Ajatuksia neulesuunnittelusta

Vuonna 2016 pohdin tässä ja tässä postauksessa omaa suunnittelijuuttani ja luovuutta. Viime vuoden loppupuolella Moreenin kustannuspäällikkö lähestyi minua sähköpostitse kysyen, olinko koskaan ajatellut julkaista neuleohjekirjaa ja jos olin, Moreeni olisi kiinnostunut kustantamaan moisen opuksen - ja niin jouduin jälleen samojen teemojen äärelle kuin mainitsemissani blogipostauksissa. Olin aina vannonut, etten taatusti tee neulekirjaa, monestakaan syystä. Ensinnäkin, kaikkihan niitä suoltavat. Toisekseen, eihän minulla ole mitään uutta annettavaa neulekirjaa ajatellen. Tai hetkinen, olisiko sittenkin?

Kaikkea on kokeiltava, paitsi kansantansseja ja isoäitiään, ja kun kerran kotoa tultiin hakemaan ja kustannussopimuksen ehdotkin saatiin niin kielioikeuksien kuin kuvausjärjestelyvastuiden osalta mieleiseeni kuosiin, allekirjoitin sopimuksen ajatellen, että ehkä minulla kuitenkin on jotakin annettavaa suomalaiselle sukkaohjegenrelle. Lopulta asioita, joilla perustelin itselleni kirjaprojektin mielekkyyden, kertyi useampia, ja ne toimivat tavallaan kirjan kantavana teemana, jos niihin osaa kiinnittää huomiota.

1. En ehkä luo mitään tajunnanräjäyttävää uutta ja ihmeellistä, mutta olen hyvä viilaamaan yksityiskohtia. Mallini saattavat olla yksinkertaisia, tylsiä ja jo moneen kertaan nähtyjä, mutta lähes kaikille rakenne- ja kuvioratkaisuille on peruste: mitään ei ole heitetty sekaan sattumanvaraisesti ja vähän sinne päin, eikä varsinkaan sen takia, että mallissa olisi ratkaisun vuoksi jotakin erikoista.

2. Pyrin nykyään sarjoittamaan sukkamalleihini useamman koon. Kirjan malleista yhdessä mallissa on vain kaksi kokoa, muista on vähintään kolme. Erityisesti kirjoneulemallien sarjoittaminen lisää työtä eksponentiaalisesti, sillä mikä tahansa kuvio ei taivu moneen kokoon, jos vaatimuksena on kuvion saumaton jatkuminen ja ns. halpojen ratkaisujen (esimerkiksi kaksivärisen pystyraidoituksen lisääminen sivuihin tai taakse) välttäminen.. Ja kun kirjahommiin on kerran ryhdytty, halpoja ratkaisuja en omissa malleissani hyväksy. Kun kuvioiden tulee olla mahdollisimman saumattomasti jatkuvia ja kaikenlaisten kohdistusten asianmukaisesti paikoillaan joka koossa, kuvaan astuvat niin erilaiset pienet tekniikkaniksit kuin monia ärsyttävät pienet silmukansiirto-operaatiot milloin missäkin kohtaa sukkaa. Se taas lisää haastetta ohjeenkirjoitukseen, mutta kun sen jaksaa tehdä, moni yksityiskohdista tarkka neuloja kiittää, kun suunnittelija on hänen puolestaan miettinyt ja ohjeistanut myös ne pienet yksityiskohdat.

3. Arvostan itse neulemalleissa muunneltavuutta. Sukissa erityisesti kantapään malli on monesti ratkaiseva tekijä sukan istuvuuden kannalta. Meillä ihmisillä nyt vain on hyvinkin erilaisia jalkojen anatomioita, joten mikään yksittäinen kantapäämalli ei istu kaikille täydellisesti. Toistaalta jokaiseen kantapäähän on kyllä löydettävissä hyvin istuva rakenne. Niinpä suunnitteluni on menossa siihen suuntaan, että pyrin tekemään omista malleistani yhä muunneltavampia, vielä mieluummin "mix and match" -periaatteella toimivia, eli siten, että eri malleihin on suunniteltu erilaisia ratkaisuja, joita voi soveltaa johonkin toiseen malliin niin halutessaan. Kaikkiin malleihin tämä periaate ei päde, mutta toivottavasti yhä useampaan kuitenkin.

4. Tavoitteenani on tehdä niin tarkat, virheettömät ja loogiset ohjeet, että neuloja voi halutessaan siirtyä autopilotille ja yksinkertaisesti tehdä niin kuin ohjeessa sanotaan itse sen kummemmin asiaa ajattelematta, ja saada juuri sellaiset sukat kuin ohjeen kuvassa on. Tämä tosin vaatii perustietoja neulomisen tekniikoista ja halua opetella itsenäisesti uutta, sillä mitään tekniikkakirjaa minä en tule tekemään.

5. Arvostan ja kunnioitan kaikkia ohjeillani neulovia niin, että haluan tarjota heille mahdollisimman laadukkaan ja miellyttävän neulekokemuksen ilman turhauttavia "mitähän tässä ihan oikeasti pitäisi tehdä" -kohtauksia. En ehkä aina siihen tavoitteeseen pääse, mutta sitkeästi ja nöyränä sitä tavoittelen. Nautin itse melko yksinkertaisten ja toistuvien kuvioiden neulomisesta, joiden mukana neulomiseen syntyy säännöllinen rytmi. Rytmiin voi joko upota keskittyen vain siihen tai sen mukana voi kellua niin, että ajatukset kulkevat jossakin muualla.

Mallien suunnittelu näillä periaatteilla ja omaan boheemiin suunnittelutapaani peilaten on ollut aikamoinen työmaa, ja olen jossain määrin joutunut laskemaan rimaa: aina ei voi tulla täydellistä eikä jokainen malli voi olla omastakaan mielestä upea ja mahtava. Mutta se hyvä puoli pakotetussa suunnittelussa on, että se yllättäen ruokkii luovuutta. Yhä edelleen olen kuitenkin se sama amatöörisuunnitelija, joka ei piirrä etukäteen luonnoksia, ei pidä fyysistä tai sähköistä luonnoskirjaa laskelmineen tai omista mitään muuta ammattimaisuuteen viittaavaa välinettä tai ohjelmaa kuin hiljattain hankkimani Stitch Mastery -kaavionteko-ohjelma, jolla toivon saavani kaaviot kustantajan toivomaan (vektori)tiedostomuotoon. Suunnittelen edelleen hyvin vapaamuotoisesti taulukkolaskentaohjelmasta printtaamalleni pieniruutuiselle paperille lyijykynällä suttaamalla ja paperin kulmiin laskelmia tehden. Neulon ja puran, neulon, neulon ja neulon. Välillä kehitysversioita syntyy useita, välillä ensimmäinen toimii riittävästi. Tuskinpa minä tästä tämän ammattimaisemmaksi kirjankaan myötä muutun, mutta jatkossa mietin tarkemmin, laittaisinko osan kirjanjälkeisistä ohjeista jakoon pientä korvausta vastaan sen sijaan, että jakaisin kaiken aina ja ikuisesti maksutta.

P.S. Yritin neuloa Tour-de-Sockin kakkos- ja kolmosetapin malleja, molempia Lanitium ex Machinan Basic Sockista värissä Alabaster. Ensin ohjeen mukaan, sitten muokkaillen, ja lopulta puolentusinaa yritystä purettuani heitin hanskat tiskiin. Lanka ansaitsi paremman kohtalon ja minä mukavamman neulekokemuksen. Niinpä nappasin pitsikuvion Patti Watersin Cynarea-sukkamallista ja istutin yhden ainokaisen pitsipaneelin muuten sileisiin sukkiin.

Siinäpä tiivistyy minun oma neulefilosofiani: sukansuun joustin on synkronoitu suhteessa pitsikuvioon (niin on muuten alkuperäisesäs mallissakin, aavistuksen toisin tosin), sukat ovat toistensa peilikvat, pitsikuvio kaventuu loogisesti pois ennen kärkikavennuksia ja muilta osin sukka on ihanan helppoa sileää neuletta, jonka ansiosta Alabaster-värjäyksen hyvin hienovarainen kauneus pääsee oikeuksiinsa. Tuossa pikavilkaisulla kaurapuurobeigessä värisävyssä häivähtävät luonnonvalossa aavistukset niin vihreää kuin vaaleanpunaistakin, ainakin minun silmissäni. Tähän nopeasti kehiteltyyn Cynarea-versioon olisi toki nauhakavennuskärki sopinut paremmin kuin sädekavennus, mutta tällä kertaa halusin viihdyttää itseäni nimenomaan sädekavennuksilla. Näiden sukkien myötä tuli taas pitkästä aika halu suunnitella myös yksivärisiä sukkamalleja - saa nähdä, koska seuraava sellainen näkee päivänvalonsa.