Lahjoituslankojen (kuvassa vasemmassa reunassa keskellä) merkiltään tuntematon pellavanvärinen merseroitu puuvillalanka halusi tulla virkatuksi lasinalusiksi sisareni design-kotiin. Löysin mieluisen mallin lähes 30 vuotta vanhasta "Virkkaa tähtiä" -kirjasta, joka odotti minua kirjaston hyllyssä. Ehdin virkata alun kolmatta alusta ennen kesäkuun käsityölakkoa, joka päättyi virallisesti juuri kolmannen palan loppuunvirkkaamiseen. Juhannuksen jälkeen sain projektin viimein päätökseen odottamaan sisareni elokuisia syntymäpäiviä.
Koukussa oli kokoa 1,50 mm ja langanmenekki oli noin 4 g/alunen. Ohjeessa kehotettiin höyryttämään palat nurjalta, minä päädyin silittämään ne kastelun ja oikomisen jälkeen. Parempaan lopputulokseen olisi toki päässyt pingottamisella, nyt palat ovat hieman eriparia keskenään - mutta aivan riittävän hyvät kuitenkin. Nämä istunevat ihan kohtuullisesti valkoisella, mustalla ja pellavan (sekä koivun) sävyillä sisustettuun citykotiin, jossa on ripaus myös poltettua oranssia ja tummanruskeaa. Palat toiminevat paitsi lasinalusina, myös tuikkulyhtyjen alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti