keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Sydämeni laulu

Miten onkaan ihminen perso kehuille ja positiiviselle palautteelle erityisesti silloin, kun itsetunto on ottanut tavallista enemmän osumaa ja itseluottamus on horjunut. Onnekseni minulla on käsityöharrastukseni, joka tarjoilee onnistumisen kokemuksia silloinkin, kun ne muutoin ovat vähissä. Yksi mieltä nostattavista hetkistä oli julkaista viimeinkin Suomi 100 -sukkakilpailuun suunnittelemani Sydämeni laulu -mallin ohje Ravelryssa.


Nämä sukat on jo kertaalleen blogissani esitelty, joten spekseistä ei sen enempää. Pirkanmaan kotityö laati kisasukkieni pohjalta oman ohjeversionsa, joka julkaistiin Suuressa Käsityölehdessä 3/2017. Olin kyllä tarjoutunut antamaan lehteen painettavan ohjeen pohjaksi itse kirjoittamani ohjeen, mutta eipä sitä kukaan kaipaillut. Lehden ohje poikkeaakin hieman omastani, eikä sen perusteella pysty täsmälleen suunnittelemaani mallia toteuttamaan. Kun lehden ilmestymisestä oli kulunut noin kuukausi ja oletin huhtikuun numeron jo ilmestyvän, latasin Ravelryyn sekä suomen- että englanninkieliset ohjeet. Mikä sitten saikaan sydämeni laulamaan?


Listasijoitus - jo toisen kerran tänä vuonna! Tällä kertaa kärkisija jäi saavuttamatta, mutta ihan yhtä hienolta tuo kolmostilakin tuntuu, niin kuin tuntuvat ne lukuisat kiittävät ja kehuvat kommentit, joita tälläkin kertaa sain. Miten kiitollinen olenkaan, että neuleeni ja ohjeeni ilahduttavat paitsi minua itseäni, myös monia muita.

Ja niin tässäkin risukasassa on taas paljon, paljon valoisampaa. Eikä suunta voi olla kuin eteen ja ylöspäin, sillä neulojan vuoden kohokohtaan eli savolaiseen neuleretriittiin on enää kaksi yötä! Vatsalihakset vapiskaa, viikonlopun mittainen nauruterapia on aivan nurkan takana!


3 kommenttia:

  1. Kauniit on sukat! Meitä on niin monta, jonka taidot ei riitä tekemään vastaavia, saati sitten suunnittelemaan. Hyvä, Suomi!

    VastaaPoista