Kollegiaalinen tervehdys

Tänään, tällä kellonlyömällä kollegani palaa töihin viimeiseltä kolmen kuukauden vuorotteluvapaapätkältään. Minä olen häntä sijaistanut ja siinä sivussa järjestellyt hänen työhuonettaan joiltain osin uuteen uskoon. Töihinpaluun ja lähes sotilaallisen järjestelmällisyyden shokkia lievittääkseni neuloin kollegalleni yllätyslahjan, jonka jätin hänen huoneeseensa kiitosten ja "Tervetuloa takaisin töihin!" -kortin kera.

Neulottava asuste oli helppo valita, olihan kollegani taannoin ihaillut käyttämääni ruskea-turkoosia Leftie-huivia. Utelin häneltä hänen lempiväriään, ja vastaukseksi tuli violetti. Violetti, hyvänen aika! Ei sellaista väriä löydy koskaan lankavarastostani! Ei auttanut muuta kuin huhuilla, josko jollakulla neulojatoverilla olisi joutilasta violettia lankaa myytäväksi asti - onneksi pääsin tekemään kaupat syvänvioletista Wollmeise Twinistä värissä Ballerina WD (väri on todellisuudessa punertavampi kuin kuvassa; violetti on turkasen vaikea väri kuvata totuudenmukaisesti). Seuraavaksi piti metsästää raitaväri(t). Hopeanharmaa oli ykkössijalla, ja jälleen kerran kanssaneulojat pelastivat minut lähettämällä jämänöttösiään vaaleanharmaista luksuslangoistaan (Kraftin MerinoSilk Sockia värissä Phantom, Louhittaren Luolan Tuulen tytärtä värissä Hopea ja Handun jotakin spesiaalia kimalteella ja pienillä punertavilla täplillä).

Oman löysistelyni tuntien valitsin puikkokooksi 2,5 mm ja koska hullulla on hullun tuuri, violetti riitti tasan 29 raitaan, jäljelle jäi alle kahden metrin pätkä, jonka raaskin laittaa suoraan neulatyynyn täytteeksi. Harmaita jäi vielä pikkunöttöset, mutta sen väriset langat eivät minua jämäpussukassa häiritse toisin kuin epämukavuusalueellani vahvasti oleva violetti olisi tehnyt. Painoa huiville tuli 186 g, josta harmaita lankoja 33 g.

Voi miten kutkuttavaa onkaan antaa käsintehtyjä yllätyslahjoja! Paljon parempaa kuin itselle neulominen, ehdottomasti.