Meillä ei onneksi ole pakkomiellettä minkään merkkipäivän lahjoista. Joskus kuitenkin jokin idea kiteytyy sopivasti merkkipäivän alla niin, että se on pakko toteuttaa ja pukea lahjan muotoon. Tänä vuonna uhreina ovat äitienpäivää viettävät äitini ja anoppini. Kassimaakari iski jälleen. Kirjahullun anoppi-mummin kassi on tulevan kantajansa värimakua mukaillen tummanharmaa ja kyllin suuri kirjastokassiksi (se on muuten ihan suora joka suuntaan, vaikka vinkuralta kuvassa näyttääkin). Äiti-mummon pienempi keikistelykassi on iloisen vihreä ja sinne mahtuvat vaikkapa villasukat siltä varalta, että niitä meillä käydessä tarvitsee. Kassit kruunaa esikoiseni tekstiilitussein taiteilemat nimet.
Entä mitä minä toivoisin äitienpäivälahjaksi? Miten olisi kiireetön aamu, jona mies hoitaisi molempien lasten aamupalat minun jatkaessani unia? Saisin herätä omia aikojani, syödä oman puuroni ja hörppiä kahvini pitkän kaavan mukaan lehteä lueskellen ilman, että kukaan esittäisi mitään toiveita tai vaatimuksia (kuopuksen maitokiintiön täyttämistarvetta lukuunottamatta).
Aikamoinen lahja se olisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti