Kevät tuli - ja muurahaiset. Ensimmäisenä keväänä uudessa kodissa ne ällöttivät, nyt kolmantena niihin suhtautuu jo neutraalimmin. Mieheni tosin muistutti, että muurahaisia vilisee sitä enemmän, mitä enemmän keittiössä on niille syötävää - muurahaisten määrä on kääntäen verrannollinen siisteyteen. Sen minäkin muistan aina silloin, kun kostea tiskirätti kuhisee (aha, sekin jäi huuhtomatta kunnolla) tai roskiskaapissa käy taisto siitä, onko sekajäte sittenkin kiinnostavampi kohde kuin biojäte.
Vielä vuosi sitten esikoinen inhosi muurahaisia ja harrasti epämiehekästä kirkumista etenkin kylpyhuoneessa. Ilmeisesti hän koki olonsa suojattomammaksi aataminasussaan? Tänä vuonna tilanne on kääntynyt päinvastoin, primitiivinen metsästysvietti on herännyt ja keittiön muurahaisarmeijan kimppuun käydään erityisesti kynsileikkurin voimin. Eräänä päivänä poika valitteli, ettei muurahaisia näy missään ja kun isänsä ehdotti käymään kylpyhuoneessa tarkistuskierroksella, esikoinen totesi lakonisesti: "Mutta kun kylpyhuoneen mulkut on minun ystäviä."
Minullakin on tässä nykyisessä asunnossani ainakin kerran ollut murkkuja. Ilmestyivät ykskaks juhannuksen alla, ja meitsi kiljui kurkku suorana, kun niitä oli tiskipöydän täydeltä ja eteisessä ja tuulikaapissakin suorastaan kuhisi. Onneksi murkkurasiat on keksitty. En tiedä, mistä ne tulivat. Tänä vuonna eivät onneksi tulleet.
VastaaPoista