Silloin tällöin minua on muistettu tunnustuksilla, joiden vastaanottamiseen kuuluisi paljastaa satunnaisia asioita itsestä. Olen pysynyt periaatteessani olla jatkamatta ketjutuksia, vaikka jokainen niistä on ilahduttanutkin; satunnaisia ja sekalaisia asioita itsestäni olen kuitenkin kertonut ainakin täällä ja täällä. Koska edellisestä ripittäytymisestä on jo yli puolitoista vuotta, lienee aika taas kaivella luurankoja kaappien kätköistä.
1. Painan tällä hetkellä suunnilleen saman verran kuin loppumetreillä esikoista odottaessani. Vaatekokoni on 44/46, mutta olen sinut sen asian kanssa. Terveydellisistä syistä kymmenen kilon pudotus olisi tietysti aiheellista, mutta en jaksa ottaa asiasta stressiä juuri nyt.
2. Pidän piilosanatehtävistä. Ristikotkin menettelevät, mutta niiden ratkomiseen olen turhan laiska, sillä ristikot vaatisivat yleistiedon kartuttamista ja tiedon etsimistä. Piilosanojen ratkomiseen liittyy nimenomaan älyllinen haaste.
3. Luen kaikkein mieluiten dekkareita. Tämänhetkinen suosikkikirjailijani on Seppo Jokinen, jonka komisario Koskisesta pidän kovasti. Koskis-kirjoissa viehättää tietysti myös kuvaus Tampereesta, josta minulla on yksinomaan lämpimiä muistoja lukioajoilta. Koska olen lukenut lähes kaikki Koskis-dekkarit, olen haeskellut uutta suomalaista dekkaristia paikkaamaan tilannetta. Lupaavimmalta vaikuttaa Markku Ropponen yksityisetsivä Kuhalan voimin.
4. Minulta ei ole toistaiseksi koskaan murtunut yhtään luuta, enkä ole koskaan nuolaissut kieltäni kiinni metalliin talvella. Minut on leikattu kahdesti, kerran nukutuksen kera karsastusleikkauksen vuoksi ja kerran spinaalipuudutuksessa esikoisen syntyessä sektiolla. En ole millään muotoa toimenpidekammoinen, pidän kaikenlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä voittopuolisesti erittäin mielenkiintoisina kohdistuivatpa ne itseeni tai johonkuhun muuhun.
5. Ensimmäinen toiveammattini, jonka lapsuudestani muistan, on pappi. Olen kasvanut enintään tapakristityssä perheessä, joten toiveammattini oli selvästi merkki pikkuvanhasta feminismistä, sillä tuohon maailmanaikaan 80-luvun alkupuolella naisia ei vielä voitu vihkiä papeiksi. Sittemmin toiveammattejani ovat olleet mm. opettaja, lääkäri ja sanomalehtitoimittaja. Nyt opiskelen toista tutkintoa ja ensimmäistä varsinaista ammattinimikettä kohti, enkä vieläkään tiedä, mikä kutsumusammattini on. Vaikka olenkin viihtynyt nykyisen opiskelualani potilastyöharjoittelussa ja olen saanut siitä voittopuolisesti hyvää palautetta, en usko tämänkään ammatin olevan se, josta jään aikanaan eläkkeelle.
6. Yksi parhaista tunteista, jonka tiedän, on mennä saunapuhtaana nukkumaan puhtaiden lakanoiden väliin. En ole varsinainen himosaunoja, saunon maltillisissa löylyissä melko lyhyen aikaa, mutta vain saunoen tunnen puhdistuvani perusteellisesti. Saunon mieluiten yksin, jolloin voin maata pitkin pituuttani lauteilla ja määrätä löylyn määrän. Toistaiseksi parhaat saunat, joissa olen saunonut, ovat veljeni uudehko rantasauna sekä lapsuudenperheeni kesämökin pieni ja tiivistunnelmainen sauna, josta on aivan ihana kipaista uimaan alasti kesälämpimään järviveteen.
7. Lempikuukauteni on toukokuu. Kevät on valon, toivon ja uuden alun aikaa. Nautin jatkuvasti lisääntyvästä luonnonvalosta, puolisonetsintähommissa visertävien lintujen kiihkeästä sirkutuksesta, puihin puskevista hiirenkorvista. Toukokuussa kaikki on vielä edessä, kaikki on vielä mahdollista. Jo kesäkuussa saattaa hiipiä kesästä luopumisen haikeus, sillä jo kesäkuussa on kesäpäivän seisaus ja sen jälkeen valo taas vähenee hiljalleen.
... ja miksi juuri seitsemän faktaa eikä esimerkiksi 11, kuten viime aikoina Blogistaniassa pyörineessä kysy ja vastaa -ketjutuksessa? Seitsemän on numero, joka tuntuu seuraavan elämäni erilaisiin käänteisiin. Ensimmäinen omakotitalo, jossa asuin, sai katuosoitteekseen 7 heti, kun taloille alettiin antaa numeroita. Ensimmäinen poikaystäväni kanssa yhteinen asunto oli numeroltaan 7 ja sinne kuljettiin bussilla nro 7. Kun muutimme ensimmäiseen yhteiseen omistusasuntoon, se sijaitsi 7. kerroksessa ja edelleen bussi nro 7 kulki lähimmäksi, vaikka olimme vaihtaneet kaupunginosaa. Esikoisemme syntyi tutustumisemme 7. vuosipäivänä, kuopuksemme on puolestaan syntynyt kuun 7. päivänä kuten aikanaan isänsäkin. Ja muutettuamme omaan taloon taas uuteen kaupunginosaan, kuljettaa bussi nro 7 meidät tarvittaessa kotikulmille. Talomme numero ei sentään sisällä seiskaa (postinumero kylläkin), mutta onneksi lasten kaupunkimummola on 7. kerroksessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti