Muutama päivä sitten unohdin käydä hakemassa päiväpostin. Niinpä tämä postilähetys odotti minua seuraavana aamuna aamupalalla miehen haettua lehden - ja edellispäivän päiväpostin:
Olin ihmeissäni: Helsingin postileimalla varustettu paksu kirjekuori, käsialaakaan en tunnistanut. Kirje minulle! Parasta ei suinkaan olleet herkulliset askartelutarvikkeet vaan aito käsinkirjoitettu kirje Eijalta. Kokonainen A4 molemmin puolin ihan vain minulle, käsin, henkilökohtaisesti! Tunnekuohahdus oli spontaani ja voimakas: miten mielettömän hienoa saada Oikea Kirje! Mikään sähköinen viestintä ei pääse lähellekään tätä.
Harrastin kymmenkunta vuotta aktiivista kirjeenvaihtoa, aluksi suomeksi, pian myös englanniksi ja lopulta lukioaikana hieman myös ruotsiksi ja saksaksi. Parhaimmillaan minulla oli satakunta kirjeystävää, toiset aktiivisempia kuin toiset. Se oli minun Facebookini maailmalle (sivumennen sanoen inaktivoin profiilini naamakirjasta heti seuraavana päivänä profiilin luomisesta - aivan liian hallitsemattoman julkinen media minulle). Kirjeenvaihto jäi, kun tapasin blogimiehen opiskelujen alussa. Siitä on sentään pian 14 vuotta, enkä enää tarkalleen muista, milloin viimeksi olisin saanut etanapostia. Ehkäpä tapa olisi syytä elvyttää, sillä moni muukin saattaisi ilahtua itseni lailla persoonallisesta, ajatuksella lähetetystä viestistä, jota voi konkreettisesti hypistellä käsissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti