lauantai 12. heinäkuuta 2008

Vaihtokauppaa


Vieno ja Ellu ovat tehneet työnsä mukisematta paljain varpain, mutta työnantaja on alkanut kaivata alaisilleen kenkiä. Onneksi hoksasin ilmaista toiveeni kengistä käsityöpostituslistalla, jonka kautta sain työtätekeville nämä jalkineet (suurkiitokset M, M & M!):



Vaaleanpunaiset korkkarit suorastaan huutavat päästä lavatansseihin edellispostauksen kukkamekon seurana. Keltaisille ei ole vielä tarjolla sopivaa vaatetta kuten ei pinkeille saappaillekaan, mutta se ei liene ongelma vaan pikemminkin oiva syy ryhtyä penkomaan tilkkuvarastoja entistä tarmokkaammin. Oikeastaan tässä yhteydessä voinen tunnustaa, että pistäytyessäni eilen Eurokankaassa tarranauhaostoksilla hairahduin nappaamaan mukaani kahden euron "askartelupussin", jossa oli kaipaamani tarranauhan lisäksi mukava nyssykkä vinonauhanpätkiä ja kankaanpaloja - myös keltaisia. Kirpputorilta sunnuntaina löytämässäni barbientarvikenyssäkässäkin (kokonaishintaan 20 snt) oli valkoisten sandaalien lisäksi harja - ja keltainen käsilaukku.

Kenkien lahjoittajat saavat paluupostissa muutaman viimeaikaisista "The New Era" -malliston vaatteista:



Kukikas kotelomekko on kuin luotu kesähäihin. Kangas on sikasäkistä löytynyttä verhosoiroa, jonka leveys ei riittänyt etukappaleeseen, joten siihen oli pakko tehdä sauma. Samaisesta sikasäkistä ovat myös oikeanpuoleisen mekon kankaat, joista edellinen omistaja oli kangaspalojen muodosta päätellen suunnitellut tekevänsä Riihipeikko-tyylisiä liivejä. Napit ovat tietysti hyvin säilöttyä purkutavaraa.



Mikäli kesähäät sattuisivat venymään pitkälle iltaan, käsivarsien lämmikkeeksi voisi pukea vaikkapa boleron (oikealla). Housut ja neule (vasemmalla) sen sijaan sopisivat paremmin siistiksi mutta huolettomaksi kaupunkiasuksi. Housut ovat samaa kangasta kuin edeltävän "lavatanssimekon" sivut ja takaosa, neuleiden langat Altocumuluksen lahjoituserää.

Näiden vaihtokauppavaatteiden lisäksi on valmistunut vielä jokunen itselle jäävä tai vielä kohdentamattomalle saajalle annettava tekele:



Ihastuin nimittäin siinä määrin ruutukankaaseen ja kotelomekkomalliin, että päätin yhdistää suosikkini. Lopputuloksen kruunaa muinoisen helletopin pitsinauhat. Kyseinen mekko lähentelee oman mieltymykseni mukaista täydellisyyttä, joten taidan pitää sen ihan itselläni. Oikeanpuoleisessa kuvassa Ellulla on "toimistohame", jonka malli on paitsi helppo, myös istuva; takana on koko matkalla tarrakiinnitys. Aikaisempaa hieman isomman boleron alla on simppeli, takaa tarralla kiinnittyvä bikinitoppi. Näitä tuli tehtyä kerralla kolme erilaista, sillä ne ovat oivallinen asuste edestä auki pidettävien neuletakkien alle.

Kaikki tässä esitellyt vaatteet kestävät jo lähemmänkin tarkastelun (ehkä neulepaitaa lukuunottamatta), sillä ne on huoliteltu siisteiksi myös sisältä. Kaikki vaatteet on helppo pukea ja niiden pitäisi kestää kovaakin käyttöä. Jään mielenkiinnolla odottamaan tyttöjen käyttökokemuksia.



2 kommenttia: