Suomi-sukkatrilogian päätös

Mahtaneeko kovinkaan moni enää lukea blogeja tällä neulepodcastien ja instailun luvattuna aikakautena; minullakin blogisyötteenlukijasovellukseni Feedly lakkasi toimimasta puhelimessani, joten blogien lueskelu on jäänyt vähemmälle. Minulle kirjoittaminen on luontevampaa kuin kuvaaminen, joten en ole tullut koskaan luoneeksi Instagram-tiliä, Mikäli blogini kuihtuu, jäänee osa käsitöistäni muistiin merkitsemättä, sillä en jaksa viedä jokaista pikkuprojektia Ravelryynkaan.

Mutta Suomi-sukkatrilogian päätös ansaitsee kyllä oman postauksensa. Kävi nimittäin niin, että kun olin viime vuonna julkaissut ensin Echoes from Karelia -sukkaohjeen ja suunnitellut sen perään Sydämeni laulu -mallin juhlavuoden sukkakisaan, Tour-de-Sockin järjestäjä otti minuun yhteyttä kysyen, haluaisinko suunnitella sukkaohjeen vuoden 2017 kisaan. Olin jo alustavasti hahmotellut sukkatrilogian päätösosaa, joten oli helppo vastata pyyntöön myöntävästi - mikäpä sen hienompaa kuin päättää perinnekokoelma julkaisemalla sen viimeinen osa Suomen 100-vuotisjuhlavuonna varsin suureksi kasvaneessa kansainvälisessä sukkien nopeusneulontakisassa.

Suunnittelin Kanteletar-mallin neljälle eri silmukkamäärälle, joten jokaisesta koosta piti neuloa mallipari. Kaikki sukat olen neulonut 1,75- ja 2,25-millisillä Hiya Hiyan teräspyöröpuikoilla.

Ensin syntyivät L-koon sukat 72 silmukalla Kraft Hand-Dyedin huikeista värjäyksistä, joista vihreä on uniikki Trial&Error, vaaleanharmaa Phantom ja harmaanmusta Black Mamba. Sukista tuli itselleni hieman liian isot, joten ne saivat rakastavan kodin sukat kuvanneen ystäväni jaloista.

Itselleni napakasti istuvat sukat sain 66 silmukalla, lankoina antiikkitammen värinen Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Artichoke, tummanharmaa Kraft Hand-Dyedin BFL Sock värissä Scorzonera ja valkoinen Regia.

Isoimman koon (78 s) neuloin keskiharmaasta Novita Venlasta, vaaleanharmaasta Phantom-Kraftista ja vihreästä vintage-Vivasta, yli neljännesvuosisadan vanhasta länsisaksalaisesta (!!!) sukkalangasta. Koko oli oikein passeli apelleni, joka arvosti erityisesti sukan anatomista kantapäärakennetta.

Pienimpään kokoon (60 s) testasin kirjavaa pääväriä, Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Time Traveler. Musta on Kraftin Black Mambaa, valkoinen Regiaa ja kapeiden kirjoneuleraitojen vaaleanharmaa jotakin Handun kimallespesiaalia, jota sain joskus kanssaneulojalta jämän taannoiseen huiviprojektiini ja josta jäi sopiva jämänjämä näihin sukkiin. Omaan jalkaani en pienimpiä sukkia saanut mahtumaan, ja lahjoitinkin ne jo viime syksynä Hope ry:n villasukkakeräykseen.

Päätin neuloa oman kisaetappini aikana vielä yhdet Kantelettaret.

Palasin alkuun ja neuloin kuvan parin L-koossa suklaanruskeasta Lanitium ex Machinan Basic Sockista värissä Ursus Arctos, valkoisesta Fabelista ja vihreänkirjavasta Kirjo-Pirkasta. Aika herkut tuli, mutta päätynevät lahjalaatikkoon, sillä minullahan on jo nuo M-koon sukat itselläni.

Olen ihan naurettavan ylpeä tästä sukkamallista. Hioin sitä saadakseni kaiken täsmäämään; ei ole ihan pikku juttu sarjoittaa neljään eri kuudella silmukalla jaolliseen kokoon noin isoa kirjoneulekuviota kuin mitä varren lintukuvio on. Onnistuin siinä mielestäni varsin hyvin. Kantapää on ollut osalle kisaajista turhankin avara, mutta tämän mallin etu on se, että sukan edetessä voi yhdistellä eri kokoja, vaikkapa neuloa varren kirjoneuleet isoimman koon mukaan ja vähennellä silmukoita yksiväriseen osaan ja neuloa vaikkapa kaikkein pienimmän koon kantapää sinne väliin. Mikään mallissa ei myöskään estä neulomasta aivan toisenlaista kantapäätä, jos mallin oma kuppikantapää ei itselle sovi. Muunneltavuus onkin yksi Kantelettaren parhaita ominaisuuksia.

Vuosi on kulunut, kun aloin hahmotella Kanteletarta, enkä vieläkään muuttaisi mitään. Tästä minun voi olla vaikea pistää paremmaksi, mutta ei kai tarvitsekaan. Minä olen tähtihetkeni jo saanut!