Paluu mukavuusalueelle

Olen antanut itselleni luvan neuloa juuri sitä, mitä huvittaa, vaikka se tarkoittaisi pelkkien sukkien neulomista. Olenkin joskus kutsunut lipastonlaatikkoon kasaantuvaa sukkamerta ongelmajätteeksi, jolle on aika ajoin löydettävä loppusijoituspaikka. Toistaiseksi halukkaita vastaanottajia on löytynyt, joten perustellusti olen voinut jatkaa maanista sukkien neulomista.

Ja koska jämälangat ovat ihan parasta, piti taas ihan huvikseen neuloa yhdet jämälankasukat.

Keskellä kesää viehätyin tästä kovasti jouluisesta värikombinaatiosta: tummanharmaasta Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Scorzonera, joulunpunaisesta Louhittaren Luolan Väinämöisestä värissä Christmas ja luonnonvalkoisesta iKKen Glitter Sockista värissä Ivory. En yleensä ole mikään kapeiden raitojen neulomisen ystävä, mutta nyt sain vision yhdistää raitasukkiin ristipistokirjasta bongaamani kukka-/hiutalekuvion. Tuli oikein mainiot tonttusukat, ja pitkästä aikaa raitojenkin neulominen oli ihan mukavaa. Vaan niinhän ne nämäkin sukat päätyivät lipastonlaatikkoon odottamaan loppusijoitusta, monien kaltaistensa joukkoon.

Projekti Nolla

Novita-nollauksen jälkeen oli hyvä asettaa seuraava välitavoite matkalla kohti lankavaraston absoluuttista nollapistettä: neuloa loppuun kaikki sellaiset langat, jotka eivät ole varsinaisia sukkalankoja. Ensimmäiseksi tämän osatavoitteen projektiksi valikoitui Leftie, koska tarvitsin jotakin tuttua ja suoraviivaista neulottavaa taannoisille Jyväskylän neulefestareille.

Tämä oli järjestyksessään kuudes (6. !!!) neulomani Leftie; edellisistä viidestä neljä on päätynyt käyttöön muille ja vain yhden olen pitänyt itse. Olen siitä hupsu, että huivivarastossani on monestakin mallista vähintään kaksi erilaista väriyhdistelmää, joten valikoin uusimpaan Leftieeni langat omaa käyttöä silmällä pitäen: vaaleanharmaa ihanuus on iKKen MCN:a värissä Minas Tirith ja mustanharmaa Eluded Fibresin Super Merinoa värissä Black on Black. Huivista tuli juuri niin ihana kuin ajattelinkin, joten se todellakin jää omaan käyttöön. Sitä ajatellen siivosin huivilaatikkoni, josta heitin yhden rikkinäisen huivin roskiin, yhden käyttämättä jääneen lahjoitin kanssaneulojalle ja yhden laitoin menemään Konttiin. Yksi huivi sisään, kolme ulos, näinhän sen pitääkin mennä.

Leftien jälkeen tein väli-inventaarion ei-sukkalangoista:

Siinä on kaksi vyyhtiä (yhteensä 115 g) Riihivillan Aarnia, kaksi 50 g:n vyyhtiä uusiseelantilaista merino-opossumisekoitetta, 100 g ystäväni (liian haalean alkuperäisvärin päälle) värjäämää 100 % BFL:a ja 100 g kullankeltaista iKKen alpakka/merino/nylon -sekoitetta. Näistä ensimmäisenä sain ideoita merino-opossumilankojen neulomiseksi.

Helteistä huolimatta harmaasta Amurista ja kullankeltaisesta Alpaca Sockista (värisävy Midas) syntyi Eifel Cowl. Amuri on yksisäikeistä, melko höttöistä lankaa, joten neuloin kaulurin rennosti, jopa varovaisesti 2,25 mm puikoilla. Lankoja kului ihan käsittämättömän vähän: Amuria 28 g ja Alpaca Sockia 5 g.

Kaulurista tuli mukavan niukkalinjainen, joten se mahtunee hyvin sellaisenkin ulkoilutakin kaveriksi, jossa on korkeampi kaulus.

On makukysymys, miten päin kaulurin asettelee: keltaiset vuorenhuiput eteen ja taakse vai sivuille. Aavistuksen laajempi kauluri voisi alaosastaan olla, että se leviäisi asettelematta hartioille, mutta vika on marginaalinen, jos käyttötarkoitus on nimenomaan korkeampikauluksisien takkien kanssa. Joka tapauksessa väriyhdistelmä on herkku ja itse tykkään talvella käyttää kalulureita, joten taidan kokeilla, josko tämä olisi käyttökelpoinen ihan minulle itselleni.

Ehdin jo tulostaa kirjoneulelapasohjeen vihreää Amuria ja Alpaca Sockia silmällä pitäen, mutta helteiden edelleen jatkuessa teki mieli palata takaisin sileiden sukkalankojen pariin. Sukkia on taas syntynyt melkein liukuhihnalta; milloinkahan sitä seuraavan kerran malttaa palata ei-sukkalankojen pariin...

P.S. Ostin neulefestareilta vain kolme vyyhtiä lankaa, kaikki sukkalankoja. Niinpä myös sukkalankojen määrä on laskemaan päin. Jossain vaiheessa myös niiden osalta voisi tehdä tarkemman väli-inventaarion, mutta näin heinäkuun lopulla karkea arvio jäljellä olevien sukkalankojen määrästä on jo alle 2,5 kg. Eihän se ole enää kuin reilut 30 paria sukkia... eli maanisellakin neulontatahdilla taitaa olla tekemätön paikka neuloa koko lankavarastoa nolliin tämän vuoden puitteissa. Ei ole kiire lankaostoksille, ei.

Nolla Novitaa!

Niinhän siinä kävi, että päättäväisyyksissäni puskin veljelle tarkoitetun tilkkupeiton valmiiksi nopeammin kuin oli alunperin tarkoituskaan.

Veljen lahjoittamia Novita 7 Veljestä Nostalgia -lankoja oli alunperin 1,5 kg, joista 600 g sinisävyistä, 600 g harmaasävyistä ja 300 g violetinpurppuraista. Sinisistä ja harmaista neuloin 20 cm x 20 cm kokoisia tilkkuja kulmasta kulmaan, yhteensä 36 kpl. Niistä tilkuista 35 päätyi kuvan peittoon, jossa tilkut on yhdistetty napakasti ommellen.

Peiton koko on siis noin 100 cm x 140 cm eli sellainen istuessa jalkojen päällä pidettävä vain. Purppuraisista neuloin ensin yhdet tossut, sukat ja nuken nutun, ja loput (kuten sinisten ja harmaiden pikkujämät) pusersin sekalaisiksi peittotilkuiksi hyväntekeväisyyteen. Kun vihdoin sain kaikki, ihan kaikki Seiskaveikat ja muutkin pesunkestävät paksulangat neulottua pois varastoistani, tuli uskomattoman kevyt olo: ihan kevyin perustein en enää paksuja markettilankoja neulo.

Moni pitää tällaista asennetta markettilankoihin kermapyllyilynä. Sitä se ehkä onkin, mutta sellaista mikä tahansa harrastuselämä on. Satunnaisesti pari kertaa talvessa hiihtävälle riittää Prismasta ostettu suksipaketti, enemmän harrastava käy välineensä urheilukaupan ketjuliikkeestä. Tosissaan harrastava puolestaan etsii erikoisliikkeen, ja ammattimaisesti hiihtävä hankkii yksilöllisesti kustomoidut kapulat. Minun neulomisharrastukseni on nykyisin siellä jossain erikoisliikkeen ja kustomoinnin välimaastossa. Se ei tarkoita sitä, etteikö paikkaansa olisi muillekin tavoille harrastaa, tai että hifistely olisi sen hienompaa kuin muukaan harrastaminen, mutta niin se taitaa olla, että paluuta entiseen ei ole.

Tästä on hyvä jatkaa kohti lankavaraston totaalinollaamista.

Se on täällä taas!

Nimittäin Tour-de-Sock -sukkakisa. Tänä vuonna ilmoittauduin mukaan rentoon Box of Yarn Lazy Päntsdrunk -joukkueeseen, joka ei asettanut minkäänlaisia tavoitteita. Vaan minäpä olinkin yhden suomen edustusjoukkueen (Speediest Speedy) jäsenen henkilökohtainen sparraaja, ja kun ensimmäinen etappi käynnistyi lauantai-iltapäivällä, loin minäkin silmukat Toivolan Vanhan Pihan pirtinpöydän ääressä, keskellä Jyväskylän Neulefestarien humua.

Olin varannut mukaan tasan yhden langan sillä ajatuksella, että harmaa semisolidi toimii aina. Ja niinhän se toimikin; mitäpä muuta voi odottaakaan Lanitium ex Machinan Basic Sockilta värissä Sterling, siltä maailmankaikkeuden luotettavimmalta keskiharmaalta.

Luottopuikoillani eli 1,75-millisillä Hiya Hiyan teräspyöröillä pistelin menemään Plan A -sukkamallia M-koon spekseillä, ja vaikken mitenkään erityisesti nopeusneulontaan pyrkinyt, vaan häröilin välissä milloin mitäkin, valmistuivat sukat vähän reilussa vuorokaudessa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että etapin kaksi nopeinta (molemmat suomalaisia) neuloivat sukkaparinsa alle 10 tuntiin. Se minun sparrattavani lähti parin tunnin takamatkalta osallistuttuaan pahimoilleen etapin alkamisajankohdan kanssa päällekkäin olevalle värjäyskurssille, mutta siitä huolimatta hänkin oli valmis reilusti alle puolessa vuorokaudessa, etapin neljänneksi nopeimpana. Ilman antamaansa tasoitusta hän olisi todennäköisesti vienyt etappivoiton kirkkaasti nimiinsä. Hyvin siis sparrasin eli lähinnä pidin seuraa ja pidin huolta siitä, että tosissaan kisaaja piti välillä pieniä taukoja.

Ei siitä mihinkään pääse, että TdS on sukkakesän kohokohta. Ihanhan tässä innolla odottaa seuraavia etappeja, vaikka sukkia on tullut neulottua maanisesti koko vuoden alkupuoliskon. Se on nimittäin niin, että meikäläiseltä ilmestyy suomenkielinen sukkakirja vuoden kulutta. Vanhaa sanontaa soveltaakseni: mikään muu ei ole tärkeää kuin sukkien neulominen. M.O.T.

Näin kulutan lankaa

Kaiken maanisen testineulomisen (siltä saralta ei siis vieläkään mitään julkisesti esiteltävää) lomassa sain päähäni haluta kuluttaa kaikki varastoni teollisesti värjätyt langat loppuun. Tuli neulottua sitä, mitä lähes aina ennenkin: sukkia ja vauvamyssyjä.

Punaisesta Novita Venlasta, valkoisesta Marks&Kattens Famesta ja tuntemattomasta (ehkä Zitron Trekking?) ruskea-punakirjavasta sukkalangasta syntyi tutulla kaavalla ihan mukiinmenevät sukat kokoluokkaa 38. Nämä tällaiset jämälankaprojektit ovat kyllä hyvä mahdollisuus testata, miten paperille piirretyt kirjoneulekuviot toimivat käytännössä; näiden sukkien myötä totesin, että tuo isompi kuvio on riittävän selkeä neulottavaksi myös hieman kirjavalle pohjalle.

Samaa kuviota piti tietysti testata erilaisella värityksellä. Kuvan sukissa Novitalta kokeiluun saatua tummanharmaata Venlaa, vihreä-ruskeakirjavaa Kirjopirkkaa sekä sama punainen ja valkoinen kuin ensimmäisissä sukissa. Näistä tuli astetta raikkaammat, jopa aika kivat sukat.

Punaista ja ruskea-punakirjavaa lankaa riitti vielä Norwegian Sweet Baby Capiin. Loput mustat (kahta eri värjäyserää, kuten kuvasta huomaa) ja harmaat Venlat sekä valkoisen Famen upotin varpaista varteen neulottuihin perussukkiin, jotka neuloin kaksi yhtä aikaa, jotta sain kunkin langan neulottua viimeiseen metriin ja sukista symmetriset. 

Norjalaisvauvamyssyjä on tullut muutenkin neulottua välipalatöinä jämistä, sillä osallistun tänä vuonna Ravelryn Lankalaatikon haasteeseen neuloa vauva-asusteita Vaaka ry:lle. Yläkuvan kolmikkoon on käytetty valkoista Novita Bambinoa, pinkkiä Lanitium ex Machina Basic Merino Sockia (värissä Heartache) ja uniikkivihreää iKKe BFL Sockia.

Norjalaismyssy on siitä kiva malli, että siihen on helppo kuluttaa jämälankoja niin, että väritys näyttää suunnitellulta. Ensin neuloin kokonaan raidallisen myssyn kirjavasta iKKe BFL Sockista (värissä Don't Dead Open Inside) ja vaaleanvihreästä Lanitium ex Machina Basic Sockista (värissä Key Lime Pie). Kun kirjavaa lankaa vielä jäi, käytin sen yhdessä valkoisen Bambinon kanssa raitamyssyyn, jossa päälakiosa on yksivärinen raitavärin loputtua. Silti lopputulos on harkitun näköinen.

Teollisesti värjätyt langat ovat käymässä varastossani varsin vähiin, ja myös jämälankalaatikkoon tuli hetkellisesti tilaa näiden neulomusten myötä. Nyt työn alla ovat veljeltäni yllättäen ja pyytämättä saadut Novitan 7 Veljestä Nostalgia -langat, joista yritän saada neulottua veljelleni tilkkupeiton. Lopuista veljeksistä syntyy sekalaisia peittotilkkuja, sillä neulojatoverini on lupautunut kokoamaan tilkkupeittoja vauvateholle pienten potilaiden vanhempien käyttöön. Horisontissa siintää siis paitsi nolla Novitaa, myös nolla teollisesti värjättyä lankaa. Nämä ovat tosin vain osatavoitteita kohti lopullista päämäärää eli sitä, että olen käyttänyt kaikki varastolankani loppuun ja voin aloittaa uuden lankavaraston suunnittelun ja ylläpidon täysin puhtaalta pöydältä. Vielä sinne on matkaa arviolta kolmisen kiloa, eli tänä vuonna en taida lankavarastoani nolliin saada, mutta jospa mahdollisimman pian ensi vuoden puolella kuitenkin...

Kertaus on opintojen äiti

Olen ollut pääsemättömissä jämälankaneuleideni kanssa. Vaan kaipa se on parasta neuloa sitä, mikä eniten kiinnostaa ja inspiroi, vaikka kaikki olisikin vanhan kertausta.

Jämälankaraitasukat kaksi yhtä aikaa neulottuina varresta varpaisiin, tällä kertaa nauhakavennuskärjellä sädekavennusten sijaan. Motivaattorina näille sukille toimi kahden sinisävyisen pikkujämän loppuun kuluttaminen: Lanitium ex Machinan Glitter Sockille värissä Juniper (tummansininen hopeakimaltein) ja Merino Sockille värissä Star Trek Into Darkness (sinertävän harmaakirjava) ei ollut enää lankavarastossani ns. helppoja kavereita. Niinpä keräsin jämälankalaatikosta kaikki mustanharmaat, harmaat, valkoiset ja sinisävyiset langat ja sommittelin niistä kuvan sukat. Viisi pikkukerää sain kulutettua kokonaan loppuun, mutta yhtä mustaa, yhtä harmaata, tummaa turkoosia sekä luonnonvalkoista vielä jäi. Niille on kuitenkin helppo löytää muitakin käyttökohteita kuin jämälankaraidat. Mission completed, sanoisin. Perusspekseillä mentiin eli 66 silmukalla ja 1,75 mm puikolla.

Samaa Star Trek Into Darknessia olin käyttänyt jo norjalaisvauvamyssyyn yhdessä pinkin Heartachen kanssa (sitä pinkkiäkin muuten jä vielä reilu jämänjämä, kuinkas muuten). Näitä vauvamyssyjä neuloskelen jatkossa jämistä siinä missä raitasukkiakin, sillä Ravelryn Lankalaatikossa on haaste neuloa tämän vuoden aikana yhdessä vähintään 100 asustetta vauvoille Vaaka ry:n keräykseen.

Samaan haastekeräykseen menee myös Kraftin BFL Sockista (värissä Rust) ja keltaisesta Arwettasta pyöräytetty norjalaisvauvamyssy. Tämä myssy oli jämälankailun taidonnäyte: langat riittivät juuri ja juuri myssyyn ja nyöreihin, päättelylankapurkkiin jäi vain alle metrin pätkä keltaista.

Allekirjoittanut pyörähti ensimmäistä kertaa elämässään myös Japanissa, jossa tuli käytyä kurkkaamassa lankakauppa niin Tokiossa, Kiotossa kuin Osakassakin. Instagramin puolella on pari kuvaa näistä hurmaavista paikoista sekä omista kässätuliaisistani @tiinakuudesign.

Yhä uudestaan ja uudestaan

Olen täysin pääsemättömissä rakkaudestani sukkalankajämiin. Tällä kertaa kaikki lähti lankavarastoni väli-inventaariosta:

Kuvan vasemmassa yläkulmassa olevassa 11-litraisessa Smart Store -laatikossa olivat (ja ovat edelleen) kaikki alle 50-grammaiset ohuet sukkalankajämäni; kuvanottohetkellä niitä oli melko tarkalleen 500 g. Laatikon alapuolella on kaksi vyyhtiä Riihivillan Aarnia, joka on ainoa lankavarastoni paksumpi lankaerä, loput langat ovat juoksevuudeltaan noin 400-420 m / 100 g. Aarnien alla on pari villa-opossumisekoitevyyhtiä, vyyhti rakkaan ystäväni värjäämää 100 % BFL-villaa sekä kakutettuna huivilangoiksi luokittelemani harmaa merino-kashmir-nylon -sekoite sekä merino-alpakka-nylon -sekoite. Jämälankalaatikon vieressä ylärivissä ovat kaikki teollisesti värjätyt lankani eli kolme vajaata kerää Novita Venlaa, kerä Lang Jawollia ja kerä Novita Bambinoa. Loput vyyhdit ja (täydet sekä vajaat) kakut ovat ohuita käsinvärjättyjä sukkalankoja. Kuvanottohetkellä lankoja oli melko tarkalleen 3,5 kg.

Sinänsä tilanne on parantunut merkittävästi vajaan neljän kuukauden takaisesta vuodenvaihteen inventaariosta: olen saanut neulottua varastostani pois kaikki kasvikuitulangat sekä Aarnia lukuunottamatta kaikki paksummat langat. Noin 300 g olen lahjoittanut pois, lähinnä Tukuwool Sockin ja muiden sport-paksuisten sukkalankojan jämiä sekä pari todella kirjavaa fingering-sukkalankaa. Mutta jämälankalaatikko oli kovin täynnä, joten sille oli pakko tehdä jotain mahdollisimman pian.

Niinhän sitä taas mentiin, perusspekseillä varresta varpaisiin 66 silmukalla ja tällä kertaa kaksi sukkaa yhdellä kertaa. Kokosin yhteen jämälankalaatikon harmaat, keltaiset, valkoiset ja pari vihreää, eikä siihen muuta tarvittu kuin pari iltaa kotona ja yksi koulutuspäivä töissä, kun sukat olivat valmiit. Olen muilta osin erittäin tyytyväinen pikaprojektiini, mutta onnistuin käyttämään loppuun vain varren keskellä olevan harmaan sekä sitä seuranneen hieman tummemman keltaisen; kaikkia muita lankoja jäi vielä joko vähän tai ihan vähän enemmän jäljelle. Vaan eipä hätää: keräsin jo laatikosta harmaitten ja valkoisten jämänjämien kaveriksi mustat ja siniset jämät ja loin silmukat seuraaviin jämälankaraitasukkiin.

Umpu-sukat

Tänä viikonloppuna järjestetään jo seitsemännen kerran savolainen neuleretriitti Kierot Puikot, tällä kertaa Rautalammilla. Minä päätin jättää retriitin väliin, sillä lähden kälyni ja lasteni kanssa muutaman päivän päästä Japaniin, ja tämä viikonloppu on pyhitetty matkavalmisteluille. Niinpä olikin kiva päästä testineulomaan Villaviidakon Emman viralliseksi retriittineuleeksi suunnittelemat Umpu-sukat.

Valikoin langaksi neulojatoverilta yllätysjoululahjaksi saamani Zitron High Twistin, jonka eläväinen harmaa muistuttaa erehdyttävästi käsin värjättyjen lankojen semisolidia väritystä. Lanka on nimestään huolimatta yllättävänkin löyhäkierteinen ja hyvin pehmeä, mutta kuitenkin vahvikkeellinen sukkalanka.

Umpu-sukat neulotaan varpaista varteen, joten en ollut huolissani langan riittävyydestä, vaikka olinkin jo käyttänyt reilut puolet toisesta 50 gramman kerästä, onhan mallissa vain 64 silmukkaa. Vaan jotenkin kummasti lankaa kului odotettua nopeammin, ja lopulta päätin jatkaa joustinta High Twistin loputtua tummanharmaalla Lystigin Merino Sockilla, sillä mitään sopivaa vaaleanharmaata jemmoistani ei löytynyt.

Tämän mallin kantapää taitaa olla ns. fleegle heel, jota olen ajatellut kokeilla jo iät ja ajat myös varpaista aloitettuihin sukkiin - nyt siis vihdoin tulin sen tehneeksi. Kantapäätyyppinä fleegle heel on avara ja se on helppo neuloa, mutta en ole ihan varma, mitä mieltä olisin sen ulkonäöstä näin varpaista päin neulottuna. Oma lankani raidoittui lyhennettyjen kerrosten aikana, mikä korostaa kiilamaista kantakäännöstä omaan makuuni vähän turhan selvästi.

Emma on sen verran kokenut ohjeenkirjoittaja, ettei minulla ollut mitään vaikeuksia seurata ohjetta, vaikkei siinä testineulontavaiheessa ollut yhtään kuvaa valmiista sukista. Oman testiparini pienet palmikonkierrot neuloin toiseen sukkaan peilikuviksi, muuten onnistuin pysyttelemään kiltisti ruodussa. Ehdottomasti kauniit sukat näistä tuli, ja ne löysivät jo onnellisen omistajankin, joten mikäs tässä on fiilistellessä etänä retriittiä samalla, kun suunnittelee veroehdotuksensa korjaamista ja tekee viime hetken matkavalmisteluja.

Testing testing

Tasaisin väliajoin tarjoudun testineulomaan muiden harrastelijasuunnittelijoiden sukkaohjeita. Alkuvuodesta Sukka-Finlandiastakin tuttu suunnittelija Anna Mäkilä kyseli testineulojia mallilleen, jossa on kirjoneuletta varressa ja pintaneuletta muussa osassa sukkaa. Kuullostaako tutulle? Niin minustakin, joten pitihän se ryhtyä hommiin.

Annan maksuton 100/25-malli on suunniteltu keskipaksuille (sport) sukkalangoille, mutta minulla ei ollut omassa varastossani riittävästi sitä paksuutta, joten neuloin testisukat ohuilla (fingering) langoilla lasten kokoon.

Lankoina käytin harmaata Novita Venlaa, keltaista Jawollia ja valkoista Fabelia. Vasemmanpuoleisen sukan neuloin ensin ja vasta sitten huomasin omaa silmääni hieman häiritsevän kuviokohdistusasian kirjoneuleessa, ja toiseen sukkaan korjasin sen. Kuva on huono, tammikuun pimeillä nopeasti sukanpingottimilla räpsäisty (perheessä kun ei ole enää yhtään lastenkokoista jalkaa, vaikka lapsia onkin), mutta tärkkaan tiiraamalla pienen korjaukseni voi kuviosta bongata. Ohje on oikein mainio, yksivärisen osan pintaneule mukailee kirjoneulen kolmiokuviointia ja se pitää mielenkiintoa yllä terää neuloessa.

Pääsiäisen kunniaksi tarjouduin taas testineulojaksi, tällä kertaa Tiina Väätäisen Essaouira-kirjoneulesukille; tapaus on vielä niin tuore, ettei lopullista ohjetta ole saatavilla julkisesti mistään.

Kuka voi vastustaa suomusukkia? En minä ainakaan! Varrensuussa on valepalmikkoa, ja vaikka yleensä en siitä niin piittaa, tähän malliin se kyllä sopii vähän niin kuin pyrstöksi. Kirjoneulekuvio on helppo oppia ulkoa, kantapää on vahvistettu ranskalainen ja pystyraidallinen kantakiila on piilossa jalkapohjan keskellä. Koska oma visioni oli alusta alkaen hyvinkin kala-aiheinen, valitsin pääväriksi vihreä-ruskeakirjavan Kirjo-Pirkan ja kuvioväriksi Marks&Kattensin luonnonvalkoisen Famen. Tulin neuloneeksi pahuksen löysää, enkä tuodellakaan lähtenyt täsmäämään pohjalangan väritystä samanlaiseksi molempiin sukkiin, mutta sukista tuli silti vallan mainiot - ihan selvästi haukisukat! Tätäkin ohjetta voin lämpimästi suositella, jahka kaima saa sen julkaistua.

Harmaa on uusi normaali

Maailma on täynnä värejä, mutta minä rakastun yhä uudelleen harmaan eri sävyihin. Niinpä haksahdin viime vuonna ostamaan SPR:n Kontista neljä kerää (yht. 200 g) Novita Wellamoa, joka vaikutti novitalaiseksi villalangaksi poikkeuksellisen pehmeältä. Pussukassa oli kolme kerää tummemman harmaata ja yksi vaaleampi, ja näin tietysti sieluni silmin neulovani niistä ainakin yhdet kirjoneulelapaset.

Oman aikansa se otti, ja lopulta motivaattorina toimi vuodenvaihteen lankainventaario, jonka myötä päätin neuloa kaikki ei-fingering -paksuiset langat mahdollisimman pian pois lankalaatikoistani.

Piirtelin kirjoneulekuvion ihan omasta päästäni ja pistelin menemään rannekkeen 3,5-millisillä ja kirjoneuleosuudet 4-millisillä puikoilla. Laiskansorttisena ajatuksena oli neuloa itselle paksut lapaset, mutta Wellamopa olikin vallan rentoa lankaa viimeistelyvaiheessa, joten koko venähti omaan käteeni aivan liian suureksi. Vaan eipä hätää: pian peruskoulunsa läpi kahlannut esikoispoikani totesi tuotokseni juuri sopiviksi hänelle niin koon, värin kuin kuosinkin suhteen.

Lankaa kirjoneulelapaspariin kului yli 100 g ja vaaleaa lankaa jäi jäljelle varsin vähän, joten totesin loppujen tummanharmaiden Wellamoiden riittävän korkeintaan yksiväriseen lapaspariin. Onneksi muistin Sammaleiset-mallin Ullasta: ne neulotaan kärjestä aloittaen, mikä on erinomainen etu, kun lankaa on rajallisesti, ja niissä on intialainen peukalokiila, jota en ole koskaan ennen kokeillut.

Alkuperäisestä ohjeesta poikkesin sen verran, että loin alkuun enemmän silmukoita (8 + 8) turkkilaisella aloituksella ja ennen ranneketta kavensin kaksi silmukkaa, että sain tehtyä rannekkeen kämmenselän mallikuvioon istuvalla 2 o, 1 n -joustimella. Silmukat päättelin ommellen. Näille lapasille kävi samalla tavalla viimeistelyssä kuin kirjaville kavereilleen, eli lanka rentoutui ja lapasen koko kasvoi selvästi, mutta toisin kuin ensimmäinen pari nämä oli jo alkujaankin suunniteltu lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen.

Intialainen peukalokiila on mielenkiintoinen ja vallan mukavasti istuva tapaus, mutta näin paksusta langasta (182 m / 100 g) neulottuna kavennuslinjan kyllä tuntee kämmentä vasten; toiseen suuntaan neulottuna eli lisäyksin samanlaista saumantunnetta tuskin tulisi.

Tummanharmaata ei jäänyt muutamaa metriä enempää, vaalean jämäpalleron siirsin jo varsinaisesta lankalaatikosta pois pieneen jämälankapussiin. Paksummista langoista olisi jäljellä enää kaksi vyyhtiä Riihivillan Aarnia sekä noin 150 g Tukuwool Sockia, joten vähiin käyvät paksummat langat ennen kuin loppuvat!