Minulle oli postia

Muutama päivä sitten unohdin käydä hakemassa päiväpostin. Niinpä tämä postilähetys odotti minua seuraavana aamuna aamupalalla miehen haettua lehden - ja edellispäivän päiväpostin:

Olin ihmeissäni: Helsingin postileimalla varustettu paksu kirjekuori, käsialaakaan en tunnistanut. Kirje minulle! Parasta ei suinkaan olleet herkulliset askartelutarvikkeet vaan aito käsinkirjoitettu kirje Eijalta. Kokonainen A4 molemmin puolin ihan vain minulle, käsin, henkilökohtaisesti! Tunnekuohahdus oli spontaani ja voimakas: miten mielettömän hienoa saada Oikea Kirje! Mikään sähköinen viestintä ei pääse lähellekään tätä.

Harrastin kymmenkunta vuotta aktiivista kirjeenvaihtoa, aluksi suomeksi, pian myös englanniksi ja lopulta lukioaikana hieman myös ruotsiksi ja saksaksi. Parhaimmillaan minulla oli satakunta kirjeystävää, toiset aktiivisempia kuin toiset. Se oli minun Facebookini maailmalle (sivumennen sanoen inaktivoin profiilini naamakirjasta heti seuraavana päivänä profiilin luomisesta - aivan liian hallitsemattoman julkinen media minulle). Kirjeenvaihto jäi, kun tapasin blogimiehen opiskelujen alussa. Siitä on sentään pian 14 vuotta, enkä enää tarkalleen muista, milloin viimeksi olisin saanut etanapostia. Ehkäpä tapa olisi syytä elvyttää, sillä moni muukin saattaisi ilahtua itseni lailla persoonallisesta, ajatuksella lähetetystä viestistä, jota voi konkreettisesti hypistellä käsissä.

Hellemekko

Kesäkuun lopun helteet yllättivät minut housut kintuissa: minulla ei ollut kertakaikkiaan mitään kevyttä ja kesäistä päällepantavaa. Kävin naapurin ompelijalla teetättämässä pitkän kesämekon (esittelen sen myöhemmin, jahka olen saanut neulottua sen kaveriksi hihattimen naapurilta joutaviksi jääneistä langoista), mutta se on aivan liian siisti (ja pitkä) jokapaikan hellemekoksi. Niinpä päätin pitkästä aikaa kokeilla, miltä ompeleminen tuntuisi.

Kankaan sain joskus vuosi sitten naapurilta, se lienee ohutta puuvillaa. Mekon malli on Suuresta Käsityölehdestä 6/2000, tosin alkuperäinen malli on pitkä. Lisäsin vielä sivuihin solmimisnauhat, jotta vyötärölle saa halutessaan vähän muotoa. Helmassa on pelkkä saumurin kiertopäärme, kauluksen jaksoin huolitella alavaralla, hihansuihin vedin ensin mustaa vinonauhaa ja käänsin sitten kanttauksen verran sisään. En normaalisti ole suuri mustan ja harmaan ystävä, mutta yllättäen tämä mekko onkin todella vilpoinen ja huoleton, kerrassaan oivallinen hellevaate.

Jos minun olisi luovuttava kaikista käsityölehdistäni yhtä lukuunottamatta, pitäisin juuri tuon Suuren Käsityölehden 6/2000. Paljon siitä on tullut tehtyä, mutta jotakin on vielä suunnitteillakin. Niin vain on, että noissa vuosituhannen vaihteen lehdissä on paljon enemmän iättömiä perusvaatteita meikäläisen kaltaiselle laiskalle konservatiiville, joka ei jaksa ommella minkään valtakunnan kikkailuja.

Pientä puuhastelua

Käsityölakon alasajo alkoi juhannuksen tienoolla. Lakon vaikutuksista kertonee paljon se, että pakkasin vajaan viikon mittaiselle "maaseutukierrokselle" vain yhdet sukkalangat ja hieman lankaa yhtä tai kahta Calorimetryä varten sekä yhdet ainoat sukkapuikot ja yhden pyöröpuikon. Olisin oikeastaan kaivannut yhtä (palmikko-)puikkoa sekä kerrosmerkkiä sukkia varten, mutta hyvin pärjäsin ilmankin. Valmista tuli kahden Calorimetryn ja yhden sukan verran.

Ensimmäinen Calorimetry on tehty ohjeenmukaisin silmukoin ja kerroksin 3,5 mm puikolla tummanharmaasta vaihtokauppa-Seiskaveikasta. Siitä tuli kuitenkin suunnitellulle käyttäjälleen liian leveä - onneksi hän oli tuoreeltaan sovittamassa pantaa -, joten tein toisen 112 silmukalla ja kahdeksan kerrosta matalammaksi vaalean harmaanruskeasta Seiskaveikasta, josta aikaisemmin tein jo Saltkråkan-sukat. Koko oli tällä kertaa oikein passeli, joten näillä parametreilla voisi tehdä muutaman erivärisen Calorimetryn blogimiehen sisarelle. Kuvan harmaa Calorimetry sen sijaan on vailla käyttäjää, joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.

Koska juhannusneuleet eivät herättäneet mitään suurta käsityöhimoa, aikaa olisi keskittyä vaikkapa painonhallintaan. Viime kesänä suurin elkein lanseerattu "miinus viisi" -projekti on tilanteessa "noin plus viisi tai vähän enemmänkin", mikä tietää sitä, ettei mikään vaate tunnu enää oikein mukavalta päällä. Sitä paitsi minun olisi mahduttava lokakuun alussa ainokaiseen iltapukuuni, ellen sitten halua hankkia tai teetättää uutta - ja siihen olen aivan liian nuuka. Nykyisestä tilanteesta on ihan turha syyttää hidasta aineenvaihduntaa; syy on korkeintaan hitaassa järjenjuoksussa ja nopeassa kädessä, joka on lappanut evästä ääntä kohti nopeammin kuin laki sallii ja lääkäri määrää.

Eikä muuta totuutta ole kuin se perimmäinen: syö vähemmän kuin kulutat.

Lakkorikkuruutta

Askartelukin on kai laskettavissa käsityölakkorikkuruudeksi. Lakon ei kuitenkaan alunperinkään ollut tarkoitus olla itse tarkoitus enkä asettanut mitään vähimmäisvaatimuksia lakon kestolle. Pääasia oli ottaa etäisyyttä käsillä tekemisen pakkoon ja palauttaa paitsi perhe- ja mielenrauha, myös käsillä tekemisen ilo. Niinpä olikin erityisen mukavaa inspiroitua Kierrätetään-blogin kautta tehtyjen vaihtojen mukanaan tuomista askartelutarvikkeista (niitä vastaan minä luovuin mm. kasasta vanhoja, mutta sinällään arvottomia postimerkkejä, vuosikausia varastoissa pyörineistä postikorteista sekä naapurin antamasta huovutetusta hatusta, joka oli minulle liian pieni ja liian tyylitelty).

Lapsuudenystäväni esikoinen täytti 7 vuotta ja tällä kertaa intouduin askartelemaan hänelle kortin sen sijaan, että olisin laittanut oman esikoiseni värittämään jonkin netistä printatun värityskuvan ja liimaamaan sen korttipohjalle. Tämän kortin valkoinen pahvi tuli vaihdossa, muut tarvikkeet (tapetti, kuvallinen lahjapaperi, Tiimarin surkea rautalangallinen paperinaru ja valkoinen tarrapohja) löytyivät omasta kaapista.

Toisen hyvän ystäväni kahden vanhimman tyttären syntymäpäivätkin lähestyvät kesän lopulla ja alkusyksystä. Korttien materiaalit ovat todellisia keräilyeriä vaihdoista, lahjoituksista ja erinäisistä jämistä. Esimerkiksi lilan kortin kukka on kesälomareissulla leirintäalueelta löytynyt rikkinäinen Jibbiz.

Sisareni saa syntymäpäivänään tämän kortin. Korttipohja ja kukat ovat tulleet vaihdossa, kukkien keskusnapit ovat purkutavaraa sekä naapurilta, muut paperit varastoihin aikojen saatossa kertyneitä. Hetken aikaa suunnittelin ostavani kullanvärisiä Onnea-tarroja, mutta sen sijaan päädyin penkomaan netistä mieluisen fontin ja printtaamaan onnittelutekstin kermanvalkoiselle kopiopaperille (jota hankin riisin verran ollessani lapsuudenystäväni kaasona ja suunnitellessamme sekä toteuttaessamme hääkutsut ja -karkit).

Tilauskassi

Tämän vaihtokaupan viimeinen velka on nyt kuitattu:

Tikrun mamin toimittamasta Marimekko-kankaasta ommeltu olkakassi tutulla mallilla. Ihan priima ei tästäkään tullut, mutta riittävän hyvä kuitenkin. Kuosi oli niin vaihteleva, että Tikrun mamin kanssa katsoimme suunnilleen sopivat kohdat kummallekin puolelle, tässä niistä toinen.

Tämän kassin myötä blogi jää toistaiseksi käsitöiden osalta määrittelemättömälle tauolle. Käsillä tekeminen on ollut tauolla kesäkuun alusta asti, sen jälkeiset bloggaukset ovat olleet hullun toukokuun tuotoksia. Siitä pahaksi pakkomielteinen todellisuuspako käsitöihin äityi, että totaalinen katko on ollut ainoa vaihtoehto oman ja perheen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kunhan etäisyyttä on tullut tarpeeksi, alan opetella taas käsitöiden kohtuukäyttöä.

Kiitän blogini lukijoita mielenkiinnosta käsitöitäni kohtaan ja toivotan rentouttavaa juhannusta!

Rippilahja: Swallowtail Shawl

Viime marraskuun pyhiinvaellusmatkalla Joen Lankaan mukaani tarttui vyyhti valkoista TeeTeen Kamenaa. Alkuperäisenä ajatuksena oli neuloa sisarelleni jokin suorakaiteen muotoinen pitsihuivi, ja katselinkin pitkään sillä silmällä Kide-huivia Ullasta. Langan riittävyys ja reunuksen neulominen kuitenkin arveluttivat sen verran, että ryhdyin etsimään jotakin toista mallia. Ehdin aloittaa pariakin erilaista vain purkaakseni ne alkumetreillä. Lopulta mieleeni juolahti, että Kamena voisi taipua rippilahjahuiviksi veljeni esikoistyttärelle. Olen pikkuhiljaa alkanut oppia käyttämään Ravelrya, ja sitä kautta löysin tieni Swallowtail Shawlin ohjeen (pdf) luo.

Noin 70 g lankaa muuntui muistaakseni 4 mm puikolla 140 x 65 cm kokoiseksi kolmiohuiviksi, joka kävi ennen pingotusta huuhteluainevedessä pehmenemässä. Malli on ihastuttavan herkkä ja sisäreunuksen "kielorivit" kruunaavat lopputuloksen; vain orientoituminen pingotukseen otti monta viikkoa. Vasta eilisen konfirmaatiopäivän lähestyminen sai tarttumaan viimeistelyvaiheeseen.

Lähikuva pingotusvaiheesta paljastaa yksityiskohtien kauneuden. Nypyt olivat varoitteluista huolimatta kohtuullisen helppoja neuloa, kunhan muisti venyttää silmukat oikealla puolella tarpeeksi löysiksi, jotta nurjalla viiden silmukan neulominen nurin yhteen onnistui. Aivan tasalaatuisia nypyt eivät ole, mutta sitä ei kauempaa huomaa.

Olen myyty Evelyn Clarkin huivien edessä. Ensimmäisenä ihastuin Shetland Triangle Shawliin (yhdenlainen versio vaikkapa täällä), mutta sen tekeminen olisi vaatinut Wrap Style -kirjan hankkimisen. Harkitsin vakavasti kirjan tilaamista, mutta se on toistaiseksi jäänyt, kuten niin moni muukin hankinta (ostoslistalla voisi olla myös 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin; sen tosin sain kirjastosta lainaan).

Blogiani pidempään seuranneet arvannevat, mitä nyt seuraa: kortti.

Virkatun tytön malli on Kauneimmat Käsityöt 5/1989 -lehdestä, sininen lanka tästä vaihtokaupasta ja valkoinen lanka sekä rusettinauha tästä, koukku 1,00 mm valkoiselle ja 1,50 mm siniselle langalle. Korttipohja on kierrätyspahvia, paperi erään kirjoituslehtiön kantta (niille papereille muuten printtasimme vuonna 2001 läheisimmille sukulaisille ja ystäville lähetetyn ilmoituksen naimisiinmenostamme) ja kukat Eijalta. Kortti ehti olla kukkia vaille valmiina muutaman päivän ja harmittelin jo, etten keksi "sitä jotakin puuttuvaa" täydentämään korttia - kunnes Eijan lähettämä askartelupaketti ratkaisi koko ongelman.

Tähän rippilahjaan olen korttia myöten todella tyytyväinen. Innostuin lopullisesti huivien neulomisesta, joten voi olla, että niitä tulee jatkossakin neulottua - ainakin lahjoiksi. Ehkäpä joskus opin itsekin käyttämään hartiahuiveja.

Kolmas Etiopia-nuttu

Koska olin alunperin ajatellut Purkuprojekti vol 2:n langat nimenomaan Etiopia-nuttuihin, päätin omaatuntoani rauhoitellakseni tahkota Tennesseestä ainakin yhden nutun, olinhan jo ehtinyt tärvätä valtaosan langoista palakasseihin.

Tiukkaa teki ja tylsää oli, ei voi mitään. 3 mm puikolla purkuoranssista ja lahjoitusvalkoisesta, oranssin loputtua ennen viimeistä raitaa myös lahjoitusvaaleanpunainen tuli käyttöön. Tulin taas siihen loppupäätelmään, etten erityisemmin pidä puuvillalankojen neulomisesta. Sitäpaitsi tämä nuttumalli nyt sattuu mielestäni olemaan paitsi pitkäveteinen neulottava, myös melkolailla ruma - ainakin kaikenlaisista epämääräisistä jämälangoista kyseenalaisen esteettisen silmän omaavan tekemänä. Vaikka minulla taitaisi tuolla olla vielä yhden nutun ainekset kasassa, en ole ollenkaan varma, jaksanko tämän mallin pariin enää palata. Ainakin jonkin sortin tauko nuttuneulonnassa lienee paikallaan.

Pikkuneidin pitsikassi

Olen tainnut aikaisemminkin todeta, että minulla on päähänpinttymä kasseista. Niinpä visioin yhdestä lahjoituslankanöttösestä pitsipalakassia ystäväni nuorimmalle tyttärelle 3-vuotislahjaksi. Syntyi tällainen versio:

Kukkapitsineliön ohje on täältä, lankana tuntematon puuvillanöttönen (jokin näistä), virkkuukoukussa kokoa 1,5 mm. Lanka loppui viimeisen palan viimeisellä kerroksella, joten jouduin valikoimaan jämälangoista lähimmän korvaavan langan. Erottuuhan se, jos osaa katsoa, mutta harvempi kuitenkaan kassia niin tarkasti tutkii. Sisälle ompelin vetoketjullisen kassin ystävän lahjoittamasta lakanakangastilkusta, vetoketju on puolestaan naapurini loputtomista varastoista. Kokoa tällä kassilla on noin 20 x 20 cm, joten se on mukavasti suhteessa saajansa kokoon.

Pidän lopputuloksesta varsin paljon. Niin piti kuopuksenikin, joka kassin nähtyään koppasi sen mukaansa ja täytti autoilla sanoen "mun kassi". Heti silmän välttäessä siirsin kassin kaapin uumeniin, jotta se olisi vielä marraskuussakin synttärilahjakunnossa.

Kauppakasseja

Ystäväni toivoi saavansa käytöstä poistetusta vauvalakanasta kauppakassin. Minä tein työtä käskettyä:

(nämä kuvat ovat kadonneet johonkin)

Lakana riitti tarkalleen kahteen kassiin, mitään ei käytännössä jäänyt yli. Koska en tullut kysyneeksi, pitääkö hän enemmän pohjasta muotoillusta vai muotoilemattomasta mallista, jätin toisen kassin suoraksi. Ensin pohdin kassien vuorittamista valkoisella lakanakankaalla, mutta kuosikangas oli ilmeisen paljosta käytöstä huolimatta niin napakkaa, että uskoisin kassien kestävän vähän raskaampiakin ostoksia repeytymättä.

Toinen kesäinen palakassi

Purkuprojekti vol 2:sta jäi ensimmäisen kassin jälkeenkin houkutteleva kasa lankaa. Koska myös Navettakissa oli ilmaissut valmiutensa vastaanottaa purkulangoista virkatun kassin, päätin tehdä Eijan kassin seuraksi toisen samanmoisen ja lähettää sen pahaa aavistamattomalle Navettakissalle. Punaista lankaa ei enää ollut, joten se korvautui valkoisella, minkä vuoksi pelkäsin kassin jäävän pliisuksi. Onko se sitä, päättäkää itse:

Tuuri kävi tälläkin kertaa: valkoinen purkulanka olisi loppunut viime metreillä kesken, mutta onneksi ystäväni taannoisessa lahjoituslankaerässä oli nöttönen täsmälleen samansävyistä luonnonvalkoista Tennesseetä. Sekään ei olisi luultavasti riittänyt sankoihin, joten tein ne suosiolla oranssista langasta.

Vaan topilta tuo kassi edelleenkin näyttää.