maanantai 29. joulukuuta 2014

Kanadalaisten hullu juna, osa 1

Kanukit päättivät Tour-de-Sock -kisan jälkimainingeissa kehitellä oman sukanneulontakilpailun alkuvuodelle 2015. Minä tarjouduin mielenkiinnosta testineulomaan kisaohjeita, sillä testaaminen ei velvoittanut tekemään välttämättä kaikkia malleja. Ensimmäisenä neuloin Catherine Reitseman Kicking Horse Pass -mallin, joka neulotaan varpaista varteen ja jossa on jälkikäteen neulottu kantapää. Langaksi valikoitui Regian harmaansininen 4-säikeinen sukkalanka, puikot olivat luultavasti 1,75-milliset teräspyöröpuikot.


Kärki tehtiin hyvin sädekavennuskärjen oloisena, toki vastakkaiseen suuntaan. Mallineule pienine nypylöineen oli sinänsä helppo, vaikkakin nypylöiden neulominen jonkin verran hidasti kokonaisnopeutta. Oikean koon hahmottaminen (eli sopivan kantapääpaikan määrittäminen) oli aika haasteellista, joten päädyin tekemään varmuuden vuoksi reilusti isot sukat. Nämä lähes 100 g kuluttaneet sukat ovatkin juuri sopivat mieheni koon 45-46 jalkoihin.


Jälkikäteen neulottu kantapää oli aika hauska kokemus, tässä se on nauhakavennuskantapäästä poiketen enemmän sädekaventeinen. Yllättävän kivasti kantapää istuu, kun viimeiset silmukat silmukoitiin poikittain yhteen - ainakin muistelen niin. Tässä mallissa mallineuletta jatkettiin hieman kantapään puolelle sukan takaosassa, minkä vuoksi mallineuleeseen tuuli pieni epäjatkuvuuskohta; itse olisin neulonut koko kantapään sileänä, mikäli en olisi kokenut testineulonnan velvoittavan neulomaan mahdollisimman tarkasti ohjeen mukaan. Voi tosin olla, että neuloin ohjeesta poiketen sukansuun joustimen yksittäiset oikeat silmukat kierrettyinä, ihan vain siistimmän yleisilmeen vuoksi.

Sukista tuli ihan mukiinmenevät, ja oli hauska kokeilla uusia sukkatekniikoita. Mallikin on mukavan unisex, ja mies taisi olla ihan tyytyväinen saatuaan pitkästä aikaa uudet ohuet villasukat käyttöönsä aikaisempien kolmen parin rinnalle.

torstai 25. joulukuuta 2014

Mitä paketeista paljastuikaan

Osallistuin vuoden lopun kunniaksi perinteiseen paikallisten neulojien jouluvaihtoon. Oman pakettini avasin jo pikkujouluissa, ja niin teki myös Miikkulainen, minun kokoamani paketin saaja. Koska vaihtoparit oli määrä pitää salassa jouluaattoon asti, pääsevät molemmat paketit esittelyyn näin joulupäivän kunniaksi.

Minun avaamastani paketista löytyi tällaisia herkkuja:


Alimpana on soma Ilon Lapsen laukku, suomalaista käsityötä oleva kangaskassi, jossa on niin pitkät sangat, että sitä voi kantaa helposti myös olkapäällä. Langat oli valittu selvästi kirjoneulemieltymyksiäni silmällä pitäen: kaksi kerää Regian 4-säikeistä sukkalankaa ja kaksi kerää Hot Socksia. Bonuslankana paketissa oli kerä Novita Ainoa, jonka neuloin saman tien Vertigo-myssyksi Joulupuu-keräykseen. Herkkuosastoa edusti appelsiininkuorella maustettu tumma suklaa ja omin käsin tehtyä rehdit villasukat sekä pieni huovutettu kukkanen, jossa on takana hakaneula. Selvästi näki, että parini on ajatellut minua pakettia kootessaan, ja sekös ilahduttaa mieltä vielä paketin sisältöäkin enemmän.

Minulla oli ilo koota jouluvaihtopaketti Miikkulaiselle, jonka ilmoittautumislomake antoi sekä runsaasti vapauksia että selkeitä vihjeitä siitä, mikä saattaisi olla erityisen mieluisaa. Ensimmäisenä tartuin kommenttiin siitä, ettei Miikkulainen ei saa neulottua kirjoneuletta eikä itselleen käsineitä; oli siis aivan pakko neuloa hänelle kirjoneulelapaset! Malliksi valikoitui Tuulia Salmelan Egyptiläiset lapaset ja langoiksi kirpputorilta aikanaan haalimani vihreä ja leijonankeltainen Novita Florica.


Aluksi yritin neuloa lapaset 2,25 mm puikolla, mutta olin tyytymätön sekä kokoon että neulejälkeen. Niinpä purin aloituksen ja neuloin lapaset 2 mm puikoilla, mikä osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi.


Malli oli mielenkiintoista neulottavaa ja arvostin paitsi sitä, että peukalo on kiilallinen ja samaa kirjoneuletta kuin kämmenselkä, myös sitä, että oikean ja vasemman käden lapasten kämmenselässä kirjoneulekuviot ovat eri järjestyksessä. Lapasprojekti oli kertakaikkisen nautinnollinen: Florica on mitä mainioin kirjoneulelanka, lopputulos oli kaunis, koko ilmeisen sopiva ja mikä parasta, saaja ilmeisen tyytyväinen.


Kirjoneuleelapasista innostuneena päätin tehdä pakettiin myös kämmekkäät, sillä sain vision petroolin Novita Woolin yhdistämisestä keltaiseen mysteerivillalankaan. Hail Hydra -kämmekäsmalli oli niin Miikkulaisen näköinen, että päätin uhmata neulejumalia ja yrittää sitä ohjetta paksummista langoista. Samalla tulin opetelleeksi latvialaisen kierreraidan tekemisen. Sellainen olisi kuulunut myös kämmekkäiden yläosaan, mutta omassa versiossani yläreuna lähti rullautumaan pahasti kierreraidan vuoksi. Niinpä jouduin tekemään oman ratkaisuni ja neulomaan kaksiväristä nurjaa pari kerrosta. Kämmekkäistä tuli aika isot ohjetta paksumman langan vuoksi, mutta sen verran karkeatkin ne ovat, että niitä on parempi pitää toisten käsineitten päällä.


Ei pakettia minulta ilman jotakin ompelusta. Tällä kertaa päädyin tuttuun kauppakassiin, jonka kankaat olen haalinut tietysti kirpputorilta. Toinen puoli on joulun kunniaksi tummanpunaista kuosikangasta. Kauppahallista kävin ostamassa herkuksi pöllön muotoisen suklaan sekä suklaan, jossa oli teksti "Hyvää joulua".


Sopivien lankojen hankkiminen pakettiin oli todellinen tuskien taival. Minulla oli kyllä selvä mielikuva siitä, mitä olin etsimässä, mutta yritys toisensa perään karahti kiville syistä X, Y ja Z. Lopulta päädyin kysymään, värjäisikö Inaya Creations minua varten Evolution Sport Sockia värissä Acid rain, sillä tietokoneen ruudulla kyseinen värjäys oli houkuttelevan intensiivinen liuku petroolihtavasta turkoosista kirkkaankeltaiseen. Vahinko vain, että totuus oli jonkin verran odotuksiani haaleampi, keltaisen osalta jopa pastellinen. Myös kanssaneulojan omista varastoistaan myymä Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Fire Opal osoittautui luonnossa vähemmän värikylläiseksi kuin esimerkiksi yllä olevassa kuvassa. No, aina ei voi voittaa, ja pelkän netissä olevan kuvan perusteella ostamalla käy usein juuri näin. Laadukkaita, Suomessa käsin värjättyjä lankoja nämä molemmat joka tapauksessa olivat, ja yritystä riitti, joten päätin lankojen kelpaavan, vaikkeivät ne täydellisiä olleetkaan.


Pakkasin lahjasisällön omista jemmoistani löytyneeseen ikkunalliseen pahvilaatikkoon, joka oli kooltaan kuin tehty juuri näille komponenteille. Laitoin mukaan vielä perinteisen "kootut selitykset" -kirjeen, joka korvasi askartelematta jääneen kortin.

Olipahan ihan älyttömän kivaa koota näin värikästä pakettia ihan älyttömän mukavalle neulojatoverille!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Kaarisillalla

Onnistuin viime kesänä hukkaamaan talvella neulomani puuvillaisen Kaarisilta-huivini. Vaan eipä hätää, kasvikuitulankojen laatikosta löytyi tarvikkeet uuteen: tummanruskeaa Hjertegarnin Blend Bamboota ja omenanvihreää Novita Bambua, sitä vanhempaa versiota.


Sellainen tuli niin kuin pitikin, pitkä ja kapeahko lirpake. 3 mm puikolla tuli sopivan rentoa pintaa; Blend Bamboota kului vajaat 80 g ja Bambua reilut 30 g.


Saako omasta mallistaan sanoa, että onpa ihana ja toimiva? Sanon kumminkin. Bambu-puuvillasekoitteisena tämä on ihan loistava kaulaan kietaistava pikkulämmike kevät- ja kesä-, miksei syysviileillekin. Kyllä minä niin tykkään epäsymmetrisistä raidoista!

torstai 18. joulukuuta 2014

Ei, aina ei ihan onnistu (ja muita pikkusäätöjä)

Olen kehua retostellut sillä, miten taitava olen tekemään huovutettuja tumppuja. Esiteltäköön tässä säännön vahvistava poikkeus. Kuvan heikko laatu on täydellisesti linjassa onnistumisprosentin kanssa.


Olin ostanut Kontista kiekon luonnonvalkoista Muhoksen villan hahtuvalankaa. Se oli kiekotettu kahdelle säikeelle, ja mukana tulleessa ohjelappusessa kehotettiin neulomaan kyseistä hahtuvaa peräti nelisäikeisenä noin 5 mm puikolla. Niin hullu sentään en ollut, että olisin moista yrittänyt, olihan hahtuvan yksikin säie jo paksumpaa kuin ohut virolainen pikkuserkkunsa kaksisäikeisenä. Päätin kuitenkin mennä kahdella säikeellä ja niin, että neuloisin ensin loput siniharmaat Pirtin kehräämön hahtuvat tumppujen rannekkeiksi. Puikkokooksi valitsin 4 mm ja aloitussilmukkamääräksi 32.

Jo neuloessa tuli aika tiukkaa tavaraa. Päättelin sen perusteella tumppujen kestävän hyvin 60 asteen huovutuksen, tuskin ne siitä enää kovin paljon huopusivat. Luulo ei ole tiedon väärti, joten jouduin noukkimaan pesukoneesta kovat mytyt, jotka sain venytettyä puoliksi väkivalloin käteen meneviksi käsineentapaisiksi. Aikamoiset turvakäsineet näistä tulikin, ei taatusti uho puhalla läpi. Rohkeasti laitoin kuitenkin nämäkin tarjolle Joulupuu-keräykseen.

Lopuille hahtuville piti keksiä jotain käyttöä myös, ne kun vievät turkasesti tilaa lankalaatikoissa, ja ärsytys hahtuvia kohtaan oli kohtuullisen kova epäonnistuneiden tumppujen vuoksi. Arvelin huovutetun pannunalusen olevan hyvä kohde lopulle luonnonvalkoiselle hahtuvalle; päätin neuloa sen tutulla tiskirättimallilla ja pelkästään yhdellä säikeellä. Ja taas pyykin sekaan, ettei vaan 60 asteeseen jälleen...


Ei tullut pannunalusta, tuli laakea kippo. Tiiviiksi huopunut mytty ei suostunut tasaiseksi millään, joten venytin sen suosiolla jälkiruokakipon päälle. Kyllä tuosta joulukonvehdit voi hyvinkin tarjoilla, ja sillä varjolla annoin kipon (pienenpienillä sukkalankajämävyyhdeillä täytettynä) paikallisten pikkujoulujen emännälle yllärilahjana.

Kuvassa on myös vihreä huovutettu kipponen-kupponen. Vihreääkin hahtuvaa oli jämä, ja arvelin siitäkin tulevan kivan pannunalusen. Hahtuva meni ja loppui pahasti kesken, joten arvelin tehdä vihreästä ihan tarkoituksella kulhon mallisen. Melko hyvinhän se huovutuksen jälkeen asettuikin juomalasin päälle venytettäväksi. Mallailin vihreään versioon kirkkaanoranssia jämälankakerää, josko siinä olisi meidän joulukukkamme. Toistaiseksi olen säästänyt perhettäni kyseiseltä sisustuselementiltä.

Pikkujouluihin piti tietysti olla pientä arvottavaa ja lahjakin. Mitäpä muuta meikäläinen tekisi kuin tiskirättejä ja neulatyynyjä.


Kaikki tuttuja malleja blogini historian varrelta, langatkin suurelta osin aikaisemmin nähtyjä: oliivinvihreää Novita Linneaa (pellava-puuvillasekoitetta) ja korallinpunaista Alabamaa tiskiräteissä ja pesusienissä, kaikenkarvaisia puuvillajämiä värikkäässä neulatyynyssä ja kirpparilta ostettua, suurimmaksi osaksi huiviksi neulottua vihreää villalankaa toisessa. Neulatyynyjen täytteenä käytin vuoden varrella käsitöistä kertyneitä päättelylanganpätkiä, tummia vihreään ja vaaleita värikkääseen.


Värikkäämmässä neulatyynyssä oli oikein aurinkoinen kääntöpuoli, ja se nieli toistakymmentä pientä pätkää ja nöttöstä yhtä sun toista puuvilla- ja puuvillasekoitelankaa. Vielä olisi voinut virkata harmaasta siniseen liukuvan neulatyynyn, mutta virkkausinto hyytyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Näihin neulatyynyihin yhdistin vähän muutakin, vihreään pikkujoululahjaksi menneeseen pari pakettia huivien pingotukseen oivallisia T-neuloja ja värikkääseen nappeja ja heijastimen. Hyvin piti arvontapalkintojen ja yllätyspikkujoululahjan saajilla pokka heidän kehuessaan tekeleitäni, hehhee.

Koska tähän postaukseen voi ladata kaikki ei-kunnioitustaherättävät käsityöt, raportoitakoon lopuksi myös mieheni tilaamaat frisbeegolfaajan hihanjatkeet, jotka toteutin siitä vanhasta ja vielä pehmoiseksi laskettavasta Novita Nallesta, jonka vyöte oli hopeanharmaa ja beigellä nallella varustettu.


Tilauksessa oli siis pelkät neulotut pötkylät, jotka pystyisi vetämään sormien suojaksi siirryttäessä väylältä toiselle, mieheni kun tykkää heitellä kiekkoja kylmemmilläkin ilmoilla, mutta ehdottomasti paljain käsin. Ensiapuna olleet vanhat äitini neulomat säärystimet olivat kuulemma ihan hyvät, mutta vähän turhan löysät.


Heittämisen ajaksi lämmikkeet piti saada helposti vetäistyä pois tieltä. Neuloin alkuun vähän tiukemman ranneosan 2 o, 2 n -joustinneuleella ja 48 silmukalla, ja jossain vaiheessa tein lisäykset oikeiden silmukoiden väliin niin, että reilusti yli puolet pötkylästä on 3 o, 2 n -joustinneuletta. Sinne meni vajaa kerä Nallea ja mies vaikutti oikein tyytyväiseltä lopputulokseen. Minä olin tyytyväinen lähinnä siihen, että lankavarastoni keveni taas melkein kerän verran.

Jospahan sitä seuraavaksi esittelisi jotain edes etäisesti salonkikelpoisempaa.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Alusta uudelleen

Joskus syksyllä muistaakseni Novitalla ja Fazerilla oli yhteinen neulekisa, jossa peräänkuulutettiin karkkiaiheisia neuleita Novitan langoista. Idea oli kyllä oikein muikea, mutta en pidä siitä ajatuksesta, että lankafirma omii kisaneuleiden ideat omaan käyttöönsä. Huikean halvalla - muutamien Novita-lankojen ja Fazer-makeisten palkintopotilla - iso firma kerää valtavan ideapankin sen sijaan, että todelliset suunnittelijat saisivat kunnon korvauksen ja kunnian. Tai tämä vaara ainakin leijuu sen verran voimakkaasti näissä kilpailuissa, etten edes harkitse niihin osallistumista, periaatesyistä.

Kuten sanottua, idea sinänsä oli oikein hauska, ja sain heti vision Da Capo -sukista. Minulla oli valmiina keltaista Nallea, ja kysymisen vaivalla sain kanssaneulojalta hänelle tarpeettoman purkujämän ruskeaa Nallea, joten sukat olivat vain kaavioiden piirtämistä ja neulomista vaille valmiit. Alkuperäinen ajatus oli kunnianhimoinen: neuloisin Da Capo -tekstin pyöröneuleintarsiana sen sijaan, että tekisin sen jälkikäteen silmukoita jäljentäen. Kyllästyin kuitenkin intarsiakikkailuun noin kymmenen kerroksen jälkeen ja päätin tyytyä kirjomiseen.


Lopulta kirjailu silmukoita jäljentäen oli niin tuskastuttavaa, että toteutin sen vain toiseen sukkaan, toinen sai jäädä tekstittä. 54 silmukalla ja 2,25 mm puikoilla neulottuina sukista tuli oikein onnistuneet. Värit ovat varsin autenttiset, ja mielestäni onnistuin jäljittelemään suklaapatukan ulkoasuakin aika hyvin. Da Capon syntyhistoriaan liittyy kierrätys, sillä kyseinen suklaa sai alkunsa siitä, että virheelliset liköörikonvehdit sulatettiin uudelleen ja seosta terästettiin jonkin sortin rommilla. Niinpä on vähintään oikeutettua, että näissäkin sukissa on rinnakkain sekä uutta että kierrätettyä lankaa. Sukat matkasivat muutaman muun parin mukana Joulupuu-keräykseen; toivottavasti saaja on puoleksikaan yhtä tyytyväinen sukkiinsa kuin tekijä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Raitarakkautta

Hukkasin viime kesänä ainokaisen puuvillahuivini, ruskea-vihreäraidallisen Kaarisillan. Marraskuun viimeiseen viikonloppuun asti piti odotella innostusta neuloa itselle uusi kesähuivi, mutta sittenpä se valmistuikin parissa-kolmessa päivässä. Langoiksi valikoituivat tummanruskea Hjertegarn Blend Bamboo ja helmenharmaa Järbo Tropik, molemmat bambu-puuvillasekotteita (jälkimmäisessä taisi olla neljännes akryyliäkin), malliksi oma Raitahullaannus ja puikkokooksi 3,25 mm.


Neuloin raitoja niin pitkään kuin yhdestä 50 gramman kerästä Tropikia riitti: harmaita raitoja on yhteensä 38. Blend Bamboota kului jonkin matkaa kolmatta kerää.


Osittain kiihkeästä neulomistahdista johtuen neuletiheys jäi melko harvaksi ja huivista tuli yllättävänkin iso - sen saa siis pariin kertaan kaulan ympäri ja vielä päistään kevyelle solmulle, jos niin tahtoo. Väriyhdistelmä on mukavan neutraali ja bambusekoitelankojen tuntu todella miellyttävä, joten eiköhän tälle käyttöä tule. Taidan kuitenkin neuloa itselleni vielä uuden Kaarisillankin, sillä se on malliltaan kapeampi ja siten vielä sopivampi kesälirpake.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Haavistolaislapasia

Kerran jossain asiassa vauhtiin päästyäni jyrään saman teeman parissa joskus pitkäänkin. Tällä kertaa olen jäänyt jumiin paksuista (keskimäärin 200 m / 100 g) langoista neulottaviin kirjoneulelapasiin.

Viime kevään retriitin lahjoituspöydästä hamstrasin kahta eri sinisen sävyä paksua Pirkkalankaa: tummansinistä oli kokonainen 100 g vyyhti, vaaleampaa noin puolikas. Tummansinisestä ehdin käyttää noin puolet syksyn ensimmäisiin kirjoneulelapasiin, joten jäljellä oli sopivasti noin 50 g molempia värejä. Puikkokoko (4 mm) ja sopivat silmukkamäärät (38 s rannekkeessa, 48 s kämmenosassa) olivat jo tiedossa, joten enää tarvitsi keksiä sopiva mallineule. Se löytyi helposti Eeva Haaviston kokoamasta Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta; tämä on nro 49, Kymenlaakso. Toki omassa versiossani on aivan erilainen ranneosa sekä peukalokiila, mutta itse kirjoneule on kyllä suoraan kirjasta. Tällä kertaa onnistuin suunnittelemaan kuvion aloituksen niin, että lapasesta tuli sopusuhtaisen kokoiset ja kärkikavennuksista oikein kauniit. Mikä parasta, onnistuin tekemään kerralla kaksi samankokoista lapasta!


Samoilla lämmöillä kulutin kaksi muutakin paksun Pirkkalangan jämää melkein täsmälleen samanlaisiin lapasiin. Ja taas tuli kaksi samankokoista lapasta, vaikka tulin neuloneeksi ihan muutakin oikean ja vasemman käden lapasten välissä. Alankohan pikkuhiljaa oppia jotain? Kuopus näitä puna-oransseja katseli jo sillä silmällä, joten taidan jättää nämä odottamaan hänen käsiensä kasvua; siniset laitan menemään paikallisen leijonaklubin joulukeräykseen, jossa kerätään vaatteita, jalkineita, harrastusvälineitä, leluja ja pelejä vähävaraisille lapsiperheille. Siellä rikkana rokassa mennevät yhdet kirjoneulelapasetkin siinä missä kaikki muutkin tänä vuonna neulomani ja saajaansa vailla olevat kädenlämmittimet.

Vielä minulla olisi yksi vyyhti rusehtavanoranssia Pirkkalankaa sekä kerä harmaata Lauri-sukkalankaa. Niistä saisi vielä paritkin kirjoneulelapaset. Noinkohan sitä vielä innostuisi, vai jokohan olisi kokonaan muiden neulomusten vuoro.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Kohti mukavuusrajaa ja sen yli!

Olen tunnetusti monivärivammainen: kaikenlaiset itseraidoittuvat ja pätkävärjätyt langat ovat minulle lähinnä kauhistus. Viime kevään retriitissä olin kuitenkin poikkeuksellisella tuulella: sen lisäksi, että hamstrasin lankoja lahjoituspöydästä, vaihdoin ja ostin niitä myös neulojatovereilta melko vapaamielisellä otteella. Siinä langanhankintatuiskeessa päädyin tekemään kaupat myös Wollmeise Twinistä värissä Aspentree ajatellen, että on vaihteeksi aika kokeilla omia mukavuusrajoja monivärilankojen suhteen. Vyyhdillä Aspentree oli oikein kaunis kimara tummanharmaata, vihreää, keltaista ja luonnonvalkoista, mutta tiesinhän minä jo siinä vaiheessa, että pätkärääkkihän se oli.

Puolisen vuotta vei, ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen, kerin Aspentreeni (luvalla sanoen käsittämättömän rumankirjavalle lankakakulle) ja loin silmukat Lintillaan; Martina Behmin aina oikein -neuleiset huivit nyt vain on luotuja kirjaville langoille. Usko oli kyllä koetuksella moneen kertaan, mutta päätin neuloa huivin loppuun ja päättää vasta sitten, mitä mieltä siitä olisin.


Semmoinenhan siitä tuli, villi. Värit lätäköityivät varsin kohtuullisesti ja tasaisesti pitkin huivia, mikä on yksinomaan hyvä asia; yhden Aspentree-Lintillan löysin Ravelrysta, ja siinä keskellä huivia oli laaja keltavoittoinen lätäkkö.


Neuloin huivin löysähkösti 2,5 mm puikoilla, jolloin 157 grammaa lankaa riitti 19 röyhelöön runko-osassa sekä päättelyröyhelöön. Pidän huivin muodosta ja reunaröyhelöstä, mutten ole vieläkään päättänyt, onko väritys aivan kammottava vai jollain mielenvikaisella tavalla tosi päräyttävä. Mukavuusrajojani tämä huivi totisesti koettelee, ja jos päätän sen päälleni pukea, se lennättää minut kyllä takuuvarmasti myös kauas mukavuusrajan tuntemattomalle puolelle. Taidan kuitenkin jatkossa tyytyä hankkimaan hieman rauhallisemman värisiä lankoja, ihan vain mukavuuden nimissä...

tiistai 25. marraskuuta 2014

Hyvän mielen sukkia

Olen taas joulun lähestyessä potenut pienimuotoista maailmantuskaa: siinä missä itselläni on henkisesti ja taloudellisesti turvattu elämä, moni muu elää joko subjektiivisesti tai objektiivisestikin mitattuna ahdingossa. Omat keinoni auttaa ovat rajalliset, mutta neulomaan onneksi pystyn edelleen ja lankaa minulla totisesti riittää. Niinpä päätin kerätä vuoden mittaan kaappiin kertyneet, puikkotuoreet villasukat yhteen ja neuloa vielä parit sukat lisukkeeksi Hyvän mielen sukkien Vaasan keräykseen lähetettäväksi.


Novitan valkoisesta Nallesta ja Regian sinisestä 6-säikeisestä syntyi kokoluokan 38 sukkapari. Malli on ihan peruskauraa varresta varpaisiin 54 silmukalla (kirjoneuleen kohdalla mallikuviosta johtuen 55 s), kantapää on vahvistettu ja käännös pyöreä, kärjessä sädekavennus. Hieman olisi voinut tehdä pidemmän valkoisesta kärjestä, mutta hyvä näinkin. Tätä yksinkertaista kirjoneuleideaa voisi jatkojalostaa vaikkapa kauttaaltaan raidallisiin sukkiin.


Lahjoitus-Nalleja minulle on kertynyt useampikin kerä, niistä punainen päätyi pääväriksi kissasukkiin, joiden kirjoneulekuvio on kaapattu maksullisesta Temple cats -pipomallista. Olin sen verran röyhkeä, etten ostanut ohjetta, vaan piirsin ruutukaavion itse pelkkien kuvien perusteella. Näissä on 56 silmukkaa ja ristiinvahvistettu kantalappu, muuten ovat samanlaiset perussukat kuin sinivalkoisetkin, ehkä vähän suuremmat tosin.

Vaasaan lähti lopulta kaikkiaan 9 paria sukkia. Ennen joulua ehtinen neuloa jokusen lasten sukkaparin vielä paikallisiin keräyksiin, joihin toimitan luultavasti myös syksyn mittaan tekemiäni lapasia. Lasten neuleiden mukaan pitänee keksiä jotain pientä lisäkivaa, sillä muistan itse omasta lapsuudestani, etten erityisemmin arvostanut niitä pehmeitä joulupaketteja. Enhän halua, että minun neulomani sukat tai tumput aiheuttavat jouluaattona haikeankatkeria pettymyksen kyyneliä...

perjantai 21. marraskuuta 2014

Lauri ja Virpi ne yhteen soppii

Tämä on (lyhyehkö) tarina täydellisten, paksujen kirjoneulelapasten metsästyksestä: peltimaatuskoista alkanut jahti on päässyt kolmanteen Puna-mustakirjavat lapaset -ottoon saakka. Tällä kertaa langoiksi valikoituivat tummanharmaa Lauri-sukkalanka sekä Kontista taannoin ilman sen kummempaa suunnitelmaa haalimani Kouvolan Villa Oy:n varsin retrohenkinen kirkkaanoranssi Virpi (100 % konepestävää villaa, TEX 250 x 2 eli tutummin ilmaistuna 200 m / 100 g). Edellisen oton kokeilujen perusteella päätin käyttää 80-senttistä ja 4-millistä pyöröpuikkoa.


Tällä kertaa sain valita itse pohjavärin, joten se oli paitsi visuaalisesti, myös lankojen riittävyyden varmistamisen kannalta luonnollisesti harmaa. Koska olen kovasti viehättynyt latvialaisiin kierreraitoihin, niitä tuli tähänkin versioon. Peukakiilan siirsin sivusilmukan ympäriltä parin silmukan verran kämmenpuolelle, sillä kaikki edelliset lapaset tuntuivat kiertyvän hieman epämiellyttävästi peukalon suuntaan. Tämän seikan huomioiden jaksan edelleen ihmetellä, miten kummassa alkuperäisessä mallissa hieman kämmenselän puolelle tuleva peukalo voi oikein toimia. Makukysymys lienee tämä, ja onneksi meillä neulojilla on täysi mahdollisuus muokata mallia omien mieltymysten mukaan.


Kämmenpuolelle tein perusruudukkoa, jota piti tietysti vähän asemoida peukalokiilan suhteen. Luulin kerrankin olevani kaukaa viisas ja piirsin ruutupaperille asemointisuunnitelman - paha vain, etten tullut noudattaneeksi suunnitelmaani riittävän tarkasti, vaan aloitin ruutukuvion väärästä kohdasta. Niinpä päädyin pienimuotoisiin ongelmiin kärkikavennusten aikana, ja ongelma kertautui jälkimmäisessä lapasessa, jossa olin epähuomiossa aloittanut kämmenpuolen kuvion kerroksen ensimmäisen puolikkaan silmukoilla enkä jälkimmäisillä, kuten ensimmäisessä lapasessa. Lankoja kului yhteensä 90 g, josta 50 g Lauria ja 40 g Virpiä.

Kolmansista kelttilapasista tuli kyllä istuvuudeltaan ja väreiltään oikein mieluisat, mutta kämmenpuolen virhe jäi harmittamaan. Purkamaan en kuitenkaan ryhtynyt, vaan ajattelin joskus neuloa vielä neljännet (ne Täydelliset) lapaset omilla muokkauksillani. Minusta tämä oranssi-harmaa -kombo on kerrassaan loistava, ja jostain omituisesta syystä tuo mieleen ritarit. Esikoiseni puolestaan saa näistä mielleyhtymän kesämökistämme, ja kuopukselle kokeilin markkinoida lapasia HPK-henkisinä. Harmi, että kuopus on käsistään niin herkkäihoinen, että nämä lapaset ovat ehdottomasti liian karkeat ja kutittavat. Tai ehkä sittenkin parempi niin, käyttäköön pieni toiminnallinen alakoululainen mieluummin teollisia hanskoja rymypuuhissaan ja jätetään nämä käsinneulotut niille, jotka mylläävät vähän vähemmän ryteiköissä.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Keisarin morsian

Verkkoneulelehti Ullan 10-vuotisjuhlanumero 3/14 on samalla minun neulesuunnittelu-urani 5-vuotisjuhla, onhan elämäni ensimmäinen virallinen neuleohjeeni eli Verso-sukat julkaistu Ullassa 3/09. Tuplajuhlan kunniaksi halusin suunnitella Ullaan jotakin erityistä, itsellenikin uutta ja haastavaa. Kun anoppini minulle lahjoittamasta vanhasta ruotsalaisesta kirjontakirjasta löytyi houkutteleva ristipistokuvio, päätin kokeilla, onnistunko kehittelemään sen ympärille varpaista aloitettavat kirjoneulesukat. Aika monta ruutupiirrosta ja neuloo-purkaa -kierrosta siihen tarvittiin, että syntyi Keisarin morsian -sukkamalli.


Langoiksi valikoituivat herkullinen tummanruskea Regia 4-fädig ja hempeän roosa Roosa Nauha -sukkalanka, puikkoina käytin kärjessä sekä sukansuussa 1,75-millisiä ja muuten 2,25-millisiä pyöröpuikkoja. Kärjestä aloitettavien kirjoneulesukkien etuna on se, että kuvio asettuu automaattisesti kauniisti jalkaterässä, olipa terän pituus mikä hyvänsä. Varren pituuden voi päättää niin, että siinäkin kuvio loppuu kauniisti eikä epämääräisesti kesken kaavion. Augusta Abrahamssonin kirjontakirjasta Märkbok (painettu vuonna 1955) sukkiin päätyi lopulta pelkkä keskuskukkakuvio; sitäkin jouduin suoraviivaistamaan melko paljon, jotta se oli riittävän selkeä kirjoneuleeksi. Keskuskuvion ympärille kehittelin koukeroita omasta päästäni sillä ajatuksella, ettei pitkiä lankajuoksuja jäisi kovin monelle kaaviokerrokselle.


Pohjaan halusin ehdottomasti jotakin muuta kuin perusraitaa tai -ruutua. Ensimmäisessä versiossa ruskealla pohjalla oli roosan värisiä vinoneliöillä rikottuja pystyraitoja, mutta jossain vaiheessa kuvio alkoi näyttää silmissäni aivan liikaa vaarinkalsarikuosilta. Onneksi älysin lopulta kehitellä pohjakuviot etupuolen sivukiekuroista. Halusin ehdottomasti sukkiin kiilan tuomaan tilaa rintavallekin jalalle, ja se piti saada jalkapohjaan, jottei se näkyisi sukan sivuprofiilissa. Niinpä jalkapohjan kuvion piti olla sellainen, että keskuskiilan pystyi sijoittamaan mihin tahansa kaaviokohtaan kuvion varsinaisesti häiriintymättä. Tässä onnistuin mielestäni lopulta aika mainiosti. Kantapäässä on pyöreä käännös ja kantalappu on vahvistettu, jotta sain siihen riittävästi kerroksia ja siten kiilaan riittävästi leveyttä.


Jalkapöydän ja pohjan sekä varren etu- ja takaosan kirjoneulekuvion erottaa pystyraita, joka mahdollistaa myös parin silmukan lisäämisen malliin sikäli mikäli 72 s tuntuu vähäiseltä kirjoneulesukkaan. Halutessaan pohjan kuviota voi jatkaa varren takaosassa, sillä molemmat kaaviot ovat samankokoisia.

Onhan tämä malli aikamoinen romantiikkaöveri, varsinkin valituilla langoilla. Vaan pitäähän elämässä olla myös kiehkuroita ja yltiönaisellisuutta pelkistetyn niukkalinjaisuuden vastapainoksi! Ainakin Suomen verkkoneuleyhdistyksen jäsenet arvostivat Keisarin morsianta siinä määrin, että äänestivät sen Ullan juhlanumeron kansikuvaneuleeksi. Äänestysvoitto oli iso yllätys, sillä olen ottanut ulkokuvat itse omalta käsivaralta, sukat omissa jaloissani. Lähileikkipuiston kävijöillä saattoikin olla hieman hymyssä pitelemistä, kun pyllersin kalliolla ja kivillä mitä eksoottisimmissa asennoissa.

Hyvästä palautteesta rohkaistuneena saatan joskus uskaltautua suunnittelemaan lisääkin kirjoneuleasusteita. Ehkä seuraavaksi olisi lapasten vuoro?

perjantai 14. marraskuuta 2014

Käsiasioita

Kun annoin käsiasioille pikkusormen, se vei koko neulojan. Kaikenlaista kädenlämmitintä pukkaa melkein riesaksi asti. Vaan minkäs teet, kun inspiraatio iskee.


Keksin yhdistää peltimaatuskoista jääneen tummanruskean Frö-villalangan kevään retriitissä minulle lahjoitettuun, puolukoilla värjättyyn Nauravan lampaan Ehta villa -lankaan. Malliksi valikoitui jokin aika sitten Blogistaniaa valloittanut Kupla ja puikkokooksi 3,5 mm. Taisin kerrankin neuloa lapaset aivan ohjeen mukaan alusta loppuun saakka, mikä on yhdenlainen ihme sekin. Langat riittivät sopivasti, vain pienet nöttöset siirtyivät jämäpussiin odottamaan muita samanlaisia rouheita ja lanoliinintuoksuisia lajitovereita.

Kuplista tuli aika kivat, mutta myös isot ja pistelevät. Liottelu pehmensi tuntumaa hieman, mutta kyllä nämä varmasti aluslapasia kaipaavat kaverikseen. Minulla itselläni on jo neulojatoverin neulomat, sopivammankokoiset Kuplat, joten nämä minun neulomani jäävät odottamaan sopivaa lahjoituskohdetta.

Kuplia neuloessani esikoinen ilmoitti, että tarvitsisi uudet lapaset. Vuosi sitten neulomani pöllölapaset olivat kokeneet runsaassa käytössä kovia: valkoinen oli muisto vain, ja olipa lapasiin tullut jo reikäkin. Nyt piti saada jotain punaista, ja aikaisemmin rippilahjaksi neulomani kelttilapasmalli sai osakseen hyväksyvää hyminää. Vain punainen lanka puuttui, mutta kaupastahan sitäkin sai.


Punaisen Paksun pirkkalangan rinnalle nappasin varastosta tummanharmaata Lauri-sukkalankaa. Aloitin 3,25 mm puikoilla vain todetakseni, että turhan napakkaa tulee. Vaihdoin varttimillisen suurempaan, mutta eipä se juuri auttanut. Seuraavaksi kokeiluun 4 mm puikot, ja tulosta alkoi syntyä. Ensimmäisestä versiosta poiketen tein näihin lapasiin varren pystyraidan alkuun ja loppuun kierreraidat, jotka ovat kyllä hitaita tehdä, mutta ovat vaivansa väärtit.


Ensimmäisen lapasen valmistuttua tuntui, että se on vieläkin liian napakka ja nafti. Hätäpäissäni aloitin toisen lapasen peräti 5 mm puikolla, kunnes esikoinen totesi, että alkuperäinen on ihan hyvä, hän haluaakin niukat lapaset. Niinpä palasin takaisin 4-millisiin puikkoihin ja pienen neuloo-purkaa -operoinnin jälkeen sain aikaan lähestulkoon samankokoisen lapasen kuin ensimmäinen. Pirkkalankaa lapaspariin kului 45 g ja sukkalankaa 40 g.

Kastelu rentoutti neulosta aavistuksen, ja lapaset ovat todentotta täsmälleen oikean kokoiset niin minulle kuin esikoisellenikin, jolla on vielä hetken aikaa saman kokoinen käsi kuin minulla. Ensi talveksi pitääkin sitten neuloa reilusti isompaa, venähtihän esiteini pituudessa minun ohitseni jo viime kesänä.

Olin jo ottamassa puikoille kolmansia kelttilapasia, kun sain neulojatoverilta pyynnön neuloa hänelle vihreäsävyiset, aaltokuvioiset kämmekkäät. Kokemuksesta tiesin Mixed Waves Mitts -mallin olevan koukuttavaa neulottavaa, joten otin sen puikoille välittömästi - vihreitä sukkalankajämiähän minulla oli sopivasti omissa varastoissani, mitään ei siis tarvinnut hankkia.


Kämmekkäistä tuli melkein yhtä hienot kuin mitä alunperin ajattelinkin. Neulekäsialani on kuitenkin löystynyt sitten edellisen kerran tämän mallin kanssa, joten puikkokooksi olisi kannattanut valita 2 mm sijaan 1,75 mm. Nyt neulos on vähän turhan rentoa, ja pelkään kämmekkäiden lörpähtävän käytössä. Onneksi huomasin tilanteen peukalopaneelia neuloessani, joten pystyin vielä vaikuttamaan lopputuloksen kokoon vähentämällä peukalopaneelin kerroksia.

Lankoina näissä kämmekkäissä käytin tummanvihreää Fortissima Sockaa (jämä näistä sukista), sammalenvihreää Väinämöistä (jämä näistä sukista), vaaleanvihreää Trekkingiä (jämä näistä sukista) ja tummanvihreää Laine Nylonia (jämä näistä sukista, joissa vaalean vihreä on edellämainittua Trekkingiä). Vain Fortissima Sockaa minun oli jämän loputtua korkattava myös täysi kerä saadakseni kaikki kapeat raidat samalla tummanvihreällä; peukalopaneelit ovat Laine Nylonia.

Toivottavasti kämmekkäät ovat käyttökelpoiset rentoudestaan huolimatta. Annoin niille kuitenkin laatutakuun: mikäli kämmekkäät lörpähtävät käyttökelvottomaan kuntoon, neulon tilalle uudet, kenties vähän erilaiset vihreäsävyiset aaltokämmekkäät.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kun oli tarve onnistumisen kokemuksille

Peltimaatuskojen jälkeen piti saada puikoille jotakin sellaista, joka onnistuisi aivan takuuvarmasti: perusvillasukat. Sivarisukkia kerätään tänä vuonna viidettä kertaa, joten siinäpä jo perinteeksi muodostunut kohde aivottomille paksulankasukille.


Full Circle Cardiganista oli jäänyt reilusti tummanharmaata Lauri-sukkalankaa, tiikerisukista puolestaan nöttönen oranssinruskeaa Seiskaveikkaa. 2,75 mm pyöröpuikko, 54 silmukkaa, 2 o, 1 n -joustin, ranskalainen kantapää vahvistetulla kantalapulla ja sädekavennus kärjessä, siinäpä minun reseptini perussukkiin. Molempia lankoja jäi vielä, mutta mitäs siitä, kevenihän lankavarasto kuitenkin toistasataa grammaa ja minä sain kaipaamani onnistumisen kokemuksen. Ja joku tuntematon sivari saa jouluksi asialliset villasukat, kunhan nyt ensin saan lähetettyä nämä eteenpäin.

Toinen takuuvarma artikkeli on huovutetut tumput. Tällä kertaa käsittelyyn pääsi Tiinan lahjoittama paksu, siniharmaa lanka, jonka merkistä minulla ei ole mitään käsitystä.


Nämä on neulottu 4 mm puikolla ja 32 aloitussilmukalla (+ 4 s ennen peukalokiilaa), peukalokiilassa on lisäyksiä 4 x 2 s joka 3. kerros, kiilan tilalle on luotu 4 s, joista 2 s on kavennettu pois parin kerroksen jälkeen. Kärjessä on sädekavennus. Peukalossa on kiilan 10 s + 6 s aukon yläosasta, kerroksia taisin tehdä peräti 16. Huovutus hoitui 60 asteen peruspyykin mukana. Tiivistä ja muhkeaa tuli, vaan ei kovaa koppuraa lainkaan. Lankaa oli käytössä sen verran vähän, ettei peukaloiden värejä pystynyt täsmäämään aivan täydellisesti, mutta on lopputulos siedettävä näinkin. Nämä tumput voisi lahjoittaa vaikkapa Joulupuu-keräykseen, jos mitään varsinaista lapaskeräystä ei mistään tähän hätään ilmaannu.

Onneksi voi aina palata hetkeksi perusasioihin ja varmoihin nakkeihin. Ilman näitä projekteja käsityöinto voisi vallan hyytyä vastoinkäymisiin.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Tarina pahantuulisista afroamerikkalaisista peltimaatuskoista

Kelttilapasista innostuneena tongin paksumpien villalankojen laatikkoani kirjoneulelapastelun jatkaminen mielessäni. Löytyi pari vuotta sitten paikallisten neulojien pikkujouluissa lahjaksi saamani kolmisäikeinen luonnonruskea suomenlammasvillalanka Frö sekä sen kaveriksi retriitissä minulle lahjoitettu, kasviväreillä värjätty kellanbeigehkö lanka. Molemmat tuoksuivat huumaavasti lanoliinilta ja kun langat vaikuttivat sopivan yhteen niin paksuudeltaan kuin väreiltään, päätin vihdoinkin neuloa muutama vuosi sitten blogimaailmassa paljonkin nähdyt Maatuskat.

Kelttilapasten perusteella otin käyttöön 3 mm puikot - ja ryhdyin soveltamaan omiani. Peukalokiila ainakin piti olla, ja pari lisäsilmukkaa leveyteen muutenkin. Ranne saisi olla samantyyppinen kuin kelttilapasissa, muutaman silmukan kapeampi kuin kämmen, ja aina oikein -osuuksien tilalla pari peräkkäistä nurjaa kerrosta.

Ensimmäisestä yritelmästä tuli ihan liian pieni, purkuun meni jo melko pian ranteen jälkeen. Uutta piti kuitenkin laittaa tulille, vaikka rasvaisten ja karkeahkojen lankojen neulominen melko pienillä puikoilla työstä kävikin. Aikamoista peltiähän siitä syntyi. Kun lapasesta uhkasi tulla kapea ja pitkä, piti kärkikavennuksetkin aloittaa ohjetta aikaisemmin.

Toisen lapasen neulominen kehtuutti. Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin hommiin. Kärkikavennuksia aloitellessa sovitin tekelettä - voi taivahan talikynttilät, työn alla ollut lapanen oli ensimmäistäkin peltisempi, suorastaan ahdistavan tiukka. Purkutuomiohan siitä tuli, ja mietin hetken, josko unohtaisin koko homman. Vaan eihän sisu periksi antanut, piti se pari neuloa. Yritin rentouttaa otetta ja kuinkas kävikään: jälkimmäisestä lapasesta tuli sen verran löysempi kuin ensimmäisestä, että sen kyllä huomaa. Edes viimeistelykastelu ja -venyttely ei häivyttänyt kokoeroa kokonaan. Enää en purkanut, päätin antaa olla.


Maatuskat näyttävät juuri niin kiukkuisilta kuin miltä itseni tunsin, kun päätin projektin olevan valmis. Värivalintojen vuoksi maatuskoilla on kovin tumma hipiäkin; vaaleaa lankaa oli sen verran naftisti, etten uskaltanut ottaa sitä pohjaväriksi. Sehän se oliskin tästä puuttunut, että toinen langoista olisi loppunut kesken!

Miten vaikeaa voi olla neuloa kaksi samankokoista kirjoneulelapasta? Näköjään liian vaikeaa minulle. Mitä tästä voisi muuta sanoa kuin sen legendaarisen: paska homma, mutta tulipahan tehtyä. Vielä kun keksisi, minne nämä voisi lahjoittaa minun mieltäni pahoittamasta.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Väsy väsy västäräkki

Usein ne yksinkertaisimmat ideat ovat kaikkein parhaita. Niin kuin se, että Nurmilintu toimii hienosti ilman pitsiosuuksia ja nirkkoreunaa, kun juju onkin värityksessä; johan sen Tiinan Sateenkaarihuivikin osoitti. Minä puolestaan sain neronleimauksen neuloa Oodi Veeralle -huivista jääneet luksuslangat Nurmilinnun muotoon.


Aloitin Kraft Hand-Dyedin BFL Sockilla (Black Mamba), jatkoin Lanitium ex Machinan BFL Sock Twistillä (Sterling) ja loppuun neuloin Regian valkoisen Extra Twist Merinon. Värinvaihtokohtiin tein kapeat raidat yletöntä graafisuutta rikkoakseni. Puikkokoko oli 3,25 mm ja langat taisivat riittää hieman isompaan huiviin kuin mitä alkuperäinen Nurmilintu on.


Väriensä puolesta minun versiostani tuli selvästi västäräkki. Huivista voi pyöräyttää mielihalujensa ja -alansa mukaan minkä tahansa värin vallitsevaksi, ja luksuslankojen ansiosta se on myös ihastuttavan pehmeä asuste. Ellei västäräkkini näyttäisi aivan kälyni kaulaan tarkoitetulta, pitäisin sen itse, niin paljon siitä pidän. Ehkäpä neulon itselleni vastaavanlaisen huivin, kenties aavistuksen pienemmillä puikoilla.

torstai 30. lokakuuta 2014

Bolt

Veera Välimäki on eittämättä lahjakas neulesuunnittelija, jonka alati laajenevaan mallistoon mahtuu niin hittejä kuin hutejakin - ihan niin kuin kaikilla muillakin. Bongasin Bolt-huivin jo aikoja sitten, ja taisin saada ohjeen joko lahjana tai arvontavoittona, mutta vaikka huiviin alunperin varatut vironvillat odottivat vain kerimistä ja neulomista, en saanut aikaiseksi aloittaa. Niinhän siinä pitikin käydä, sillä huivi syntyi lopulta aivan toisista langoista.

Ensin tein taannoisella keikkatyöpaikkakunnallani kaupat neulekirjasta ja lupasin samalla toimia kuriirina työ- ja kotipaikkakuntani välillä kirjan minulle myyneen tehtyä muita kauppoja kotopuolessani asuvan ihmisen kanssa. Vaikka kaupan toinen osapuoli korvasikin minulle kuriiripalveluja rahalla, sain kirjamyyjältäkin retrokangasta ja vyyhdin ruosteenoranssia ruotsalaista villalankaa kiitokseksi.

Sitten vietin yhden riemastuttavan yönseudun Tiinan luona. Rakas kaimani tuuppasi minulle kassin, jossa oli Eiran langat -lehden lisäksi isompi ja pienempi vyyhti huumaavasti lampaalle tuoksuvaa tummanruskeaa lankaa. Ne olivat kuulemma korvausta retriitissä Tiinalle siirtyneistä kirjoneulesukista. Pian paljastui, että lanka oli itse rakkaudella juuri minulle kehrättyä; minulle, joka olen suhtautunut nihkeillen käsin kehrättyihin lankoihin, koska noin keskimäärin pidän erityisen sileistä ja tiukkakierteisistä langoista. Vaan onhan se nyt luksusta, että minulle on ensin kehrätty toista kilometriä ohuenohutta säiettä ja kerrattu se vielä kaksinkertaiseksi eli juuri passeliksi huivineulontaan.

Nämä kaksi lankaa kohtasivat, vaikka ruotsalainen villalanka jonkin verran paksumpaa olikin. Kun alkuun pääsin, Bolt syntyi 3,25 mm puikoilla muutamassa päivässä.


Minulla oli huivin suhteen varaukseni koko neuleprosessin ajan. Huivi aloitettiin kuvassa oikeanpuolimmaisena olevan raitakolmion kärjestä, ja kun kolmio oli valmis, toisesta sivusta poimittiin silmukat osittain lyhennetyiin kerroksin tehtävään pidempään siipeen. Tekele näytti työn edistyessä epäilyttävälle niin kokonsa kuin muotonsa suhteen. Kaavailin avautuvani railakkaasti siitä, miten arvostettukin neulesuunnittelija kompastuu joskus omaan näppäryyteensä.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että huivi on ehkä juuri kokonsa vuoksi puettavissa yllättävänkin helposti ja huolettomasti; toki voimakas epäsymmetrisyys vaatii jonkin verran asetteluakin, muttei sentään erityistä mielikuvitusta.


Leveimmät raidat voi asetella vaikkapa toiselta olkapäältä eteenpäin, loppuhäntä kiepahtaa pitkälti toista kierrosta senkin jälkeen.


Huivin kärki asettuu ongelmitta myös taakse, jolloin lyhyemmässäkin päässä riittää mittaa somittavaksi pitkän ja kapean liehukkeen kanssa.

Nähtäväksi jää, saanko käytettyä tällaista hartioille asti tulevaa huivia. Olen erityisen tykästynyt kapeisiin, vain kaulan ympärille kietaistaviin malleihin; tiiviisti kaulaan kiedottavaksi tämä huivi on aavistuksen liian karhea. Mutta onhan siinä jotain, epäsymmetriassa ja vaihtelevissa aina oikein -raidoissa. Ja etenkin langassa, johon on kehrätty lampaanvillan lisäksi ystävyyden luja säie.

torstai 23. lokakuuta 2014

Lapastuttaa

Annoin elokuussa ystäväperheen rippilapselle konfirmaatiopäivänä lahjakortin käsinneulottuihin huovutettuihin tumppuihin. Pakkasten tultua nuorimies muisti kysellä tumppujensa perään, joten ei auttanut kuin ryhtyä viimeinkin tuumasta toimeen. Vaikka väritoiveet olivat kaikkea muuta kuin tummaa ja tylsää, otin puikoille kälyn kirpputorilta hamstraaman ja minun kaksisäikeiseksi kerimän tummanvihreän virolaisen hahtuvan - minulla nyt ei kertakaikkiaan ole mitään sateenkaarivärejä varastoissani, enkä katsonut aiheelliseksi sellaisia tähän häntään hankkiakaan.


On asioita, joissa olen yksinkertaisesti hyvä, ja yksi niistä on huovutettujen hahtuvatumppujen tekeminen. Julkinen salaisuus on, että neulon huovutettavat lapaset melko pienillä puikoilla (tällä kertaa 4-millisillä), jolloin huovutustulos on paljon paremmin ennakoitavissa kuin hyvin harvaa neulosta konehuovutettaessa. Nämä neuloin 32 aloitussilmukalla, joihin lisäsin 4 s ennen peukalokiilaa. Kiilalisäyksiä on 4 x 2 s ja peukaloaukon yläosaan loin 4 s kiilan tilalle. Niistä kaksi silmukkaa kavensin pois parin kerroksen jälkeen. Peukalo on neulottu muistaakseni 16 silmukalla (= kiilan 10 s + aukon yläosasta poimitut 6 s) 12 kerroksen korkuiseksi ennen kavennuksia. Huovuttaminen hoitui 40 asteen päivittäispyykin mukana. Lopputulos oli taas kerran hahtuvan tapaan ihanan pehmoinen ja notkea. Toki peltisemmän ja tuulenpitävämmän tumppuparin olisi saanut neulomalla isompaa ja harvempaa sekä huovuttamalla rajummin, mutta itse olen tykästynyt näihin letkeisiin tumppuihin.

Koska teinin toiveissa oli oikeasti enemmän väriä, päätin neuloa vaihtoehdoksi paksut kirjoneulelapaset. Aikansa vei, ennen kuin löysin suurin piirtein mieleisen mallin, joka ei ollut perinteinen lumihiutale tai kukkakuvio. Tosin lopulta Tuulia Salmelan Red and Black Celtic Gloves -malli koki käsittelyssäni jonkin verran kovia. Langoiksi valitsin Tanssivien puikkojen Päiviltä arvontavoittona saamani oranssin ja retriitin lahjoituspöydästä hamstratun tummansinisen paksun Pirkkalangan, puikkokooksi taisi valikoitua parin metsään menneen kokeilun jälkeen 3 mm.


Kämmenselän kuvio on melkein alkuperäisen kaltainen, vain hieman suoraviivaistettu. Lapasen reunankin tein alkuperäisestä ohjeesta poiketen yksinkertaisemmaksi. Sivuihin lisäsin yhdet kontrastiväriset pystyraidat, koska kämmenen ja kämmenselän pohjaväri on minun versiossani sama eikä päinvastainen, kuten alkuperäisessä mallissa.


Kämmenen puolen kuviointi vaihtui totaalisesti. En oikein ymmärtänyt alkuperäisen ohjeen logiikkaa, jossa peukalokiila olisi tullut käytännössä enemmän kämmenselän puolelle, joten piirsin kämmenen uudelleen niin, että siinä oli helposti muistettava, yksinkertainen kirjoneulekuvio ja peukalokiilan sai asemoitua lapasen sivuun. Yleensä yritän tehdä kiilan silmukan tai parin verran kämmenen puolelle (kuten tein havunvihreissä hahtuvatumpuissa), sillä ainakin minun peukaloni sijoittuu käden ollessa rentona mieluummin kämmenen puolelle kuin aivan sivuun. Tässä mallissa peukalokiilan uudelleen sijoittelu olisi vaatinut lisää miettimistä kämmenen kirjoneulekuvion kanssa, enkä siihen puuhaan viitsinyt enää ryhtyä. 

Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta lapaset valmistuivat melko nopeastikin, vaan oikean käden lapasesta tuli aavistuksen vasenta suurempi hieman nopeamman ja rennomman neuletatsin myötä. Yritin korjailla tilannetta viimeistelyvaiheessa venyttelemällä, mutta kyllä tarkempi kokoeron käsissään tuntee. Lasken sen varaan, että saaja ei ole niin pilkuntarkka, tai ei uskalla ainakaan valittaa asiasta.

Toivottavasti toinen lapaspareista kelpaa lahjottavalle. Itse innostuin lapasneulonnasta siinä määrin, että eiväthän nämä viimeisiksi lajissaan jää. Tiedä häntä, josko sitä innostuisi vaikkapa suunnittelemaan omankin (kirjoneule)lapasmallin.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Ei aina pelkkää luksusta ja ihanuutta

Hyväntekeväisyysneulontani on hiipunut lähes olemattomiin. Periaate vähemmän, mutta laadukkaampaa yhdistettynä oikean käden asettamiin fyysisiin rajoituksiin ei vain oikein suosi sarjatuotantoneulontaa edullisista langoista. On kuitenkin niitä hetkiä, kun ei oikein tiedä, mitä seuraavaksi haluaisi tehdä, mutta jotain helppoa ja nopeaa pitäisi puikoille kuitenkin saada. Siihen tarpeeseen hyväntekeväisyysasusteiden neulominen vastaa oikein hyvin.


Jo kesällä neuloin kevään retriitin lahjoituspöydästä nappaamastani king cole bamboo cotton -langasta yksinkertaisen sytomyssyn. Valmistumisestaan asti myssy on pysynyt tiukasti mallipäässä odottamassa kuvausta. Luonnollisestikaan en voi enää muistaa silmukkamäärää, puikkokokoa tai langanmenekkiä, mutta lankaa on joka tapauksessa jäljellä vielä reilut 100 g, joten siitä saisi varmaankin pari myssyä lisääkin. Bamboo cottonin neulominen oli muistaakseni ihan miellyttävää, mutta jostain syystä päähineiden neulomisinto lopahti aivan totaalisesti tähän myssyyn.

Samaisen retriitin yhteydessä vastaanotin myös kerän raidallista Novitan Nallea, josta sain vasta hiljattain neulottua kuvassa olevat perussukat.


Sukat on neulottu varresta varpaisiin muistaakseni 2 mm puikolla ja 56 silmukalla. Joustinneule on 3 o, 1 n, kantapää vahvistettu ranskalainen ja kärjessä sädekavennus. Omaa mielenkiintoani ylläpitääkseni tein teräosaan tuollaisen joustinneuleen lopetuskiilan, mutta eipähän se levottoman raidallisesta sukasta mihinkään näy. Tähtäsin kokoluokkaan 39/40, sillä nuorison keskimääräinen jalan koko tuntuu kasvaneen minun nuoruusvuosistani ja nämä olisi tarkoitus lähettää psykiatrisessa sairaalassa hoidossa olevalle nuorelle. Ainakin mikäli löydän vielä jostain yhteystietoja keräykseen, joka kulkee kyllä Hyvän Mielen Sukat -nimellä, mutta joka ei ole kuitenkaan sama kuin viime vuonna. Onnekseni sukkiin kului lähes koko 100 gramman kerä, vain pieni nöttönen jäi jämäpussiin odottamaan loppusijoituspaikkaansa.

Neuloessani näitä sukkia muistin taas, miksi olen päättänyt keskittyä enemmän laatuun kuin määrään. Niin se vain on, että joko minusta on tullut kermapylly tai näppituntumani novitalaisten lankojen jatkuvasta karhentumisesta on totta. Joka tapauksessa karheiden ja pörröisten lankojen neulominen ei tuota lainkaan samanlaista nautintoa kuin pehmeiden ja sileiden, joten miksi vaivautua. Onneksi maailma (ja jopa minun oma lankavarastoni) on pullollaan ihanuuksia, joiden neulominen on todellista itsensä hemmottelua.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Nuku nuku nurmilintu

Suuren asustehaasteen lokakuun haastevaihtoehto käyttää jotakin itse ihkuksi luokittelemaansa lankaa sai minut viimeinkin tarttumaan varastojeni vanhimpaan aarteeseen, Hopeasäikeen Cashiin.  Näin pitkään unelmanpehmeää ja upean vihreää ihanuutta piti hillota, jotta se löysi täydellisen parinsa, Heidi Alanderin Nurmilinnun.


Neuloin huivin 3,25 mm puikolla ohjeenmukaisin toistoin. Hetken aikaa pelkäsin, ettei lanka tulisi riittämään, mutta lopulta sitä piisasi nirkkopäättelyynkin, jäipä pieni nöttönen ylikin.



Huivista tuli täydellisen ihana, kaulaan huolettomasti kietaistava lämmike ja asuste. Muoto ja koko ovat kertakaikkisen käytännöllisiä, ja pitsikaistaleet sekä nirkkoreunus tuovat juuri sopivasti persoonallisuutta. Ja se lanka, Cashin ylittänyttä ei vain ole, eikä käsinvärjätty vihreä voi olla muuta kuin upea.

Kuvista ja kuvaussessiosta kiitos knittintinille, jota ilman varsin vastahakoinen malli olisi jättänyt koko huivin kuvaamisen hamaan tulevaisuuteen.