keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Miniapupupu

Seijasisko haastoi minut tekemään turvalelun Oulun Heikinharjun pakolaiskeskukseen toimitettavaksi. Tartuin haasteeseen vähän epäröiden, sillä lankavarastoni alkaa olla aika niukka, eikä se sisällä enää kovinkaan paljon ylimääräistä lankaa. En toisaalta halunnut ostaakaan lisää lankaa, haluanhan edelleen kokeilla, miten pienellä lankavarastolla oikeasti pärjään. Aika nopeasti kuitenkin sain idean fingering-jämistä neulotusta minikokoisesta Apupupusta, ja sitä piti lähteä kokeilemaan.


Minun pikkupupuseni on neulottu kokonaan pyörönä, täysin saumattomasti. Aloitin jaloista samaan tapaan kuin kärjestä aloitettavat sukat ja päälaen sekä kädet (etukäpälät?) silmukoin kiinni. Puikkokoko oli oman löysän käsialani mukaillen 1,75 mm. Vähän muotopuoli tästä veijarista tuli, mutta se toivottavasi lisää vain persoonallisuutta. Pituutta pupusella on noin 25 cm ja jämälankoja kului noin 26 g. Punaisen ja vadelmanpunaisen jämän sain kulumaan viimeiseen metriin asti, muita lankoja jäi vielä pienet nöttöset.

Eihän tämä mikään sylihalittava ole, mutta pieneen käteen sopiva pehmokaveri kumminkin: toivottavasti se tuo jollekin lapselle iloa ja lohtua haasteellisessa elämäntilanteessa. Minä olen tyytyväinen siitä, että sain pitkästä aikaa tehtyä jotain hyväntekeväisyyteen ja samalla kokeiltua tätä pupumallia saumattomana. Aikamoista näpertämistähän se oli näin pienessä koossa, mutta lopputulos on ihan mainio.

5 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää. Just muutin sääntöjä sen verran että ei laitettas nappisilmiä etteivät joudu lasten suuhun. Jäin miettimään asiaa, kun facen käsityöryhmässä ottivat asian esillle. Mutta nuo näyttää kyllä niin hyvin ommeltuilta että eivat taida irrota millään keinoin. Tein myös apukissan käyppä kurkkimassa.

    VastaaPoista
  2. Kävi mulla tuo mielessä, ja vielä ehdin napata napit pois ja kirjoa silmät. Kai se on viisainta niin

    VastaaPoista