keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Avaruuden ikkunat

Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallien esittelyy kaartuu viimeiseen neljännekseen. Tässä vaiheessa voinen paljastaa tuoneeni mallit blogiin käänteisessä suunnittelujärjestyksessä. Tämän postauksen Avaruuden ikkunat oli siis aikanaan viides malli, jonka suunnittelin kirjaa varten.

Mallin lähtökohtana oli Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Orientti. Olin ostanut kyseisen vyyhdin Snurresta hetken mielijohteesta, ihan vain värien vuoksi, vaikka jo ostohetkellä tiedostin, etten ole monivärilankojen suuri ystävä. Ei auttanut muuta kuin yrittää suunnitella malli, jossa kirjava lanka olisi edukseen eikä ainakaan häiritsisi mallineuleen erottumista. Valkoinen lanka näytti erottuvan selvimmin kirjavasta, ja arvelin jonkin graafisen kuvion sopivan tarkoitukseen paremmin kuin kiemuraisten kikkareiden. Ja niinhän siinä kävi, että kun piirtelin sopivasti laatikoita, päänsisäinen jukeboksini alkoi soittaa J. Karjalaisen Avaruuden ikkunaa.



Tässä mallineuleessa olisi ollut kohtuullisen haastavaa piilottaa kerroksen vaihtumiskohtaan syntyvä porras kunnolla, joten suunnittelin suosiolla sivuihin pystyraidat ja tein erilliset kaaviot jokaiseen kokoon. Pystyraitojen vuoksi tuntui perustellulta tehdä myös sukansuun joustin ja kärki pystyraidallisena yksivärisyyden sijaan.




Kun pystyraitalinjalle lähdettiin, sitä riitti sitten kantakiiloihin ja jalkapohjaankin. Jalkapohjaan olikin sitten pakko upottaa pieni pala pääkuviota, sillä olisihan se nyt ollut vähän tylsänsorttista pistellä menemään koko matka kantakäännöksen alusta kärkeen asti pelkkää pin stripeä. Ja kaikki sitten tietysti saada peilikuvaksi toiseen sukkaan.

Mielestäni onnistuin tavoitteessani kehitellä kirjavalle langalle sopiva malli, ja siinä samassa taisi tulla rastitettua jokunen "en ole koskaan ennen" kohta omalta suunnittelukokemuslistaltanikin. Ja nuo kuvat, taas kerran - täytyy ihailla ammattilaisten taitoa kerta toisensa jälkeen!

perjantai 30. elokuuta 2019

Ahdin valtakunta

Kantapäistä on muodostunut minulle todellinen missio - haluan kokeilla, miten kukin kantapäärakenne toteutetaan sekä varpaista että varresta aloitettaviin sukkiin. Ahdin valtakunta rakentuikin osittain kantapään ehdoilla. Toinen oleellinen tekijä olivat langat: Lanitium ex Machinan tumma turkoosi Black Wind ja helmenharmaa Perla soittelivat minussa merellisiä sointuja heti, kun asetin ne vierekkäin. Verkkoa siis, ja kalansaalista, ja ehkäpä jotakin vesikasvillisuuttakin.



Niin vain visioni toteutui jokseenkin ensiyrittämällä. Yksivärisestä kärjestä ja kantakäännöksestä tuli kirjoneuleen paksuista, kun ne neuloi ristiin vahvistaen. Kun päkiä kiemurakuvio ja varren kalakuvio ovat samalla silmukkamäärällä jaollisia, niiden paikkaa voi vaihtaa tai neuloa jomman kumman kuvion molempiin kohtiin. Muunneltavuus, sitä minä arvostan, ja uskon muidenkin niin tekevän.




En lakkaa ihastelemasta useimpia kirjan kuvia - tämäkin on yksi suosikeistani. Informatiivinen ja tunnelmaltaan jotenkin haikea, mutta kuitenkin vahva. Kuva, jota jää tuijottamaan pidemmäksikin aikaa.

Lankavalinnoilla ja ammattitaitoisella kuvalla on suuri merkitys sukkamallin houkuttelevuuden suhteen. Vai mitä sanotte tästä kuvasta ja väriversiosta:


Minä saattaisin sanoa jotta ristus, kaikenlaista! Neuloin itse kirjan M/L-koon mallisukkien lisäksi varmuuden vuoksi myös XL-koon harmaasta Novita Venlasta ja jostakin mustasta, olisikohan sekin ollut Venlaa? Samalla testasin, miltä näyttää tumma kuvio vaalealla pohjalla. Ihan käyttösukat noista tuli kuopukselleni, mutta aika mörvelöiltä sukat näyttävät tasoon aseteltuna ja ankeista väreistä toteutettuina. Minua ei ole geenilotossa muistettu kuvausinnostuksella eikä hyvällä kuvaussilmällä, joten olen äärimmäisen kiitollinen, että ammattilaiset hoitivat kirjani kuvaukset.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

Sukkajumalattaren kesä

Otsikossa on rutkasti sarkasmia.

Olen viime kuukausina keskittynyt esittelemään blogissani Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleja ja niiden taustoja. Minua muualla sosiaalisessa mediassa seuraavat saattavat jo tietää, mitä ajatuksia kirjan tekeminen ja julkaisu sekä sitä seuranneet viikot ja kuukaudet ovat minussa herättäneet. Ei niistä sen enempää kuin se, että suunnitteluinto on ollut kokonaan kadoksissa, ja olen viettänyt kesäni neuloen sukkia joko muiden suunnittelijoiden malleilla tai ihan vain autopilotilla jämälangoista. Tässä postauksessa olkoon kooste kesän neulomuksista; esittelemättä jääkööt vielä ne sukat, joista on ohje tulossa joskus ja jonnekin.


Tämän sukkaparin olen näköjään neulonut jo huhtikuussa vaaleanvihreästä Neuleunelmia-sukkalangasta (värisävy Kesäheinä) ja sammalenvihreästä iKKen Woolly Sockista (värisävy Ruth). Olin joskus hahmotellut ruutupaperille tuon pääkuvion ja päätin kokeilla, miltä se näyttää neulottuna. Kaveriksi piirtelin kuvioraidat alkuun ja loppuun sekä niitä mukailevan pohjakuvion. Ei vaikuuttanut, joten tämä malli jäi kokeiluasteelle.

Kokeilun piikkiin meni myös tämä malli:


Periaatteessa ihan kiva, mutta kovasti yksinkertainen malli, jossa testasin tuollaisen kalanruotokuvion käyttöä kasvihenkisesti. Tämä malli olisi kyllä ihan mahdollisuuksien rajoissa kirjoittaa ohjeeksi asti, mutta tästä seurasi samantyylinen kehitysversio, josta itse pidin enemmän ja josta aion joskus ohjeenkin kirjoittaa. Vaan voisihan tästäkin, samoilla lämmöillä? Kokeilupariin käytin tummanharmaata Regiaa ja ruohonvihreää Austermann Stepiä.

Kuten jo aiemmin mainitsin, tänä kesänä Tour-de-Sockia ei kisattu, vaan järjestäjäosapuoli emännöi yhteisneulontaa. Ensimmäisen etapin malleista valitsin työn alle Claire Ellenin Thorinin, ja haastoin itseni noudattamaan ohjetta, vaikka mieli olisi tehnyt muokata sitä vähän sieltä ja täältä.


Lanka on turkoosia Hjertegarn Sock 4:ää, jota neuloin nyt ensimmäistä kertaa. Ihan OK, mutta kylläpä nämä tasaväriset, teollisesti värjätyt langat ovat visuaalisesti aika tylsiä, kun on tottunut käsinvärjättyjen elävyyteen. Pitkästä aikaa neuloin ihan rehellisiä palmikoita, ja pienen alkukankeuden jälkeen se oli oikeastaan varsin mukavaa - voisihan tuota toistekin...

Toisella etapilla yhteisneulonnan aiheena oli vaihtoehtoinen rakenne. En innostunut ehdolla olleista malleista, vaan päätin neuloa Sybil R:n Tipsy Toe Socks -mallin vähän omiani soppaan heitellen.


Langaksi valikoitui viimeisimmän savolaisen neuleretriitin lankalotosta käteen jäänyt Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Camo, se kun oli ainoa kirjava tai raidoittuva lankani. Seurasin ohjetta lähinnä vinon varvasosion ajan, siinäkin tein kaikki lyhennetyt kerrokset varjosilmukoin. Sen jälkeen pistelin menemään ihan omasta päästäni.



Kantapää on taas kerran Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi/bumerangi, se kun on niin helppo ja kuitenkin istuva näihin varpaista aloitettaviin sukkiin. Joustimen sijaan neuloin sukansuun poikittain aina oikein -neuleena samaan tapaan kuin Tuhansien villasukkien maa -kirjan mallissa Varjoa ja Valoa.

Sittenpä oli vuorossa Anna Langen On the fence:


Tämän mallin osalta en voinut vastustaa kiusausta muokata kirjoneulekuviota hieman, jotta se on kaikin puolin jatkuvaa siksakkia. Lankoina käytin tummansinistä ja vaaleanharmaata Hjertegarnin Aloe Sockwoolia, ja loin 80 silmukkaa miesten sukkia ajatellen. Varressa vähentelin parissa erässä 72 silmukkaan. Oikein mainiot sukat kokoluokkaa 43, ja päätynevät aikanaan vanhapoikaveljelleni, joka on kova kuluttamaan villasukkia puhki.

Työkaverini kaipaili eskariin menevälle pojalleen ohuita, kutittamattomia villasukkia. Minä lupasin yrittää tehdä mittojen mukaan jonkinlaiset raitasukat jämälangoista.


Ensimmäiseen pariin sain kulutettua reilut puolentusinaa jämäpalleroa, ja äiti raportoi pojan sekä tykänneen sukistaan että nukkuneen ne jalassa nyt paljon tavallista paremmin. Mikä ihana palaute! Neuloin sukat normaalilla neuletiheydelläni ja 56 silmukalla niin, että terä on kantapää mukaan lukien noin 19 cm pitkä. Oikein sopusuhtaiset sukat tuli, ihan yllättäen, sillä en ole aikoihin neulonut lasten sukkia.



Koska nuoretmiehet todistetusti kasvavat kuin rikkaruohot (allekirjoittanut on jo jäänyt oman perheensä lyhyimmäksi seiskaluokkalaisen venähdettyä niin, että ohittaa pituudessa pian 4 vuotta vanhemman isoveljensäkin), päätin neuloa samaiselle eskarilaiselle toiset, vähän isommat sukat odottamaan sitä hetkeä, kun jalka on kasvanut ulos edellisistä sukista. Nämä sukat neuloin vihreistä jämälangoista (Austermann Step sukansuun joustimissa, raitoina ystäväni värjäämää tummanvihreää Vole's Nest Merino Sockia sekä Lanitium ex Machinan Merino Twist Sockia värissä Sapling) jokseenkin Tuhanisen villasukkien maa -kirjan Suunnaton tie -mallilla, ilman kirjoneuleosioita tosin. Silmukoita sukissa on 60 ja jalkaterässä pituutta ehkä sellaiset 20-21 cm.

Aina ei raitasukista tule varsinaisesti kaunista jälkeä.


Tummanharmaan Regian ja Camo-värisen Väinämöisen yhdistelmä näyttää lähinnä likaisilta sukilta, mutta en viitsinyt purkamaankaan ruveta, kun sen huomasin. Jospa nämäkin raitasukat jotakuta lämmittäisivät; kantapäähän neuloin taakse lisäyksiä ja käännös on neulottu leveänä tummanharmaalla. Rakenne on sama kuin esimerkiksi Rakkautesi jäljet -sukissa, joista muuten ei ole kirjassa sellaista kuvaa, jossa kantapään rakenne näkyisi selvästi. Niin kuin ei muuten tässäkään kuvassa, ohohups.

Jossain välissä neuloin jämälangoista taas yhdet Valuva taivas meets Arctic Dawn -hybridisukat, kun en muutakaan neulottavaa siihen hätään keksinyt.


Näihin sain kulumaan vaaleanvihreän Neuleunelmia-sukkalangan jämän lähes kokonaan, ja suurimman osan saman värjärin tummanruskeasta glittersukkalangan vyyhdinpuolikkaasta. Aika kiva yhdistelmä, vaikka tuo glitterlanka olikin karkeaa ja "kuolleeksi" värjättyä toisin kuin kivan pehmoinen vaaleanvihreä serkkunsa.

Olisikohan siinä kaikki tällä kertaa? Paitsi että pitkästä aikaa virkkasin!


Muutimme heinäkuun lopussa (meille) uuteen kotiin, ja sen kunniaksi halusin vihdoinkin ksylitolipastillit esille jotenkin kauniimmin kuin ennen. Meillähän on tuollainen Läkerol Dents -tukkupakkaus (2,5 kg ksylitolipastilleja) aina avoimena jossain keittiössä, että muistaisimme itse kukin ottaa ksylitolipastillin tai pari jokaisen ruokailun jälkeen. Muovirasia on ruma, ja olin ajatellut hankkia jonkin kauniimman tarjoilurasian. Sitten hoksasin, että voisin yrittää virkata myyntipakkaukselle jonkinlaisen päällyksen. Kun miehen jemmoista löytyi tarkoitukseen potentiaalisesti soveltuvaa puuvillanarua, kävin tuumasta toimeen. Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta tuli onnistuminen: virkkasin 4,5 mm koukulla rasian ympärille napakasti istuvan lieriön, jonka yläreunan huolittelin rapuvirkkauksella. Nyt rasia on paljon mukavamman näköinen, ja virkatun lieriön voi pujottaa aina uuteen rasiaan, kun entinen tyhjenee. Tuli hyvä mieli, kun ei tarvinnut ostaa mitään, vaan sen sijaan sain hyötykäytettyä yhden varastoissa viereksineen narupalleron näin helposti.




maanantai 12. elokuuta 2019

Kesä syksyyn vaihtuu

Jälkikasvu aloitti tänään uuden lukuvuoden, toinen seiskaluokkalaisena ja toinen lukion kakkosvuosikurssilaisena. Luonto tuntui myötäilevän tunnelmia: satoi, ja ilmassa oli aavistus lähestyvästä syksystä. Niinpä onkin sopiva hetki esitellä Tuhansien villasukkien maa -kirjan Kesä syksyyn vaihtuu -sukkamalli.



Kaikki lähti oikeastaan iKKen kirjavasta sukkalangasta värinimeltään Don't dead open inside. Se suorastaan uhkui maaruskaa, ja halusin kokeilla, taipuisiko se pohjaväriksi kirjoneuleelle. Taipuihan se, suorastaan ihastuttavasti. Maaruskan kaveriksi sopi mielestäni lehtikuvio, joka tosin välillä toi mieleen höyhenet, luultavasti värivalintani vuoksi - iKKen Glitter Sock värissä Ivory on hyvin hienostunut sävytetty luonnonvalkoinen, ja sen neuletuntuma on kimallelangaksi hämmästyttävän pehmeä, suorastaan pumpulinen. Päässäni soi PMMP:n Joutsenet, mutta aikani huurteisia lehtiä katseltuani se vaihtui J. Karjalaisen kappaleeseen Hän.




Oli tähän malliin muukin syy kuin pelkkä kirjava pohjavärilanka. Halusin tämänkin mallin kirjoneulekuviosta sellaisen, ettei kerroksen vaihtumiskohtaan jää pykälää. Sen ja kuviokohdistusten vuoksi ohje sisältää kaikenlaisia pikkukikkailuja silmukansiirtoineen; jos nyt suunnittelisin mallin ja kirjoittaisin ohjeen, tekisin sen hieman toisin, eli helpommin kaikkien kannalta. Tästä huomaa, että sunnittelija ei ole koskaan valmis, vaan aina oppii uutta oman toimintansa myötä, kun pohtii valintojaan ja miettii, voisiko jonkin asian tehdä sittenkin helpommin ja paremmin.

Joko sanoin, että rakastan tämänkin mallin kuvia? Kati Länsikylä ja Johanna Ylistö todellakin tiesivät, mitä tekivät.

maanantai 5. elokuuta 2019

Autioituu rannan talot

Tämä malli ja etenkin kirjassa oleva kuva on yksi omista TOP3-suosikeistani Tuhanisen villasukkien maa -kirjassa. Innoituksensa malli on saanut pohjalaisista taloista, eikä päänsisäinen jukeboksini pysty ajattelemaan pohjalaisuutta ilman assosiaatiota Lauri Tähkään.



Mitä tästä nyt voisi muuta sanoa, kun että kuva kertoo kaiken oleellisen sukkamallista ja sen tarinasta. Louhittaren Luolan Väinämöinen värissä Joulu oli kertakaikkisen täydellinen valinta pääväriksi, mutta tästä mallista on tehty hienoja versioita monissa muissakin väreissä.

Tämän kuvan takia kannatti tehdä koko kirja, vaikka vieläkin tuntuu, että koko prosessi oli siitä saatuun hyötyyn ja iloon nähden turhan kuormittava. Taidan sittenkin olla irto-ohjeiden julkaisun kannalla, ja vakavasti harkitsen siirtymistä takaisin maksuttomalle linjalle.

torstai 1. elokuuta 2019

Hidden Riches eli Tour-de-Sock 2019

Tänään on tämän vuoden Tour-de-Sock -KAL (eli yhteisneulonta, ei kisa) edennyt neljänteen etappiinsa. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että julkaisin koko KAL:n ainoan uuden mallin ohjeen, joka kantaa nimeä Hidden Riches. Ohje on toistaiseksi vain englanniksi, ja se on ladattavissa maksutta Ravelrysta elokuun 11. päivän loppuun saakka. Sen jälkeen saatan muuttaa ohjeen maksulliseksi.

Kaikki alkoi oikeastaan jo joskus viime kesänä, kun tuumailin, että voisin suunnitella jotakin itselleni vähän epätyypillistä kesän 2019 Tourille tarjottavaksi. Olin jo pitkään halunnut soveltaa Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit -kirjan tiettyä mallineuletta sukkiin, joten otin sen suunnittelun lähtökohdaksi.


Ensimmäisen kokeiluversion neuloin Lanitium ex Machinan Merino Bamboo Sockista. Mallineuleen luonteen vuoksi aloitin kärjestä ja leveän kantapääkäännöksen jälkeiset kiilakavennukset sijoitin varren takana kulkevan pitsineuleen sivuihin. Sukan edessä lisäsin viimeiseen mallikertaan kokeeksi helmiä.

Ensimmäinen versio ilman mitään keskikuviota näytti kovin orvolta ja keskeneräiseltä. Otin keltaisen Merino Bamboo Sockin ja lisäsin keskelle pientä palmikkoa sekä koko matkalle helmiä.


Paljon parempi! Vaan vieläkin jäi parantamisen varaa, sillä mallikertatoiston kerroslukumäärä ei ollut neljällä jaollinen takana kulkevan mallineuleen tapaan, joten etu- ja takakuviossa olevien lehdyköiden synkronointi samaan tahtiin kulkevaksi ei olisi onnistunut niin, että se olisi toiminut missä tahansa kokovariaatiossa.

Kolmas kerta toden sanoi, ainakin muistaakseni.


Kässäkerhon BFL Sock (värisävyssä Kevät) on hieman LeM:n Merino Bamboo Sockia ohuempaa, joten mallikertoja tarvitsi enemmän. Niinpä päätin suunnitella varren yläosaa varten monta erilaista lopetuskaaviota, jotka mahdollistavat varren pituuden säätämisen noin sentin tarkkuudella. Vihreisiin sukkiin käytin myös pienempiä, koon 8/0 siemenhelmiä, kun edellisessä kahdessa parissa olin käyttänyt 6/0-kokoa.

Niin monta kertaa olin muokannut mallia matkan varrella, että ohjeen ollessa jo suunnilleen kasassa halusin neuloa vielä yhden malliparin, tällä kertaa rakkaan ystäväni erityisesti tätä tarkoitusta varten värjäämästä Vole's Nest Merino Sockista värissä Linnea Borealis.


Tässsäkin malliparissa on pienet koon 8/0 tsekkiläiset siemenhelmet, joiden väri on hienostunut läpikuultava haraa. Malli toimii moitteetta myös ilman helmiä, mutta helmet antavat kyllä kivaa ryhtiä kuviolle.


Ohjeessa on kolme kokoa, mutta vain yhdet kaaviot sekä eteen että taakse; vain niiden välisten sileän neuleen osuuksien leveys vaihtelee koosta toiseen. Takaosan kuvio on synkronoitu kulkemaan samaa tahtia etuosan sivulehdyköiden kanssa ihan neulomisen helpottamiseksi.

Tämä malli on totisesti kaukana tyypillisestä tyylistäni, onhan tässä vähän kaikkea: pitsiä, palmikoita ja helmiä. Puolustuksekseni voin vain sanoa, että tämä tosiaan oli suunniteltu kilpaneulontaa ajatellen niin, että mallissa olisi kaikenlaista pientä puuhastelua ja toisaalta se olisi helppo tuomaroida selkeiden mallikertatoistojen vuoksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan neulojien reaktioita syrjähyppyyni herkemmän tyyli puolelle.





tiistai 23. heinäkuuta 2019

Silmitön talvi

Näin helteisenä heinäkuun päivänä on juuri oikea aika esitellä talven viimoistaan inspiraationsa saanut sukkamalli Silmitön talvi. Sen alkujuuret juontavat jämälankoihini, Louhittaren Luolan Väinämöinen Sportiin värissä Muste ja helmenharmaaseen Vuorelma Vetoon. Lankoja oli sen verran niukalti jäljellä, että tuumasin varpaista aloitettavan mallin olevan se kaikkein käytännöllisin.


Ihan alunperin olin vähän sitä mieltä, että tämä malli on liiankin yksikertainen kirjaa ajatellen, mutta testineulojani olivat tällä(kin) kertaa oikeassa ja minä väärässä, sillä Silmitön talvi on ollut yksi kirjan suosituimpia malleja. Ja mikä ettei, helppoa kirjoneuletta, johon jämälangat ovat omiaan, ja malli, jonka voi kääntää helposti neulottavaksi myös varresta aloittaen. Ja koska kantapään seudussa on vain yhtä väriä, myös sen mallia on helppo vaihtaa.

Kirjan kuvauksia varten päätin neuloa toisenkin parin Regian 6-säikeisistä sukkalangoista. Se pari päätyikin lopulta alkuperäisen sijaan kirjaan asti.



Tässä kuvassa on tavoitettu jotain hyvin olennaista. Siinä on juuri sitä talvista valoa ja jonkinlaista kaihoa. Ja harmaa, se ei petä koskaan.

Silmitön talvi pitäisi joskus neuloa fingeringistä. Sen voisi myös tehdä raidallisena versiona niin, että kantapään alue tulisikin samalla värillä kuin kärki ja sukansuu. Tai ehkä jokin kiva pieni pintaneule olisi paikallaan, sellainen, joka myötäilisi sahalaitaista värinvaihtumisrajaa. Mahdollisuuksia on loputtomasti, neulomisaikaa ei.

perjantai 12. heinäkuuta 2019

Valuva taivas

Valuva taivas on yksi niistä Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista, joita voin neuloa yhä uudelleen ja uudelleen erilaisina variaatioina. Jälleen kerran kaikki sai alkunsa aaltoilevasta kirjoneuleesta, jonka myötä sukansuun väri vaihtuu toiseen ja jälleen kärjessä takaisin. Oleellista oli jälleen kerran se, että kerroksen vaihtumiskohta on mahdollisimman huommamaton sekä kirjoneuleessa että sen muotoja toistavassa pintaneuleessa.

Ihan ensimmäisen parin neuloin valkoisesta ja hernekeitonvihreästä Novita Venlasta jo niin kauan aikaa sitten, että siitä parista otettu kuva on jäänyt edellisen tietokoneeni uumeniin (tai paremminkin jonnekin, johon mieheni on varmuuskopioinut tietokonevainaan tärkeimmät tiedostot). Sen sukkaparin sai ex-työkaverini osana työporukan kokoamaa läksiäislahjaa.

Ensimmäinen julkaisukelpoiseksi hyväksymäni sukkapari syntyi Lanitium ex Machinan Glitter Sockista värissä Ra (oranssi) ja Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Rust (ruosteenoranssi).



Rakastan tämän sukkaparin hehkuvia värejä, jotka olivat osasyynä siihen, että henkilökohtainen jukeboksini soitti korvieni välissä Neljää Ruusua "palava maa ja valuva taivas...". Kirjan pääkuvaksi valikoitui kuitenkin testineulojani upea pinkkivoittoinen sukkapari:



Kantapääksi neuloin Kanteletar-sukkamallistani tutun version, mikä jälkikäteen vähän harmitti, sillä kantapohjan alla olevan kantalapun kavennuslinja ei asetu loppuosastaan kauniisti suhteessa jalkapöydän päällä kulkevaan pintaneulekuvioon. Päätin kuitenkin sietää visuaalisen epäjatkuvuuden sen sijaan, että olisin lähtenyt neulomaan uusia mallisukkia; minulla ei enää ollut Kraftin Rustia jäljellä, ja lisälangan saatavuus oli epävarmaa. Mallin muokkaamisen sijaan neuloin toisenkin parin vaihtoehdoksi kuvauksia varten:


Tämä Lanitiumin langoista neulottu beige-harmaa pari ei koskaan päätynyt kirjaan asti, vaikka omasta mielestäni väriyhdistelmä on harmonisen kaunis. Hiekanruskea Alabaster on hienostunut, ja harmaan bambu-villasekoitesukkalangan hienostunut uniikkiväri suorastaan klassinen.

Kun viralliset, ohjeenmukaiset malliparit oli neulottu, saatoin neuloa samalla mallilla lisää kaikenlaisin muokkauksin, useimmiten korvaamalla pintamallineuleen sileällä ja vaihtamalla kantapäämallia.


iKKen vihreästä BFL Sockista (Plan 9 From Outer Space) ja petroolista Handun glittersukkalangasta neulotuissa sukissa on kantapäänä sama kuin kirjan Rakkautesi jäljet -mallissa. Nämä sukat menivät baby shower -lahjaksi työkaverilleni, jolle syntyi kevättalvella esikoinen.



Toisen työkaverin yllätin rakkaan ystäväni värjäämästä roosasta merinosukkalangasta (virallisesti Vole's Nest Merino Sock värissä Linnea Borealis) ja harmaasta Austermann Stepistä neulotuilla Valuva taivas -sukilla, joissa on kantapäänä mm. Arctic Dawn -mallista tuttu kiilallinen tiimalasi- tai bumerangikantapää.



Anoppini puolestaan saanee osana 80-vuotislahjaansa tämän harmaaskaalan sukkaparin, jossa kantapäänä on jälleen kerran minikiilallinen tiimalasi/bumerangi ja lankoina iKKen ihanuuksia, vaaleanharmaa BFL Sock värissä Mithril ja tummanharmaakirjava Woolly Sock värissä Dorian Gray.

Olen siis laskujeni mukaan neulonut tällä samalla kirjoneuleidealla ainakin 6 paria sukkia, mahdollisesti enemmänkin, sillä on hyvin mahdollista, että olen unohtanut dokumentoida jonkin parin. Eikä tuo anopin harmaa pari varmaankaan viimeiseksi jää, sen verran leppoisaa ja kiitollista neulottavaa tämä malli on.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Kaikki loputon kauneus

Tämän sukkamallin suunnitteluprosessissa ensimmäisenä oli kirjoneule. Se oli alunperin laajempi, mutta lopulta iso kirjoneulepinta oli liiankin koristeellisen oloinen, joten päädyin itselleni tuttuun ja turvalliseen ratkaisuun: kirjoneuleraitoihin niin varressa kuin terässäkin.



Kirjoneuleraidan kaareva reuna suorastaan huusi sitä myötäilevää pintaneulekuviota kaverikseen. Kantapää olisi voinut olla käytännössä mikä tahansa, tähän valikoitui minikiiloin avarrettu tiimalasikantapää - vai kutsutaankohan tällaista lyhennettyjen kerrosten kantapäätä, jossa on pari välikerrosta käännöksessa, itse asiassa englanniksi nimellä boomerang heel.

Kaikki loputon kauneus on osoittautunut yhdeksi suosituimmista Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista. Se toimii kauniisti ilman pintamallineulettakin, eikä kukaan kiellä jättämästä päkiän kirjoneulettakaan pois. Tai vaihtamasta kantapäämallia. Olen suureksi iloksi huomannut niin Instagramissa kuin Ravelryn omassa Tiina Kuu Knitwear -keskusteluryhmässäkin, että neulojat todella ovat lähteneet muokkaamaan malleista itselleen vielä mieleisempiä. Se on juuri sitä, mitä kirjallani olen hakenut: että mallini toimisivat lähtökohtana johonkin vielä parempaan.

Tämä malli on siinä mielessä itsellenikin erityinen, että kappale, johon nimi viittaa, on hyvin henkilökohtaisesti merkittävä. Se nimittäin oli se kappale, jonka soitin isälleni viimeiseksi hänen kuolinvuoteellaan. Rakkaus käsitöihin on nimenomaan isältäni peritty, ja syvällä sisimmässäni tunnen voimakkaasti sen, miten ylpeä hän olisi ollut minun kirjaprojektistani. Juuri tänä vuonna, kun isäni kuolemasta on kulunut yli 3 vuotta, olen ajatellut (ja kaivannutkin) häntä tavallista enemmän. Minulle isä oli järjen ääni, se pimeyden reunalla vakaana loistava valo, joka merkitsi jotakin hyvin järkähtämättömän juurevaa ja turvallista silloinkin, kun kaikkialla muualla tuntui olevan pelkkää sumua tai pimeyttä.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Koneeseen kadonnut

Joskus sukkamallin lähtökohdaksi riittää yksi sana, tällä kertaa se oli testineulojani toive mallista, jossa olisi hammasrattaita. Hahmottelin ensin yhden hammasrattaan, sitten useamman vierekkäin. Sen jälkeen tuli ketjuja, ja pään sisäinen jukeboksini alkoi soittaa Apulannan Koneeseen kadonnut -kappaletta. Oli ihan pakko piilottaa tuo nimi taittoreunan sisään. Kukaan ei tosi estä neulomasta tekstiä taittoreunan sijaan näkyvälle paikalle, kuten yksi testineulojistani teki (kannatta käydä kurkkaamassa Koneeseen kadonnut -mallin sivut Ravelrysta).




Pelkkä mallikuvio ja piiloviestin sisältävä taittoreunus ei riittänyt, jotain muutakin piti keksiä. Kokeilin, miltä näyttäisi kantalapussa se, että vahvistetun neuleen aikana neulomaton lanka kulkisikin työn oikealla puolella nurjan sijaan. Syntyi kaunista, kudotun kankaan oloista pintaa, juuri sopivan rouheaa tekstuuria aihepiiriä ajatellen. Periaatteessa neuloksen pitäisi joustaa ihan yhtä hyvin kuin perinteisen vahvistetunkin, mutta jostain syystä työn oikealla puolella kulkevat poikittaislangat tuntuvat vähentävän kantalapun joustavuutta verrattuna siihen, että ne kulkisivat nurjalla puolella.

Ei siinä vielä kaikki. Päätin haastaa itseni suunnittelemaan kantapään jälkeisen kavennuskiilan kuviollliseksi niin, että se erottuisi muusta kirjoneuleesta mahdollisimman vähän.




Onnistuin mielestäni varsin hyvin. Jokaiseen ohjeen kolmesta koosta on oma kiilakaavionsa, joita voi toki hyödyntää ristiin, mikäli muuttaa kantalapun korkeutta ja poimittavien silmukoiden määrää.




Jälleen kerran olen nöyrän kiitollinen kuvaaja Kati Länsikylän ja kuvausjärjestelijänä ja mallina toimineen Johanna Ylistön yhteistyöstä. Tämä viimeisin kuva on yksi omia suosikkejani, ja ylipäänsä Koneeseen kadonnut -mallin kuvausmiljöö kertoo samaa tarinaa sukkien kanssa.