Väriterapiaa

Tämä syksy on tuntunut jopa poikkeuksellisen raskaalta. Olen teini-iästä asti ollut taipuvainen (kaamos)masennukseen ja muistankin viimeisen 20 vuoden ajalta vain pari syksyä, jotka ovat menneet melkolailla huomaamatta. Yleensä alakulo iskee todenteolla näillä ajoin, kun lehdet ovat pudonneet puista mutta lunta ei vielä ole. Kaikki on mustaa, märkää ja masentavaa.

Tänä vuonna alakulo valon katoamisesta kävi kuitenkin mielessä jo heinäkuun lopulla, silloin kun yöt alkoivat ensimmäistä kertaa olla pelkän hämärän lisäksi hetken aikaa pimeitä. Syksyn tiukka opiskeluaikataulu on imenyt loputkin voimavarat ja välillä päivät ovat olleet pelkkää raahautumista ja selviytymistä pakollisista velvotteista. Niinpä olen tarvinnut erityisen paljon ulkoisia ilonaiheita, neuleita, värejä ja valoa. Takkahuoneremontti toi kaivattua valoa, varsinaista väriterapiaa olen hankkinut langoista.

Wollmeise on ollut jo pitkään kovin suosittua lankaa ja minäkin tulin hankkineeksi sitä jo kesällä yhden ruskean ja punaisen kirjavan vyyhdin kanssaneulojalta. Kun toinen kanssaneuloja kaupitteli myöhemmin kaunista murrettua vihreää (Pistazie, vyyhti vasemmalla), ajattelin heittää tiedostavan kuluttamisen hetkeksi romukoppaan. WM:n värit ovat keskimäärin liian kirkkaita ja puhtaita minun makuuni, mutta tämä Pistazie puhutteli; kuvassa se on tosin vähän turhan tumma todellisuuuteen nähden. Sukkia WM:sta tuskin neulon, lanka on hankittu huivia tai kauluria ajatellen.

Samana päivänä kun sain käsiini Pistazien, posti oli tuonut vyyhdin Lai-la-lai Yarnzin Garden sockia värissä Kevätkutina. Tämä oli korvaus viime keväänä ompelemastani laukusta ja lanka on värjätty juuri minua ajatellen. Se on ainakin vyyhdillä aivan ihana sekoitus murrettuja sävyjä ja kirkkaampaa keväänvihreää. Tästäkään ei tule sukkia, vaan jokin paljon vähemmän kuluva ja enemmän näkyvä asuste.

Eikä siinä vielä kaikki. Todellakaan.

Olen haaveillut pääseväni vielä joskus neulomaan silkkiä, mutta sisäinen Roope Ankkani on estänyt minua ostamasta himoitsemaani Jaipur Silk Fino -lankaa. Sitten eräänä syyskuun alkuiltana ovikellomme soi ja oven takana seisoi Tiina, joka toi minulle nämä kaksi aarretta korvauksena joskus aikaisemmin minulta saamastaan projektipussukasta. Se pussukka oli kovin vaatimaton ja siihen nähden korvaus oli huimasti ylimitoitettu, mutta se ei estä minua olemaan äärettömän kiitollinen näistä langoista. Mallikin langoille on jo katsottu valmiiksi, mutta ennen tositoimiin ryhtymistä nautin vielä vyyhtien pehmeydestä ja tunnusta käsissä. Jopa blogimies, joka ei yleensä ota mitään kantaa harrastustarvikkeisiini, totesi langan nähdessään: "tuo on varmasti laatulankaa".

(tähän kuuluva kuva on kadonnut jonnekin)

Viime keväänä voitin Ravelryn Kahelit-ryhmän arvonnassa itselleni PäiviH:n neulomat kertakaikkisen ihastuttavat Koivu-sukat (sekä 1,4 mm alumiiniset sukkapuikot kaupan päälle). Olen pantannut näitä kesän yli ja käyttänyt vanhoja villasukanrähjiä, mutta synkän syksyn myötä kaivelen nämäkin esiin mieltäni piristämään; mielipiteeni sukkien väristä arvannette kertomattakin. Sukilla on sekin erityisarvo, että joku muu on ne tehnyt, en minä itse.

Huomaan lankavarastoni muuttuvan pikkuhiljaa yhä enemmän vihreävoittoiseksi. Lankalaatikoissani asuukin se kevät, jota odotan janoten valoisia iltoja ja lupausta elämän virkoamisesta niin luonnossa kuin sisimmässänikin.