torstai 17. marraskuuta 2011

Pino


Marraskuu on Lapaskuu, vaikka tänä vuonna en varsinaiseen tempaukseen osallistunutkaan. Liukuhihnalta on siitä huolimatta valmistunut sarja huovutettuja tumppuja.



Kaikissa näissä neljässä parissa lanka on peräisin samasta keräparista. Lankojen lahjoittaja on luultavasti kehrännyt langan itse, villin arvaukseni mukaan virolaisesta hahtuvasta, ja värit liukuivat violetin kautta sinivihreään ja vihreään. Tumput on neulottu pääosin 3 mm puikolla ja 40 aloitussilmukalla, huovutus hoitui vanhaan tapaan 40 asteen päivittäispyykin mukana koneessa.



Tälläkin kertaa tein töitä sen eteen, että sain pareista mahdollisimman kivasti toisiinsa sopivia. Ihan suoraan kerältä neuloen se ei onnistunut, joten jossain vaiheessa minulla oli toistakymmentä pienempää nöttöstä odottelemassa sopivaa sijoituskohtaa. Aika mukavasti pikkukerätkin lopulta hupenivat. Tein tumpuista tarkoituksella hieman omaa kokoluokan 7-7½ kättä suurempia, sillä nämä menevät Joulusukat 2011 -keräykseen.


Vaan kyllä tämä käsitöiden kuvaaminen välillä tympii. Arkipäivinä olen pääsääntöisesti koko valoisan ajan koulussa, joten ainoa kuvausmahdollisuus on viikonloppuna, jos luonnonvaloa mielii käyttää hyväksi. Nämäkin kuvat on otettu hätäisesti syysviimassa värjötellen, joten kameran asetusten säätäminen jäi minimiin ja sininen korostuu tarpeettoman voimakkaasti. Todellisuudessa esimerkiksi toisena vasemmalta olevat tumput ovat lähinnä violetit ja sinivihreät, eivät siniset, kuten kuvasta voisi päätellä. Sisällä kuvaaminen pelkällä pokkarilla on lähestulkoon mahdotonta.


Toivottavasti tumppujen saajat osaavat arvostaa väriasetelmia. Ensimmäisessä tumpussa nimittäin värit olivat miten sattuu ja hetken ajattelin, että samapa tuo, kun on kyse hyväntekeväisyydestä. Tulin kuitenkin katumapäälle ja ajattelin, että juuri he, joilla on vaikeinta elämässä, kaipaavat ja ansaitsevat eniten kauneutta edes tumppujen muodossa. Niinpä purin lähes kokonaisen tumpun ja ryhdyin täsmäilemään värityksiä parhaani mukaan. Ja toisaalta, ainahan kauniin tekeminen on itsellekin palkitsevampaa kuin susiruman vääntäminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti