sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Valtiatar

Tulin edellisessä postauksessa maininneeksi jotain uudelleen heränneestä neulesuunnitteluinnosta. Yksi tämän kevään tuotoksista on perjantaina Ravelryssa julkaistu Valtiatar-sukkaohje, joka syntyi jonkinlaisena muun suunnittelun sivutuotteena.


Sukat saivat muistaakseni alkunsa siitä, että halusin yhdistää vaaleanvihreän Lola Doodle's Pure Sockin ja tummanharmaan Kraft Hand-Dyedin BFL Sockin kirjoneulesukiksi. Selailin joskus Adlibriksen alesta hankkimaani Fair Islen -neulemallit -kirjaa, josta bongasin sukkien ison keskuskuvion. Sen ympärille piirtelin lisäkuvioita niin, että sain sukkien ympärysmitaksi 72 s. Sukat neulotaan varpaista varteen, itse käytin yksivärisissä osissa 1,75 mm puikkoja ja kirjoneuleessa 2,25-millisiä, kuten aina fingering-paksuisia lankoja neuloessani.


Jalkapohjan kuvioon otin lähtöjä samaisesta kirjasta, mutta lopulta piirtelin siitä omiin tarpeisiini sopivan version. Koska näiden sukkien ohje on oikeastaan toisinto Keisarin morsian -sukista, myös kantakiila on samassa paikassa eli sukan pohjassa ja kantapää on vanha tuttu ranskalainen vahvistetulla kantalapulla. Ei mitään uutta auringon alla siis, mutta kuvio oli kuitenkin sen verran kaunis, että ansaitsee ehkä paikkansa julkaistujen sukkaohjeiden joukossa.


5 kommenttia:

  1. Onpa kyllä tosi kaunis malli! Jos minulla ei olisi tällä hetkellä näin montaa WIPia niin joutuisin luultavasti lankaostoksille. Nyt täytyy kuitenkin vaan tyytyä napsauttamaan tämä Ravelryssa talteen ja neuloa joskus myöhemmin. :)

    VastaaPoista
  2. Osaat kyllä suunnitella todella kauniita malleja :)

    VastaaPoista
  3. Ovatpa kauniit! Ja yhdyn edelliseen eli tosi kauniita malleja suunnittelet!

    VastaaPoista
  4. Todellakin tämä ansaitsee paikkansa! Ohje napsahti talteen välittömästi - kiitos!
    Sun mallit ovat niin kauniita ja vimosen päälle kirjoitettuja, rakastan neuloa niitä. Tosi mukavaa, että olet tehnyt nyt näitä ohjeita toe-up -sukille. Ihan lemppareita <3

    VastaaPoista