tiistai 25. syyskuuta 2018

Viimeiseen metriin

Sain päähäni neuloa lankavarastoni viimeiset ei-sukkalangat kertakaikkiaan loppuun. Ei niitä tässä vaiheessa enää paljon ollut: muutaman kauluriraidan verran korkattu keltainen iKKe Alpaca Sock värissä Midas sekä vajaa puolikas vyyhti harmaata ja kokonainen 50 g:n vyyhti vihreää Naturally Amuri -merino-opossumilankaa.


Ensin väänsin 2,75 mm puikoilla Surge-huivin. Alkuun raidoitin keltaista harmaalla, jonka kuvittelin loppuvan hyvinkin varhain, olihan sitä jäljellä vain 22 g. Vaan sitä pirulaista riitti ja riitti, muttei kuitenkaan koko huiviin. Niinpä päätin vaihtaa harmaan vihreään viimeisiin kahteen raitasektoriin.


Mitähän tästä nyt sanoisi. Semmoinen vähän vajaamittainen lirpakehan siitä tuli. Olisi ehkä pitänyt sittenkin ottaa isommat puikot, tai kenties soveltaa vielä pari raitasektoria lisää. En kuitenkaan jaksanut enää säätää vaan arvelin, että kyllä tämä jollekulle kelpaa. Joka tapauksessa itselläni on jo nyt liikaa huiveja, joten olisipa Surgesta tullut minkä kokoinen hyvänsä, tuskin olisin sitä itselläni pitänyt.

Seuraavaksi halusin kuluttaa harmaan kertakaikkiaan loppuun. Ravelrya selaillessani törmäsin U-Turn Hat -ohjeeseen, jonka päätin toteuttaa osittain raidallisena.


U-Turn neulotaan kokonaan tasona sivusta sivuun ja päälaen muoto syntyy säteittäisistä lisäyksistä toisella sekä vastaavista kavennuksista toisella puoliskolla. Minä aloitin keltaisella, mikä näkyy hatussa kahden nurjan kerroksen korkuisena raitana sivussa. Puikkokoko oli sama kuin huivissakin eli 2,75 mm.


Käsittämätöntä, miten pitkälle harmaa lanka riitti. Itse asiassa pelkäsin, että myssystä tulee kokonaan raidallinen, mikä ei ollut ensinkään tarkoitus. Vaan loppuihan se viimein, ja neuloin viimeisen raidan viimeiset 20 silmukkaa lähinnä sopivalla harmaalla sukkalangalla, ettei minun tarvinnut purkaa lähes kokonaista raitaa. Tällainen epäsymmetrinen väritys on paljon mielenkiintoisempi kuin tasaraitainen.

Harmaa loppui, mutta keltaista alpakkasukkalankaa jäi vielä. Luottavaisin mielin päätin tehdä siitä ja huivista jääneestä vihreästä merino-opossumista vielä yhden myssyn.


Vaihdoin vähän pienempiin puikkoihin (olisikohan ollut 2,25-milliset), loin 110 silmukkaa ja neuloin aina oikein -raidoitusta suljettuna neuleena, kunnes keltainen lanka loppui. Tässäkin myssyssä pelastin viimeisen raidan viimeiset silmukat penkomalla päättelylanganpääpurkista juuri ja juuri riittävän pätkän tätä samaista lankaa. Vihreällä merino-opossumilla jatkoin sileää isommilla puikoilla, kunnes kuvittelin lopun langan riittävän enää suunnittelemiini melko tiheisiin päälakikavennuksiin. Vaan kavennukset tehtyäni lankaa oli jäljellä vielä useampi metri, joten purin kavennukset ja neuloin vielä kolme lisäkerrosta korkeutta sekä kavennukset - eikä lankaa jäänyt jäljelle kuin sopiva häntä päättelyyn.

Mitä opimme tästä? Uusiseelantilainen Naturally Amuri on ihan käsittämättömän riittoisaa lankaa, mutta loppuihan sekin, kun riittävän sitkeästi neuloi. Minun ei kyllä kannata enää jatkossa näitä ei-sukkalankoja varastooni hankkia, sillä enhän minä näitäkään neuleita itselläni aio pitää, vaan niille on keksittävä muita käyttäjiä. Tulipahan tehtyä, ja nyt lankavarastossani on enää ohuita, käsinvärjättyjä sukkalankoja, joten alan olla aika lähellä sitä, mitä kutsuisin unelmieni lankavarastoksi.



maanantai 10. syyskuuta 2018

Ruskaa, rakkaudella

Ihanainen työkaverini kertoi haikailevansa ruskansävyisiä unisukkia. Pistin toiveen korvan taakse ja niinhän siinä kävi, että koukutuin neulomaan kaikki aiheeseen sopivat sukkalankajämät raitasukisi.


Eihän ihanista käsinvärjätyistä langoista voi tulla muuta kuin ihanat sukat. Sain kulutettua sukkiin kahdeksan eri jämää kokonaan ja kolme osittain - erittäin onnistunut projekti siinäkin mielessä siis. Tavoitteena oli kokoluokan 42 sukat, joten pistelin menemään 72 silmukalla ja 1,75-millisillä puikoilla varresta varpaisiin. Sukissa on suloisesti sekaisin Kraft Hand-Dyed BFL Sockia, Lanitium ex Machinan eri sukkalankoja (Glitter Sock, Basic Sock, Basic Merino Sock ja Bamboo Sock), Hopeasäikeen Basicia sekä Eluded Fibresin Super Merinoa. Ihan parasta oli, että sukat olivat paitsi sopivat, myös selvästi mieluisat myös saajalleen.

Ihanista langoista on ihana täsmäneuloa ihanalle ihmiselle sukat. Parasta suorastaan. Työkaveri olisi ollut valmis maksamaan sukistaan, mutta halusin antaa ne lahjaksi, sillä sukat ovat vain pieni ja vaatimaton kiitos kaikesta siitä tuesta, jonka olen kaikista mahtavista työkavereistani juuri tältä nimenomaiselta ihmiseltä saanut. Melkein kyllä tekisi mieli neuloa sukat ihan jokaiselle työkaverille, jos totta puhutaan...

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Tarina viimeisistä hahtuvalangoista

Saaga nimeltä Totaalityhjennys siis jatkuu, tällä kertaa hahtuvalankojen osalta. Olin nimittäin jo puolisentoista vuotta sitten ostanut kiekon Pirtin kehräämön liukuvärjättyä hahtuvalankaa neuloakseni kälyn perheelle lisää huovutettuja tumppuja. Kiekon suuruuden vuoksi päädyin säilyttämään sitä askartelukaapissa, erilllään muista langoista, joten se oli helppo unohtaa tai "unohtaa". Kunnes elokuun lopulla päätin ottaa työn alle kaikki hahtuvat, koko kiekon ja aikaisemmin jemmatut jämät.


Ensin neuloin 4 mm puikoilla ja 32 silmukalla aloittaen kuvan oikeanpuoleiset tumput melko rennolla otteella. Ilokseni huomasin, että pystyn neulomaan kiekon eri päistä (päältä ja sisältä) väritykseltään melkein identtiset lapaset. Peukaloihinkin sain värit liukumaan mukavasti.

Ensimmäisen parin jälkeen mittasin kulutuksen ja jäljelle jääneen hahtuvan ja totesin, että vähän tiukemmin neuloen ja vartta vähän lyhentäen saisin vielä toisetkin tumput. Ja niin sain, tällä kertaa "vastaväriset", mutta edelleen myös peukaloiden osalta kauniisti väriliukuvat - ja vielä jäi lankaa ylikin. Molemmat lapaset huovutin pesukoneessa pyykin mukana kevyehköllä 40 asteen ohjelmalla. Pienemmistä tumpuista tuli juuri täydellisen napakat itselleni, isommat on korvamerkitty kälylle.

Tumppujen jälkeen jäljellä oli tasan 50 g hahtuvajämiä:


Pientä keltaista ja vihreää jämää lukuunottamatta näistäkin hahtuvista olisi saanut kohtuullisen kivan väriliu'un. Olin kuitenkin luvannut kanssaneulojalle hänen projektiinsa sopivia hahtuvajämiä, joten hän sai valita mieleisensä ensin. Sveitsiin lähti kaikki vähänkään punertavat hahtuvat sekä vihreä ja keltainen, minulle jäivät ruskeat, harmaat ja vaaleat. Ja sehän passasi: neuloin niistä kulmasta aloittaen neliön aina oikein -neuleella ja tyrkkäsin valmiin neliön pyykin mukaan koneeseen huopumaan.


Vallan pätevä ja mökille sopiva pannunalunen siitä tulikin. Ja voi mikä ilo ja onnistuminen kokemus oli saada taas yksi lankalaatu kulutettua (ja pieneltä osin annettuakin) kokonaan pois! Tästä on jälleen kevyempi olo jatkaa kohti seuraavaa nollausosaprojektia.

lauantai 1. syyskuuta 2018

Tretoppvottene eli miten paksulangat neuloutuivat nolliin

Lankavaraston vajuttaminen kohti absoluuttista nollapistettä etenee omalla painollaan. Osaprojekteihin pilkkominen on ollut erinomainen motivaattori, sillä onnistumisen kokemuksia on tarjolla jokaisen välietapin myötä. Hiljattain sain neulottua viimeisetkin paksulangat viimeiseen metriin saakka, kun Riihivillan Aarnit muotoutuivat kahdeksi pariksi Tretoppvottene-lapasia.


Ensimmäisen parin (kuvassa oikealla) neuloin melkein ohjeen mukaan 3,5 mm puikoilla - mutta vain melkein. Joustimen oikeat silmukat on kierretty, ja kämmenselän pitsikuvion toteutin langankiertojen sijaan siten, että tein langankierron kohdalla kiertämättömän lisäyksen silmukoiden välisestä langasta. Näin lisäyksen tuottama reikä on pienempi ja neulos tiiviimpää.

Kun ensimmäinen lapaspari painoi 60 g ja jäljelle jäi 53 g lankaa, päätin neuloa toiset, vähän pienemmät lapaset kärjestä aloittaen. Neuloin aavistuksen napakammin ja puoli mallikertaa vähemmän, kämmenen puolellakin on pari silmukkaa vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa. Neuloin molemmat lapaset ensin ranteeseen saakka erikseen ja peukalotkin valmiiksi, ja lopuksi rannejoustimet yhtä aikaa, kunnes lankaa oli vain päättelykerroksen verran. Sain siis kulutettua langan loppuun varsin tarkasti, eikä minun tarvinnut turvautua hätäratkaisuihin.

Aarni oli puikkotuoreena aika karkean oloista käsiin, joten pesin lapaset vähän huovuttaenkin marseillesaippualla. Valitettavasti huovutus latisti kämmenselän mallineuletta, mutta vastaavasti lapasista tuli hieman pehmeämmät. Eihän niistä mitään merinonpehmeitä tullut, mutta jospa joku pystyisi näitäkin käyttämään, ainakin aluslapasten kanssa. Itselleni tuli olo, että vaikka Aarni on kivan rouheaa ja aidon oloista villalankaa, on se minulle liian karkeaa ja paksuakin. Hyvä kokemus siis tämäkin: tätä lankaa minun ei tarvitse jatkossa itselleni haikailla.

P.S. Virallisesti minulla oli näiden lapasten jälkeen vielä paksua lankaa, jos hahtuvalanka sellaiseksi lasketaan. Niistä hahtuvista sitten oma postauksensa myöhemmin, sillä nekin tuli neulottua samoilla paksulankalämmöillä.

lauantai 11. elokuuta 2018

Ajatuksia neulesuunnittelusta

Vuonna 2016 pohdin tässä ja tässä postauksessa omaa suunnittelijuuttani ja luovuutta. Viime vuoden loppupuolella Moreenin kustannuspäällikkö lähestyi minua sähköpostitse kysyen, olinko koskaan ajatellut julkaista neuleohjekirjaa ja jos olin, Moreeni olisi kiinnostunut kustantamaan moisen opuksen - ja niin jouduin jälleen samojen teemojen äärelle kuin mainitsemissani blogipostauksissa. Olin aina vannonut, etten taatusti tee neulekirjaa, monestakaan syystä. Ensinnäkin, kaikkihan niitä suoltavat. Toisekseen, eihän minulla ole mitään uutta annettavaa neulekirjaa ajatellen. Tai hetkinen, olisiko sittenkin?

Kaikkea on kokeiltava, paitsi kansantansseja ja isoäitiään, ja kun kerran kotoa tultiin hakemaan ja kustannussopimuksen ehdotkin saatiin niin kielioikeuksien kuin kuvausjärjestelyvastuiden osalta mieleiseeni kuosiin, allekirjoitin sopimuksen ajatellen, että ehkä minulla kuitenkin on jotakin annettavaa suomalaiselle sukkaohjegenrelle. Lopulta asioita, joilla perustelin itselleni kirjaprojektin mielekkyyden, kertyi useampia, ja ne toimivat tavallaan kirjan kantavana teemana, jos niihin osaa kiinnittää huomiota.

1. En ehkä luo mitään tajunnanräjäyttävää uutta ja ihmeellistä, mutta olen hyvä viilaamaan yksityiskohtia. Mallini saattavat olla yksinkertaisia, tylsiä ja jo moneen kertaan nähtyjä, mutta lähes kaikille rakenne- ja kuvioratkaisuille on peruste: mitään ei ole heitetty sekaan sattumanvaraisesti ja vähän sinne päin, eikä varsinkaan sen takia, että mallissa olisi ratkaisun vuoksi jotakin erikoista.

2. Pyrin nykyään sarjoittamaan sukkamalleihini useamman koon. Kirjan malleista yhdessä mallissa on vain kaksi kokoa, muista on vähintään kolme. Erityisesti kirjoneulemallien sarjoittaminen lisää työtä eksponentiaalisesti, sillä mikä tahansa kuvio ei taivu moneen kokoon, jos vaatimuksena on kuvion saumaton jatkuminen ja ns. halpojen ratkaisujen (esimerkiksi kaksivärisen pystyraidoituksen lisääminen sivuihin tai taakse) välttäminen.. Ja kun kirjahommiin on kerran ryhdytty, halpoja ratkaisuja en omissa malleissani hyväksy. Kun kuvioiden tulee olla mahdollisimman saumattomasti jatkuvia ja kaikenlaisten kohdistusten asianmukaisesti paikoillaan joka koossa, kuvaan astuvat niin erilaiset pienet tekniikkaniksit kuin monia ärsyttävät pienet silmukansiirto-operaatiot milloin missäkin kohtaa sukkaa. Se taas lisää haastetta ohjeenkirjoitukseen, mutta kun sen jaksaa tehdä, moni yksityiskohdista tarkka neuloja kiittää, kun suunnittelija on hänen puolestaan miettinyt ja ohjeistanut myös ne pienet yksityiskohdat.

3. Arvostan itse neulemalleissa muunneltavuutta. Sukissa erityisesti kantapään malli on monesti ratkaiseva tekijä sukan istuvuuden kannalta. Meillä ihmisillä nyt vain on hyvinkin erilaisia jalkojen anatomioita, joten mikään yksittäinen kantapäämalli ei istu kaikille täydellisesti. Toistaalta jokaiseen kantapäähän on kyllä löydettävissä hyvin istuva rakenne. Niinpä suunnitteluni on menossa siihen suuntaan, että pyrin tekemään omista malleistani yhä muunneltavampia, vielä mieluummin "mix and match" -periaatteella toimivia, eli siten, että eri malleihin on suunniteltu erilaisia ratkaisuja, joita voi soveltaa johonkin toiseen malliin niin halutessaan. Kaikkiin malleihin tämä periaate ei päde, mutta toivottavasti yhä useampaan kuitenkin.

4. Tavoitteenani on tehdä niin tarkat, virheettömät ja loogiset ohjeet, että neuloja voi halutessaan siirtyä autopilotille ja yksinkertaisesti tehdä niin kuin ohjeessa sanotaan itse sen kummemmin asiaa ajattelematta, ja saada juuri sellaiset sukat kuin ohjeen kuvassa on. Tämä tosin vaatii perustietoja neulomisen tekniikoista ja halua opetella itsenäisesti uutta, sillä mitään tekniikkakirjaa minä en tule tekemään.

5. Arvostan ja kunnioitan kaikkia ohjeillani neulovia niin, että haluan tarjota heille mahdollisimman laadukkaan ja miellyttävän neulekokemuksen ilman turhauttavia "mitähän tässä ihan oikeasti pitäisi tehdä" -kohtauksia. En ehkä aina siihen tavoitteeseen pääse, mutta sitkeästi ja nöyränä sitä tavoittelen. Nautin itse melko yksinkertaisten ja toistuvien kuvioiden neulomisesta, joiden mukana neulomiseen syntyy säännöllinen rytmi. Rytmiin voi joko upota keskittyen vain siihen tai sen mukana voi kellua niin, että ajatukset kulkevat jossakin muualla.

Mallien suunnittelu näillä periaatteilla ja omaan boheemiin suunnittelutapaani peilaten on ollut aikamoinen työmaa, ja olen jossain määrin joutunut laskemaan rimaa: aina ei voi tulla täydellistä eikä jokainen malli voi olla omastakaan mielestä upea ja mahtava. Mutta se hyvä puoli pakotetussa suunnittelussa on, että se yllättäen ruokkii luovuutta. Yhä edelleen olen kuitenkin se sama amatöörisuunnitelija, joka ei piirrä etukäteen luonnoksia, ei pidä fyysistä tai sähköistä luonnoskirjaa laskelmineen tai omista mitään muuta ammattimaisuuteen viittaavaa välinettä tai ohjelmaa kuin hiljattain hankkimani Stitch Mastery -kaavionteko-ohjelma, jolla toivon saavani kaaviot kustantajan toivomaan (vektori)tiedostomuotoon. Suunnittelen edelleen hyvin vapaamuotoisesti taulukkolaskentaohjelmasta printtaamalleni pieniruutuiselle paperille lyijykynällä suttaamalla ja paperin kulmiin laskelmia tehden. Neulon ja puran, neulon, neulon ja neulon. Välillä kehitysversioita syntyy useita, välillä ensimmäinen toimii riittävästi. Tuskinpa minä tästä tämän ammattimaisemmaksi kirjankaan myötä muutun, mutta jatkossa mietin tarkemmin, laittaisinko osan kirjanjälkeisistä ohjeista jakoon pientä korvausta vastaan sen sijaan, että jakaisin kaiken aina ja ikuisesti maksutta.

P.S. Yritin neuloa Tour-de-Sockin kakkos- ja kolmosetapin malleja, molempia Lanitium ex Machinan Basic Sockista värissä Alabaster. Ensin ohjeen mukaan, sitten muokkaillen, ja lopulta puolentusinaa yritystä purettuani heitin hanskat tiskiin. Lanka ansaitsi paremman kohtalon ja minä mukavamman neulekokemuksen. Niinpä nappasin pitsikuvion Patti Watersin Cynarea-sukkamallista ja istutin yhden ainokaisen pitsipaneelin muuten sileisiin sukkiin.


Siinäpä tiivistyy minun oma neulefilosofiani: sukansuun joustin on synkronoitu suhteessa pitsikuvioon (niin on muuten alkuperäisesäs mallissakin, aavistuksen toisin tosin), sukat ovat toistensa peilikvat, pitsikuvio kaventuu loogisesti pois ennen kärkikavennuksia ja muilta osin sukka on ihanan helppoa sileää neuletta, jonka ansiosta Alabaster-värjäyksen hyvin hienovarainen kauneus pääsee oikeuksiinsa. Tuossa pikavilkaisulla kaurapuurobeigessä värisävyssä häivähtävät luonnonvalossa aavistukset niin vihreää kuin vaaleanpunaistakin, ainakin minun silmissäni. Tähän nopeasti kehiteltyyn Cynarea-versioon olisi toki nauhakavennuskärki sopinut paremmin kuin sädekavennus, mutta tällä kertaa halusin viihdyttää itseäni nimenomaan sädekavennuksilla. Näiden sukkien myötä tuli taas pitkästä aika halu suunnitella myös yksivärisiä sukkamalleja - saa nähdä, koska seuraava sellainen näkee päivänvalonsa.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Paluu mukavuusalueelle

Olen antanut itselleni luvan neuloa juuri sitä, mitä huvittaa, vaikka se tarkoittaisi pelkkien sukkien neulomista. Olenkin joskus kutsunut lipastonlaatikkoon kasaantuvaa sukkamerta ongelmajätteeksi, jolle on aika ajoin löydettävä loppusijoituspaikka. Toistaiseksi halukkaita vastaanottajia on löytynyt, joten perustellusti olen voinut jatkaa maanista sukkien neulomista.

Ja koska jämälangat ovat ihan parasta, piti taas ihan huvikseen neuloa yhdet jämälankasukat.


Keskellä kesää viehätyin tästä kovasti jouluisesta värikombinaatiosta: tummanharmaasta Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Scorzonera, joulunpunaisesta Louhittaren Luolan Väinämöisestä värissä Christmas ja luonnonvalkoisesta iKKen Glitter Sockista värissä Ivory. En yleensä ole mikään kapeiden raitojen neulomisen ystävä, mutta nyt sain vision yhdistää raitasukkiin ristipistokirjasta bongaamani kukka-/hiutalekuvion. Tuli oikein mainiot tonttusukat, ja pitkästä aikaa raitojenkin neulominen oli ihan mukavaa. Vaan niinhän ne nämäkin sukat päätyivät lipastonlaatikkoon odottamaan loppusijoitusta, monien kaltaistensa joukkoon.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Projekti Nolla

Novita-nollauksen jälkeen oli hyvä asettaa seuraava välitavoite matkalla kohti lankavaraston absoluuttista nollapistettä: neuloa loppuun kaikki sellaiset langat, jotka eivät ole varsinaisia sukkalankoja. Ensimmäiseksi tämän osatavoitteen projektiksi valikoitui Leftie, koska tarvitsin jotakin tuttua ja suoraviivaista neulottavaa taannoisille Jyväskylän neulefestareille.


Tämä oli järjestyksessään kuudes (6. !!!) neulomani Leftie; edellisistä viidestä neljä on päätynyt käyttöön muille ja vain yhden olen pitänyt itse. Olen siitä hupsu, että huivivarastossani on monestakin mallista vähintään kaksi erilaista väriyhdistelmää, joten valikoin uusimpaan Leftieeni langat omaa käyttöä silmällä pitäen: vaaleanharmaa ihanuus on iKKen MCN:a värissä Minas Tirith ja mustanharmaa Eluded Fibresin Super Merinoa värissä Black on Black. Huivista tuli juuri niin ihana kuin ajattelinkin, joten se todellakin jää omaan käyttöön. Sitä ajatellen siivosin huivilaatikkoni, josta heitin yhden rikkinäisen huivin roskiin, yhden käyttämättä jääneen lahjoitin kanssaneulojalle ja yhden laitoin menemään Konttiin. Yksi huivi sisään, kolme ulos, näinhän sen pitääkin mennä.

Leftien jälkeen tein väli-inventaarion ei-sukkalangoista:


Siinä on kaksi vyyhtiä (yhteensä 115 g) Riihivillan Aarnia, kaksi 50 g:n vyyhtiä uusiseelantilaista merino-opossumisekoitetta, 100 g ystäväni (liian haalean alkuperäisvärin päälle) värjäämää 100 % BFL:a ja 100 g kullankeltaista iKKen alpakka/merino/nylon -sekoitetta. Näistä ensimmäisenä sain ideoita merino-opossumilankojen neulomiseksi.


Helteistä huolimatta harmaasta Amurista ja kullankeltaisesta Alpaca Sockista (värisävy Midas) syntyi Eifel Cowl. Amuri on yksisäikeistä, melko höttöistä lankaa, joten neuloin kaulurin rennosti, jopa varovaisesti 2,25 mm puikoilla. Lankoja kului ihan käsittämättömän vähän: Amuria 28 g ja Alpaca Sockia 5 g.


Kaulurista tuli mukavan niukkalinjainen, joten se mahtunee hyvin sellaisenkin ulkoilutakin kaveriksi, jossa on korkeampi kaulus.


On makukysymys, miten päin kaulurin asettelee: keltaiset vuorenhuiput eteen ja taakse vai sivuille. Aavistuksen laajempi kauluri voisi alaosastaan olla, että se leviäisi asettelematta hartioille, mutta vika on marginaalinen, jos käyttötarkoitus on nimenomaan korkeampikauluksisien takkien kanssa. Joka tapauksessa väriyhdistelmä on herkku ja itse tykkään talvella käyttää kalulureita, joten taidan kokeilla, josko tämä olisi käyttökelpoinen ihan minulle itselleni.

Ehdin jo tulostaa kirjoneulelapasohjeen vihreää Amuria ja Alpaca Sockia silmällä pitäen, mutta helteiden edelleen jatkuessa teki mieli palata takaisin sileiden sukkalankojen pariin. Sukkia on taas syntynyt melkein liukuhihnalta; milloinkahan sitä seuraavan kerran malttaa palata ei-sukkalankojen pariin...

P.S. Ostin neulefestareilta vain kolme vyyhtiä lankaa, kaikki sukkalankoja. Niinpä myös sukkalankojen määrä on laskemaan päin. Jossain vaiheessa myös niiden osalta voisi tehdä tarkemman väli-inventaarion, mutta näin heinäkuun lopulla karkea arvio jäljellä olevien sukkalankojen määrästä on jo alle 2,5 kg. Eihän se ole enää kuin reilut 30 paria sukkia... eli maanisellakin neulontatahdilla taitaa olla tekemätön paikka neuloa koko lankavarastoa nolliin tämän vuoden puitteissa. Ei ole kiire lankaostoksille, ei.


sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Nolla Novitaa!

Niinhän siinä kävi, että päättäväisyyksissäni puskin veljelle tarkoitetun tilkkupeiton valmiiksi nopeammin kuin oli alunperin tarkoituskaan.


Veljen lahjoittamia Novita 7 Veljestä Nostalgia -lankoja oli alunperin 1,5 kg, joista 600 g sinisävyistä, 600 g harmaasävyistä ja 300 g violetinpurppuraista. Sinisistä ja harmaista neuloin 20 cm x 20 cm kokoisia tilkkuja kulmasta kulmaan, yhteensä 36 kpl. Niistä tilkuista 35 päätyi kuvan peittoon, jossa tilkut on yhdistetty napakasti ommellen.


Peiton koko on siis noin 100 cm x 140 cm eli sellainen istuessa jalkojen päällä pidettävä vain. Purppuraisista neuloin ensin yhdet tossut, sukat ja nuken nutun, ja loput (kuten sinisten ja harmaiden pikkujämät) pusersin sekalaisiksi peittotilkuiksi hyväntekeväisyyteen. Kun vihdoin sain kaikki, ihan kaikki Seiskaveikat ja muutkin pesunkestävät paksulangat neulottua pois varastoistani, tuli uskomattoman kevyt olo: ihan kevyin perustein en enää paksuja markettilankoja neulo.

Moni pitää tällaista asennetta markettilankoihin kermapyllyilynä. Sitä se ehkä onkin, mutta sellaista mikä tahansa harrastuselämä on. Satunnaisesti pari kertaa talvessa hiihtävälle riittää Prismasta ostettu suksipaketti, enemmän harrastava käy välineensä urheilukaupan ketjuliikkeestä. Tosissaan harrastava puolestaan etsii erikoisliikkeen, ja ammattimaisesti hiihtävä hankkii yksilöllisesti kustomoidut kapulat. Minun neulomisharrastukseni on nykyisin siellä jossain erikoisliikkeen ja kustomoinnin välimaastossa. Se ei tarkoita sitä, etteikö paikkaansa olisi muillekin tavoille harrastaa, tai että hifistely olisi sen hienompaa kuin muukaan harrastaminen, mutta niin se taitaa olla, että paluuta entiseen ei ole.

Tästä on hyvä jatkaa kohti lankavaraston totaalinollaamista.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Se on täällä taas!

Nimittäin Tour-de-Sock -sukkakisa. Tänä vuonna ilmoittauduin mukaan rentoon Box of Yarn Lazy Päntsdrunk -joukkueeseen, joka ei asettanut minkäänlaisia tavoitteita. Vaan minäpä olinkin yhden suomen edustusjoukkueen (Speediest Speedy) jäsenen henkilökohtainen sparraaja, ja kun ensimmäinen etappi käynnistyi lauantai-iltapäivällä, loin minäkin silmukat Toivolan Vanhan Pihan pirtinpöydän ääressä, keskellä Jyväskylän Neulefestarien humua.

Olin varannut mukaan tasan yhden langan sillä ajatuksella, että harmaa semisolidi toimii aina. Ja niinhän se toimikin; mitäpä muuta voi odottaakaan Lanitium ex Machinan Basic Sockilta värissä Sterling, siltä maailmankaikkeuden luotettavimmalta keskiharmaalta.


Luottopuikoillani eli 1,75-millisillä Hiya Hiyan teräspyöröillä pistelin menemään Plan A -sukkamallia M-koon spekseillä, ja vaikken mitenkään erityisesti nopeusneulontaan pyrkinyt, vaan häröilin välissä milloin mitäkin, valmistuivat sukat vähän reilussa vuorokaudessa. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että etapin kaksi nopeinta (molemmat suomalaisia) neuloivat sukkaparinsa alle 10 tuntiin. Se minun sparrattavani lähti parin tunnin takamatkalta osallistuttuaan pahimoilleen etapin alkamisajankohdan kanssa päällekkäin olevalle värjäyskurssille, mutta siitä huolimatta hänkin oli valmis reilusti alle puolessa vuorokaudessa, etapin neljänneksi nopeimpana. Ilman antamaansa tasoitusta hän olisi todennäköisesti vienyt etappivoiton kirkkaasti nimiinsä. Hyvin siis sparrasin eli lähinnä pidin seuraa ja pidin huolta siitä, että tosissaan kisaaja piti välillä pieniä taukoja.

Ei siitä mihinkään pääse, että TdS on sukkakesän kohokohta. Ihanhan tässä innolla odottaa seuraavia etappeja, vaikka sukkia on tullut neulottua maanisesti koko vuoden alkupuoliskon. Se on nimittäin niin, että meikäläiseltä ilmestyy suomenkielinen sukkakirja vuoden kulutta. Vanhaa sanontaa soveltaakseni: mikään muu ei ole tärkeää kuin sukkien neulominen. M.O.T.

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Näin kulutan lankaa

Kaiken maanisen testineulomisen (siltä saralta ei siis vieläkään mitään julkisesti esiteltävää) lomassa sain päähäni haluta kuluttaa kaikki varastoni teollisesti värjätyt langat loppuun. Tuli neulottua sitä, mitä lähes aina ennenkin: sukkia ja vauvamyssyjä.


Punaisesta Novita Venlasta, valkoisesta Marks&Kattens Famesta ja tuntemattomasta (ehkä Zitron Trekking?) ruskea-punakirjavasta sukkalangasta syntyi tutulla kaavalla ihan mukiinmenevät sukat kokoluokkaa 38. Nämä tällaiset jämälankaprojektit ovat kyllä hyvä mahdollisuus testata, miten paperille piirretyt kirjoneulekuviot toimivat käytännössä; näiden sukkien myötä totesin, että tuo isompi kuvio on riittävän selkeä neulottavaksi myös hieman kirjavalle pohjalle.



Samaa kuviota piti tietysti testata erilaisella värityksellä. Kuvan sukissa Novitalta kokeiluun saatua tummanharmaata Venlaa, vihreä-ruskeakirjavaa Kirjopirkkaa sekä sama punainen ja valkoinen kuin ensimmäisissä sukissa. Näistä tuli astetta raikkaammat, jopa aika kivat sukat.



Punaista ja ruskea-punakirjavaa lankaa riitti vielä Norwegian Sweet Baby Capiin. Loput mustat (kahta eri värjäyserää, kuten kuvasta huomaa) ja harmaat Venlat sekä valkoisen Famen upotin varpaista varteen neulottuihin perussukkiin, jotka neuloin kaksi yhtä aikaa, jotta sain kunkin langan neulottua viimeiseen metriin ja sukista symmetriset. 



Norjalaisvauvamyssyjä on tullut muutenkin neulottua välipalatöinä jämistä, sillä osallistun tänä vuonna Ravelryn Lankalaatikon haasteeseen neuloa vauva-asusteita Vaaka ry:lle. Yläkuvan kolmikkoon on käytetty valkoista Novita Bambinoa, pinkkiä Lanitium ex Machina Basic Merino Sockia (värissä Heartache) ja uniikkivihreää iKKe BFL Sockia.



Norjalaismyssy on siitä kiva malli, että siihen on helppo kuluttaa jämälankoja niin, että väritys näyttää suunnitellulta. Ensin neuloin kokonaan raidallisen myssyn kirjavasta iKKe BFL Sockista (värissä Don't Dead Open Inside) ja vaaleanvihreästä Lanitium ex Machina Basic Sockista (värissä Key Lime Pie). Kun kirjavaa lankaa vielä jäi, käytin sen yhdessä valkoisen Bambinon kanssa raitamyssyyn, jossa päälakiosa on yksivärinen raitavärin loputtua. Silti lopputulos on harkitun näköinen.

Teollisesti värjätyt langat ovat käymässä varastossani varsin vähiin, ja myös jämälankalaatikkoon tuli hetkellisesti tilaa näiden neulomusten myötä. Nyt työn alla ovat veljeltäni yllättäen ja pyytämättä saadut Novitan 7 Veljestä Nostalgia -langat, joista yritän saada neulottua veljelleni tilkkupeiton. Lopuista veljeksistä syntyy sekalaisia peittotilkkuja, sillä neulojatoverini on lupautunut kokoamaan tilkkupeittoja vauvateholle pienten potilaiden vanhempien käyttöön. Horisontissa siintää siis paitsi nolla Novitaa, myös nolla teollisesti värjättyä lankaa. Nämä ovat tosin vain osatavoitteita kohti lopullista päämäärää eli sitä, että olen käyttänyt kaikki varastolankani loppuun ja voin aloittaa uuden lankavaraston suunnittelun ja ylläpidon täysin puhtaalta pöydältä. Vielä sinne on matkaa arviolta kolmisen kiloa, eli tänä vuonna en taida lankavarastoani nolliin saada, mutta jospa mahdollisimman pian ensi vuoden puolella kuitenkin...