maanantai 20. helmikuuta 2012

Nikolai II


Joulun alla kävin ostamassa muutaman kerän lankaa lahjaksi ihan itselleni. Yksi ostoksistani oli Pro Lanan Pro Socks Harmony, joka houkutteli ihanilla ruskan sävyillään. Vaikka lanka on jo nimensäkin perusteella suunniteltu lähinnä sukkiin, minä arvelin voivani neuloa siitä aivan yhtä hyvin huivin. Kokeilin pariakin mallia, mutta hyvin pian päätin aina oikein -neuleen sopivan parhaiten langan väritykseen. Niinpä tuli tehtyä toinen Nikolai.



Minä neuloin Nikolai II:n 3 mm puikolla. Koska Nikolai I oli mielestäni kovin kapea luiru, päätin tehdä tällä kertaa levennykset (ja vastaavasti lopussa kavennukset) joka 4. kerros alusta saakka. Tein levennyksiä, kunnes reunalehdyköitä oli 20, lyhennettyjä kerroksia sisältävässä keskiosassa on puolestaan 24 lehteä.



Muutosten myötä huivista tuli juuri sopivasti leveämpi ja väritkin asettuvat todella kauniisti. Vähän karkeahan huivi oli aluksi, mutta kylvetin sitä huolella villanhoitoaineessa ennen pingotusta. Lankaa kului vajaat 80 g; kokoa en ole muistanut lainkaan mitata, muoto on suunnilleen hevosenkenkää muistuttava. Eiköhän tämä kelpaa kuopukseni lastentarhanopettajalle kevät-/läksiäislahjaksi, kun kuopus siirtyy aikanaan kesäloman kautta toisen päiväkodin yhteydessä olevaan eskariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti