lauantai 31. toukokuuta 2008

Housuja

Naapurin lahjoittama Turon tummanruskea housukangas suorastaan vaati tulla ommelluksi housuiksi esikoiselle. Koska olen toistaiseksi epävarma, kykenenkö ompelemaan vetoketjua sepalukseen, valitsin mallin (Suuri Käsityölehti 1/2002), jossa on kuminauha ja nyöri vyötäröllä sekä valesepalus. Työstin housuja hitaasti ja hartaasti, sillä en halunnut pilata laadukasta kangasta hätäilyllä. Lopputulos miellytti siinä määrin, että päätin ommella toisetkin housut samalla kaavalla. Vakosamettia etsiessäni törmäsin joustavaan farkkukankaaseen, jota oli juuri ja juuri riittävästi kyseisiin housuihin, joten en voinut jättää käyttämättä tilaisuutta päästä taas yhdestä kankaanpalasta (lähes) kokonaan eroon.



Housujen koko on 128 cm, joka on vielä reilu esikoiselle, olihan tarkoituksena ommella vähän siistimpiä housuja syksyllä alkavaa eskaria silmälläpitäen. Nyörit ja kiristimet kaivelin (purku)varastoistani, joten ne eivät ole aivan täydelliset, mutta riittävän hyvät kuitenkin.




Tyypillisistä ompeluprojekteistani poiketen näissä housuissa on melko paljon yksityiskohtia. Ruskeissa housuissa on etutaskujen ja polvivahvikkeiden lisäksi reisitaskut sekä takakaarrokkeen saumaan upotetut taskut. Farkkukangasta ei riittänyt reisi- eikä takataskuihin, joten ompelin takakaarrokkeen sauman yläpuolelle pelkän taskuläpän ja tikkasin hämäykseksi valetakataskut. Kaikki saumat lukuunottamatta haarasaumaa on kaksoistikattu. Jykerrettyäni kahdet housut läpi tavallisella neulalla päätin hankkia vihdoin ja viimein kaksoisneulan myöhempiä kaksoistikkauksia ajatellen.

Esikoinen oli tyytyväinen housujen käyttömukavuuteen jo nyt. Itse olen tyytyväinen paitsi jokseenkin siistiin ompelujälkeen, myös siihen, että onnistuin kaikissa ennakkoon vaikeiksi luulemissani yksityiskohdissa (etu- ja takataskut, valesepalus).

Naapuri lahjoitti myös kuosiinkudotun musta-harmaaraidallisen housukankaan, joka on joko puuvillaa tai kenties pellava(sekoitetta). Jo antaessaan kankaan naapuri kehui, miten siitä saisi mukavat, kuminauhavyötäröiset kesähousut. Aikansa otti, ennen kuin sain itsestäni irti piirtää niin isot kaavat, inhoanhan muutenkin kaavojen jäljentämistä. Arveluni mukaan suunnilleen sopiva malli löytyi Suuresta Käsityölehdestä 10/2003.




Malli oli ns. XL-malli, kokovaihtoehdot olivat 36/38, 42/44 ja 48/50. Koska housukokoni on suunnilleen 40/42, päädyin keskimmäiseen vaihtoehtoon. Jossain ompeluprojektin vaiheessa esikoinen kävi kysymässä, miksen lahjoittaisi valmistuvia housuja "jollekulle lihavalle", johon vastasin, että eikös hän itse ollut taannoin todennut äidillä olevan "aika pömppö maha".

Tulihan housuista kieltämättä (liian) isot, mutta kyllä ne ovat kerrassaan mukavat. Tarkoitus ei alunperinkään ollut ommella mitään edustushousuja, vaan vilpoisat olohousut kotiin ja lähipuistoon, ja sellaiset niistä tulikin. Suttuinen kuva ei anna oikeutta kankaan kauniille kuosille.

Blogimies totesi housuja esitellessäni: "Päätit sitten ommella vähän kasvunvaraa." En ilmeisesti sittenkään ole ihan niin pyylevä kuin välillä kuvittelen.

torstai 29. toukokuuta 2008

Ensimmäiset Addit

Blogillani on ainakin yksi uskollinen ja tarkkasilmäinen lukija. Kaivinkoneen muutama päivä sitten kolhima postilaatikkomme nimittäin kolahti tänään ja mitä siellä olikaan...



... elämäni ensimmäiset Addit, 50 cm:n pituisena ja 3,5 mm paksuisena pyöröpuikkona. Lämmin kiitos Kikalle - tarpeeseen tulivat! Tämä herkku säästää jatkossa varmasti hermoja, sillä entinen 60 cm:n halpiskolmepuolonen on ollut lähes tuskallinen kokemus yhdistettynä pipomittaan. Ja niitä pipoja on tullut tänä vuonna tikutettua laskujeni mukaan jo 16 kpl - eikä homma varmaan siihen lopu.

Vielä kerran kiitos Kikka - lupaan laittaa omalta osaltani hyvän kiertämään sopivan hetken koittaessa!

tiistai 27. toukokuuta 2008

Wannabe-pääkallopipo

Äitini lankavaraston perkauksesta oli reilummalti jäljellä enää tummansinistä Tennesseetä. Kun puuvillalankapussissa oli jämiä valkoisestakin, sain päähänpinttymän suunnitella pääkallopipon lasten serkun synttärilahjaksi. Se valmistui jo pari viikkoa sitten, mutta koska postitin sen vasta eilen (toivottavasti suunnilleen oikeaan ajankohtaan syntymäpäivää ajatellen), olen pantannut bloggaamista. En nimittäin halua ottaa riskiä, että lahjansaaja kieltäytyy vastaanottamasta kyhäelmääni ennen kuin olen ehtinyt päästää sitä käsistäni.



Pääkallot saattavat erehdyttävästi tuoda mieleen aivan jotakin muuta, esimerkiksi junan vaunut. Keskeneräisenä ne muistuttivat lähinnä kolmijalkaista kamelia. En ole ollenkaan varma, suostuuko 7-vuotias tuleva ekaluokkalainen edes sovittamaan myssyä. Voihan sen aina lahjoittaa jollekin pahaa-aavistamattomalle kanssaeläjälle.

Pipo on neulottu 120 silmukalla 3 mm pyöröpuikolla. Alareuna on kaksinkertainen, taitetta varten neuloin yhden nurjan kerroksen, joka toimikin käänteessä moitteetta. Päälaki on kavennettu kuudessa kohdassa, aluksi joka toinen kerros, lopussa joka kerroksella. Piposta tuli näillä parametreilla aika tiivis ja siitä kertoo melko reilu langanmenekkikin, 70 g.

Jos pääkallot jäivätkin wannabe-sellaisiksi, ainakin yksi tavoite tuli jälleen saavutettua: langoista ei jäänyt kuin korkeintaan pienet raita-ainekset. Vielä Tennesseetä olisi yhteen raita- tai kirjoneulepipoon, mutta onneksi jäljellä olevat värit eivät suoranaisesti pakota tarttumaan puikkoon.

lauantai 24. toukokuuta 2008

Syntymäpäiväkortti ja paketti mummolle



Pitihän äitini lahja paketoidakin johonkin. En ole järin innostunut lahjapapereista kuin korkeintaan askartelumateriaalina, joten illanhämärissä kaivelin askartelutarvikkeitani lievän epätoivon vallassa.



Pipo joutui pakatuksi ruskeaan paperipussiin, jossa alunperin on luultavasti ollut muutama rinkeli naapurilähiön leipomomyymälästä. Somistin pussin (käytetystä) lahjapaperista leikatulla kuvalla, jonka kehystin vihreällä niinellä. Niintä muistelen saaneeni joululahjaksi sisareltani joskus viime vuosituhannella muiden askartelutarvikkeiden ohella.

Ei tällä kansallisia eikä kansainvälisiä taidepalkintoja haalita, mutta onneksi minun ei tarvitsekaan elättää itseäni puutteellisen luovuuteni tuotoksilla.

Korttikin piti olla, totta kai. Yritin kehitellä jotakin, johon lapsetkin voisivat osallistua. Mielikuvitukseni ei ole maailmankuulu, joten kortissa ei ole mitään innovatiivista.



Persikanväriselle korttipohjalle on liimattu punaisesta silkkipaperista (samaa joululahjaerää kuin paketin vihreä niini) revittyjä ja rutistettuja tolloja kukiksi. Kuopus osallistui ansiokkaasti repimiseen ja ruttaamiseen, esikoinen kukkien liimaamiseen. Lehtien paperinarun olen peräti itse ostanut, kukkaruukku on viime kesänä ostamieni housujen lyhennyksestä jäänyttä lahjetta - lahjepäärmeestä tuli oiva ruukun yläosa. Pitsinauha on "Eijan pitsitukusta", samaa kuin Vienon mekossa. Teksti on liimattu ruskeasta paperinarusta, joka löytyi naapurin hylkytarvikesäkistä.

Kortti on ehdottomasti liian mummomainen äidilleni. Sitä paitsi tekstin liimaaminen oli aikamoista läträämistä enkä kyennyt välttymään ikävästi kiilteleviltä liimatahroilta. Pääasia kuitenkin on, että sain huijattu askarteluvastaiset lapseni mukaan projektiin ilman mainittavampaa kiristystä, uhkailua tai lahjontaa.


Mummon syntymäpäivälahja


Äitini täytti 75 vuotta jo viikko sitten ja tarkoitukseni oli tehdä hänelle jotakin lahjaksi omin käsin. Koska Pajunkissa-pipo vaikutti valmistuttuaan liian isolta, aika kävi vähiin ja tuskanhiki alkoi kihota otsalle. En nimittäin ollut millään löytää mieleistä pipomallia naapurin hylkäämän mustan Tennesseen kaveriksi. Kunnes muistin nähneeni Ullassa jakun, jonka mallineuletta olin päättänyt kokeilla joskus johonkin.








Mallineule on siis Lumihiutale-neuletakista, mallikertoja tuli 13 eli 104 aloitussilmukan verran. Koska mallikertojen määrä on jaoton luku, en kiireessä keksinyt, miten saisin tehtyä päälakikavennukset siten, että voisin jatkaa pitsineuletta edes siedettävän symmetrisesti. Jouduin taipumaan pakon edessä sileään neuleeseen ja tylsään kuuden kavennussegmentin systeemiin.



Mallipään kalpeus ei johdu pitkäksi venähtäneestä vapusta vaan siitä, ettei taloudessamme kenelläkään ole mummonpään kokoista kupolia. Alunperin ajattelin käyttää ilmapalloa pipon pingotukseen, mutta lopulta luovuin siitäkin ajatuksesta ja tyydyin pelkästään kuvaamaan pipon ilmapallon avulla.



Vaikka myssy oli ties monesko hattu, jonka olen äidilleni tehnyt, hän oli silti iloinen saadessaan lahjaksi uniikin käsityön. Kun pipoon kului reilut 50 g lankaa, jäljelle jäi enää perkeet ja täten naapurin hylkylastin neulelangoista ei ole jäljellä kuin kolme kerää SandnesGarnin Tovea. Ne saanevat odottaa syysviileille asti. Tai sitten ei.



keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Dalecarlica-mekko, Rinsessa-pipo ja Pajunkissa-pipo

Seuraavaksi naapurin hylkylastista työn alle pääsi ruskea Tennessee. Aluksi ajattelin neuloa poikien slipoverin lahjaksi ystäväni esikoiselle, sillä omat lapset eivät juuri neuleita käytä sukkia, lapasia ja pipoja lukuunottamatta. Toinen ystäväni kuitenkin ehdotti, että tekisin hänen kuopukselleen mekon. Tartuin innolla ideaan, mutta käsityölehdistä ei tuntunut löytyvän mitään mieluista. Onneksi on Ulla.



Niinpä päivänvalon näki Dalecarlica-mekko. Koska ohjekoko oli 92/98 cm, päätin omatoimisesti pienentää mallia 20% saadakseni suunnilleen koon 80/86 cm. En tietenkään neulonut minkään sortin mallitilkkua, aloitin suoraan sadalla silmukalla ja 3,5 mm pyöröpuikolla. Pituudesta vähensin samat 20% lukuunottamatta yläosan valepalmikkoa, jota tein ohjeessa mainitut 10 cm. Helman levennykset tein tarkoituksella langankierroin, jotta syntyneeseen reikäriviin saa pujotettua satiininauhan. Kuvan somistenauha on tosin sekundajämäpuuvillanauhaa, sillä käsityövarastoni on ehtymätön lähinnä kankaiden osalta.

Koska mekko kulutti vain 200 g lankaa, päätin neuloa myös Rinsessa-pipon lisukkeeksi. Jälleen vähensin silmukoita näppituntumalta, näin ollen taaperolle sopiva myssy syntyi 110 silmukalla ja 3 mm puikoilla. Setti osoittautui sovituksen perusteella sopivankokoiseksi ja ainakin taaperon äiti piti lopputuloksesta, joten en voi itsekään olla muuta kuin tyytyväinen.

Lanka ei loppunut vieläkään, sillä pikkuinen pipo painoi vain 40 g. Koska olin jo kauan suunnitellut neulovani Pajunkissa-pipon, päätin toteuttaa sen nyt Tennesseestä, näinhän sieluni silmin, miten hienosti ruskea väri sopisi teemaan.



Ei tarvinne olla Einstein arvatakseen, että jouduin rukkaamaan silmukkamääriä. Ohjeen 60 aloitussilmukkaa vaihtui sataan ajatellen, että lopputuloksesta tulisi sopiva oman äitini siroon päähän. Neuleen edetessä olin todella skeptinen lopputuloksen suhteen, sillä tokihan mallineule oli 3,5 mm puikoilla ja mainitulla langalla aivan erilainen kuin alkuperäisessä mallissa. Harkitsin jopa keskeneräisen tekeleen purkamista, mutta päätin urheasti tikuttaa katkeraan loppuun saakka.

Lopulta piposta tuli sopivampi omaan isoon pollaani ja sen päälle venytettynä mallineule näyttikin ihan mukiinmenevältä, tosin edelleen tietenkin aivan erilaiselta kuin alkuperäisessä mallissa. Joka tapauksessa tämä pipo olisi äidilleni varmasti ihan liian suuri, joten pidän sen suosiolla itse. Lankaakin upposi 70 g, joten ruskeasta Tennesseestä ei jäänyt enää kuin pikkunöttönen jäljelle.

Ja kaiken tämän naapuri oli siis heittämässä roskiin. Huh.

lauantai 17. toukokuuta 2008

Iltalaukku

Ensimmäinen naapurin hylkäämistä materiaaleista valmistunut käsityö on virkattu pikkulaukku. Lankakerä oli vyötteettä, joten merkistä ja laadusta ei ole varmaa tietoa, mutta kuvista päätellen se vaikuttaa hyvin samankaltaiselta kuin Novita Paola. Väri on kaunis tumma pronssinruskea.



Laukun mallivirkkaus on peräisin Ullan Esther-kassista. Se on aloitettu kiintein silmukoin pohjasta ja sanka on virkattu viimeisenä myös kiintein silmukoin. Koukussa oli kokoa 4 mm. Suunnittelin ompelevani vetoketjullisen sisäpussin, mutta koska mallivirkkaus oli em. koukulla toteutettuna varsin jämäkkää, päädyin ompelemaan vetoketjun suoraan virkattuun reunaan. Kokoa kassilla on sen verran, että siihen mahtuu tarvittaessa reiluhko lompakko ja kännykkä, mutta ei juuri muuta. Koko ja sangan pituus määrittyivät saatavilla olevan langan mukaan, vaaka ilmoitti kokonaispainoksi 96 g vetoketjun kera.

Olen tyytyväinen, lanka ja etenkin mallivirkkaus on kaunista ja laukusta tuli tuurilla varsin sopusuhtainen. Toimivaltakin se vaikuttaa, mutta itse en sitä kuitenkaan tarvitse. Kenelleköhän tämän lahjoittaisi, ehkäpä jälleen isosiskolle?

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Pehmopalloja ja Nostalgia-kassi

Kaikenlaiset taisteluleikit ovat enenevässä määrin valtaamassa esikoisen vapaa-ajanelämää. Kun kuopuskin on kova heittämään kaikenlaista, päätin ommella kasan pehmopalloja minimoimaan taistelijoiden ja ympäröivän omaisuuden mahdolliset fyysiset ja aineelliset vahingot.




Kaukonäköisesti ajattelin tehdä kerralla neljä palloa kutakin väriyhdistelmää, jotta palloja voi käyttää vanhempanakin erilaisissa peleissä. Paremman puutteessa ensin voi harrastaa "mikä ei kuulu joukkoon" -leikkiä, sillä parissakin väriyhdistelmässä yhdessä palloista värit ovat "väärässä" järjestyksessä - tämä erottuu yhden väriyhdistelmän osalta hyvin myös kuvasta. Harmillisesti päivänvalossa kaksi väriperhettä osoittautui niin samankaltaisiksi, ettei niitä erota ainakaan juostessa helposti toisistaan. No, ainahan palloja voi ommella lisääkin.

Anatomialtaan pallot ovat muodostuneet kuudesta kirkkoveneen muotoisesta palasta, kaikki jämä- tai kierrätyskankaita. Ympärysmitta on keskimäärin 24 cm ja paino noin 70 g (ah autuutta omistaa digitaalinen keittiövaaka). Täytteenä on tietysti kangasleikkuujätettä. Ilahduttavasti sainkin kulutettua sekä ongelmallisia neulostilkkuja että leikkuujätettä, joista jälkimmäiselle tein myös inventaarion. Sen myötä otin vielä kerran talteen jo kertaalleen hylkäämiäni tilkkuja ja heitin roskiin sellaista jätettä, jota en usko koskaan täytteenä käyttäväni.

Luulin idean olevan omani, ompelinhan leikkuu- ja saumurointijätetäytteisiä pehmopalloja jo kolmisen vuotta sitten muutaman kokeeksi. Jo silloin tuumasin, että sankkoon tai kassiin pakatut pallot olisivat oiva mökki- tai tupaantuliaislahja. Toisaalla kuitenkin ainakin Pikkusisko on toteuttanut täsmälleen samaa ideaa, joten taisin vain keksiä pyörän uudelleen.


Palloille oli tarkoitus ommella säilytys- ja kuljetuskassi. Äidin verhokankaasta ompelemani ja omaksi kesäkassikseni kaavailemani tekele kuitenkin epäonnistui siinä määrin, etten viitsi käyttää sitä julkisesti, joten nyt pallot saavat kulkea Nostalgia-kassiksi nimeämmässäni olkalaukussa.



Alunperin kassin kaava on jostakin Suuren Käsityölehden numerosta, mutta päätin haluta siihen vetoketjun. Sen myötä olkahihna piti ommella eri tavalla, eikä kassi enää laskostu kovinkaan kauniisti. Pallokassina Nostalgia ajaa kuitenkin asiansa. Toinen verho on vielä koskematon, joten vielä on toiveita saada käyttökassikin kyseisestä kankaasta.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äitienpäivälahjoja

Hattumaakari iski jälleen. Äidilleni pari vuotta sitten äitienpäivälahjaksi ompelemani hattu haalistui kovassa käytössä kurjaan kuntoon, joten päätin ommella tänä vuonna hänelle uuden kesähatun.



Kalastajahattuja (Suuri Käsityölehti 9/2001) olen tehnyt samalla mallilla jo toistakymmentä niin lapsille kuin aikuisille. Tämä versio on punaista ja harmaata popliinikangasta (tjsp.) ja se on tikattu harmaalla. Molemmat kankaat tulivat lahjoituserässä, jonka saimme paikallisten äitien hyväntekeväisyystempaukseen. Luonnollisesti kaikki ulkoilukankaat jäivät käyttämättä, sillä ompelimme pehmeitä sisävaatteita niin keskolaan kuin lasten akuuttiosastollekin. Hattu olisi ehkä kaivannut jonkinlaista koristetta, mutta en keksinyt mitään mielestäni soveliasta omista varastoistani tai mielikuvituksestani.

Minä sain oman äitienpäivälahjani jo reilun viikon etuajassa:



Kerroin taannoin kadottaneeni kännykkäni. Sen löysi myöhemmin huoltoyhtiön mies mummolan rappukäytävästä - rikkonaisena. Pärjäsin sen jälkeen mainiosti mieheni vanhalla (ja tarkoitan todellakin vanhalla) kännykällä, mutta mieheni harrastuneisuuttaan seuraili puhelinmarkkinoita ja päätti yllättää minut iloisesti Sony Ericssonin kamerakännykällä. Synergiaetunsa siinäkin, että perheen molemmat puhelimet ovat samanmerkkisiä, eipähän tarvitse olla saatavilla kuin yhden sortin piuhoja. Eikä tuo kamerakaan hullumpi keksintö ole, tulee otettua edes joskus kuvia muistakin kuin käsitöistä.

Arvelin tarvitsevani kännykkäpussin. Löysin kuitenkin lasten romulaatikosta ensimmäisen version miehelleni ompelemista pusseista. Ompelin siihen lisukkeeksi taakse lenkin, jossa on D-rengas, joten pussin voi tarvittaessa ripustaa avainkaulanauhan vastalenkkiin. Kätevää, sillä kesävaatteissani ei läheskään aina ole taskuja. Etuläppä on muuten mitoitettu niin, että puhelin mahtuu lisäperukkeineen pussukkaan läppä kiinni, tässä (ja mieheni) puhelimessa kun ei ole erillistä kuulokeliitäntää, vaan handsfreetakin varten on kytkettävä pienoinen mötikkä luurin pohjaan. Koko etuosan kattava pehmotarra toimii myös oivana iskunvaimentajana.

Eihän tuo pussukka kovin naisellinen ole, mutta tulipahan vanha jouto-ompelus asialliseen hyötykäyttöön ja aikaa säästyi jollekin uudelle käsityölle. Suunnitelmia ainakin piisaa.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Ja mikä lakko...?

Naapurissamme asuu kotiompelija. Takapihojamme erottaa aita, jonka yli mieheni rupattelee naapurin rouvan kanssa lehtikompostin laidalla seisten. Viime viikonloppuna puhe oli jotenkin lipsahtanut ompelimon ongelmajätteeseen eli ylimääräisiin kankaisiin, joita mikään taho ei ole ollut kiinnostunut hakemaan (eikä naapuri pysty viemään ilman autoa) ja joita naapuri on heittänyt jätesäkkikaupalla roskikseen. Kultainen mieheni oli kehottanut tarjoamaan kankaita minulle. Kankaanhankintalakko karahti komeasti kiville tänään, kun viimein sain tilaisuuden luikahtaa naapuriin.



Tämänkertaisen jätesäkin uumenista löytyi oikea aarreaitta: Reilusti yli 300 g ruskeaa Tennesseetä, 150 g SandnesGarn Tovea (kaksi mustaa ja yksi punainen kerä; vihjeitä sopivasta käyttötarkoituksesta otetaan vastaan!) sekä vyötteetöntä ruskeaa nauhalankaa käsikopelolta vajaa 100 g. Iskemätön pikkupuntti ruskeaa paperinarua sekä kasa luonnonväristä niintä. Kaksi turkishäntää. 25 enemmän tai vielä enemmän vajaata kartiota saumurilankoja, mukana mm. minulta puuttuneet kirkkaanpunaiset ja tummanvihreät, sekä 8 lähes täyttä rullaa ompelulankaa. Valtavat kasat nahkapaloja, isompia ja pienempiä, eri värejä ja laatuja. Huonekalukangasta, tikkikangasta, kirjailtua "pöytäliinakangasta". Varovasti arvioiden kuusi metriä Rukan vuorikangasta, joka muistuttaa erehdyttävästi kuivaliinaneulosta. Ison huovan verran mustaa villakangasta. Erilaisia puuvilloja. Erikoiskangastilkkuja askarteluun ja barbienmekkoihin.

Eikä siinä vielä kaikki. Naapuri pyysi pistäytymään työhuoneessaan samalla reissulla. Remontin ja sekasorron keskeltä hän nyki lisää joutavia kankaita mukaani:



Vähintään kolme metriä teddykarhunruskeaa joustofroteeta. Kirjailtua puuvillaa ("teet tästä vaikka hameen itsellesi"), raidallista mustaa puuvillaa ("tästä tulee hyvät kesähousut") ja Turon tukevia tummanruskeita ulkoilukankaita ("ompelet pojille housuja"). Pari metriä viininpunaista (ei violettia, kuten värit vääristävästä kuvasta voisi päätellä) ja puolitoista metriä omenanvihreää microfleeceä.

Voi kiesus sentään. Nahat oli pakko sijoittaa ullakolle, muut kankaat sain vielä mahtumaan kangaskaappiin - hikisesti. Pelkään pahoin, että naapurin saatua remontin päätökseen ja sitä mukaa kankaat taas järjestykseen tarjolla olisi lisää hylkytavaraa. Miten sellaisesta voi kieltäytyä?

Tulee kiire ommella lisää tilaa kaappiin.

torstai 8. toukokuuta 2008

Kortit mummolle ja mummille

Äitienpäivä koittaa tänäkin vuonna. Koska emme jaksaneet tällä viikolla kerhoilla, minä taidan jäädä kokonaan ilman korttia, mutta isoäideille saimme sentään aikaiseksi askarrella kortit kotona.



Korttien kannet ovat omaa käsialaani. Pohja on harmaata tukevaa paperia, kuvat leikattu aikanaan talteen Kodin Kuvalehdessä olleesta mainoksesta ja pitsi on peräisin Vienolta, jonka hiukset oli sidottu kiinni juuri kyseisellä nauhalla kirpputorilta kotiin tullessaan. Pitsi oli puolella tusinaa solmua, mutta kun ne sai auki ja nauhan kasteli, se suoristui kuivuessaan ongelmitta lähes moitteettoman siistiksi.



Korttien sisälle esikoinen piirsi mummon ja mummin muotokuvat. Mummolla on lyhyet hiukset ja hän pukeutuu usein punaiseen, mummilla on pitkä polkkatukka ja hänen lempivärinsä on musta. Viimeisin vihje paljastaa senkin, kumpiko kansi kuuluu mummin korttiin.

Minusta kortit onnistuivat oikein mukavasti, vaikka paperi olikin vähän turhan ohutta, joten kortit eivät pysy kunnolla pystyssä. Varastossa olleista varsinaisista korttipahveista ei vain löytynyt kuviin sopivaa väriä, joten kerrankin estetiikka ajoi käytännöllisyyden ohi.

sunnuntai 4. toukokuuta 2008

Armeijan harmaissa

Ehdin tuskailla monta viikkoa sitä, mistä hankkia kuopukselle kesäksi sopivia vaippakuoria. Ei edes Suomen kesä voi olla niin kylmä, että pelkillä Ruskovillan pitkälahkeisilla pärjäisi. On meillä parit lyhytlahkeisetkin, mutta niillä on taipumus valua ikävästi ilman henkselihousuja. Jaksan toivoa, että shortsikelejäkin nähtäisiin.

Ajatus nettikirppisten säännöllisestä vahtaamisesta ahdisti, ostoilmoitustakaan en saanut jätettyä. Harkitsin hetken jopa yritystä tutustua PULin ompelun saloihin - kunnes viimein muistin hankkineeni pari vuotta sitten Asevarikolta harmaata sarkaa huikeaan 2,50 euron metrihintaan. Siitäpä saattaisi kokeilla ommella itse kuoria, ainakaan rahallisesti ei kovin korkealta pääsisi putoamaan, jos pöksyt osoittautuisivat täysin susiksi.

Mittailin summittaisesti yövaippakuorena käytettävää XL-kokoista villa-Bumpya ja Mummut L -vaippakaavaa ja piirsin mittausten perusteella melko mielivaltaisen kaavan, jota uskaliaasti lähdin käyttämään suoraan varsinaiseen sarkakankaaseen.



Kuori on suurimmalta osaltaan kaksinkertaista kangasta, vain siivekkeet kärkiä lukuunottamatta jäivät yksinkertaisiksi. Jalanteissä ja takana on kuminauhakujat, reunassa tiheähkö saumuriommel ja kiinnityksenä tarrat. Aikaa livahti tunti ja lopputulos yllätti positiivisesti.



Kuoresta tuli siron päivävaipan päälle vähän turhan suuri, mikä ei kai ollut suurikaan yllätys, olihan alkuperäiset mitat otettu nimenomaan yövaippakuoresta. Hoikkapeppuiselle kuopukselle takapuoleen jäi turhaa leveyttä, mutta yövaipassa se ei liene suurin murhe. Varsin käyttökelpoisen oloinen tekele elämäni ensimmäiseksi ommelluksi vaippakuoreksi siis, joten päätin kaventaa ja lyhentää kaavaa ja tehdä toisenkin kuoren. Siitä tuli hiukan liiankin napakka, joten taidan joskus ommella vielä kolmannen: kavennetun mutta vähemmän lyhennetyn.

Reilun lanoliinikylvetyksen jälkeen pienemmät pöksyt ehdittiin jo koeajaa tositoimissa. Hyvin toimivat: pitivät kosteuden sisällään, eivät aiheuttaneet protestia ja tuoksahtivat kosteina vain vienosti lanoliinille. Pelkäsin, että sarka on liian jäykkää ja karkeaa vaippakuoreksi, mutta ainakin ensimmäisen kokeilun perusteella huoli vaikutti turhalta.

P.S. Ompelin myös pakottavaan tarpeeseen neljä sisävaippaa, jälleen kavennetulla Mummut L-kaavalla ja parin joustofroteekerroksen kiinteällä imulla.


Jospa sisävaipat pikkuhiljaa alkaisivat riittää taloudellisen pesutavan saavuttamiseen. Epäilen, että kone jää edelleen välillä vajaaksi, jos muuta kuudenkympin vaaleaa pyykkiä ei ole tarjolla, sillä joudun siirtämään taas muutaman liian pienen vaipan pois käytöstä. No, sainpahan taas kulutettua vaippakankaita: kahdessa on sisäpintana Myllymuksujen kakkoslaatuista bambucollegea (joka todellisuudessa kutistuu pesujen myötä paljon enemmän kuin ilmoitetut 12%, jonka kangas kutistui jo ennen leikkaamista suoritetussa keittopesussa ja kovassa rumpukuivauksessa), kahdessa tipunkeltaista joustofroteeta. Näistä jäi enää tilkkuja. Päällikankaana on mintunvihreää ribbijoustofroteeta, Ylivieskan Marit ja Muksut -liikkeestä tietysti. Imukerroksiin sain puolestaan piilotettua aikaisemmista vaippaompeluista ylijääneitä joustofroteetilkkuja, joita tuntuu kertyvän ja joille on vaikea keksiä yhtään mitään muuta säädyllistä loppusijoituspaikkaa.

Jos kuopus lähtee päivähoitoon ennen kuivaksioppimistaan, minä EN ompele PUL-taskuja hoitovaipoiksi. EI, siinä vaiheessa hoitopaikkaan kuskataan pelkkiä kertiksiä. Piste.

perjantai 2. toukokuuta 2008

Pientä puuhastelua

Päätin vielä kerran kokeilla, pystynkö ompelemaan minkään sortin neuloksesta barbien vaatteita. Aikaisemmat yritykset ovat päättyneet lähinnä kiroiluun ja käämin kärähtämiseen, kun neula on vienyt ohuen kankaan mukanaan alalankalokeroon. Tällä kertaa varustauduin uudella, ohuemmalla neulalla ja hieman paksummilla neuloksilla.



Punainen paita on polyestermokan tyyppistä kangasta, liivimekko edellisen postituksen mekoista ylijäänyttä neulosta. Paita ja liivimekko onnistuivat yli odotusten, ohuesta verhokankaan liepeestä ommeltu hame sen sijaan oli sekundaa jo syntyessään. Paidassa ja mekossa on takana tarrakiinnitys, hameessa halkio ja pieni neppari vyötäröllä.



Toinenkin versio paidasta oli varsin onnistunut, sen sijaan polyestermokan tyyppisestä vihreästä kankaasta ommellut housut eivät kestä lähempää tarkastelua vyötäröltä, jonne ompelin sepaluksen sijaan pelkän kuminauhan. Fleecen ompelu osoittautui odotettua tukalammaksi projektiksi ja sininen sekundaresori aivan liian paksuksi, joten huppari on aika onneton tekele. Fleecehame on kenties vielä huonompi, siinä on resori vyötäröllä, ja hameesta tuli kaiken lisäksi niin kapea, että pukemiseen tarvittaisiin oikeastaan Voilevia. Ainoa kaunis asia koko fleeceasussa on hameen helmassa oleva brodyyrinauha, joka ei paljoa pelasta.