tiistai 23. heinäkuuta 2019

Silmitön talvi

Näin helteisenä heinäkuun päivänä on juuri oikea aika esitellä talven viimoistaan inspiraationsa saanut sukkamalli Silmitön talvi. Sen alkujuuret juontavat jämälankoihini, Louhittaren Luolan Väinämöinen Sportiin värissä Muste ja helmenharmaaseen Vuorelma Vetoon. Lankoja oli sen verran niukalti jäljellä, että tuumasin varpaista aloitettavan mallin olevan se kaikkein käytännöllisin.


Ihan alunperin olin vähän sitä mieltä, että tämä malli on liiankin yksikertainen kirjaa ajatellen, mutta testineulojani olivat tällä(kin) kertaa oikeassa ja minä väärässä, sillä Silmitön talvi on ollut yksi kirjan suosituimpia malleja. Ja mikä ettei, helppoa kirjoneuletta, johon jämälangat ovat omiaan, ja malli, jonka voi kääntää helposti neulottavaksi myös varresta aloittaen. Ja koska kantapään seudussa on vain yhtä väriä, myös sen mallia on helppo vaihtaa.

Kirjan kuvauksia varten päätin neuloa toisenkin parin Regian 6-säikeisistä sukkalangoista. Se pari päätyikin lopulta alkuperäisen sijaan kirjaan asti.



Tässä kuvassa on tavoitettu jotain hyvin olennaista. Siinä on juuri sitä talvista valoa ja jonkinlaista kaihoa. Ja harmaa, se ei petä koskaan.

Silmitön talvi pitäisi joskus neuloa fingeringistä. Sen voisi myös tehdä raidallisena versiona niin, että kantapään alue tulisikin samalla värillä kuin kärki ja sukansuu. Tai ehkä jokin kiva pieni pintaneule olisi paikallaan, sellainen, joka myötäilisi sahalaitaista värinvaihtumisrajaa. Mahdollisuuksia on loputtomasti, neulomisaikaa ei.

4 kommenttia:

  1. Neuloin nämä sukat ohjeen mukaan varresta varpaisiin. Tuli omaan jalkaan liian kapeat tuosta kiilakavennuksien kohdalta (sukille löytyi kyllä iloinen ottaja, ei hätää). Miten lisäisin kiilakavennuksiin leveyttä, oma pää ei raksuta yhtään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos et halua kantalappuun lisää korkeutta ja siten lisää silmukoita, voit tehdä kiilan loivempana eli kavennukset harvemmin kuin joka 2. krs.

      Poista
    2. Kiitos. Täytyypä testailla.

      Poista
  2. Hei, jaoin tämän nyt Miljoonasateen Facebook-sivuille.

    VastaaPoista