sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Pitsiä ja perinteitä

Olen viimeisen vuoden aikana puuhastellut lähinnä kirjoneuleen parissa. Niinpä oli ihan virkistävää välillä pyöräyttää pääosin yksivärinen sukkapari. Onhan tässä Päivi Hoon Pitsiä ja perinteitä -sukkamallissa toki kirjoneulettakin, mutta omasta versiostani vaihdoin terän kirjoneuleen pelkkään pitsiin.


Kerrankin kävi niin, että ensin oli malli ja sukkien saaja mietittynä, vasta sitten kävin täsmäostamassa lankaa. Oranssia rakastavalle uudelle työkaverille yllärilahjaksi meneviin sukkiin ostin siis porkkananoranssia Austermann Stepiä; luonnonvalkoista Regiaa löytyi omasta jemmasta.

Oman versioni neuloin muuten ohjeen S-koon mukaan, mutta kirjoneuleosuuden tein isomman koon mukaan. Yksiväriset osat on neulottu semirennosti 1,75 mm puikoilla ja kirjoneule tiukistellen 2,5 mm puikoilla, sillä olin unohtanut 2,25-millisen luottopuikkoni kotiin mummolareissun ajaksi. Hyvä tuli näinkin, kokoluokan 38-39 sukkiin kului 75 g Stepiä, kulutetun Regian määrää tai sukkien kokonaispainoa en tullut punninneeksi.

Sukista tuli mielestäni oikein kauniit, toivottavasti myös saaja ilahtuu niistä.

maanantai 24. lokakuuta 2016

Melkein Celtic Carol

Lasten teini-ikäiseksi varttunut serkkutyttö toivoi tulevaksi talveksi musta-harmaa-valkoisia lapasia. Kolmivärisiä en luvannut, mutta kun musta-harmaatkin tuntuivat kelpaavan, ryhdyin tuumasta toimeen. Liian hörselöistä ei saanut enää olla, vaan jotakin vähän tyylikkäämpää. Niinpä piirtelin oman variaation maksuttomasta Celtic Carol -lapasmallista. Langoiksi valitsin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockia väreissä Black Mamba ja Phantom.


Kraftin langat eivät kyllä petä koskaan, niistä tulee joka ikinen kerta kaunista jälkeä, ihan sama mitä neuloo. Tällä kertaa olen oikein tyytyväinen myös kuvioihin ja kokonaisuuteen ylipäänsä. Eiväthän nämä tällaiset ohuista, tiukkakierteisistä sukkalangoista neulotut lapaset ole niitä kaikkein lämpimimpiä, mutta eivätpä ne Etelä-Suomen talvetkaan ole keskimäärin kovin kylmiä. Lapasista tuli aavistuksen reilut, joten alle voi ihan hyvin mahduttaa vaikkapa ohuet alpakkalapaset lisälämmikkeeksi. Lupasin kyllä varmuuden vuoksi neuloa vielä toiset, kertaluokkaa tai paria paksummat kirjoneulelapaset, ihan vaan koska voin. Ihan parasta, että teinien keskuudessa käsinneulotut asusteet tuntuvat edelleen olevan IN.

torstai 20. lokakuuta 2016

Velipojan paksukat

Neuloin aikamiesveljelleni viime talvena liekkisukat. Kun kävin veljeni luona kesällä, näin sukkien olevan täysin päreinä päkiän kohdalta: mitä ilmeisimmin äidin jämälankavarastoista nappaamistani langoista punainen olikin ollut vahvistamatonta (luultavasti Novita Woolia), eikä sellainen tietenkään kestä veljeni sukissa ohikiitävää ajatusta pidempään. Niinpä päätin neuloa hänelle uudet kirjoneulesukat, joihin sopivat langat löysin paikalliselta kirpputorilta sopuhintaan (2 x 100 g Novita Nallea yhteishintaan 3 €).


Mallineuleen nappasin Suuresta Kinnaskirjasta, ja niin sitä mentiin 70 aloitussilmukalla, vahvistetulla ranskalaisella kantapäällä, jalkapohjakiilalla ja nauhakavennuskärjellä. Yksivärisissä osissa käytin 2,25 mm puikkoja ja kirjoneuleessa 2,75 mm puikkoja; tummanharmaata lankaa kului muistiinpanojeni mukaan 88 g ja luonnovalkoista 46 g, sukkien kokoluokka on toivottavasti siellä 42-43 hujakoilla. Tuhdit sukat tuli, ja toivottavasti kestävät edes hieman kauemmin kuin liekkisukat. Tiedän kyllä jo nyt, että tuo meleerattu tummanharmaa tulee puskemaan käytössä kiitettävän määrän valkoista nöyhtää pintaansa, mutta tuskinpa se sukkien käyttäjää haittaa.

Sen verran jäi jämiä, että yhdessä mustan Nalle-jämän kanssa niistä riitti pariin lasten sukkia.


Näiden sukkien speksejä en enää muista, lienenkö luonut 48 silmukkaa. Ulkomuistista yritin tehdä broken seed stitchiä raidoiksi, mutta taisin muistaa sen väärin, kun lopputulos on tuollaista verkkomaista pintaa. Ihan kivat tuli kaikesta huolimatta, ja tärkeintä oli saada Nalle-jämiä pois viereksimästä. Koska omassa perheessäni minun koon 37-38 jalkani ovat ne pienimmät, nämä kokoluokkaa 33-34 olevat sukat menevät johonkin keräykseen joulun alla.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Lisää lämmintä kättä

Tulihan ne toisetkin Pirtin kehräämön hahtuvasta neulotut tumput huovutettua, tälläkin kertaa 40 asteessa pyykin mukana, mutta vähän lyhyemmällä ohjelmalla. Hyvät tuli, ellei suorastaan loistavat. Ei kuitenkaan täydelliset, vaikka yritinkin täsmätä värejä kohdilleen; pikkuisen on tumma alue ylempänä oikean käden lapasessa.


Eipä ole hahtuvalangan voittanutta huovutetuissa tumpuissa, ei ainakaan lopputuloksen pehmeydessä. Pirtin kehräämön hahtuva on sen verran paksua, että se on helppoa neulottavaa (vrt. virolainen ohut hahtuva), joten pitäisi varmaan käydä suosiolla ostamassa pari kiekkoa varastoon tulevan talven tarpeita varten.

Saman tien kirjattakoon viimein valmiiden käsitöiden listaan myös toiset Winter Wonder Mittensit (tai paremminkin oma muokattu versioni niistä), jotka jäivät taannoin kesken lankojen loputtua. Jälleen kerran Ravelryn neulojayhteisö tuli apuun, ja sain sitä kautta sopivat jämänöttöset molempia värejä Tukuwool fingeringiä.


Tein vielä jatkomuokkauksia ensimmäiseen pariin, jonka neuloin vastakkaisilla väreillä: taittoreunan pykärivi on tiheämpi, rannekkeen kuvio kohdistettu kämmenselän kuvion kanssa ja sitä on myös aavistuksen muutettu. Hyvät tuli, ja niin sai lipastonlaatikko taas lisää täytettä. Joulun alla olisikin hyvä aika pitää pienimuotoiset neuleasustemyyjäiset urheiluseuran ja/tai leirikoulun varainkeruun nimissä, toivottavasti sellaiseen avautuu sopiva tilaisuus jossain vaiheessa.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Lämmintä kättä

Käly perheineen arvostaa huovutettuja tumppuja, ja niitä olen luvannut heille aina tarpeen tullen tehdä. Tänä syksynä oli pitkästä aikaa tilanne, ettei kotoa löytynyt valmiiksi hahtuvaa, vaan kävin ihan varta vasten ostoksilla. Mukaan tarttui kiekko liukuvärjättyä Pirtin Kehräämön kaksisäikeistä hahtuvalankaa. Vanhoista blogimerkinnöistäni kaivelin sopivaksi katsomani speksit ja pistelin menemään.


Hahtuvakiekosta riitti sopivasti kahteen pariin tumppuja, kun neuloin ne 4 mm puikoilla 32 silmukalla aloittaen. Edellisten huovutusten jälkeen meille on tullut uusi pesukone, joten laitoin ensimmäiseen 40 asteen peruspyykkiin vain toisen parin, jotta näkisin, miten nykyinen pesukone kohtelee hahtuvaa. Kuten vähän pelkäsinkin, pitkään ja hartaasti pyykkiä vellova pesukone sylkäisi sisuksistaan melko tiukaksi paketiksi huopuneet mytyt, jotka onneksi sain lievää väkivaltaa käyttäen venytettyä omiin käsiini sopiviksi tumpuiksi.

Ihan käyttökelpoiset ja todennäköisesti melko tuulenpitävät tumput näistä tuli, mutta omaan makuuni ne ovat vähän turhan jäykät, ja kälylle todennäköisesti pienenpuoleiset. Toinen lapaspari odottaa vielä huovutusvuoroaan, joten pitänee katsella pesukoneesta jokin kertaluokkaa hellävaraisempi ohjelma ja sopiva määrä pestävää pyykkiä mukaan.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jämälankarakkautta

Kun antaa jämälangoille pikkusormen, ne vievät molemmat neulojan kädet ja valtaavat mielen. Niinpä levittelin loput pikkujämät (käytännössä kaikki alle 25-grammaiset nöttöset, joista isoimmatkin taisivat olla enintään 10-grammaisia) ja ryhdyin valikoimaan keskenään sopivia värejä yhteen kasaan. Kasa oli sen verran pieni, että päätin tavoistani poiketen ryhtyä raitasukkapuuhaan neuloen kahta sukkaa yhtä aikaa. Näin tehden minun ei tarvinnut huolehtia, että toiseen sukkaan jäisi edes suunnilleen saman verran samansävyisiä lankoja. Perusspekseillä mentiin eli 80-senttisellä 1,75 mm pyöröpuikolla ja 66 silmukalla varresta varpaisiin.


Sinne upposi yli 20 erillistä jämälankapalleroa, mukana kaikenlaista Louhittaren Luolan Väinämöisestä ja Kraft Hand-Dyedin sukkalangoista (sekä MerinoSilkistä että BFL:stä) aina saksalaisiin perussukkalankoihin ja Novitan Venlaan. Kärkeä lähestyttäessä alkoi jännittää, saisinko valitsemani langat riittämään niin, ettei loppuun tulisi liian pitkää pätkää pelkkiä tummia lankoja. Lopulta lankoja kului yhteensä 68 g ja sukista tuli kokoluokkaa 38. Mustaa Kraftia jäi vielä pätkä ja varalla olisi ollut vähän isompi pallero tummanharmaata Lanitium ex Machinan Basic Sockia, joten eihän se edes tiukille mennyt.

Sukat ovat itselleni tosi mieluisen väriset ja oloiset, ja kooltaankin ne ovat juuri passelit. Paha vain, että oma sukkalaatikkoni on edelleen sen verran turvoksissa, enkä ehdi entisiäkään sukkia kuluttaa puhki, joten nämäkin joutavat lipastonlaatikkoon odottamaan sopivaa kohdetta. Mieluisen lopputuloksen lisäksi minua ilahduttaa se, että minijämiä jäi jäljelle enää 55 g, ja siinäkin määrässä on muutama vähän isompi erä, josta riittää vaikkapa kirjoneuleraitasukkien raitoihin kuvioväreiksi. Lankavarasto on siis myös jämälankojen osalta varsin hyvin hallinnassa.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Mikä on oikein ja mikä kohtuullista?

Käsityöyhteisössä ja välillä laajemminkin käydään keskustelua käsitöiden myymisestä. Siitä, maksavatko käsityöharrastajat myymistään tuotteista asianmukaiset verot, vievätkö he mahdollisesti verottomilla polkuhinnoillaan leivän ammattilaisten suusta ja polkevatko he tekijänoikeuksia plagioimalla ideoita tai käyttämällä suoraan jonkun toisen tekemiä ohjeita myyntiartikkeliensa valmistamisessa. Viimeksi eilen luin Kototeko-blogin Kässäharrastaja - ethän syö ammattilaisen leipää! -blogikirjoituksen, jonka myötä ryhdyin miettimään, mitä minun pitäisi tehdä ylijäämäneuleillani.

Minä neulon paljon. Todella paljon. En kuitenkaan neulo ammatikseni, vaan intohimosta lajiin. Joskus neulon tarpeeseen, useimmiten neulon juuri sitä, mitä sattuu huvittamaan, lähinnä sukkia ja lapasia. Vääjäämättä niitä kertyy ylimäärin lipastonlaatikkoon odottamaan lopullista kohtaloaan. Joskus se tuntuu yhtä ongelmalliselta kuin ydinjätteen loppusijoitus.



Kuva 1. Se usein mainitsemani lipasto, joka on ensimmäinen äitini itselleen hankkima huonekalu. Sittemmin se palveli minun koulupöytänäni alakoululaisena, minkä jälkeen isäni kunnosti sen kokonaan ja se kulkeutui vanhempieni mukana päätyäkseen viimein minulle. Laatikoiden muoviset vetimet vaihdoimme jokunen vuosi sitten vähän (mutta vain vähän) tyylikkäämpiin. Tämä lipasto on niitä harvoja huonekaluja, joista en tunnesyistä aio luopua kuin korkeintaan antaakseni sen aikanaan jommalle kummalle lapsistani.


Ainahan voi lahjoittaa. Ja voi pojat, minähän olen lahjoittanut. Olen lahjoittanut niin moneen hyväntekeväisyyskeräykseen, etten jaksa kaikkia muistaa, eikä niiden muistelu tai luettelointi tarpeen olisikaan. Olen antanut tuotoksiani ystäville, tuttaville ja joskus kylänmiehillekin. Viime vuonna keksin viedä korillisen ylijäämäsukkia ja -lapasia työpaikan kahvihuoneeseen, jossa jokainen halukas sai ottaa korista mieleisensä ja lahjoittaa parhaaksi katsomansa summan haluamaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. En pyytänyt todisteita lahjoituksista, joten saattoi joku ottaa sukat tahi lapaset ihan ilman vastinettakin, mutta pääasia, että minä pääsin eroon ylimääräisistä neulomuksista ja vastaavasti joku muu sai kenties tarvitsemansa. Joku otti useammat ja antoi eteenpäin joululahjaksi. Mikäpä siinä - mutta veinköhän nyt leivän ammattilaisen suusta eli olisiko tuo "joku" ostanut vastaavia neuleita ammattilaiselta käypään ammattilaishintaan, ellei olisi saanut ilmaiseksi/halvalla minun tekemiäni? En oikein usko.

Lahjoittaminenkin alkaa joskus vähän kyllästyttää. Olen vuosien varrella alkanut suosia yhä yksilöllisempiä ja laadukkaampia lankoja, jotka ovat toki kalliimpia ja joskus valmiiden neuleiden huolto vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttäkin. Kai se on puhdasta itsekkyyttä, kun en haluaisi lahjoittaa käsinvärjätyistä ihanuuslangoista tehtyjä neuleita hyväntekeväisyyteen kuin korkeintaan satunnaisesti. Rakkaimmilleni ja neuloville ystävilleni sen sijaan lahjoitan niitä aina yhtä mielelläni, sillä tiedän heidän osaavan arvostaa sekä työpanosta että käytettyjä materiaaleja. Heille en kuitenkaan pysty ihan kaikkea syytämään, sillä rajansa on heidänkin kulutuksellaan ja säilytyskapasiteetillaan.



Kuva 2. Lipaston sukkalaatikko, jossa ovat loppusijoitustaan odottavat ylijäämäsukat. Niitä on tällä hetkellä laatikossa 15 paria; työpöydälläni lojuu lisäksi kaksi paria odottamassa sitä hetkeä, että saisin itsestäni irti kasata kummastakin parista ohjeen. Kyllähän tuohon laatikkoon vielä toiset 15 paria ainakin mahtuu, joten mikäs hätä tässä. Sitä paitsi ainakin kaksille sukille on jo saaja mietittynä, enää pitää toimittaa ne perille.


Entäs se myyminen sitten? Ensimmäinen kompastuskivi on hinta, sillä käsinneulotuille asusteille on mahdoton asettaa mitään järkevää hintaa. Liian matala hinta vie käsityön arvostuksen ja leivän ammattilaisten suusta. Liian matalaa hintaa yhtään korkeampi hinta - joka sekään ei ole lähellekään ns. käypää hintaa - karkottaa ostajat. Pimeänä verotta myyminen on vähintään synti ellei suorastaan rikos, ja verottajaa varten tehtävä kirjanpito rasittaa jo pelkästään ajatuksen tasolla. Sitä paitsi olen tälläkin hetkellä työtön työnhakija, ja TE-palvelut varmasti hanakasti tuuppaisi minut yrittäjälokeroon "työllistämään itseni", jos antaisin siihen pienenkin mahdollisuuden. Niin hullu en sentään minäkään ole, että kuvittelisin neulomisharrastuksen elättävän minut ja siinä sivussa vielä perhettänikin.

Jos en voi tai halua myydä enkä jaksa aina ja iankaikkisesti lahjoittaa, jää jäljelle kaksi vaihtoehtoa: joko jemmaan jatkuvasti valmistuvia neuleitani niin, että pian voin lisäeristää talomme niillä (aika kalliisti, sanoisin) tai vaihtoehtoisesti lopetan huvineulomisen ja neulon vain silloin, kun on tarve, eli en käytännössä juuri koskaan. Jostain syystä en innostu kummastakaan skenaariosta.



Kuva 3. Lipaston lapaslaatikko, jossa majailee tällä hetkellä myös yksi orpo käyttämättä jäänyt huivi. Lapasia on vain 10 paria, lisäksi työpöydällä lojuu sekä lapaset että kämmekkäät samasta syystä kuin edellisessä kuvatekstissä mainitut sukat: ohje niistä (tai ainakin lapasista) tulee sitten ajallaan. Tähän laatikkoon mahtuu vielä hilloamaan varmasti ainakin 30 lapasparia lisää.


Jos kuitenkin myisin, koska kyse on ylijäämäneuleista, ei suunnitellusti tai tilauksesta myytäväksi tehdyistä? Jos en pidä rahoja itselläni, vaan lahjoitan tuoton lyhentämättömänä parhaaksi katsomaani kohteeseen, oli se sitten urheiluseuran tai koulun varainkeruu tai jokin hyväntekeväisyysorganisaatio, voinko silloin skipata verottajaa koskevan kohdan ja murehtia vain leivän viemisestä ammattilaisen suusta? Voisin toimia samaan tapaan kuin vuosi sitten, eli raha ei kiertäisi ollenkaan minun kauttani, vaan menisi suoraan kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi kuopukseni leirikoulutilille. Mutta kai tässä byrokraattisessa oikeusvaltiossa nimeltä Suomi on jokin este tällaisellekin toiminnalle, jos ei laillista estettä niin vähintäänkin moraalinen: jonkun on aina pakko pahoittaa mielensä, se on selvä.

Minähän vien muutenkin leipää ammattilaisten suusta tarjoamalla neuleohjeitani maksutta. Onko se suunnittelutyön arvostuksen polkemista? Jättääkö joku ammattilaisen suunnitteleman ohjeen ostamatta, koska saa minun ohjeeni maksutta? Entäs jos ajateltaisiinkin niin, että sille ostajalle jää minun ohjeestani säästyneet roposet käytettäväksi johonkin toiseen, maksulliseen ohjeeseen? Että kukaan ei häviäisikään, vaan kaikki voittaisivat?

Kaikkein helpointahan olisi lopettaa ohjeiden julkaiseminen ja neulominen, sillähän nämä ikuisuusongelmat ratkeaisivat. En taida kuitenkaan pystyä kumpaankaan, joten luultavasti taiteilen ylijäämäneuleiden lahjoittamisen ohella jossain pienimuotoisen "hyväntekeväisyysmyymisen" ja maksuttomana julkaistavien neuleohjeiden hetteiköllä. Joka tapauksessa itselläni ei ole mitään intressiä hyötyä harrastuksestani taloudellisesti, eikä edes yrittää kattaa sen kuluja, sillä harrastuksethan nyt tuppaavat joka tapauksessa maksamaan enemmän tai vähemmän. Lopultakin minulle tärkeintä on se, miten suunnattoman paljon nautin neulomisesta.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Jämähdys eli taas sitä mennään

Niin saavutettiin taas se saturaatiopiste, jossa sukkalankajämiä alkoi olla vähän turhankin laaja valikoima jemmassa. Tuli pakottava tarve neuloa niistä ensialkuun yhdet kirjoneuleraitasukat.


Perinteiseen tyyliin mentiin tälläkin kertaa varresta varpaisiin 72 silmukalla ja 1,75/2,25 mm puikoilla sekä ranskalaisella kantapäällä ja nauhakavennuskärjellä. Kuvioita nappasin epämääräisten muistiinpanojen papereistani, niihin kuviot ovat päätyneet eri kirjoista tai olen muokannut valmiita kuvioita sopimaan johonkin silmukkamäärään, tässä tapauksessa 8 silmukan kuvioleveyteen. Sinne upposi niin harmaata ja luonnonvalkoista Novita Venlaa, sinistä Regiaa, helmenharmaata Jawollia, vihreänkirjavaa Opalia kuin haamunharmaata Kraftiakin. Valitettavasti vain sininen lanka loppui käytännössä kokonaan (siitä jäi sopiva pätkä parsinlangaksi miehen Skandium-sukkiin), muita lankoja jäi nöttöset edelleen pyörimään jämälankapussiin. Eihän sellainen sovi, joten perästä kuuluu.

Sukista tuli kokoluokkaa 38 ja alunperin kaavailin lahjoittavani ne Hope-yhdistyksen villasukkakeräykseen. Kävin kuitenkin jo viemässä parit muut sukat Hopelle, ja voikin olla, että nämä myyn (sikäli mikäli joku ne ostaa) kuopuksen leirikouluvarainkeruun nimissä. Mieluummin myyn itse neulomiani sukkia kuin niitä iänikuisia keksejä / karkkeja / vessapaperia / pesuaineita / Pilkkoset-tuotteita / mitäikinä. Lipastonlaatikossa on muutamat muutkin sukat, jotka voisi myydä, ja tuoton laittaa lyhentämättömänä leirikoulurahastoon. Viisienkin sukkien myynnillä tulisi kuitattua aika monen keksi- ja toffeerasian myyntituotto...

tiistai 20. syyskuuta 2016

Herttuatar

Vihdoinkin monien muiden ohjeprojektien jalkoihin jäänyt, kärjestä aloitettava kirjoneulelapasmalli on saatettu julkaisukuntoon: Herttuatar-lapaset, olkaapa hyvät. Ohje on nimestään huolimatta toistaiseksi vain englanniksi ja linkki vie Ravelryyn, mutta entiseen tapaan minulta voi pyytää ohjetiedoston myös sähköpostitse, mikäli ei tunne pärjäävänsä tuolla kansainvälisellä käsityöfoorumilla. En toistaiseksi kuitenkaan lupaa kääntää ohjetta suomeksi, vaikka olen kuullut kritisoitavan sitäkin, miksi suomalainen suunnittelija kirjoittaa ohjeensa englanniksi eikä suomeksi. (Siihen vastaan, että samasta syystä kuin moni artisti laulaa englanniksi suomen sijaan: potentiaalinen kuluttajakunta nyt vain on aika paljon suurempi kansainvälisillä vesillä liikuttaessa.)


Tämän mallin suunnittelun lähtökohtana oli se, että se taipuisi kaiken pituisille sormille sopivaksi kirjoneulekuvion siitä häiriintymättä. Ratkaisu oli ilmeinen: kärjestä kohti rannetta neulominen, jolloin peukaloaukon voi jättää juuri siihen kohtaa kuin itselle sopii. Valtiatar-sukista tuttu kirjoneulekuvio istui mukavasti pyöreään kärkeen, joten sillä mentiin, kämmenpuolen kuvio on sama kuin sukkien jalkapohjassa, peukalon ja ranteen kuviot on suunniteltu käymään yhteen kämmenselässä olevien sivukiekuroiden kanssa. Tai no jos ihan rehellisiä ollaan, ensin olivat nuo rannekkeen ja peukalon kiekurakuviot, jotka bongasin anoppilassa vanhan kirjan selkämykseen painetusta ornamentista, ja niiden pohjalta aikanaan piirtelin rönsyilevämmät kiekurat pääkuvion sivuille.

Neuloin oman malliparini Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista (tummanharmaa Scorzonera) ja pinkistä Regiasta, joita molempia oli sopivat jämät jäljellä. Itse asiassa Kraftia oli jämät kahdesta eri värjäyserästä, joten toinen lapanen on pohjaväriltään vähän haaleampi kuin toinen, mikä anteeksi annettakoon, kun tiesin sen jo etukäteen. Pinkki lanka riitti juuri ja juuri, 25 gramman nöttösestä ei jäänyt kuin parinkymmenen sentin pätkä päättelyyn, harmaata jäi sentään jokunen irtogramma jämälankapussin täytteeksi.

Jäin tällä päivämäärällä taas vaihteeksi työttömäksi, joten josko tässä ehtisi taas edistää muitakin ohjeita. Tulilla on ainakin vielä yhdet lapaset ja jokunen sukkamallikin. Rehellisyyden nimissä suunnittelusäätäminen ja ohjeenkirjoitus alkavat pikkuhiljaa taas kyllästyttää, mutta yritän siitä huolimatta saada keskeneräiset vietyä maaliin asti. Sitten voi taas horrostaa määrättömän ajan ja neuloa jotain vaikka ihan suoraan valmiista ohjeesta (no nivvarmaan, senku näkis).



perjantai 9. syyskuuta 2016

Tuku tuku lampaitani

Kiitän lämpimästi suunnittelijuuspohdintojani kommentoineille. Palannen aiheen syrjään joskus kirjaamalla mietteitäni luovuudesta ja ammattimaisuudesta noin niin kuin omasta näkökulmastani, mutta sitä ennen esittelen pitkästä aikaa jotakin valmista neulottua, siis sellaista, jota voi julkisestikin esitellä. Niistä toistaiseksi vähemmän julkisista neuleista lisää joskus tuota tuonnempana (lisää omia malleja on siis tulossa, sitten aikanaan).

Taannoin ostin pari vyyhtiä Tukuwool Fingeringiä ajatuksenani neuloa mitäs muutakaan kuin kirjoneulelapaset. Luulin ostaneeni tummanharmaata ja luonnovalkoista, mutta kun viimein ottauduin neulomaan lankojani, huomasin sen tummemman olevan ruskeaa. Eipä hätää, kaunis väri sekin. Ensin kuvittelin fingeringin tarkoittavan ihan normispeksejä lapasille, vaan totuus on taruakin ihmeellisempää ja Tuku paljon pörheämpää kuin sukkafingeringit. Niinpä piti vaihtaa mallia, purkaa ja säätää taas jonkin verran ennen kuin sain aikaan melkolailla näpsäkän kokoiset lapaset.


Malli on maksuton Winter Wonder Mittens, paitsi että minunhan piti taas kerran säätää lapasiin kiilallinen peukalo. Samaan syssyyn lisäsin sivuihin kontrastiväriraidat ja rannekkeen kuviotakin piti aavistuksen muokata, että se istui valittuun silmukkamäärään. Peukaloihin en enää alkuperäistä mallia katsonut lainkaan, ja saatoin minä neuloa kärjessäkin ihan omiani. Tyypillinen "ihan melkein mallista neuloin, mitä nyt vähän muokkasin" -projekti siis.

Neuloin lapaset itselleni tyypillisillä puikoilla, yksiväriset 1,75-millisillä ja kirjoneuleet 2,25-millisillä, jolloin kämmenen kohdalta ympärysmitaltaan 64 silmukan lapasista tuli sopivahkot omaan käteeni. Toki lyhensin jo suunnitteluvaiheessa vähän sormiosaa alkuperäisestä. Tai no vähän ja vähän, olisinkohan asemoinut oman peukaloaukon 8 kerrosta lähemmäs kärkeä kuin alkuperäisessä ohjeessa, mikä tarkoitti minun kerrostiheydelläni lähes 3 cm vähemmän mittaa peukalohangasta kärkeen. Hyvä tuli ainakin koon puolesta.

Lapasista tuli herkullisen lämpimän oloiset, mutta jäi niihin ärsyttävä virhe rannekkeen ja kämmenselän kuvioiden kohdistuksen suhteen (sitä kohdistusta en nimittäin jaksanut miettiä, eikä se tietenkään vahingossa osunut kohdalleen). Tukun neulominen oli jossain määrin nihkeämpää kuin mihin olen sileiden sukkalankojen kanssa tottunut, ja ihan herkimpiä se taatusti kutittaakin, vaikka minun makuuni rehellisen villanpehmeää onkin. Nyt painiskelen taas perinteisen ongelman äärellä: pidänkö lapaset itse eli tuleeko näille käyttöä, vai hilloanko aikani lipastonlaatikossa odottamassa sopivaa kohdetta. Arvelen jälkimmäistä vaihtoehtoa todennäköisemmäksi, sen verran monet lapaset minulla vielä on käyttökierrossa talvikuukausien varalle.