Toinen mekko

Koska innostuin niin kovin pari viikkoa sitten esittelemästäni mekosta, päätin samantien ommella toisenkin mekon samoilla kaavoilla. Kangasta ei ollut vaikea valita, sillä varastoissani oli jäljellä enää yksi mekkokankaaksi edes etäisesti soveltuva pala.

Tämäkin on naapurilta saatua, luultavasti puuvillaa tai puuvillasekoitetta, raskaampaa ja paksumpaa kuin musta-harmaan mekon kangas. Tämän mekon hihansuut huolittelin alavaroin ja helmankin päärmäsin, sivuihin ompelin pitkät ohuet nauhat, jotka voi joko sitoa pelkästään taakse tai ne yltävät takakautta eteen (tai etukautta taakse).

Keltainen ei nyt vain ole minun värini, se vaatisi parikseen melkolailla ruskettuneemman ihon kuin minulla keskimäärin kesällä ikinä on. Sitäpaitsi kangas on sen verran paksua, että yleisilme on rantamekoksi vähän turhan virallinen - mutta toisaalta ollakseen todella siisti mekko olisi vaatinut vuorin, sillä siitä kyllä kuultaa läpi kaikki muut paitsi puuterinväriset alusvaatteet. Nähtäväksi jää, tuleeko tätä mekkoa käytettyä ollenkaan vai joutaako se lahjoitettavien käsitöiden joukkoon. Ainakin huivin/boleron/hihattimen tuo vaatii peittämään taikinanvaaleat olkapäät ja allit.

Mekkoja tehdessäni pohdin kantaani siihen, onko pulskistumisen vuoksi aiheellista tehdä tai hankkia uusia vaatteita, tarkoituksenahan ei ollut ainakaan palkita itseään lihomisesta. Päädyin siihen johtopäätökseen, että lihominen sinänsä on jo riittävä rangaistus, sitä ei tarvitse enää koventaa ahdistuksella kiristävistä, puristavista ja epämukavista vaatteista. Vaarana olisi nimittäin eristäytyä kotipiiriin lohduttamaan itseään - ruualla.