keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Paksuja perussukkia


Välillä on mukava neuloa perussukkia paksuista langoista, etenkin kun tarvitaan jotakin aivotonta neulottavaa (esimerkiksi luennoille).



Opiskelukaverini koira oli pureskellut kaikki hänen villasukkansa pilalle, joten tarjouduin neulomaan hänelle uudet sukat. Nämä ovat niukkaa kokoa 36, neulottu Seiskaveikan Polkasta 3 mm puikolla ja 48 silmukalla; langankulutusta en enää muista. Varren pituuden opiskelukaverini sai päättää itse, niinpä nämä ovat ihan reiluvartiset sukat.


Huhtikuussa neuloin myös toiset sukat Ilmastosukkatempaukseen, johon on tullut harmittavan vähän sukkia ja jonka kestoa on tästä syystä pidennetty kesän yli. Vaikka ajatus sukkien neulomisesta hyväpalkkaisille kansanedustajille ei tuntuisikaan yhtä tärkeälle kuin asunnottomille tai sairaille neulominen, on Ilmastosukkatempaus kuitenkin tärkeällä asialla muistuttaessaan ilmastonmuutoksen kannalta merkittävien päätösten oleellisuudesta (etenkin tämänvuotisen vaalituloksen jälkeen...).



Näihin kokoluokan 39 sukkiin on upotettu loput Seiskaveikan Jättiraidasta sekä valtaosa edellisistä sukista jääneestä Polkasta. Lisäksi kantapää on neulottu yksivärisestä Seiskaveikasta. Silmukoita oli 48 ja puikkokoko 3 mm, langankulutus vajaat 100 g.


Huhtikuisen jämäkuun kunniaksi tuli neulottua vielä kolmannetkin ilmastosukat.



Näitä ei ehkä ihan pikavilkaisulla uskoisi jämälankasukiksi, vaikka todellisuudessa ovat varsinainen sekalaisten lankojen kimara. Varsien ja kantalapun ruskea sekä pääosa punaisesta ovat peräisin tämän postauksen polvisukkien varsista (teräthän olin jo neulonut kertaalleen uudelleen vain kuluttaakseni ne taas läpipuhki parissa-kolmessa kuukaudessa), jaksoin jopa kastellen suoristaa langat ennen uudelleen neulomista. Terän ruskea on naapurini jämää, jonka uskon senkin olevan Gjestalin Maijaa. Langanvaihto osui oivallisesti kantapohjaan, jonne sain lisävahviketta langanpäiden päättelystä. Punaiset eivät aivan riittäneet viimeiseen raitaan, vaan jouduin käymään parsinlankapurkillani, josta otin kumpaankin sukkaan puolen kerroksen verran "mitä tahansa punaista" - kummassakin sukassa eri lankaa. Kokoluokka näillä sukilla on 38-39 ja neuloin nämä pitkästä aikaa (ebenpuisilla) 2,5 mm sukkapuikoilla pitkän pyöröpuikon sijaan, mikä oli vaihteeksi varsin mukavaa. Silmukoita sukissa oli 56 ja langankulutus vähän yli 80 g.


Vihonviimeisistä Novitan Nallen sekä vastaavanpaksuisten villasekoitelankojen jämistä sai vielä raitasukat.



Aloitin kärjestä ja tähtäsin pienehköön miesten kokoon, mittauksen perusteella koko onkin noin 42. Ilokseni langajämät riittivät ihan kohtuullisiin varsiin ja melko säännölliseen raidoitukseen. Alunperin ajattelin lahjoittaa nämä Ilmastosukkatempaukseen, mutta kun ex-työpaikaltani soitettiin ja kyseltiin valmiita miestensukkia akuuttiin tarpeeseen, vein sukat sinne. Silmukoita näissä sukissa oli muistaakseni 64 ja puikkokoko 2,5 mm sekä langankulutus hieman yli 90 g.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti