Kaiken pakkomielteisen neulomisen lomassa olen sentään silloin tällöin testannut ompelukoneidenkin kaasupolkimia. Mihinkään kovin työlääseen ei ole into riittänyt, sen sijaan silkka kankaiden kuluttaminen on aina yhtä mukavaa.
Kuopus sai joululahjaksi tämän hupullisen viitan, johon sain kulutettua kaksi aika kammottavaa tekokuitukangaspalaa melkolailla kokonaan. Lasten leikeissä vilisevät niin Star Wars -hahmot kuin Tylypahkan velho-oppilaatkin, joten viitoille on miekkojen ja taikasauvojen ohella kova kysyntä. Myös lasten kaverit osaavat jo kaivella roolivaatekoria, johon voisi viitsiessään ommella enemmänkin täytettä. Tämä viitta ei ole mikään huippulaadun mallikappale, mutta varmasti riittävän hyvä roolileikkeihin - staattisesta sähköstä johtuvat räpsyt ovat tekokuitujen ansiosta taattu lisäbonus. Kiinnitykseksi riittää neppari, jonka 4-vuotiaskin osaa itse avata ja sulkea. Kuten kuvasta näkyy, en viitsinyt edes silittää viittaa, sellaisiin sivuseikkoihin kun ei leikeissä kiinnitetä minkään valtakunnan huomiota.
Kangasvarastojani siivotessani törmäsin paksuun harmaaseen villasekoiteribbineulokseen, joka inspiroi ompelemaan blogimiehelle hänen toivomansa ahdistamattoman kaulurin ulkopuuhiin. Leikkasin kaulurin käytännössä käsivaralta käyttäen koko kankaan. Kauluksesta tuli jopa aavistuksen liian avara ja lupasinkin kursia sitä hieman tiimalasin muotoon, jos ylimääräinen väljyys häiritsisi.
Eräs kanssaneuloja sai puolestaan tämän yksinkertaisen vetoketjullisen pussukan, joka on vuoritettu valkoisella lakanakankaalla. Se sopii vaikkapa käsityötarvikkeiston mukana kuljettamiseen. Ihan priima se ei ole, mutta toivottavasti riittävän hyvä kuitenkin. Kangas ainakin on kaunista.
Toinen kanssaneuloja sai puolestaan tämän peruspussukan. Päällikankaan olen olen ostanut joskus kirpparilta, vetoketju on blogimiehen vanhasta tuulipuvusta ja vuori vanhaa lakanaa. Pitäisi totta tosiaan jaksaa taas perehtyä vuoritettujen pussukoiden ompelun saloihin, ettei kaikista tulisi pelkkää sekundaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti