sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Marraskuu on musta hauta

Kun maailma on kuollut ja aurinko sammunut, on marraskuu. Minun sisäinen marraskuuni alkoi tosin jo lokakuussa, sen verran aamujen märässä ja kaikennielevässä pimeässä töihin ajaminen alkoi painaa mielialaa pakkasen puolelle. Oli aika neuloa jotakin auringonkeltaista, ihan vain vastaiskuksi vuoden masentavimmalle ajanjaksolle. Niinpä Inaya Creationsin Sport Sock värissä Variegated golden muuttui December sockseiksi.


Tein tapani mukaan alkuperäiseen malliin muutamia muutoksia, lähinnä sukansuun ja varren takaosan joustimeen, minkä lisäksi kantapään käännös on pyöreä alkuperäisen "laatikkokäännöksen" sijaan. Neuloin sukat 2,25 mm puikoilla melko napakoiksi, kokoluokka lienee siro 36-37; En uskaltanut riskeerata vielä yhden mallikerran verran lisäpituutta terään, sillä tähänkin kokoon meni 90 grammaa lankaa.

Aurinkoiset ja kauniit sukathan niistä tuli, mutta minulle itselleni liian pienet ja muutenkin tarpeettomat, joten nämä siirtyvät monien muiden lajitoveriensa tavoin jossain vaiheessa tyrkylle työkavereilleni, heissä kun on onneksi useampikin pienijalkainen sukankuluttaja.

3 kommenttia:

  1. Kyllä ovatkin kauniin aurinkoiset ja appelsiinin pirskahtelevat! Energiasukat <3

    VastaaPoista
  2. Todellakin aurinkoiset =) Kauniit muutenkin!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että tämä pimeys vaikuttaa muihinkin vähän ahdistavasti.. Tässä juuri kirkasvalolampun ääressä bongasin ihanan pirteät ja energiset sukat. Kyllä tähän aikaan kaipaa muutenkin positiivisuutta, että jaksaa. Tsemppiä :)

    - Sanna

    VastaaPoista