perjantai 23. joulukuuta 2016

Minä olen neulonut

... en ehkä tuhatta yötä, mutta iltoja varmasti. Niin myös tämän vuoden loppupuoliskolla, vaikka raskas työperiodi onkin verottanut (liian) paljon aikaa ja voimia, myös neulomiselta. Pimeys on syönyt voimien lisäksi kuvausmotivaation kokonaan, eikäpä ihan kaikkea valmistunutta vielä voisi esitelläkään, josko joskus jaksaisi tuotoksistaan ohjeita kirjoitella.

Jouluvapaan (pätkätyöläisellähän ei tunnetusti lomia olekaan) kunniaksi päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja kuvata uusimman ihanuushuivini. Opin nimittäin viimeinkin käyttämään pitkään lipastonlaatikossa hyljeksittynä lojunutta harmaata Color Affectionia ja ihastuin siihen siinä määrin, että ostin taannoisesta Kässäkerho Pom Pomin superviikonlopusta langat toiseen versioon.


Voi rakkaus näitä värejä! Langat ovat Lanitium ex Machinan Basic Sockia väreissä Catalonian Nights (punaruskeakirjava), Dijon (kullankeltainen) ja Battleship (aavistuksen ruskeaan taittava harmaa) - mikä täydellinen kombinaatio! Neuloin huivin 2,5 mm puikoilla, jolla tiesin huivista tulevan omaan makuuni sopivan kokoisen ja neuloksesta juuri sopivan pehmeän, mutten liian harvan. Reunoissa käytin ensimmäisessä huivissa hyväksi havaittua tapaa neuloa ensimmäinen silmukka kahteen kertaan, ts. ensin neulottu silmukka siirrettiin takaisin vasemmalle puikolle ja neulottiin uudelleen. Siten reunaan tuli hieman enemmän joustoa ilman turhia pitkäksi venytettyjä silmukoita.


Ja näinhän minä huivejani käytän, pari kertaa kaulan ympäri kietaistuna ja mahdollisesti päät kevyesti päällimmäisen kerroksen alle solmittuna. Tämän omalta käsivaralta otetun kuvan myötä luovun myös periaatteestani olla näyttämättä kasvojani blogissani. Mitäpä minä enää kainostelemaan ja kuvittelemaan pystyväni pysymään anonyyminä. Ihan hyvin voin esiintyä blogissani ihan niin kuin esiinnyn muutenkin julkisesti: meikittömänä ja harmaantuneena, roikkuvine poskineni ja kaksoisleukoineni sekä tuikeine kiukkuryppyineni. Kaikkien niiden kovin viehättävien ja trendikkäiden neulesuunnittelijoiden joukossa lienee ihan tervettä olla yksi hieman nukkavieru, ylipainoinen, keski-ikäinen tavis, joka on kaikesta huolimatta (tai juuri siksi) oikein tyytyväinen elämiseensä ja olemiseensa - ja etenkin uuteen huiviinsa!

Näine mietteineni toivotan blogini lukijoille levollista ja rentouttavaa joulunaikaa - olkoon joulusi juuri sinun näköisesi ja tuokoon vuosi 2017 mukanaan paljon villanlämpöisiä, onnellisia neulehetkiä!

10 kommenttia:

  1. Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi

    VastaaPoista
  2. Hyvää joulua!
    ps. Kuvasi on kritiikistäsi huolimatta oikein hyvännäköinen ja tyylikäs!

    VastaaPoista
  3. Kaunis huivi =) Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  4. Hyvää joulunaikaa myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Ihana huivi - ja Sinä. :) Ihana, että olet oma, aito itsesi. Olen sitä mieltä, että kaikki ovat lopulta aivan tavallisia ihmisiä. Toki jokainen on ainutlaatuinen ja erityinen ja itsenään kaunis, mutta ei toista parempi tai arvokkaampi.
    Rauhaisaa ja levollista joulua. ❤ Sari

    VastaaPoista
  6. Lanitiumilla on tosi kivat värit, mä tykkään, ja laatukin on mainio.
    Oikein hyvää joulua Sinulle ja läheisillesi.

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi ja neulojakin--aika harva kai meistä supermallilta näyttää, mutta arkisen kauniita ja tavallisen ihania voidaan olla silti! Mukavia välipäiviä ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Kaunis huivi, ja siinä on väriä, lämpöä. Niin kuin myös sinun sydämessäsi. Se on tullut blogisi lukijalle selväksi, vaikka olet pitänyt kasvosi pimennossa. Todellinen ilo ja kauneus on sydämessä, ei ihmisen ulkomuodossa. Enkä näe kuvassasi roikkuvuvia poskia saati kaksoisleukaa - älä ole noin ankara itsellesi. Olet luonnollisen kaunis, ikääntyminen on kaunista.

    Hyvää tulevaa vuotta! <3

    VastaaPoista
  9. Ihana huivi ja ihana sinä!
    Tuu mulle näöntarkastukseen, niin tehdään sulle sellaiset lasit, että näet itsesi samoin kuin me muut. Sulla on ihan virheelliset suotimet sun laseissa :D
    Hyvää tulevaa vuotta! Neulotaan ihania lankoja ja ihania malleja ja just sen verran ja silloin kun hyvältä tuntuu!

    VastaaPoista