torstai 20. elokuuta 2009

Kassi kukikkaasta paneeliverhosta


Käydessäni naapurissa antamassa suuntaviivoja teetettäville vaatteille sain mukaani yhden tukevan kassikankaan ja yhden valmispaneeliverhon pätkän (ilmaiseksi, kuinkas muuten, vaikka yritin rahaakin tarjota). Jälkimmäisestä syntyi pikatikkinä tämä kassi:



Paneeliverho oli kaksinkertaista kangasta, joten siitä riitti myös vuoriksi. Palan pitkältä sivulta sain olkahihnan ja samalla kangas kapeni suunnilleen sopivan levyiseksi kassia ajatellen. Suuaukossa on Hermolepoa-blogin MinnaN:lta saatu vetoketju, jossa on kaunis aaltoileva teräksenvärinen "vedin". Kulmat on viistottu suunnilleen olkahihnan leveyden verran.


Kassi oli nopeatekoinen - tosin ompelin vuorin kiinni vetoketjuun käsin - ja pidin siitä niin paljon, että otin sen omaan päivittäiskäyttöön. Olen huono käyttämään olkalaukkuja ja jo vähäisestä kokemuksesta tiedän, että kaipaan vetoketjulla suljettavaa mallia. Sisätaskulla ei niinkään ole väliä, vaikka se lompakon ja kännykän löytymistä kiireessä voisikin helpottaa. Olen vain niin huoleton kassin heittelijä, että kaikkien kamojen on parasta olla visusti vetoketjun takana, etten tule kylväneeksi tilpehööriä pitkin maita ja mantuja. Käytössä kassi on osoittautunut kaikin puolin toiveet täyttäväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti