tiistai 29. heinäkuuta 2008

Koiranputkisukat Bambusta

Jokunen viikko sitten hairahduin ostamaan kirpputorilta kolme kerää Novita Bambua yhteishintaan 5 €: kaksi hurmaavan vanhanroosan väristä ja yhden beigen. Ajatuksena oli neuloa vaaleanpunaisesta itselle yösukat, sillä kevättalviset Kerttu-sukat menivät isosiskoni jalkoihin. Kun sitten selasin uusinta Ullaa, Koiranputkisukat kolahtivat heti.



Sukat on neulottu ohjeen mukaan, mutta 3 mm puikoilla ja näin sukista tuli sopivat koon 37/38 jalkaani. Lankaa kului noin 90 g. Lopputulos miellyttää, vaikken vieläkään pidä Bambun neulomisesta. Koska toinen sukka oli mukana myös kesälomareissulla ja pari varren mallikertaa tuli neulottua Puumalan Koskenselän leirintäalueella kannonnokassa istuessa ja valvoessa pahoinvoineen esikoisen lepoa teltan edustalla, jälki ei ole aivan kaikin paikoin priimaa - jos nyt olisi muutenkaan.

Neulominen on kerrassaan terapeuttista. Tai olisi, jos lanka olisi mieluisampaa. Haluan neuleen edistyvän ilman jatkuvaa tarkkailua, vaikkapa telkkaria katsellessa tai jonkun kanssa jutustellessa. Koiranputkisukkien mallikuvion logiikka painui kyllä nopeasti mieleen, mutta Bambun säikeilemisen ja mallin useiden kierteisten silmukoitten takia nämä sukat eivät edusta kaikkein suurinta hermolepoa. Siitä huolimatta oli todella mukavaa neuloa jotakin muuta kuin barbienvaatteita, ja vieläpä jotakin ihan itselle.

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Viimeiset sekalaiset barbienvaatteet

Kaikilla käsityöinnostuksilla on aikansa, myös barbienvaatemanialla. Tällä erää viimeiset pukineet ovat valmistuneet pikkuhiljaa muiden näpertelyjen ohessa.



Vienon Complete in Yellow -kokonaisuus sai innoituksensa keltaisista "vaihtarikorkkareista" ja kirpparilta löytyneestä käsilaukusta. Tutun kotelomekon juju on etukappaleen kukkasifonki, joka on peräisin isosiskoni vanhasta kesähameesta. Muu kangas on Eurokankaan askartelupussista. Asukokonaisuuden täydentää keltaisesta vauvalangasta neulottu lyhythihainen bolero, jonka reunat on rapuvirkattu Novita Chenillellä. Levenevät hihat eivät ehkä olleet paras mahdollinen idea, mutten viitsinyt enää purkaakaan.

Ellulla on uutta vain toppi, johon kokeilin satiinivinonauhahuolittelua. Toppi on verhokankaasta, vinonauha askartelupussista.



Vaaleansinisen lakanakankaisen takin oli tarkoitus mennä Kenin paidaksi, mutta koska Ken ei ole pusakan valmistumisen jälkeen käynyt kylässä, sai Vieno toimia mannekiinina. Housujen opetus oli, että saumurille kannattaa jättää suuremmat saumavarat. Liian piukan vyötärön myötä tajusin, ettei housuihin tarvitsisi erillistä vyötärökaitaletta lainkaan ja tarrakiinnityksenkin voisi laittaa taakse. Ellulla on toimistohame samasta kankaasta.



Naapurin lahjoituksista löytyi sopivia tilkkuja Ellulla olevaan jakkupukuun. Housut valmistuivat ilman vyötärökaitaletta ja takakiinnityksellä, highwater-mitta oli kankaanpalan koon sanelema. Takki on testiversio kaavojen kavennuksesta, jonka tein summamutikassa edelliskuvan takin kaavoihin. Vienon hame on kietaisupaidasta ylijääneestä trikoosta, vyötärö on huoliteltu viimeisellä trikoovinonauhan pätkällä, helmassa on pelkkä saumurin kiertopäärme.



Ruskeasta paneeliverhosta jäi vielä pala barbien toimistohameeseen. Altocumuluksen lahjoittamista langoista tummansininen polyakryyliversio muuttui osittain kahdeksi Kenin villatakiksi, joista toinen kuvassa. Edessä on tarrakiinnitys ja koristeena vanhoja purkunappeja. Vielä kun Ken tulisi kylään (tai vaikka pysyvästi Vienon poikaystäväksi), voisi omasta päästä kehitellyn mallin kokoa sovitella. Housutkin ompelin Keniä varten, ne menivät jo ennen kuvausta sovitukseen Helsinkiin. Pahoin pelkään, että valmiista kaavoista valmistetut housut ovat auttamattoman suuret. Sovituskenin puutteessa en ole viitsinyt ryhtyä säätämään sopivampia kaavoja.

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Risukransseja


Aikaansa voi kuluttaa monella tavalla. Esimerkiksi keräilemällä tuulen pudottamia, kuivuneita koivunoksia, ja taivuttelemalla niistä kranssipohjia.



Juhannuksena syntyi veljeni rannassa tämä vähintäänkin epämuodostunut risukranssi. Puolustuksekseni voin sanoa, että kuivuneiden koivunoksien taivuttelu ilman minkäänlaisia muita sidosmateriaaleja on oma taiteenlajinsa. Osa oksista katkeilee vääjäämättä, osa jää törröttämään miten kuten.

Koristukseksi risurinkula sai jostakin rantapöheiköstä löytyneen uistimen, joka on luultavasti suurempi kuin valtaosa järven kaloista. Edelliskesänä kerätyt viljantähkät saivat luvan kelvata rantakaislikosta. Yksinkertaisuudessaan ja rujoudessaan kranssissa on mielestäni omintakeista viehätystä.

Sama teema jatkui myöhemmin kotona. Naapuripuiston koivuista pudonneet oksat päätyivät roikkumaan kotioveen.



Koristeeksi en keksinyt siihen hätään muuta kuin muutaman poimulehden kukinnon. Ajattelin myöhemmin kehitellä jotakin näyttävämpää. Lopputulosta ei ole vaikea arvata: kranssi on edelleen ovessa sellaisenaan, poimulehdet kuivuneina nuupahtaneeseen asentoonsa. Siinä se varmaan roikkuu vielä ensi joulunakin.


maanantai 21. heinäkuuta 2008

Painonhallinta on hanurista


Miinus viisi voi siis paksusti - kuukaudessa ei edistystä. Ruokapäiväkirjan pitäminen on tehokasta, mutta työlästä. Luovuin siitä toistaiseksi, siis ainakin blogimiehen loman ajaksi. En sitä paitsi pidä siitä, että ruoka hallitsee elämääni. Haluaisin elää huoletonta elämää, johon kuuluu perusterveellinen ruokavalio ja satunnaiset herkkuhetket. Kehoni varastointijärjestelmä ei tue tätä halua, se hamstraa ja varastoi energiaa rasvaksi tehokkaammin kuin minä käsityötarvikkeita kaappeihin. Mistä tulikin mieleeni, että erehdyin ostamaan Kontista yhden kukkalakanan kohtuullisen kovaan kirpparihintaan (1,50 €), sillä siinä oli selvästi aineksia suunnittelemani pikkutytön A-linjaisen takin vuoriksi (päällikangas tuli jossakin naapurin lahjoituseristä).

Olen useampaan otteeseen pohtinut, onko käsityöhulluus eduksi vai haitaksi painonhallintaprojektissa. Toisaalta huumaavassa flow-tilassa ei tunne vilua ei nälkää - tämän olotilan tunnistaa varmasti aika moni käsityöharrastaja -, mutta toisaalta käsitöihin käytetyn ajan voisi viettää vaikkapa kuntosalilla ja lenkillä. Hyvistä päätöksistä huolimatta en ole löytänyt kultaista keskitietä, tapaa jakaa vähäistä vapaa-aikaani fyysisen hyvinvoinnin vaalimisen ja käsityöterapian välillä. Heiluteltuani blogimiehen keväällä ostamaa tankoa painoineen muutamana päivänä ja haikailtuani kunnon kuntosalitreenien perään sain palkakseni entistä pahemmin jumiutuneet hartiat ja jatkuvasti jäytävän jännityspäänsäryn. Siinä olotilassa syömisten vahtaaminen on kiinnostanut vielä aikaisempaakin vähemmän.

Viimeinen lomaviikko on nyt virallisesti käynnissä, seuraavalla viikolla on jo paluu karuun arkeen. Neljän viikon päästä alkaakin uusi elämänvaihe, kun esikoinen lähtee eskariin ja astumme sitä tietä lasten kouluputkeen, joka tulee sanelemaan arjen aikataulutusta aivan uudella tavalla. Mitenköhän siihen kuvioon mahtuu äidin painonhallinta?


perjantai 18. heinäkuuta 2008

Kietaisupaita

Naapurin toisessa kangaslahjoituserässä oli tummanharmaa, hennosti kuvioitu (interlock?) trikoo, jonka heti ensinäkemältä korvamerkitsin omaksi paitakankaakseni. Kun Ottobressa 1/2005 oli mieluisan näköinen kietaisupaidan ohje, päätin pitkästä aikaa tehdä itsellenikin jotakin. Otti kuitenkin aikansa, ennen kuin sain piirrettyä kaavat. Nekin ehtivät lainehtia ompelupöydällä jokusen viikon, kunnes pari päivää sitten päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja levitellä kankaat leikkuuta varten. Koska lapset nukahtivat sinä iltana poikkeuksellisen aikaisin (yhdeksältä), sain myös ommeltua paidan valmiiksi.



Vaikka toteutettu koko 42 on ainakin suurinpiirtein oikea (lisäsin tosin helmaan 8 cm pituutta), se paljastaa ikävänlaisesti elintasokertymän, josta Miinus viisi -projektin myötä olisi tarkoitus päästä osittain eroon. Paha vain, ettei Miinus viisi ole jaksanut kiinnostaa yhtään pariin viikkoon. Sitä paitsi pöydällä mukavalta näyttänyt kankaan pystykuviointi näyttää valmiissa vaatteessa erehdyttävästi vaarin kalsareilta. Värikään ei varsinaisesti pue minua, kalpenen entisestään mustissa ja harmaissa, eikä sitä pelasta edes tämän laatukankaan kaunis kiilto (eikä kuopuksen paidan keskelle nuohoama räkä, joka näkyy oivallisesti myös kuvassa). Alan myös vakavasti epäillä, ettei kietaisumalli sittenkään sovi nykyisille muodoilleni puhumattakaan siitä, että malli aiheuttaa takaumia imetyspaita-aikakauteen.

Sinänsä paidan ompelu sujui ongelmitta ja lopputuloksesta tuli siisti, kiitos laadukkaan kankaan ja ompelukoneen kaksoisneulan. Hullulla on myös hullun tuuri, olin nimittäin lykännyt paitaprojektia osittain siitä syystä, että pääntien huolittelukaitaleen leikkaaminen ja ompelu tuntuivat jo ajatuksen tasolla työläiltä. Ryhtyessäni lopulta tositoimiin tajusin, että edellisviikolla Eurokankaasta ostamassani kahden euron "askartelupussissa" oli juuri sopivasti mustaa trikoovinonauhaa. Sen ompelu osoittautui erinomaisen helpoksi ja siistiä tuli kerralla, yli jäi vain kymmenkunta senttiä.

Ehkä minä pidän paitaa sitten, kun Miinus viisi on siirtynyt vaiheeseen kaksi. Seuraavassa elämässä kenties?


tiistai 15. heinäkuuta 2008

Neulakirja nro 4

Hyvä ystäväni on sukeltanut kolmannen tyttärensä syntymän jälkeen ompelun ihmeelliseen maailmaan. Melko tuoreena käsityöläisenä häneltä on kuitenkin puuttunut jokunen hyödylliseksi luokiteltava tarvike, kuten esimerkiksi neulatyyny. Koska esikoiseni ei ole oman "kauneudenhoitotyynynsä" valmistumisen jälkeen juurikaan käyttänyt sitä, kaivelin sen esille lelulaatikosta ja annoin parempaan käyttöön. Jälkilähetyksenä ystäväni sai myös neulakirjan, kuinkas muuten.



Vitsailin neulakirjan olevan joululahja puoli vuotta etukäteen, väristä ja mallista kun ainakin itselleni tulee mieleen tonttulan ovi. Kankaat ovat jälleen sikasäkkiosastoa, punainen villakangas kuluikin tässä projektissa loppuun. Pykäpistot on tökitty luonnonvalkoisella Nallella, lähde tuntematon. Sitä jäi vielä puolet jäljelle. Kuvauspaikaksi muotoutui Blogimiehen kevätpuolella suurella hartaudella väkertämän lattiakaiuttimen yläpääty. Ovat muuten upeita nuo liimapuulevystä valmistetut ja mehiläisvahalla käsitellyt kaiuttimet, niin lähes metriset lattia- kuin pienemmät takakaiuttimetkin.

OT: On se vaan aika mukavaa, kun aviomies on paitsi komea, älykäs ja mukava, myös käsistään huikean taitava. Melko seksikästä, vai mitä.


lauantai 12. heinäkuuta 2008

Vaihtokauppaa


Vieno ja Ellu ovat tehneet työnsä mukisematta paljain varpain, mutta työnantaja on alkanut kaivata alaisilleen kenkiä. Onneksi hoksasin ilmaista toiveeni kengistä käsityöpostituslistalla, jonka kautta sain työtätekeville nämä jalkineet (suurkiitokset M, M & M!):



Vaaleanpunaiset korkkarit suorastaan huutavat päästä lavatansseihin edellispostauksen kukkamekon seurana. Keltaisille ei ole vielä tarjolla sopivaa vaatetta kuten ei pinkeille saappaillekaan, mutta se ei liene ongelma vaan pikemminkin oiva syy ryhtyä penkomaan tilkkuvarastoja entistä tarmokkaammin. Oikeastaan tässä yhteydessä voinen tunnustaa, että pistäytyessäni eilen Eurokankaassa tarranauhaostoksilla hairahduin nappaamaan mukaani kahden euron "askartelupussin", jossa oli kaipaamani tarranauhan lisäksi mukava nyssykkä vinonauhanpätkiä ja kankaanpaloja - myös keltaisia. Kirpputorilta sunnuntaina löytämässäni barbientarvikenyssäkässäkin (kokonaishintaan 20 snt) oli valkoisten sandaalien lisäksi harja - ja keltainen käsilaukku.

Kenkien lahjoittajat saavat paluupostissa muutaman viimeaikaisista "The New Era" -malliston vaatteista:



Kukikas kotelomekko on kuin luotu kesähäihin. Kangas on sikasäkistä löytynyttä verhosoiroa, jonka leveys ei riittänyt etukappaleeseen, joten siihen oli pakko tehdä sauma. Samaisesta sikasäkistä ovat myös oikeanpuoleisen mekon kankaat, joista edellinen omistaja oli kangaspalojen muodosta päätellen suunnitellut tekevänsä Riihipeikko-tyylisiä liivejä. Napit ovat tietysti hyvin säilöttyä purkutavaraa.



Mikäli kesähäät sattuisivat venymään pitkälle iltaan, käsivarsien lämmikkeeksi voisi pukea vaikkapa boleron (oikealla). Housut ja neule (vasemmalla) sen sijaan sopisivat paremmin siistiksi mutta huolettomaksi kaupunkiasuksi. Housut ovat samaa kangasta kuin edeltävän "lavatanssimekon" sivut ja takaosa, neuleiden langat Altocumuluksen lahjoituserää.

Näiden vaihtokauppavaatteiden lisäksi on valmistunut vielä jokunen itselle jäävä tai vielä kohdentamattomalle saajalle annettava tekele:



Ihastuin nimittäin siinä määrin ruutukankaaseen ja kotelomekkomalliin, että päätin yhdistää suosikkini. Lopputuloksen kruunaa muinoisen helletopin pitsinauhat. Kyseinen mekko lähentelee oman mieltymykseni mukaista täydellisyyttä, joten taidan pitää sen ihan itselläni. Oikeanpuoleisessa kuvassa Ellulla on "toimistohame", jonka malli on paitsi helppo, myös istuva; takana on koko matkalla tarrakiinnitys. Aikaisempaa hieman isomman boleron alla on simppeli, takaa tarralla kiinnittyvä bikinitoppi. Näitä tuli tehtyä kerralla kolme erilaista, sillä ne ovat oivallinen asuste edestä auki pidettävien neuletakkien alle.

Kaikki tässä esitellyt vaatteet kestävät jo lähemmänkin tarkastelun (ehkä neulepaitaa lukuunottamatta), sillä ne on huoliteltu siisteiksi myös sisältä. Kaikki vaatteet on helppo pukea ja niiden pitäisi kestää kovaakin käyttöä. Jään mielenkiinnolla odottamaan tyttöjen käyttökokemuksia.



keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Barbiegarderobi laajenee edelleen


Viime aikoina mikään suurempi työ ei ole kiinnostanut lainkaan. Sen sijaan barbienvaatteita on tullut nyperreltyä siinä määrin, että se on jo noloa.



Punainen mekko sai inspiraationsa paljeteista, jotka ovat marinoituneet filmipurkissa lähes parikymmentä vuotta odottaen sopivaa käyttökohdetta. Vasta hiljattain tajusin niiden soveltuvan oivallisesti barbienvaatteiden somistukseen. Punaisessa mekossa on lisäksi vyötäröllä pätkä satiininauhaa, jonka olen ottanut talteen jostakin mystisestä lähteestä.

Valkoisen mekon kangas on samaa kuin hääpuvussa, helmapitsi on Eijan lahjoituserästä, vyötäröpitsi edelleenkin muinoisen helletopin purkujäänteitä. Molemmissa on tietysti takana tarrakiinnitys.



Mekon ja paidan trikoo on peräisin ystäväni lyhentämästä tunikasta. Hyödynsin alkuperäisen tunikan helmapäärmeet niin paidan helmassa kuin hihansuissakin. Mekossa on etuosan kukissa keskellä paljetteja, helmassa saumurihuolittelu. Molemmissa tietysti takana tarrat.


Saatuani pari barbienvaatekaavoja sisältävää käsityölehteä takaisin lainasta (terveisiä vaan Katille) innostuin kokeilemaan malleja, jotka olin syystä tai toisesta ohittanut aikaisemmin. Yksi uusista suosikeistani on yllä oleva "lavatanssimekko". Vihreäsävyinen oli koeversio, kangas on mieheni puhkikuluneesta kauluspaidasta ja napit purkukamaa. Vaaleanpunainen kukkakangas on ehdoton suosikkini, vanha ja haalistunut vauvalakana, josta tein jo puolitoista vuotta sitten kaksi lasten esiliinaa joululahjoiksi. Ihana mekkomalli, jonka pystyy toteuttamaan pitkälti saumurilla! Tällä kertaa mekko kiinnittyy tarroilla edestä.



Sikasäkistä löytyneestä verhokangassoirosta muotoutui tämä kertakaikkisen viehättävä kotelomekko. Malli on toinen suursuosikki, sillä sekin on helposti saumuroitavissa ja hyvin huoliteltavissa. Takana on koko matkalla tarra.

Uusimpien mallien myötä olen siirtymässä barbienvaatevalmistuksessa uuteen aikakauteen. Pelkän kokeilun, kankaankuluttamisen ja nopean tuotannon sijaan olen innostumassa hyvin viimeistellyistä malleista, joita voi varioida erilaisin somistein. Kehitystä on siis ainakin tässä asiassa havaittavissa.


maanantai 7. heinäkuuta 2008

Mitä kuuluu, Miinus viisi?


Ensimmäinen viikko meni helposti ja mukavasti, tulostakin tuli, kun juhannuksen pöhöt ja hormonaaliset turvotukset laskivat. Sitten tuli vierasputki ja PMS.

On ihanaa, kun on vieraita: seuraa itselle ja lapsille. Mutta kyläilijöiden kanssa kahvitellaan. Kolme viikkoa kuukaudesta voin kieltäytyä kahvileivästä suuremmitta tuskitta, mutta PMS-viikolla se on lähes ylivoimainen tehtävä. Olen niin takakireä, etten tahdo sietää itseäni saati kakaroita. Kun PMS:aan lisää kuopuksen takiaisvaiheen (en saa tehdä mitään omaa tai kaveri vetää totaalihevarit), olen silittänyt itseäni myötäkarvaan kahvileivän ja jätskin avulla.

Nyt toivottavasti taas helpottaa kolmeksi viikkoa. Mieskin on sopivasti kyseiset viikot lomalla. Tosin lomalla tekee mieli antaa periksi itsensä hemmottelulle. Ja minulle hemmottelu on synonyymi hyvälle ruualle. Huoh.



sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Yllätyslahja


Taannoisen bloggauksen kommentoinnin yhteydessä kävi ilmi, että Kikallakin olisi ollut käyttöä neulakirjalle. Koska olin jo ehtinyt miettiä, mitä kivaa ja käytännöllistä voisin tehdä Kikalle kiitokseksi ihanaisista Addeista, paljastus tuli kuin tilauksesta.



Kikalle olisi oikeastaan pitänyt tehdä kirkasvärinen retrokirja neuloille, mutta koska varastoissani oli vain hempeitä villakankaita, tyyli valikoitui niiden mukaan. Kansien reunat on huoliteltu jälleen pykäpistoin, tällä kertaa viimeisellä pätkällä valkoista Woolia, joka jäi yli tästä neuleesta. Kirjekuoressa, kortissa ja neulakirjassa käytetyt tilkut ovat kaikki samaa kangasta, joka on peräisin sikasäkistä ja josta olen jo ehtinyt tehdä yhden pikkutytön leivontaessun/essumekon. Kirjasen kannessa on lisäksi kolme paljettia, jotka olen purkanut lähemmäs parikymmentä vuotta sitten vanhasta joulukalenterista, joka oli kaikin puolin kamala ja korni hökötys. Kortin Puh-kuva on revitty käytetystä lahjapaperista, kuinkas muuten.

Minusta tästä paketista tuli onnistunut kokonaisuus, vaikka se hömppähempeä onkin. Toivottavasti myös käytännöllisyys on kohdallaan. Koska neulakirjoille tuntuu lähipiirissä olevan enemmänkin tilausta, saatan nykerrellä niitä hämärinä iltayön tunteina jatkossakin.


torstai 3. heinäkuuta 2008

Kesähepeniä

Parin vuoden takainen sikasäkki-kangaslajitelma sisälsi muutaman palan valuvia verho- tai vaatetuskankaita hempeissä sävyissä. Vei aikansa ennen kuin sain ahaa-elämyksen, mitä niistä voisi valmistaa. Niin syntyi kesähepeniä hyvän ystävän kahdelle vanhemmalle tyttärelle.



Rypytysmekon malli on Suuren Käsityölehden viimeisimmästä numerosta (6-7/2008). Sain miellyttäviä takaumia omaan lapsuuteen, joten lähdin ostamaan ohjeissa mainittua kumilankaa ihka oikeasta käsityökaupasta. Kaupan päälle sain ohjeet, miten lanka viritetään käsin alalankapuolaan ja "sitten vaan ommellaan". Paitsi ettei kumilangan kiristyskapasiteetti riittänyt lähimainkaan melko raskaalle kankaalle. Sitä paitsi en löytänyt ompelukoneestani minkään valtakunnan ruuvia, josta säätää alalangan kireyttä, kuten nappikaupan myyjä oli opastanut. Muutaman ompelu- ja purkukerran jälkeen tuskastuin ja päätin hankkia jämäkämpää pyörökuminauhaa.

Pyörökuminauha kyllä jaksoi rypyttää, mutta sen ompeleminen siksakin alle oli helvetillistä puuhaa. Käsityölehti oli rankannut mallin vaikeustasoltaan helpoimmaksi yhden pallon ohjeeksi, mutta minusta rypytyskuminauhan ompelu oli yhdestä kolmeen pallon asteikolla ainakin neljän pallon tasoinen tehtävä. Niinpä rypytyskuminauhat kulkevat vinksin vonksin ja mekon yläosa vaikuttaa enemmän pakkopaidalle kuin mukavasti joustavalle kesämekolle. Lasken toivoni sen varaan, että saaja on tarpeeksi laiha mahtuakseen mekkoon ilman, että joustoa tarvitaan lainkaan. Muussa tapauksessa mekko joutaakin susien syötäväksi.



Rypytysmekon kanssa samanlaisesta, mutta persikanvärisestä kankaasta syntyi toiselle tytölle helletoppi (Suuri Käsityölehti 6-7/2002). Toppi on malliltaan hassun leveä ja lyhyt, mutta toivottavasti silti käyttökelpoinen. Eteen virkkasin vauvalangasta pienet kukat, joiden keskelle on ommeltu kuperat napit. Olkaimetkin virkkasin langasta, kun sopivaa nauhaa ei talosta valmiina löytynyt.

Tytöt ovat tulossa tänä iltana yökylään, joten he pääsevät kokeilemaan hepeniä huomenissa. Toivon totisesti, etteivät nämä tekeleet jää pyörimään kaappiini vaan pääsevät käyttöön - edes satunnaiseen.