapurin lahjoitusten mukana tulleeseen kukalliseen pellavapalaan. Se oli juuri sopivankokoinen omintakeista kassikokeilua varten, joten surautin koeversion sillä aikaa kun blogimies ulkoili jälkikasvumme kanssa.



Kassi on vuoritettu yksivärisellä (verho-)pellavalla, josta myös olkahihna on ommeltu, vetoketjukin on luultavasti naapurilta peräisin. Omituista kassissa on lähinnä sen muoto: ylhäältä kassin kulmat on otettu sisään melko leveälti, sen sijaan alhaalla kulmat ovat suorat. Oikeastaan lopputulos on lievässä vinksahtaneisuudessaan ihan kiva ja koko on oikein passeli.


Kassi jäi vahingossa roikkumaan makuuhuoneemme ovenkahvaan, josta mies sen huomasi. Hänen kysymyksensä "Mikäs se hieno kassi tuolla ovenkahvassa on?" oli mannaa sielulle. "Hieno"-sanan puuttuminen olisi jättänyt kysymyksen sävylle paljon enemmän tulkinnanvaraa, nyt pidin sitä yksinomaan arvostavana kehuna. Esikoiseni tosin tyrmäsi kassin "mummomaiseksi" enkä ole aivan varma itsekään, onko kukkakuosi ihana vai kamala, mutta jospa tällekin kassille käyttäjä löytyisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti