Se on täällä taas!

Nimittäin Tour-de-Sock -sukkakisa. Tänä vuonna ilmoittauduin mukaan rentoon Box of Yarn Lazy Päntsdrunk -joukkueeseen, joka ei asettanut minkäänlaisia tavoitteita. Vaan minäpä olinkin yhden suomen edustusjoukkueen (Speediest Speedy) jäsenen henkilökohtainen sparraaja, ja kun ensimmäinen etappi käynnistyi lauantai-iltapäivällä, loin minäkin silmukat Toivolan Vanhan Pihan pirtinpöydän ääressä, keskellä Jyväskylän Neulefestarien humua.

Olin varannut mukaan tasan yhden langan sillä ajatuksella, että harmaa semisolidi toimii aina. Ja niinhän se toimikin; mitäpä muuta voi odottaakaan Lanitium ex Machinan Basic Sockilta värissä Sterling, siltä maailmankaikkeuden luotettavimmalta keskiharmaalta.

Luottopuikoillani eli 1,75-millisillä Hiya Hiyan teräspyöröillä pistelin menemään Plan A -sukkamallia M-koon spekseillä, ja vaikken mitenkään erityisesti nopeusneulontaan pyrkinyt, vaan häröilin välissä milloin mitäkin, valmistuivat sukat vähän reilussa vuorokaudessa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että etapin kaksi nopeinta (molemmat suomalaisia) neuloivat sukkaparinsa alle 10 tuntiin. Se minun sparrattavani lähti parin tunnin takamatkalta osallistuttuaan pahimoilleen etapin alkamisajankohdan kanssa päällekkäin olevalle värjäyskurssille, mutta siitä huolimatta hänkin oli valmis reilusti alle puolessa vuorokaudessa, etapin neljänneksi nopeimpana. Ilman antamaansa tasoitusta hän olisi todennäköisesti vienyt etappivoiton kirkkaasti nimiinsä. Hyvin siis sparrasin eli lähinnä pidin seuraa ja pidin huolta siitä, että tosissaan kisaaja piti välillä pieniä taukoja.

Ei siitä mihinkään pääse, että TdS on sukkakesän kohokohta. Ihanhan tässä innolla odottaa seuraavia etappeja, vaikka sukkia on tullut neulottua maanisesti koko vuoden alkupuoliskon. Se on nimittäin niin, että meikäläiseltä ilmestyy suomenkielinen sukkakirja vuoden kulutta. Vanhaa sanontaa soveltaakseni: mikään muu ei ole tärkeää kuin sukkien neulominen. M.O.T.