sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Keisarinna

Sukkakisan toinen kierros on pyörähtänyt käyntiin, mutta minä esittelen uunituoreessa kesä-Ullassa juuri julkaistun kirjoneulelapasohjeeni, Keisarinnan. Jo aikoja sitten joku heitti ilmoille idean Keisarin morsian -sukkien mallikuvion istuttamisesta lapasiin, mutta vasta nyt aika oli sille kypsä. Langoiksi valikoituivat Kraft Hand-Dyedin BFL Sock tummanruskeana (Trial&Error-väri sävystä Robusta) sekä pinkki Handun Perussukkalanka.


Lapasissa on yksivärinen, kaksikerroksinen taitereuna ja rannekkeen kuvio on sama kuin sukkien pohjassa, mutta vaakaan asetettuna ja värit vastakkaisiksi vaihdettuna. Kämmenselässä on sukan päälliosan kuvio.


Kämmenpuolella on sukan pohjasta tuttu kuvio ja peukalokiila on pystyraidallinen kuten sukan kantakiilakin. Peukalon näkyvälle puolelle halusin jotakin kuviota, siihen mallasin melkein samanlaisen kiekuran kuin sukan pohjakuviossa; toinen puoli peukalosta on pystyraidallinen.


Mitoitin lapaset kerrankin sopiviksi lyhytsormisille, suurin osa kirjoneulelapasista kun tuntuu olevan suunniteltu pitkäsormisille. Kuopus ansiokkaasti toimi kuvausmallina alimmassa kuvassa, hänen hoikkiin ranteisiinsa jopa nämä lapaset ovat hieman väljät.

Siinä se on, elämäni ensimmäinen lapasohje. Pari muutakin lapasohjetta olisi tarkoitus julkaista, kunhan joskus innostuisin istumaan riittävän pitkään koneella kaavioiden ja tekstin ääressä. Ehkäpä sitten joskus syksyllä, jos pätkätyöläisen sijaisuusputki joskus katkeaa...

2 kommenttia: