Jossain vaiheessa pitkän joululomani loppupuolella blogimies ilmaisi kiinnostuksensa kokeilla ohuita villasukkia niin hiihtomonoissa kuin talvikengissäkin. Tähän mennessä hänen villasukkarepertuaarinsa on koostunut lähinnä äitini neulomista Seiskaveikka-sukista, jotka mahtuvat korkeintaan kumi- tai pakkassaappaisiin, joten kohtuuden nimissä alkoi olla pikkuhiljaa aika korjata tilanne. Niinpä tartuin viime kesän second hand -lankahankintani mukana tulleeseen Woolcraftin Superwash Sock Yarniin (420 m / 100 g) ja 2 mm sukkapuikkoihin. Päätin neuloa sukat kärjestä aloittaen, sillä pelkäsin langan loppuvan auttamattomasti kesken koon 45-46 sukissa.
Ensimmäinen yritys karahti kiville, kun totesin 80 silmukan olevan aivan liikaa. Toisenkin yritelmän purin päästyäni kärkilevennyksistä suoralle osuudelle, sillä päätin siinä vaiheessa tehdä pyöreän kärjen sijaan anatomisemman kärkimuotoilun. Samalla tuskailin, miten sukkapuikkoni ovatkaan aivan liian terävät. Kokeilin myös neuloa viidellä puikolla neljän sijaan, mikä osoittautui lähinnä katastrofiksi. Toisaalta 36 silmukkaa yhdellä puikolla (haluan pitää jalkapöydän silmukat yhdellä puikolla välttääkseni mahdollisen puikonvaihtumiskohdan "sauman" näkyvimmässä osassa sukkaa) tuntui olevan mukavuusrajan äärirajoilla. Niinpä kaivoin esille Skew-sukkien kohdalla parjaamani 100 cm Addin pyöröpuikon - toki 2 mm paksuisena - ja aloitin taas kerran alusta. Hämmästyksekseni huomasin, miten paljon helpompaa kärjestä aloittaminen on pyöröpuikolla sukkapuikkojen sijaan, antaahan kaapeli mukavasti ensimmäisillä kerroksilla periksi verrattuna jäykkiin metallipuikkoihin. Sitäpaitsi Addit eivät ole lainkaan niin terävät kuin halpissukkapuikkoni. Tällä kertaa kaapeli ei jäänyt pahemmin kierteelle, joten neulominen sujui todella ripeästi. Myös kantapään neulominen oli pyöröpuikolla huomattavasti mukavampaa kuin sukkapuikoilla.
Kuvaushetkellä sukat olivat olleet jo muutaman päivän tehokäytössä niin työ- kuin ulkokengissäkin. Anatominen kärkimuotoilu ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta muuten koko osui kohdalleen. Silmukoita oli lopullisessa versiossa terässä ja varressa 72, kantapää on pyöreä ja varren joustinneule mallia 3 o, 1 n. Yllättäen lankaa riitti ja riitti, vartta tein lopulta noin 20 cm ja silti lankaa jäi jäljelle vielä vajaat 10 g. Loppupäättely piti ottaa kolmeen kertaan, tavallinen päättely kun oli liian kireä ja huiveista tuttu "tuplapäättely" liian löysä. Kolmantena kokeilin "ompelemalla" päättelyä ja se tuottikin mieluisan lopputuloksen.
Sukat ovat olleet käyttäjälleen ilmeisen mieluiset ja niiden neulominen oli hämmentävän mukavaa - harmittelin lähinnä sitä, miten nopeasti näin miellyttävä neuleprojekti olikaan ohi. Sekä tekijä että käyttäjä pitävät myös sukkien väristä, joka on todellisuudessa melko paljon harmaampi ja tummempi, ei lainkaan niin kirkkaan farkunsininen kuin kuvassa.
Koulun alettua tarvitsin lisää aivotonta neulottavaa tuntien ratoksi. Niinpä oli aika ottaa puikolle lasteni serkkutytön ohuet villasukat, joihin hän oli saanut itse valita mieleisensä langan.
Nuori neiti ilmoitti lempivärikseen lilan ja muutaman ei-sukkalanka -bongauksen jälkeen lankakaupasta tarttui mukaan kerä Novitan Tico Ticoa. Jokseenkin puoli kerää riitti arviolta kokoluokan 34-36 sukkiin, jotka neuloin varresta alkaen samaisella pitkällä 2 mm pyöröpuikolla kuin edellisetkin sukat. Näissä sukissa silmukoita on 60 ja 2 o, 1 n -joustinneule jatkuu jalkapöydän päälle kärkikavennuksiin saakka sekä vastaavasti kantalapussa pyöreään käännökseen saakka. Pyöröpuikolla neulomisen suhteen tunnelma oli sama kuin edellä kuvatuissa sukissa: kaikki sujui suorastaan hämmentävän helposti aina silmukoiden luomisesta kantapään tekemiseen ja siitä eteenpäin.
Ensimmäisen sukan kärkikavennuksissa huomasin, että voisin tehdä kaksi väritykseltään samankaltaista sukkaa ilman yhtään hukkapätkää, jos silmukoisin sädekavennetun kärjen hieman ennen aikojaan, ja näin teinkin. Toisessa sukassa tosin ensimmäinen vaaleanpunainen osuus on sen verran ensimmäisen sukan vastaavaa pidempi (tai oma neulekäsialani aavistuksen tiukempaa), että aivan identtisiä sukista ei tullut; selvimmin ero näkyy kantapään lyhennettyjen kerrosten kohdalla.
Tico Tico oli oikein mukavaa neulottavaa, en sanottavammin huomannut eroa esimerkiksi blogimiehen sukkiin käytettyyn lankaan. Sen sijaan en edelleenkään itse ole erityisen innostunut Tico Ticon värityksestä, mutta mitä muuta voikaan odottaa "monivärivammaiselta" neulojalta, joka ei sanottavammin pidä mistään violetin sävystä. Pääasia kuitenkin on, että sukkien käyttäjä on tyytyväinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti