perjantai 2. syyskuuta 2011

Pientä ja vähän isompaa virkattua


Blogimiehen kaksi työkaveria meni pari viikkoa sitten naimisiin minimaalisin siviilimenoin. Halusin muistaa tätä intialais-slovakialaista paria jollakin pienellä henkilökohtaisella lahjalla, näkiväthän he tärkeäksi käydä ilmoittamassa naimisiinmenoaikeistaan henkilökohtaisesti meille viikkoa ennen seremoniaa. Olen kerran käynyt heidän luonaan kylässä, joten muistin keittiön keltaisen, oranssin ja vihreän värimaailman, josta kumpusi lopullinen lahjaideakin.



Virkkasin vaaleankeltaisesta Novitan Alabamasta ja tummemman keltaisesta SandnesGarnin Mandarin Petitistä kuusi tähden mallista lasinalusta, sillä lasinaluset he kattoivat silloinkin, kun me olimme heillä nauttimassa intialaisesta pää- ja slovakialaisesta jälkiruuasta. Mallia näihin otin Little Star Dish Cloth or Wash Cloth -ohjeesta, tosin muokkasin kahta viimeistä kerrosta siten, että sain sakaroista terävämmät. 3 mm koukulla lankaa kului noin 10 g yhteen aluseen. Minusta näistä tuli jollain tapaa todella herttaiset ja etenkin aivan morsiamen oloiset; toivon heidän elävän kansainvälisessä avioliitossaan onnellisten tähtien alla!


Aikaisemmin heinäkuussa tuli taas mielihalu virkata jämälangoista tuttuakin tutumpia patalappuja.



Näihin on upotettu kaikenlaisia langanjämiä, mm. Coatsin Lyric 8/4:ää, Steinbach Wolle Capria, Novitan Alabamaa, Hjertegarnin Blend Bamboota ja BC Garnin Allinoa. Itselleni tarpeettomina arvoin nämä Ravelryn Kahelit-ryhmässä, voittajaksi Random.org valitsi Napit puuttuu -blogin Tiinan.


Eikä postausta ilman sytomyssyjä.



Tuttu Shell Brimmed Cloche tällä kertaa varsin pienenä versiona, kuten kuvasta näkyy (mallin päänympärys lienee noin 55 cm), lankana Novitan Tennessee, koukku 3,5 mm ja lierissä langan loppumisesta johtuen yksi simpukkakerros vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. 



Viimeisen hallussani olevan vuosikerta-Alabaman virkkasin Ewa-hatuksi (Rav-linkki ilmaisohjeeseen), runsas ruusukoriste on puolestaan Crocheted Rose -ohjeella virkattu. Koska käytössäni oli ohjetta ohuempi lanka ja 3 mm koukku, hatusta tuli aika erilainen kuin alkuperäinen malli. Jälkikäteen ajatellen tähän olisi voinut tehdä yhden kokoraidan verran lisää syvyyttä, mutta tällä tavalla lanka riitti sekä hattuun, koristeeseen että alussa esiteltyihin lasinalusiin. Ilman ruusukoristetta hattu painoi 85 g, joten aika paljon enemmän nämä virkatut päähineet nielevät lankaa neulottuihin verrattuna; samalla määrällä olisi neulonut ainakin kaksi aikuisen myssyä.


Sukkasato on alkanut, joten blogin pipotulvaan on luultavasti luvassa helpotusta sukkien muodossa. Blogikirjoitukset tosin laahaavat edelleen muutamia viikkoja jäljessä, joten satosukkia lienee esittelyssä vasta muutaman viikon kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti