sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ei pöllömpi juttu

Tiedättekö tunteen, kun alkaa tehdä jotakin käsityötä ihan vain siksi, että ohje on hauska, mutta jossain vaiheessa käsityö alkaakin elää omaa elämäänsä ja kertoa, kenelle kuuluu. Niin kävi tässä esiteltävän käsityön kanssa.

Ensin oli Paula Kristiinan blogissa ohje virkattuun pöllökoristeeseen. Minä päätin kokeilla ohjetta, siinä samalla muokkasinkin sitä ihan vähän (vain sen verran, että tein alotuksen kiristettävään lenkkiin, ensimmäiselle kerrokselle 10 ja toiselle 20 kiinteää silmukkaa), puuvillalankojen jämäpussista löytyi vielä mieluisen värisiä jämänöttösiäkin.

Heti valmistuttuaan pöllö huhuili kuuluvansa projektipussukan koristeeksi, niinpä minun ei auttanut kuin kaivella esiin sekä kauan kadoksissa ollut ompeluinnostus että pussukkakankaat. Ensin leikkelin neuletapaamisessa haltuuni annetun verhon kuviollisiin ja yksivärisiin palasiin. Kun sitten löysin yksivärisen ruskean kaveriksi syvän pinkkiä pellavaa, pussukan kohtalo oli sinetöity.


Pöllö on kertakaikkisen sympaattinen, herttaisen tarkoituksellisesti kallellaan, vähän haikeana, unisena tai hoomoilasena, miten sen nyt tulkitsee. Siinä se nakottaa.


Sisäpuolelta kurkistaa hehkuva pinkki, ihan vähän ja varkain vain. Vaan pussukka ja sen nyörikiinnitys on suunniteltu siten, että pussin voi kääntää halutessaan niin, että pöllö livahtaa piiloon ja pinkistä puolesta tuleekin ulkopinta. Nyörit pyörittelin DROPS Safranista ja lisäsin päihin vielä isohkot puuhelmet koristeiksi.

Ei tätä pikkuista projektipussukkaa voinut ajatella kenellekään muulle kuin Tiinalle. Tämä on se aito ja alkuperäinen pöllöpussukka, toista aivan samanlaista ei tule, vaikka pöllöpusseja syntyy varmasti lisääkin.

4 kommenttia:

  1. Se on niiiiin ihana, ihana! <3
    Tuo nyöri ja noi helmet on valtavan suloiset, sopivat tähän pussiin niin kauniisti. Pöllöpussukka on kulkenut mukana heti saapumisestaan lähtien, sinne mahtuu just hienosti sukkaneule. Ja niitä sukkaneuleitahan multa lötyy. ;)
    Kiitos vielä. <3

    VastaaPoista
  2. Hihi, vai tämmöinen se ylläri oli. :D Ihana pussukka ja meni kyllä aivan oikealle neulojalle! :)

    VastaaPoista