maanantai 18. helmikuuta 2008

Prinsessasetti

Puikoilla on kyllä jo Cousteau-pipo, mutta sitä ennen valmistui ensimmäinen Prinsessa-lahjasetti. Lahjansaaja tosin täyttää vuosia vasta reilun puolen vuoden kuluttua, mutta sittenhän painaa jo joululahjojen teko päälle, vai mitä... Sitä paitsi tällä kertaa en ollut edes poikkeuksellisen ajoissa, ostinhan männäjoulun alennusmyynneistäkin lahjan 11 kk ennen saajan syntymäpäivää. Aikainen mato linnun nappaa (liian aikainen tulee syödyksi, auts).



Näyttääkö tutulle? Odessa-pipo on mansikkajäätelönpunaista Woolia, silmukoita 100 ja puikot 3,5 mm. Tekemällä taas päälakikavennukset joka kerroksella sain piposta sopivan erittäin siropäiselle (päänympärys alle 50 cm) lahjansaajalle. Kaulaliinassa on kaksi mallikertaa kavennettua Feather and fania 4 mm puikoilla tikattuna: 2 x 2o yht, 4 x (1o, 1lk), 2 x 2o yht ja molemmin puolin kolme reunasilmukkaa ainaoikeaa. Kaulaliinaan käytin loput piposta yli jääneestä langasta, joten mittaa tuli noin 11 x 95 cm ja langanmenekki siis tasan 100 g koko setille. Toinen täsmälleen samanlainen setti olisi tarkoitus väkertää prinsessan sisarelle, jonka syntymäpäivä on sekin vasta kesän päätteeksi. Sain kuitenkin ainakin hetkeksi aikaa tarpeekseni Feather and fanista ja siitä, että 3,5 mm pyöröpuikkoni on ihan liian pitkä pienten pipojen väkertelyyn.

Jotta elämä ei olisi pelkkää neulomista, olen myös ommellut. Koska se projekti on osittain kesken, jääköön raportointi hamaan tulevaisuuteen samoin kuin äitini kanssa toteutettava kietaisujakku, jonka neulottavat osat äitini sai jo valmiiksi, mutta jonka reunavirkkaukset eli oma osuuteni ovat vasta alkutekijöissään. Jossain vaiheessa olisi ehkä syytä olla LÄSNÄ perheellekin, myös henkisesti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti