keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Tasaraitaa

En yleensä erityisemmin nauti kapeiden raitojen neulomisesta. Niinpä onkin kumma, miten tänä vuonna olen innostunut neulomaan jämälangoista myös tasaraitasukkia.


Jotenkin Lanitium ex Machinan vaaleanharmaa Bamboo Sock ja oranssi Glitter Sock alkoivat jutella keskenään jämälankalaatikossani, ja niin sitä mentiin. Vähän pientä särmää piti kehittää, joten ensimmäiseen sukkaan neuloin terään yhden raidan iKKen norsunluunvalkoisella Glitter Sockilla - ja koska symmetria on joskus aika tylsää, toiseen sukkaan tein vastaavan raidan varteen. Ihan randomisti en pystynyt jälkimmäistä raitaa asemoimaan, vaan se piti neuloa kahden oranssin raidan päähän joustimesta aivan kuten toisessa sukassa se on kahden oranssin raidan päässä kärjestä.

Näissäkin sukissa kantapäätä varten on tehty lisäyksiä varren takaosassa kiilamaisesti ja kantapää on käännetty koko pohjan leveydeltä. Kivaa vaihtelua niin neulontateknisesti kuin visuaalisestikin, eikä vaadi silmukoiden poimimista. Vähän ehkä pitää totutella siihen tosiasiaan, että tässä kantapäämallissa varren takaosa lisäyskiiloineen taipuu reilusti kantapään alle. Jos näin ei sukkaa mitoita, nilkan taitekohtaan jää sukan eteen ruttua.

Nämäkin sukat menevät tarjolle työpaikan taukotilaan. Tänä vuonna jokainen saa ottaa sukka- ja lapaskasasta yhdet itselleen ihan ilman korvausta. Toiveenani tosin on, että jokainen itselleen sukat tai lapaset ottava laittaisi edes pienen nimellisen summan johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen. Näin kaikki voittavat: työkaverini saavat kivat sukat tai lapaset, minä pääsen ylijäämäneuleista eroon ja toivottavasti hyväntekeväisyyskeräyksetkin saavat pieniä lahjoituksia.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Sukka-Finlandia 2019

Se tulee taas, nimittäin meidän suomalaisten oma sukanneulontakisamme.


Tänä vuonna keräyskohteena on Vanhustyön keskusliitto; lisää lahjoituskohteesta voit lukea täältä

Minulla oli kunnia suunnitella kisaan lämmittelyohje, jonka saa muiden kisaohjeiden tapaan Sukka-Finlandian nettisivulta, kunhan ensin käy maksamassa osallistumismaksun Lentävän Lapasen verkkokaupassa. Pian maksusuorituksen jälkeen saa tunnukset kisasivulle. Keskustelu on tänä vuonna keskitetty Sukka-Finlandian omaan Ravelry-ryhmään. Jihuu tälle - Ravelrya voi käyttää myös suomeksi, joten kielenkään ei pitäisi olla mikään este kisa-alueelle rantautumiselle.

Lämmittely on jo alkanut Elämän virta -sukkamallin myötä.


Ohjeeseen on sarjoitettu kolme kokoa 48, 54 ja 60 silmukalle. Mallisukat on neulottu Titityyn sponsoroimasta Tukuwool Sockista keskimmäisen koon silmukkamäärillä ja kaavioilla. Sukat neulotaan varresta varpaisiin, ja niissä on minikiilallinen tiimalasikantapää.


Varren takaosa on sileää ja kärjessä on sädekavennukset. Oikean ja vasemman jalan sukat neulotaan toistensa peilikuviksi, ja toki ohjeessa on joka kokoon molemmat kaaviot. Helppoa, mukavaa ja nopeaa neulottavaa siis. Lämmittelymallin neulomisella ei ole kiire, vaikka haluaisi kisata tosissaan loppiaisena varsinaisesti alkavassa kisassa, sillä tosikisaajankin tarvitsee neuloa nämä kisan loppuun mennessä. Ja ainahan voi ostaa kahdeksan mainiota sukkaohjetta ihan vain kannatuksen vuoksi.

P.S. Elämän virta on yksinoikeudella Sukka-Finlandia 2019:n käytössä kisan loppuun saakka eli maaliskuun 2019 loppupuolelle. Sen jälkeen ohjeen kohtalo on vielä avoin; saattaa olla että tämä malli ei tule missään vaiheessa maksutta jakoon, kuten aikaisemmat mallini, vaan käännän ohjeen myös englanniksi ja laitan pientä korvausta vastaan myyntiin Ravelryyn.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Vähiin käy

... varastolangat, nimittäin. Marraskuun viimeisenä päivänä punnitsin omistamani langat, joita oli sillä hetkellä melko tarkalleen 950 g. Alle kilon! Vihdoinkin alkaa tuntua siltä, että tavoitteeni totaalinollauksesta ja puhtaalta pöydältä aloittamisesta tulee toteutumaan - ei vielä tämän vuoden puolella, mutta toivottavasti pian alkuvuodesta.

Olen siis edelleen neulonut, maanisesti. Nyt on kirjan mallisukat neulottu ja kuvauksetkin takanapäin, joten sen puolesta olen voinut neuloskella vihdoinkin vapaammin mitä huvittaa. Muuten ihan hyvä, mutta kaasu hirtti kiinni ja puikoilta tipahtelee kaikenlaisia sukkavirityksiä, joista voisi jaksaessaan kirjoitella niitä kirjanjälkeisen elämän ohjeita. Kaksi ohjetta onkin jo testineulonnassa ja suunnitelmissa on julkaista mallit ensi vuoden alkupuolella, tällä kertaa kokeeksi maksullisena Ravelryssa. Niiden lisäksi suunnittelupöydällä on neljä-viisi mallia eri vaiheissa, kunhan vain malttaisin taas istua tietokoneen ääreen puuhastelemaan kaavioiden ja tekstien kimpussa. Vaan paljon enemmän maittaa edelleen neulominen ja uusien ideoiden kokeilu.

On minulla sentään esitellä yhdet (yhdet ainoat!) sukat, joista en ohjetta tee:


Yhdelle bussireissulle piti saada jotakin riittävän yksinkertaista neulottavaa, joten päätin vihdoinkin tarttua Amsterdamista Stephen & Penelopesta ostamiini Undercover Otter Squirm Sockeihin. Harmaasta Uncle Festeristä ja pinkistä Cameronista tuli yhdessä valkoisen Novita Bambino -jämän kanssa tällaiset hyvin yksinkertaiset sukat, joita koristaa vain jonkinlainen kukkakirjoneuleraita varressa. Houkutus olisi kova pitää sukat itsellä ihan vain siksi, että jäisi jonkinlainen muisto toissakesäisestä Amsterdamin visiitistä, mutta tosiasiassa minulla on jo nyt liikaa villasukkia.

Tuo Squirm Sock on muuten jännän joustava lanka, pystyin neulomaan sitä 2 mm puikoilla normaalien 1,75-millisten sijaan, ja silti sukista tuli mukavan napakat. Aloitin muistaakseni 70 silmukalla, kirjoneulekuvion jälkeen kavensin 66 silmukkaan ja kantapään jälkeisten kavennusten myötä vielä 64 silmukkaan, joka passasi mukavasti sädekavennuskärkeen.

Toivon totisesti, että pääsisin vähitellen jonkinlaiseen julkaisurytmiin paitsi ohjeiden, myös blogitekstien kanssa. Tavoitteena on saada kirjan materiaalit pois käsistä vuoden loppuun mennessä, joten ehkä mieli sitten rauhoittuu. Viimeksi tänään huomasin yhden mallin osalta olleeni lepsu kaavioiden suunnittelussa, joten vielä riittää puuhaa myös ohjeiden viimeistelyssä, ennen kuin on aika päästää materiaali eteenpäin. Toki kirjan tiimoilta on varmasti hommia vielä keväälläkin taittovaiheessa, mutta omalta osaltani ne hommat lienevät lähinnä mielipiteiden esittämistä ja mahdollisten virheiden korjailua sen sijaan, että pitäisi vielä miettiä kokonaisia tekstikokonaisuuksia. En voi kieltää, ettenkö jo odottaisi sitä vaihetta, etten enää voi tehdä kirja-asialle mitään muuta kuin toivoa kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että se palvelee riittävän hyvin suomalaisia neulojia.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Mitä kuuluu, missä mennään

Neulon kaiken työltä liikenevän vapaa-aikani, mutta blogiin ei tunnu ilmaantuvan mitään uutta. Syykin on selvä: joko olen neulonut viimeisiä mallipareja tulevan sukkakirjan kuvauksia varten tai neulonut jotain sellaista, josta kuvittelen kirjoittavani ohjeen sitten, kun kirjaähkyltä kykenen. No, ensi vuoden loppupuoliskolle riittää tarinaa, jos ei muuta niin ainakin koottuja selityksiä kirjan malleista.

Aina välissä tulee kuitenkin neulottua jotakin satunnaista, etenkin jämälangoista.


Kuvan sukkien langoista piti syntyä jotain ihan toisenlaista, mutta kun alkuperäinen visio ei toiminut, päädyin varpaista aloitettuihin raitasukkiin. Ensin neuloin tummanharmaan Lanitium ex Machinan Basic Sockin (väri Charcoal) loppuun ja sen jälkeen lähdin raidoittamaan vaaleanharmaata KVG Woolworksin merinosukkalankaa (uniikkivärjäys) yhdessä LeM:n mustanpunaisen Black Phoenix -värjäyksen kanssa. Kantapää on oma viritys, josta tulee aikanaan ohje kirjaan muutoin eri näköisen mallin yhteydessä.



Jossain vaiheessa tuli jälleen vastustamaton tarve neuloa räsymattosukat jämälangoista. Sinne upposi taas puolentusinaa pientä käsinvärjättyä keränperää, muutamaa isompaa jämää jäi vielä tähteeksikin. Jokin erityinen viehätys näissä räsymattoraitasukissa on.



Jos ei muuta, niin norjalaismyssyn voi aina neuloa pikkujämistä. LeM:n tummanturkoosi Black Wind oli vähän parittoman oloinen jämälankalaatikossani, joten yhdistin sen saman värjärin Alabasteriin ja neuloin vauvamyssyn Vaaka ry:lle. Langat riittivät juuri sopivasti, jäljelle jäi vain päättelylanganpäät.


Kirjan mallipareja varten päätin ostaa Regian 6-säikeisiä sukkalankoja. Kahden malliparin jälkeen jämiä oli jäljellä noin 60 g, joista päätin yrittää neuloa lasten sukat johonkin sopivaan kohteeseen, kenties Vaaka ry:lle tai Hopelle.


Kärjestä aloitin ja neuloin jämät yhden kerrallaan loppuun, varren suuhun tein vielä rullautuvan reunuksen kangaslaatikosta jokunen aika sitten löytyneestä Nalle Colori -jämästä. Ei erityisen kauniit sukat, mutta lämpimät ja käytännölliset, joten jospa joku ne lapselleen huolisi. Minulle oli tärkeintä saada neulottua kaikki ostamani paksummat sukkalangat pois heti tuoreeltaan, jotta pääsen takaisin varsinaisen totaalinollausprojektini pariin. Tällä hetkellä ohuita sukkalankoja on jäljellä noin 1,3 kg ja pienen täydennyksen (mm. valkoista 4-säikeistä Regiaa kontrastiväriksi kirjoneulesukkiin) jälkeen ostotarpeita ei ole, vaan ideoita varastolangoille riittää vähintäänkin muutamaksi viikoksi eteenpäin.







tiistai 25. syyskuuta 2018

Viimeiseen metriin

Sain päähäni neuloa lankavarastoni viimeiset ei-sukkalangat kertakaikkiaan loppuun. Ei niitä tässä vaiheessa enää paljon ollut: muutaman kauluriraidan verran korkattu keltainen iKKe Alpaca Sock värissä Midas sekä vajaa puolikas vyyhti harmaata ja kokonainen 50 g:n vyyhti vihreää Naturally Amuri -merino-opossumilankaa.


Ensin väänsin 2,75 mm puikoilla Surge-huivin. Alkuun raidoitin keltaista harmaalla, jonka kuvittelin loppuvan hyvinkin varhain, olihan sitä jäljellä vain 22 g. Vaan sitä pirulaista riitti ja riitti, muttei kuitenkaan koko huiviin. Niinpä päätin vaihtaa harmaan vihreään viimeisiin kahteen raitasektoriin.


Mitähän tästä nyt sanoisi. Semmoinen vähän vajaamittainen lirpakehan siitä tuli. Olisi ehkä pitänyt sittenkin ottaa isommat puikot, tai kenties soveltaa vielä pari raitasektoria lisää. En kuitenkaan jaksanut enää säätää vaan arvelin, että kyllä tämä jollekulle kelpaa. Joka tapauksessa itselläni on jo nyt liikaa huiveja, joten olisipa Surgesta tullut minkä kokoinen hyvänsä, tuskin olisin sitä itselläni pitänyt.

Seuraavaksi halusin kuluttaa harmaan kertakaikkiaan loppuun. Ravelrya selaillessani törmäsin U-Turn Hat -ohjeeseen, jonka päätin toteuttaa osittain raidallisena.


U-Turn neulotaan kokonaan tasona sivusta sivuun ja päälaen muoto syntyy säteittäisistä lisäyksistä toisella sekä vastaavista kavennuksista toisella puoliskolla. Minä aloitin keltaisella, mikä näkyy hatussa kahden nurjan kerroksen korkuisena raitana sivussa. Puikkokoko oli sama kuin huivissakin eli 2,75 mm.


Käsittämätöntä, miten pitkälle harmaa lanka riitti. Itse asiassa pelkäsin, että myssystä tulee kokonaan raidallinen, mikä ei ollut ensinkään tarkoitus. Vaan loppuihan se viimein, ja neuloin viimeisen raidan viimeiset 20 silmukkaa lähinnä sopivalla harmaalla sukkalangalla, ettei minun tarvinnut purkaa lähes kokonaista raitaa. Tällainen epäsymmetrinen väritys on paljon mielenkiintoisempi kuin tasaraitainen.

Harmaa loppui, mutta keltaista alpakkasukkalankaa jäi vielä. Luottavaisin mielin päätin tehdä siitä ja huivista jääneestä vihreästä merino-opossumista vielä yhden myssyn.


Vaihdoin vähän pienempiin puikkoihin (olisikohan ollut 2,25-milliset), loin 110 silmukkaa ja neuloin aina oikein -raidoitusta suljettuna neuleena, kunnes keltainen lanka loppui. Tässäkin myssyssä pelastin viimeisen raidan viimeiset silmukat penkomalla päättelylanganpääpurkista juuri ja juuri riittävän pätkän tätä samaista lankaa. Vihreällä merino-opossumilla jatkoin sileää isommilla puikoilla, kunnes kuvittelin lopun langan riittävän enää suunnittelemiini melko tiheisiin päälakikavennuksiin. Vaan kavennukset tehtyäni lankaa oli jäljellä vielä useampi metri, joten purin kavennukset ja neuloin vielä kolme lisäkerrosta korkeutta sekä kavennukset - eikä lankaa jäänyt jäljelle kuin sopiva häntä päättelyyn.

Mitä opimme tästä? Uusiseelantilainen Naturally Amuri on ihan käsittämättömän riittoisaa lankaa, mutta loppuihan sekin, kun riittävän sitkeästi neuloi. Minun ei kyllä kannata enää jatkossa näitä ei-sukkalankoja varastooni hankkia, sillä enhän minä näitäkään neuleita itselläni aio pitää, vaan niille on keksittävä muita käyttäjiä. Tulipahan tehtyä, ja nyt lankavarastossani on enää ohuita, käsinvärjättyjä sukkalankoja, joten alan olla aika lähellä sitä, mitä kutsuisin unelmieni lankavarastoksi.



maanantai 10. syyskuuta 2018

Ruskaa, rakkaudella

Ihanainen työkaverini kertoi haikailevansa ruskansävyisiä unisukkia. Pistin toiveen korvan taakse ja niinhän siinä kävi, että koukutuin neulomaan kaikki aiheeseen sopivat sukkalankajämät raitasukisi.


Eihän ihanista käsinvärjätyistä langoista voi tulla muuta kuin ihanat sukat. Sain kulutettua sukkiin kahdeksan eri jämää kokonaan ja kolme osittain - erittäin onnistunut projekti siinäkin mielessä siis. Tavoitteena oli kokoluokan 42 sukat, joten pistelin menemään 72 silmukalla ja 1,75-millisillä puikoilla varresta varpaisiin. Sukissa on suloisesti sekaisin Kraft Hand-Dyed BFL Sockia, Lanitium ex Machinan eri sukkalankoja (Glitter Sock, Basic Sock, Basic Merino Sock ja Bamboo Sock), Hopeasäikeen Basicia sekä Eluded Fibresin Super Merinoa. Ihan parasta oli, että sukat olivat paitsi sopivat, myös selvästi mieluisat myös saajalleen.

Ihanista langoista on ihana täsmäneuloa ihanalle ihmiselle sukat. Parasta suorastaan. Työkaveri olisi ollut valmis maksamaan sukistaan, mutta halusin antaa ne lahjaksi, sillä sukat ovat vain pieni ja vaatimaton kiitos kaikesta siitä tuesta, jonka olen kaikista mahtavista työkavereistani juuri tältä nimenomaiselta ihmiseltä saanut. Melkein kyllä tekisi mieli neuloa sukat ihan jokaiselle työkaverille, jos totta puhutaan...

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Tarina viimeisistä hahtuvalangoista

Saaga nimeltä Totaalityhjennys siis jatkuu, tällä kertaa hahtuvalankojen osalta. Olin nimittäin jo puolisentoista vuotta sitten ostanut kiekon Pirtin kehräämön liukuvärjättyä hahtuvalankaa neuloakseni kälyn perheelle lisää huovutettuja tumppuja. Kiekon suuruuden vuoksi päädyin säilyttämään sitä askartelukaapissa, erilllään muista langoista, joten se oli helppo unohtaa tai "unohtaa". Kunnes elokuun lopulla päätin ottaa työn alle kaikki hahtuvat, koko kiekon ja aikaisemmin jemmatut jämät.


Ensin neuloin 4 mm puikoilla ja 32 silmukalla aloittaen kuvan oikeanpuoleiset tumput melko rennolla otteella. Ilokseni huomasin, että pystyn neulomaan kiekon eri päistä (päältä ja sisältä) väritykseltään melkein identtiset lapaset. Peukaloihinkin sain värit liukumaan mukavasti.

Ensimmäisen parin jälkeen mittasin kulutuksen ja jäljelle jääneen hahtuvan ja totesin, että vähän tiukemmin neuloen ja vartta vähän lyhentäen saisin vielä toisetkin tumput. Ja niin sain, tällä kertaa "vastaväriset", mutta edelleen myös peukaloiden osalta kauniisti väriliukuvat - ja vielä jäi lankaa ylikin. Molemmat lapaset huovutin pesukoneessa pyykin mukana kevyehköllä 40 asteen ohjelmalla. Pienemmistä tumpuista tuli juuri täydellisen napakat itselleni, isommat on korvamerkitty kälylle.

Tumppujen jälkeen jäljellä oli tasan 50 g hahtuvajämiä:


Pientä keltaista ja vihreää jämää lukuunottamatta näistäkin hahtuvista olisi saanut kohtuullisen kivan väriliu'un. Olin kuitenkin luvannut kanssaneulojalle hänen projektiinsa sopivia hahtuvajämiä, joten hän sai valita mieleisensä ensin. Sveitsiin lähti kaikki vähänkään punertavat hahtuvat sekä vihreä ja keltainen, minulle jäivät ruskeat, harmaat ja vaaleat. Ja sehän passasi: neuloin niistä kulmasta aloittaen neliön aina oikein -neuleella ja tyrkkäsin valmiin neliön pyykin mukaan koneeseen huopumaan.


Vallan pätevä ja mökille sopiva pannunalunen siitä tulikin. Ja voi mikä ilo ja onnistuminen kokemus oli saada taas yksi lankalaatu kulutettua (ja pieneltä osin annettuakin) kokonaan pois! Tästä on jälleen kevyempi olo jatkaa kohti seuraavaa nollausosaprojektia.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Tretoppvottene eli miten paksulangat neuloutuivat nolliin

Lankavaraston vajuttaminen kohti absoluuttista nollapistettä etenee omalla painollaan. Osaprojekteihin pilkkominen on ollut erinomainen motivaattori, sillä onnistumisen kokemuksia on tarjolla jokaisen välietapin myötä. Hiljattain sain neulottua viimeisetkin paksulangat viimeiseen metriin saakka, kun Riihivillan Aarnit muotoutuivat kahdeksi pariksi Tretoppvottene-lapasia.


Ensimmäisen parin (kuvassa oikealla) neuloin melkein ohjeen mukaan 3,5 mm puikoilla - mutta vain melkein. Joustimen oikeat silmukat on kierretty, ja kämmenselän pitsikuvion toteutin langankiertojen sijaan siten, että tein langankierron kohdalla kiertämättömän lisäyksen silmukoiden välisestä langasta. Näin lisäyksen tuottama reikä on pienempi ja neulos tiiviimpää.

Kun ensimmäinen lapaspari painoi 60 g ja jäljelle jäi 53 g lankaa, päätin neuloa toiset, vähän pienemmät lapaset kärjestä aloittaen. Neuloin aavistuksen napakammin ja puoli mallikertaa vähemmän, kämmenen puolellakin on pari silmukkaa vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Neuloin molemmat lapaset ensin ranteeseen saakka erikseen ja peukalotkin valmiiksi, ja lopuksi rannejoustimet yhtä aikaa, kunnes lankaa oli vain päättelykerroksen verran. Sain siis kulutettua langan loppuun varsin tarkasti, eikä minun tarvinnut turvautua hätäratkaisuihin.

Aarni oli puikkotuoreena aika karkean oloista käsiin, joten pesin lapaset vähän huovuttaenkin marseillesaippualla. Valitettavasti huovutus latisti kämmenselän mallineuletta, mutta vastaavasti lapasista tuli hieman pehmeämmät. Eihän niistä mitään merinonpehmeitä tullut, mutta jospa joku pystyisi näitäkin käyttämään, ainakin aluslapasten kanssa. Itselleni tuli olo, että vaikka Aarni on kivan rouheaa ja aidon oloista villalankaa, on se minulle liian karkeaa ja paksuakin. Hyvä kokemus siis tämäkin: tätä lankaa minun ei tarvitse jatkossa itselleni haikailla.

P.S. Virallisesti minulla oli näiden lapasten jälkeen vielä paksua lankaa, jos hahtuvalanka sellaiseksi lasketaan. Niistä hahtuvista sitten oma postauksensa myöhemmin, sillä nekin tuli neulottua samoilla paksulankalämmöillä.

lauantai 11. elokuuta 2018

Ajatuksia neulesuunnittelusta

Vuonna 2016 pohdin tässä ja tässä postauksessa omaa suunnittelijuuttani ja luovuutta. Viime vuoden loppupuolella Moreenin kustannuspäällikkö lähestyi minua sähköpostitse kysyen, olinko koskaan ajatellut julkaista neuleohjekirjaa ja jos olin, Moreeni olisi kiinnostunut kustantamaan moisen opuksen - ja niin jouduin jälleen samojen teemojen äärelle kuin mainitsemissani blogipostauksissa. Olin aina vannonut, etten taatusti tee neulekirjaa, monestakaan syystä. Ensinnäkin, kaikkihan niitä suoltavat. Toisekseen, eihän minulla ole mitään uutta annettavaa neulekirjaa ajatellen. Tai hetkinen, olisiko sittenkin?

Kaikkea on kokeiltava, paitsi kansantansseja ja isoäitiään, ja kun kerran kotoa tultiin hakemaan ja kustannussopimuksen ehdotkin saatiin niin kielioikeuksien kuin kuvausjärjestelyvastuiden osalta mieleiseeni kuosiin, allekirjoitin sopimuksen ajatellen, että ehkä minulla kuitenkin on jotakin annettavaa suomalaiselle sukkaohjegenrelle. Lopulta asioita, joilla perustelin itselleni kirjaprojektin mielekkyyden, kertyi useampia, ja ne toimivat tavallaan kirjan kantavana teemana, jos niihin osaa kiinnittää huomiota.

1. En ehkä luo mitään tajunnanräjäyttävää uutta ja ihmeellistä, mutta olen hyvä viilaamaan yksityiskohtia. Mallini saattavat olla yksinkertaisia, tylsiä ja jo moneen kertaan nähtyjä, mutta lähes kaikille rakenne- ja kuvioratkaisuille on peruste: mitään ei ole heitetty sekaan sattumanvaraisesti ja vähän sinne päin, eikä varsinkaan sen takia, että mallissa olisi ratkaisun vuoksi jotakin erikoista.

2. Pyrin nykyään sarjoittamaan sukkamalleihini useamman koon. Kirjan malleista yhdessä mallissa on vain kaksi kokoa, muista on vähintään kolme. Erityisesti kirjoneulemallien sarjoittaminen lisää työtä eksponentiaalisesti, sillä mikä tahansa kuvio ei taivu moneen kokoon, jos vaatimuksena on kuvion saumaton jatkuminen ja ns. halpojen ratkaisujen (esimerkiksi kaksivärisen pystyraidoituksen lisääminen sivuihin tai taakse) välttäminen.. Ja kun kirjahommiin on kerran ryhdytty, halpoja ratkaisuja en omissa malleissani hyväksy. Kun kuvioiden tulee olla mahdollisimman saumattomasti jatkuvia ja kaikenlaisten kohdistusten asianmukaisesti paikoillaan joka koossa, kuvaan astuvat niin erilaiset pienet tekniikkaniksit kuin monia ärsyttävät pienet silmukansiirto-operaatiot milloin missäkin kohtaa sukkaa. Se taas lisää haastetta ohjeenkirjoitukseen, mutta kun sen jaksaa tehdä, moni yksityiskohdista tarkka neuloja kiittää, kun suunnittelija on hänen puolestaan miettinyt ja ohjeistanut myös ne pienet yksityiskohdat.

3. Arvostan itse neulemalleissa muunneltavuutta. Sukissa erityisesti kantapään malli on monesti ratkaiseva tekijä sukan istuvuuden kannalta. Meillä ihmisillä nyt vain on hyvinkin erilaisia jalkojen anatomioita, joten mikään yksittäinen kantapäämalli ei istu kaikille täydellisesti. Toistaalta jokaiseen kantapäähän on kyllä löydettävissä hyvin istuva rakenne. Niinpä suunnitteluni on menossa siihen suuntaan, että pyrin tekemään omista malleistani yhä muunneltavampia, vielä mieluummin "mix and match" -periaatteella toimivia, eli siten, että eri malleihin on suunniteltu erilaisia ratkaisuja, joita voi soveltaa johonkin toiseen malliin niin halutessaan. Kaikkiin malleihin tämä periaate ei päde, mutta toivottavasti yhä useampaan kuitenkin.

4. Tavoitteenani on tehdä niin tarkat, virheettömät ja loogiset ohjeet, että neuloja voi halutessaan siirtyä autopilotille ja yksinkertaisesti tehdä niin kuin ohjeessa sanotaan itse sen kummemmin asiaa ajattelematta, ja saada juuri sellaiset sukat kuin ohjeen kuvassa on. Tämä tosin vaatii perustietoja neulomisen tekniikoista ja halua opetella itsenäisesti uutta, sillä mitään tekniikkakirjaa minä en tule tekemään.

5. Arvostan ja kunnioitan kaikkia ohjeillani neulovia niin, että haluan tarjota heille mahdollisimman laadukkaan ja miellyttävän neulekokemuksen ilman turhauttavia "mitähän tässä ihan oikeasti pitäisi tehdä" -kohtauksia. En ehkä aina siihen tavoitteeseen pääse, mutta sitkeästi ja nöyränä sitä tavoittelen. Nautin itse melko yksinkertaisten ja toistuvien kuvioiden neulomisesta, joiden mukana neulomiseen syntyy säännöllinen rytmi. Rytmiin voi joko upota keskittyen vain siihen tai sen mukana voi kellua niin, että ajatukset kulkevat jossakin muualla.

Mallien suunnittelu näillä periaatteilla ja omaan boheemiin suunnittelutapaani peilaten on ollut aikamoinen työmaa, ja olen jossain määrin joutunut laskemaan rimaa: aina ei voi tulla täydellistä eikä jokainen malli voi olla omastakaan mielestä upea ja mahtava. Mutta se hyvä puoli pakotetussa suunnittelussa on, että se yllättäen ruokkii luovuutta. Yhä edelleen olen kuitenkin se sama amatöörisuunnitelija, joka ei piirrä etukäteen luonnoksia, ei pidä fyysistä tai sähköistä luonnoskirjaa laskelmineen tai omista mitään muuta ammattimaisuuteen viittaavaa välinettä tai ohjelmaa kuin hiljattain hankkimani Stitch Mastery -kaavionteko-ohjelma, jolla toivon saavani kaaviot kustantajan toivomaan (vektori)tiedostomuotoon. Suunnittelen edelleen hyvin vapaamuotoisesti taulukkolaskentaohjelmasta printtaamalleni pieniruutuiselle paperille lyijykynällä suttaamalla ja paperin kulmiin laskelmia tehden. Neulon ja puran, neulon, neulon ja neulon. Välillä kehitysversioita syntyy useita, välillä ensimmäinen toimii riittävästi. Tuskinpa minä tästä tämän ammattimaisemmaksi kirjankaan myötä muutun, mutta jatkossa mietin tarkemmin, laittaisinko osan kirjanjälkeisistä ohjeista jakoon pientä korvausta vastaan sen sijaan, että jakaisin kaiken aina ja ikuisesti maksutta.

P.S. Yritin neuloa Tour-de-Sockin kakkos- ja kolmosetapin malleja, molempia Lanitium ex Machinan Basic Sockista värissä Alabaster. Ensin ohjeen mukaan, sitten muokkaillen, ja lopulta puolentusinaa yritystä purettuani heitin hanskat tiskiin. Lanka ansaitsi paremman kohtalon ja minä mukavamman neulekokemuksen. Niinpä nappasin pitsikuvion Patti Watersin Cynarea-sukkamallista ja istutin yhden ainokaisen pitsipaneelin muuten sileisiin sukkiin.


Siinäpä tiivistyy minun oma neulefilosofiani: sukansuun joustin on synkronoitu suhteessa pitsikuvioon (niin on muuten alkuperäisesäs mallissakin, aavistuksen toisin tosin), sukat ovat toistensa peilikvat, pitsikuvio kaventuu loogisesti pois ennen kärkikavennuksia ja muilta osin sukka on ihanan helppoa sileää neuletta, jonka ansiosta Alabaster-värjäyksen hyvin hienovarainen kauneus pääsee oikeuksiinsa. Tuossa pikavilkaisulla kaurapuurobeigessä värisävyssä häivähtävät luonnonvalossa aavistukset niin vihreää kuin vaaleanpunaistakin, ainakin minun silmissäni. Tähän nopeasti kehiteltyyn Cynarea-versioon olisi toki nauhakavennuskärki sopinut paremmin kuin sädekavennus, mutta tällä kertaa halusin viihdyttää itseäni nimenomaan sädekavennuksilla. Näiden sukkien myötä tuli taas pitkästä aika halu suunnitella myös yksivärisiä sukkamalleja - saa nähdä, koska seuraava sellainen näkee päivänvalonsa.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Paluu mukavuusalueelle

Olen antanut itselleni luvan neuloa juuri sitä, mitä huvittaa, vaikka se tarkoittaisi pelkkien sukkien neulomista. Olenkin joskus kutsunut lipastonlaatikkoon kasaantuvaa sukkamerta ongelmajätteeksi, jolle on aika ajoin löydettävä loppusijoituspaikka. Toistaiseksi halukkaita vastaanottajia on löytynyt, joten perustellusti olen voinut jatkaa maanista sukkien neulomista.

Ja koska jämälangat ovat ihan parasta, piti taas ihan huvikseen neuloa yhdet jämälankasukat.


Keskellä kesää viehätyin tästä kovasti jouluisesta värikombinaatiosta: tummanharmaasta Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Scorzonera, joulunpunaisesta Louhittaren Luolan Väinämöisestä värissä Christmas ja luonnonvalkoisesta iKKen Glitter Sockista värissä Ivory. En yleensä ole mikään kapeiden raitojen neulomisen ystävä, mutta nyt sain vision yhdistää raitasukkiin ristipistokirjasta bongaamani kukka-/hiutalekuvion. Tuli oikein mainiot tonttusukat, ja pitkästä aikaa raitojenkin neulominen oli ihan mukavaa. Vaan niinhän ne nämäkin sukat päätyivät lipastonlaatikkoon odottamaan loppusijoitusta, monien kaltaistensa joukkoon.