maanantai 28. elokuuta 2017

Viidennen etapin kirous

Niinhän siinä kävi tänäkin vuonna, etten pystynyt enää pysymään ruodussa Tour-de-Sockin viidennellä etapilla: Heidi Nickin Accio-sukkamallissa oli kertakaikkiaan ihan liikaa minun silmääni häiritseviä asioita. Onneksi olen rennossa kalakukkoneulojien joukkueessa, jossa kukaan ei kasvata käpyä hanuriinsa, jos joku jättää leikin kesken tai päättää neuloa pisteittä jäävät Exhibition only -sukat. Ihan ensimmäisenä totesin, että malli tarvitsee lisää ryhtiä kierrettyjen silmukoiden muodossa. Toisekseen helmet vaikuttivat aivan turhilta ja väkisin jo muutenkin kovin ruuhkaiseen malliin väkisin ängätyiltä. Mutta mikä pahinta, palmikkokaavio ei ollut symmetrinen ja siinä oli joka koossa varrensuun sivuun jäävä omituinen, yhtäkkiä loppuva oikeiden silmukoiden pystyrivi. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä tiesin, että Heidi Nickin suosima strong heel -kantapäärakenne tuottaa sellaisenaan erityisen avaran kantapään, ja tässä mallissa jokaista kokoa varten oli tasan sama määrä kiilalisäyksiä. Ei muuta kuin testaamaan, auttaisiko kierretyillä oikeilla silmukoilla höystetty joustinneule kantapään istuvuuden parantamiseen.


Varren takaosaan tein kaikkein vähiten muutoksia, neuloin vain kaikki palmikoiden ja pystylinjojen oikeat silmukat kiertäen. Palmikkokuvion keskimmäiset palmikonkierrot tein luonnollisesti peilikuviksi toiseen sukkaan.


Sivuun värkkäsin sivusauman kierretyistä oikeista silmukoista. Vähän turhan myöhään huomasin, että etuosan palmikkokaavio koskettaa sivusaumaa leveimmässä kohdassa, mutta siinä vaiheessa en enää halunnut purkaa koko sukan alkua ja suunnitella asiaa vielä kerran uudelleen. Kantakiilat on neulottu 1 o takareunasta, 1 n -joustimena, ja tuo sivusauma reunustaa kiilaa jatkuen katkottomasti kantapään kavennusten jälkeen jalkapohjan sileän reunimmaiseksi silmukaksi.


Etuosan iso palmikkokaavio koki suurimmat muokkaukset. Jätin turhana pitämäni helmet kokonaan pois ja korjasin palmikot symmetriksiksi sekä keskiosastaan toiseen sukkaan peilikuviksi. Alkuperäisen mallin kärki oli omaan silmääni ruma, joten lähes koko kantapään jälkeinen palmikkokaavio on osittain uusiksi laitettu.

Ei tämä malli nyt vieläkään minun ehdottomiin suosikkeihini pääse - olen jonkin verran yksinkertaisemman tyylin kannattaja -, mutta varsin tyytyväinen olen muokkauksiini. Lankana käyttämäni vaalean siniharmaa Kässäkerho Pom Pomin BFL Sock osoittautui oikein mainioksi tuttavuudeksi, jota pitänee neuloa toistekin, onhan Pom Pom meidän paikallisten neulojien todellinen kässäolohuone. Näistä sukista tuli XS-koon (65 s) mukaan 1,75 mm puikoilla puolinapakasti neuloskellen toivottavasti työkaverini kokoluokan 35-36 jalkaan sopivat sukat. Virallista sijoitusta en sukilleni muokkausten vuoksi saanut, mutta inasen vajaan neljän vuorokauden kuluttua ohjeen julkaisusta valmistuneet sukkani raportoin siellä noin sadannen valmistuneen parin kantturoilla. Ei huono, sanoisin, nukuinhan yöni ihan normaalisti ja neljään vuorokauteen mahtui myös kaksi täyttä työpäivää sekä kaikenlaista muuta pientä puuhastelua.

Viimeisestä etapista odotellaan erityisen haastavaa. Olen varautunut siihenkin, että heitän pyyhkeen kehään - en aio tuhlata rakasta harrasteaikaani mihinkään sellaiseen, joka ei tyydytä ulkonäöllään tai tekemisprosessinsa kiehtovuudella. On niin paljon mukavampaa neuloa mukavaa, kiinnostavaa ja kaunista!

sunnuntai 20. elokuuta 2017

On Tour: neljäs etappi

Tour-de-Sockin neljännen kisakierroksen malli yllätti positiivisesti: Mosaic Marble Socks ei turhia kikkaile, vaan hyödyntää nostettuja silmukoita (jota myös mosaiikkineuleeksi kutsutaan) eleettömästi ja niin, ettei aivan samaa efektiä kirjoneuleella saisikaan. Minä tiesin heti, mitkä langat halusin käyttöön: Lystigin Merino Sockin upeassa mustin-roiskein-harmaassa värisävyssä November Rain sekä possunvaaleanpunaisen Roosa Nauha -sukkalangan. Aloitin 72 silmukan koon mukaan vakiopuikollani eli 1,75-millisellä Hiya Hiyan teräspyöröllä vain todetakseni, että tahkosin yllättäen edelleen tappotiukkaa:


Käteni on kokoluokkaa 7-7½ / M, eikä tuo kuvassa oleva varren alku yrittänytkään mahtua kantapääni yli. Päätin suosiolla purkaa koko kaksivärisen osuuden ja tietoisesti rentouttaa käsialaa. Onnistuin siinä, ja vaikka takkuilin helpon mallin kanssa ihan silkkaa huolimattomuuttani, sain lopulta valmista aikaiseksi reilut viisi vuorokautta ohjeen julkaisun jälkeen.


Sukat valmistuivat mökkiviikonlopun aikana, ja päätin ottaa siellä muutaman kuvan viimeistelemättömistä sukista. Nostettujen silmukoiden avulla toteutetut pallukat vetävät vaakaraidat hauskasti kaarelle - mutta ei liene viisasta näin julkisesti kertoa, mitä mielleyhtymiä kaarevat, vaaleanpunaiset vaakaraitaparit saattavat aiheuttaa.


Näissä sukissa on ihan tavallinen ranskalainen kantapää vahvistetulla kantalapulla ja kärkikavennukset muistuttavat vähän sädekavennuskärkeä. Oikein mainiot sukat siis, ja aivan sattumalta omaan jalkaani sopivat. Mutta vaikka Lystig oli aivan huikaisevan ihanaa neulottavaa ja se yhdessä hennon vaaleanpunaisen kanssa on varsin söpö yhdistelmä, en vieläkään tarvitse lisää villasukkia. Niinpä lipaston lahjaneulelaatikko saa taas lisää täytettä - ja minä rastin jo neljännen Tour-etapin suorittamisesta. Enää kaksi jäljellä; näinköhän tänäkin vuonna saan kaikki kuusi etappia suoritettua tavalla tai toisella, jonkinlaiset valmiit sukat aikaan saaden.




maanantai 14. elokuuta 2017

Lapashyrrä

Suomen kesä on juuri sopivaa aikaa neuloa kirjoneulelapasia paksuista langoista. Tai vaikka ei olisikaan, minä tein niin, sillä omaa lankavarastoani penkoessani minulle tuli pakottava tarve neuloa pois kaikki paksummat langat, joita olin heikkona hetkenäni tullut ostaneeksi juurikin lapasia varten. Mitäpä siinä sitten muuta kuin suunnittelemaan mallia, valmiita ohjeita peukalokiilallisille paksulankalapasille kun ei varsinaisesti riesaksi asti ole saatavilla.


Ensin syntyi petrooli-harmaa lapaspari petroolista ja vaaleanharmaasta Lauri-neulelangasta 3,5 ja 4,0 mm puikoilla. Muuten hyvä, mutta ranneresorista tuli ylipitkä, sillä olen niin tapoihini piintynyt sukanneuloja, että mikä tahansa joustinvarsi näyttää aina liian lyhyeltä. Olin vallan unohtanut, että lapanen ei ole sukka, joten ohohups. Sitä paitsi yhden kerroksen raidat joustinneuleessa näyttävät venyttyneenä sotkuiselta. Koko osoittautui sopivaksi pitkäsormiselle teinilleni, ja lankoja jäi melkein puolet jäljelle, joten päätin tehdä toiset lapaset vastavärein vähän lyhyemmällä rannekkeella.


Tällä kertaa ranneke on jo järkevämmän mittainen, mutta raidoituksen erehdyin tekemään toistamiseen pelkällä joustinneuleella - virhe. Sitä paitsi petrooli lanka loppui kuin loppuikin ensimmäisen peukalon alkukerroksilla. Päätin olla järkevä ja jatkaa jollakin toisella varastolangalla sen sijaan, että olisin metsästänyt lisää lankaa. Vähän hassuthan nuo eri väriset peukalot ovat, mutta omalta kannaltani parempi sekin kuin lisää paksulankoja varastoon neulottavaksi.

Mutta ihan alunperinhän minun piti neuloa teinille ne paksulankalapaset; ohuet ja puolipaksut kirjoneulelapaset hänellä jo ennestään onkin, samoin superpaksut aluslapasin. Kyllähän ysiluokkalainen tarvitsee ehdottomasti vielä neljännetkin kirjoneulelapaset! Petrooli-harmaissa oli hänen(kin) makuunsa turhan pitkä ranneke, eikä värityskään ollut paras mahdollinen. Vaan eipä hätää, jo viime vuoden lopulla olin ostanut TeeTeen Sallaa kahdessa eri harmaan sävyssä juuri teinin lapasia varten.


Salla osoittautui samasta juoksevuudesta (200 m / 100 g) huolimatta Lauria ohuemman oloiseksi, joten teinin lapasiin piti neuloa yksi 6 kerroksen mallikerta lisää pituutta ja peukalonkin kuviota piti hieman jatkaa. Rannejoustimen yhden kerroksen raidat neuloin tällä kertaa pelkillä oikeilla silmukoilla, ja venyttyneenäkin raidoitus näyttää siten siistimmältä. Samalla vaihdoin joustimessa värit päikseen, mikä näyttää omaan silmääni vielä paremmalta kuin vaaleavoittoinen joustin. Salla vaikuttaa kohtuullisen pehmoiselta langalta lapasiin, ja ehdotonta plussaa on sen konepestävyys. Lapasista tuli juuri sopivat teinille, joten nyt pitäisi hänen käsinevalikoimansa olla vallan kattava talvea ajatellen (sen sijaan sain jo tilauksen ohuemmasta piposta).

Olin ostanut varmuuden vuoksi kaksi kerää tummanharmaata Sallaa, joten päätin kokeilla, riittäisikö se yhdessä aikaisemmasta kirjoneulelapasparista jääneen valkoisen Lauri-jämän kanssa mallikertaa pienempiin lapasiin.


Riittihän se, ja lapasista tuli lyhyemmällä peukaloversiolla juuri sopivan kokoiset omaan töpösormiseen käteeni. Tässä kuvassa näkyy tuo rannejoustimen raidoitus: kun vaalea raita on neulottu kokonaan oikeilla silmukoilla, raita on siisti myös joustimen nurjien silmukoiden kohdalla.


Siinäpä se, koko kahdeksan lapasen lapashyrrä. Yhdet lapaset siis jäävät ysiluokkalaisellemme, molemmat petrooli-harmaat lähtenevät johonkin hyväntekeväisyyskeräykseen tai vaihtoehtoisesti kuopuksen harrastusseuran varainkeruuarpajaisiin. Valkea-harmaa pari minun tekisi mieleni pitää itselläni ihan vain koska se on niin sopiva ja muutenkin mieleinen - mutta minä en totisesti tarvitse uusia lapasia, kun entisiäkin on laatikko pullollaan. Ehkäpä luovun siitäkin hyväntekeväisyyden tai varainkeruun nimissä - kuopuksen harrasteseuran lisäksi hänen luokkaretkirahastonsa kaipaa alati täydennystä, joten poikkeuksellisesti saatan jopa myydä jokusen neuletuotokseni lahjoittaakseni rahat leirikoulurahastoon.

Sen verran tyytyväinen olen sinänsä yksinkertaiseen ja perinteisen oloiseen lapasmallikehitelmääni, että taidan kirjoittaa tästä joskus syksyn mittaan ihan ohjeenkin. Toivottavasti jossain välissä on siihen hommaan riittävästi aikaa ja energiaa toisin kuin nyt, kun tunnun kahlaavan vielä julkaisemattomien ohjetekeleiden suossa pääsemättä koskaan niiden kanssa kuiville eli julkaisuvaiheeseen asti.


torstai 10. elokuuta 2017

Death grip eli mitä tapahtui kolmosetapilla

Jotakin ennenkuulumatonta on tapahtunut: olen ryhtynyt tiukkapipoksi. Tai ehkä sittenkin tiukkasukaksi. Enkä kyllä ole varma, onko se aivan ennenkuulumatonta, mutta vallan harvinaista kuitenkin, ja syy on toistaiseksi jäänyt itselleni mysteeriksi. Neuloin nimittäin Tour-de-Sockin kolmosetapin Indecisions-sukat tavalliseen tapaani 1,75 mm puikoilla, ja vaikka pienemmässäkin koossa oli silmukoita 72, sain aikaan sukkaparin, joka ei omiin kokoluokan 37-38 jalkoihin mahdu. M-koon blokkereille ne änkesin, mutta eipä tuosta nyt edustuskuvaksi ole.


Lanka on taas kerran Lanitium ex Machinan Basic Sockia, tällä kertaa värissä Golden Barley, joka on kuvasta poiketen luonnossa jonkin verran vähemmän kultainen ja enemmän haalea rusehtavan oljenkeltainen, omasta mielestäni oikein kaunis kuitenkin. Tein sukkiin ohjetta leveämmän nirkkotaitereunan ja kahdesta kantalappuvaihtoehdosta sen palmikkoversion.


Lähikuvassa mallineule näkyy paremmin. Kuuden silmukan palmikot kuuden kerroksen välein kieltämättä vetävät sukkaa kasaan, mutta kyllä osasyynä pieneen kokoon on myös todellinen death grip: jostain kumman syystä kiristelin neulomisen kanssa oikein huolella. Aluksi koko homma tuntui tahmovan, enkä päässyt kunnon flow-tilaan, mutta jossain toisen sukan puolivälissä angsti helpotti. Siinä vaiheessa tosin piti pitää huolta, etten ala löysistelemään. Sukista taisikin tulla lopulta ainakin riittävän saman kokoiset - ja minä päädyin nopeussijalle 149. Kuntokäyräni on siis nousussa, sillä ensimmäisellä etapilla sijoitukseni oli 268.; kakkosetapilla olin suunnittelijana jäävi neulomaan kilpaa.

Niin, neuloinhan minä vielä kuudennet Kantelettaret ennen Tourin kolmosetapin alkua. Ihan vain koska entinen työkaveri sattui pyytämään ja minua sattui huvittamaan kokeilla, minkä näköiset saisin aikaiseksi mustasta, harmaasta ja valkoisesta Novita Venlasta.


Oikein mainiothan niistä tuli, eikä vielä tässä vaiheessa ollut ongelmaa tappotiukasta neuleotteesta. M-koon mukaan neuloin muuten, mutta kantapään tein S-koon silmukkamäärillä, mikä vaikutti oikein mainiolta kombinaatiolta saajan siroja 37:n jalkoja ajatellen. Enkä muuten vieläkään kyllästynyt malliin, vaan voisin ihan hyvin neuloa näitä erilaisilla väriyhdistelmillä ja eri kokoisina yhä vain.


perjantai 4. elokuuta 2017

Eväkkäät

Kiitos kaikille edellistä postaustani kommentoineille - tuskin minä osaan blogiani kokonaan hyljätä, mutta säännöllisyys on näemmä mennyttä elämää. Nytkin havahduin käsityöpöytääni raivatessa, että olen vallan unohtanut raportoida Tour-de-Sockin ensimmäisen etapin Fins-sukat, jotka vähän itsenikin yllätykseksi neuloin ihan täysin ohjeen mukaan. Kiirettä en pitänyt, joten päädyin omalla satunnaisneulonnallani sijalle 268.


Langaksi valikoitui juuri ennen Tourin alkua Lanitium ex Machinalta tilaamani Basic Merino Sock värissä Star Trek Into Darkness, puikkokoko oli minulle vakio 1,75 mm ja kooksi valitsin M:n eli 66 silmukan version. Kirjavassa langassa eviä muodostava mallikuvio ei juurikaan näy, mutta eipä se minua haittaa, sillä jollain kierolla tavalla pidän kovasti tuosta sikinsokinsekaisesta värjäyksestä. Tein terään puoli mallikertaa enemmän pituutta kuin mitä minimispeksit olisivat vaatineet, jotta sukista tulisi jotakuinkin aikuisten kokoa - ilmeisesti olen vanhemmiten ryhtynyt neulomaan aikaisempaa tiukempaa, sillä 60 silmukan kisaminimillä olisi minun käsissäni syntynyt lähinnä lasten sukat.


Näissä sukissahan on anatomialtaan jälkijättöinen kantapää, joka tosin tehtiin ilmeisesti ihan vaan huvikseen ennen vartta. Lupa olisi ollut tehdä pienet kiilat tuomaan kantapään seutuun lisää tilaa, mutta enhän minä sellaisia jaksanut ryhtyä säätämään. Niinpä omaan rintavaan jalkaani valmiit sukat ovat aivan liian tiukat kantapään diagonaalimitasta. En minä kyllä uusia villasukkia tarvitsekaan, joten alunperinkin ajattelin täyttää Tour-sukilla lipaston lahjaneulelaatikkoa.

Alunperin ajattelin purkaa lopuksi varrensuun hainevät, mutta en sitten viitsinyt, omalla tavallaan ihan veikeäthän ne ovat (etenkin, kun minun itseni ei tarvitse näitä sukkia käyttää). Yllättävän paljon malli söi lankaa, kulutukseksi olen merkinnyt 75 g; sekin kielinee tiukistuneesta neulekäsialasta, sillä ei sukkien koko ole juuri 38-39:a kummempi.

Ensi yönä alkaa Tourin kolmas etappi. Harkitsen vakavasti valvomista ainakin sen verran, että näen mallin. Jos se houkuttaa, voisi harrastaa pitkästä aikaa myös yöneulomista. Sitä ennen taidan kuitenkin neuloa järjestyksessään kuudennen Kanteletar-parin valmiiksi (hullu mikä hullu).


maanantai 31. heinäkuuta 2017

Suomi-sukkatrilogian päätös

Mahtaneeko kovinkaan moni enää lukea blogeja tällä neulepodcastien ja instailun luvattuna aikakautena; minullakin blogisyötteenlukijasovellukseni Feedly lakkasi toimimasta puhelimessani, joten blogien lueskelu on jäänyt vähemmälle. Minulle kirjoittaminen on luontevampaa kuin kuvaaminen, joten en ole tullut koskaan luoneeksi Instagram-tiliä, Mikäli blogini kuihtuu, jäänee osa käsitöistäni muistiin merkitsemättä, sillä en jaksa viedä jokaista pikkuprojektia Ravelryynkaan.

Mutta Suomi-sukkatrilogian päätös ansaitsee kyllä oman postauksensa. Kävi nimittäin niin, että kun olin viime vuonna julkaissut ensin Echoes from Karelia -sukkaohjeen ja suunnitellut sen perään Sydämeni laulu -mallin juhlavuoden sukkakisaan, Tour-de-Sockin järjestäjä otti minuun yhteyttä kysyen, haluaisinko suunnitella sukkaohjeen vuoden 2017 kisaan. Olin jo alustavasti hahmotellut sukkatrilogian päätösosaa, joten oli helppo vastata pyyntöön myöntävästi - mikäpä sen hienompaa kuin päättää perinnekokoelma julkaisemalla sen viimeinen osa Suomen 100-vuotisjuhlavuonna varsin suureksi kasvaneessa kansainvälisessä sukkien nopeusneulontakisassa.

Suunnittelin Kanteletar-mallin neljälle eri silmukkamäärälle, joten jokaisesta koosta piti neuloa mallipari. Kaikki sukat olen neulonut 1,75- ja 2,25-millisillä Hiya Hiyan teräspyöröpuikoilla.


Ensin syntyivät L-koon sukat 72 silmukalla Kraft Hand-Dyedin huikeista värjäyksistä, joista vihreä on uniikki Trial&Error, vaaleanharmaa Phantom ja harmaanmusta Black Mamba. Sukista tuli itselleni hieman liian isot, joten ne saivat rakastavan kodin sukat kuvanneen ystäväni jaloista.


Itselleni napakasti istuvat sukat sain 66 silmukalla, lankoina antiikkitammen värinen Lanitium ex Machinan Basic Sock värissä Artichoke, tummanharmaa Kraft Hand-Dyedin BFL Sock värissä Scorzonera ja valkoinen Regia.


Isoimman koon (78 s) neuloin keskiharmaasta Novita Venlasta, vaaleanharmaasta Phantom-Kraftista ja vihreästä vintage-Vivasta, yli neljännesvuosisadan vanhasta länsisaksalaisesta (!!!) sukkalangasta. Koko oli oikein passeli apelleni, joka arvosti erityisesti sukan anatomista kantapäärakennetta.


Pienimpään kokoon (60 s) testasin kirjavaa pääväriä, Lanitium ex Machinan Basic Sockia värissä Time Traveler. Musta on Kraftin Black Mambaa, valkoinen Regiaa ja kapeiden kirjoneuleraitojen vaaleanharmaa jotakin Handun kimallespesiaalia, jota sain joskus kanssaneulojalta jämän taannoiseen huiviprojektiini ja josta jäi sopiva jämänjämä näihin sukkiin. Omaan jalkaani en pienimpiä sukkia saanut mahtumaan, ja lahjoitinkin ne jo viime syksynä Hope ry:n villasukkakeräykseen.

Päätin neuloa oman kisaetappini aikana vielä yhdet Kantelettaret.


Palasin alkuun ja neuloin kuvan parin L-koossa suklaanruskeasta Lanitium ex Machinan Basic Sockista värissä Ursus Arctos, valkoisesta Fabelista ja vihreänkirjavasta Kirjo-Pirkasta. Aika herkut tuli, mutta päätynevät lahjalaatikkoon, sillä minullahan on jo nuo M-koon sukat itselläni.

Olen ihan naurettavan ylpeä tästä sukkamallista. Hioin sitä saadakseni kaiken täsmäämään; ei ole ihan pikku juttu sarjoittaa neljään eri kuudella silmukalla jaolliseen kokoon noin isoa kirjoneulekuviota kuin mitä varren lintukuvio on. Onnistuin siinä mielestäni varsin hyvin. Kantapää on ollut osalle kisaajista turhankin avara, mutta tämän mallin etu on se, että sukan edetessä voi yhdistellä eri kokoja, vaikkapa neuloa varren kirjoneuleet isoimman koon mukaan ja vähennellä silmukoita yksiväriseen osaan ja neuloa vaikkapa kaikkein pienimmän koon kantapää sinne väliin. Mikään mallissa ei myöskään estä neulomasta aivan toisenlaista kantapäätä, jos mallin oma kuppikantapää ei itselle sovi. Muunneltavuus onkin yksi Kantelettaren parhaita ominaisuuksia.

Vuosi on kulunut, kun aloin hahmotella Kanteletarta, enkä vieläkään muuttaisi mitään. Tästä minun voi olla vaikea pistää paremmaksi, mutta ei kai tarvitsekaan. Minä olen tähtihetkeni jo saanut!

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Viestejä hiljaiselosta

Neule- ja blogirintamalla on ollut viime viikkoina minun osaltani poikkeuksellisen hiljaista. Olenhan minä jotain välillä neuloskellut, ja kolme sukkaohjetta (vanhin tammikuulta, jumankekka!) odottaa sopivaa julkaisuaikaa - vaan se ei ole nyt eikä seuraavaan kahteen kuukauteen, sillä koko sukkia neulova maailma keskittyy tulevana lauantaina alkavaa Tour-de-Sock -kisaan. Pitänee julkaista jokin ohje kisanjälkeisestä sukkakrapulasta kärsiville, ja pari muuta vielä vähän myöhemmin.

Touria odotellessa päätin pusertaa loppuun jo kevättalvella Holst Garnin Coastista aloitetun Breathing Spacen, joka oli jäänyt ainakin pariksi kuukaudeksi vaiheeseen, jossa ensimmäinen hiha oli puolivälissä. Takkuinen oli senkin puseron loppusuora, sillä neulekäsialani vaihtelee sekä tietoisesti että tiedostamattani, ja ensimmäinen yritys jatkaa puolikasta hihaa johti vain purkamiseen turhan löysän käsialan vuoksi. Tahtia hidasti entisestään epäusko projektin onnistumisesta - mutta lopulta paidasta tuli odotuksia paljon parempi.


Niin, siinäpä se koivupöllin nokassa lepäilee viikattuna, päällään loppulangoista (melkein kahteen kertaan) neulottu kauluritötterö. Pitäisi saada kuvattua, mutta kukahan kuvaisi. Inhoan kuvattavana olemista ihan yhtä paljon kuin ennenkin, enkä ole jaksanut ruveta säätämään kolmijalan ja vitkalaukaisimen kanssa. Tätä menoa paita jää kuvaamatta ja käyttämättä vähintäänkin ensi vuoden savolaiseen retriittiin saakka. Mutta onpahan nyt neulottu jokavuotinen kiintiövaate, loppuvuodesta voinkin neuloa pelkkiä sukkia. Ja ehkä muutamat lapaset, pipon ja huivin.

Paidan ja kaulurin jälkeen iski paha neulejumi. Nolla keskeneräistä neuletta ja pari liian alkutekijöissään olevaa sukkamalli-ideaa eivät auttaneet asiaa. Epämääräisen levoton olo piti kuitenkin jotenkin saada taltutettua, joten päätin neuloa kaikki paksulankajämät ja muutaman ohuemmankin peittotilkuiksi.


Langat riittivät yhdeksään 20 cm x 20 cm -kokoiseen tilkkuun, jotka toimitan eteenpäin hyväntekeväisyyspeittoihin käytettäviksi. Voisin koota itsekin peiton, mutta puuttuvia 11 tilkkua saisi odotella luvattoman kauan, sen verran vähän enää neulon sellaisia lankoja, joiden jämät ohjautuisivat tilkkukäyttöön. Oma mieleni keventyi kummasti, kun sain mieltä vaivanneet epämääräiset langanloput kulutettua hyödyllisesti. Neulejumikin helpotti, ja tilkkujen jälkeen oli mukava tarttua unelmanpehmeisiin, käsinvärjättyihin lankoihin sekä valmiiseen huiviohjeeseen.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Tour-de-Sock tulee, oletko valmis?

On taas sukkahullujen neulojien paras vuodenaika, kun Tour-de-Sock -kisa lähestyy. Edellisinä vuosina ilmoittautuminen on ollut toukokuussa ja itse kisa on käyty kesä-heinäkuussa, mutta tänä vuonna järjestäjäosapuolen henkilökohtaisten aikataulujen vuoksi ilmoittautuminen on juuri käynnistynyt ja kestää juhannukselle. Itse kisa alkaa vasta heinäkuun puolivälissä.

Odottavan aika on pitkä, joten jo hyvän aikaa sitten lähestyin Tour-de-Sockin järjestäjää kysyen, haluaisiko hän tarjota kisaan osallistuville yllätysbonuksen ns. lämmittelyohjeen muodossa. Minulla nimittäin oli takataskussa sopivan helppo ja kolmeen kokoon sarjoitettu unisex-sukkamalli, jonka arvelin passaavan odotusajan puuhasteluksi myös niille, jotka eivät ole vielä niitä kaikennähneitä kehäraakkeja, joille mikään villasukkiin liittyvä inhimillinen (tai epäinhimillinenkään) ei ole vierasta.


Priha-sukkien ohje on ladattavissa Tour-de-Sockin nettisivulta heti, kun on maksanut osallistumismaksun ja saanut käyttäjätunnuksen sivustolle. Ohje on yksinoikeudella Tourille osallistuvien käytössä kisan loppuun eli jonnekin syyskuun puolivälin tietämille asti. Sen jälkeen ohje vapautuu yleiseen jakoon Ravelryssa.

Malli on samasta muotista kuin Echoes from Karelia ja Sydämeni laulu, eli sukat neulotaan varresta varpaisiin, niissä on helpot kirjoneuleraidat varressa ja päkiässä, kantapää on ranskalainen ja muutoinpa mennäänkin 3 o, 1 n -joustimella. Innoituksensa näiden sukkien kirjoneulekuviot ovat saaneet pohjoiskarjalaisen äitini peruja olevasta kapeasta raanusta, joka tosin nyttemmin on jo siirtynyt eteenpäin materian kiertokulkuun.

Oman malliparini (yllä) neuloin Lanitium ex Machinan Basic Sockista värissä Charcoal (ihana, ihana harmaa!) ja Kraft Hand-Dyedin BFL Sockista värissä Phantom (luottovaaleanharmaani). Parempaa kuvaa en ehtinyt sukista ottaa ennen kuin ne päätyivät silloisen (ja taas tulevan) työkaverini omistukseen.


Tällä kertaa minulla oli muutama testineuloja, joista yhdeltä sain tämän edustavan kuvan hänen neulomistaan sukista. Malli on mielestäni varsin unisex, ja sen vuoksi sarjoitin ohjeen kolmeen eri kokoon eli 64, 72 ja 80 silmukalle. Lisäksi tätä sukkamallia on helppo itsekin varioida monin eri tavoin vaikkapa neulesuuntaa, kantapäämallia tai yksiväristen osuuksien mallineuletta vaihtamalla.

Oma Tour-odotuksenikin sai näin ihan uuden kulman, kun seurailen, miten osallistujat löytävät ja ottavat vastaan Prihan. Toistaiseksi malli on saanut odotuksiani enemmän ihastelua ja muutamat ovat jo ehtineet tarttua puikkoihinkin. Tästä se kesän eeppisin neulehupi alkaa!

torstai 25. toukokuuta 2017

Aina ei pukkaa priimaa

Tässä taannoin töissä oli tulossa koko päivän mittainen, lähinnä luentoja käsittävä koulutuspäivä, ja sitä varten oli kehitettävä jotain yksinkertaista neulottavaa hereillä pysymisen takaamiseksi. Selailin taas kerran Suurta kinnaskirjaa ja nappasin sieltä mallineuleen, jonka arvelin sopivan miesten sukkiin. Mustaa ja harmaata Novita Venlaa, 1,75 mm luottopuikot ja 80 aloitussilmukkaa, siinäpä sopivat aloitusspeksit.

Niinhän siinä sitten kävi, että olin koulutuspäivänä päivystäjän työpari, potilaita putkahteli vastaanotolle tasaiseen tahtiin, enkä lopulta ehtinyt luennoille ja neuleen pariin lainkaan. Niinpä aloitettu helpponeule oli pakerrettava loppuun kotona.


Kyllä, tylsää oli ja pohjan kuviointikin on aika ruma. Punnersin kuitenkin sukkaparin loppuun pikkuhiljaa suomalaisella periksiantamattomuudella melkein pelkästään siksi, että saisin lipaston lahjoituslaatikkoon jotkin isommatkin sukat tarjolle. Lopullista kokoa en ole sen tarkemmin arvioinut, mutta eivätköhän nuo vähintään kokoluokan 42-43 jalkoihin mene.

Vaan se hyvä puoli näissä tylsäsukissa oli, että ponnistauduin taas pitkästä aikaa ruutupaperin ääreen pienimuotoisiin suunnittelupuuhiin. Sieltä se taas pitkästä aikaa pärähtää käyntiin, suunnittelumoottori; eri asia sitten, syntyykö pelkkää suttua ja sekundaa, vai päätyykö jokin aihio lopulta puikkojen kautta ohjeeksi asti.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Krysanteemi

Neulojienkin maailmassa muoti-ilmiöt tulevat ja menevät. Kaksivärinen patenttineule, jota englanninkielisen brioche-termin vuoksi tuttavallisesti briossiksikin kutsutaan, taisi jo mennä pois muodin terävimmältä huipulta, mutta milloinkas minä olisin muotivirtauksien mukaan mitään tehnytkään. Mikä sitten sai minut tarttumaan kaksiväriseen patenttiiin juuri nyt, vaikka itse tekniikka oli minulle jo entuudestaan tuttu? Jäljet sylttytehtaalle ovat lyhyet ja ne johtavat kirjastoon, josta lainasin hiljattain Vicki Twiggin kirjan Kääntöneuleet (kuva kustantajan eli Minervan sivulta röyhkeästi napattu):


Kirjassa esitellään uudeksi väitetty silmukkatyyppi, Twigg stitch, ja niistä muodostuva kaksivärinen ja kaksipuoleinen joustinneule. Olihan sitä pakko kokeilla ja ryhtyä analysoimaan, miten Twigg stitch oikeastaan eroaa kaksivärisestä patenttineuleesta. Hetki siinä meni, ja johtopäätökseni oli lopulta se, että Twigg stitch on vain yhdenlainen tapa tehdä kaksiväristä patenttia molemmilla väreillä yhtä aikaa. Itse tekniikan takia lankojen kireys on hieman erilainen kuin patenttineuleessa, joten myös väritasapaino on jossain määrin erilainen nurjien silmukoiden kohdalla. Lisäksi Twigg stitch -metodilla on mahdollista saada aikaan kavennuksia ja lisäyksiä, jotka toistuvat samanlaisina neuleen molemmin puolin, eri väreillä vain. Erinomaisen houkutteleva tekniikka siis, joten päätin kokeilla Twigg stitch -metodia johonkin pieneen kaksiväriseen patenttimalliin. Malliksi valikoitui Soile Pyhänniskan eli Neulovan nartun Krysanteemi-kämmekkäät.

Kokeilin saman tien luoda silmukat Twiggin kirjassa esitellyllä italialaisella aloituksella, jossa virkataan ensin apulangalla ketjusilmukkaketju ja sen avulla luodaan silmukat kahdella värillä tietyllä tavalla lankoja kieputellen. Apulangan purkamisen jälkeen luontireuna jää joustavaksi ja joustin ikään kuin jatkuu reunan yli nurjalle puolelle. Kätevää kerrassaan. Vaan siihen se kätevyys sitten jäikin. Sinänsä Twigg stitchin metodilla neulominen kävi kätevästi kirjoneuleisiin tottuneelta, mutta voi tuska miten neulos alkoikaan kiertyä spiraalille! Kävin kurkkaamassa Twiggin Ravelry-ryhmää ja totesin, että joku muu oli tehnyt saman huomion. Purkuun siis, ja Krysanteemit työn alle ihan rehellisellä kaksivärisellä patenttineuleella. No, luontikerroksen tein edelleen kuten yllä kuvasin, ja vielä ensimmäisen varsinaisen pyöröneulekerroksenkin Twiggin tyyliin, mutta sitten siirryin patenttiin.


Kuvan kämmekäsparin neuloin rennosti 1,75 mm puikoilla, lankoina käytin okrankeltaista Malabrigo Sockin sekä hiilenharmaata Lanitium ex Machinan Basic Sockin jämää; kulutusta en tullut mitanneeksi sen tarkemmin, mutta vajaan 30 gramman Malabrigo-jämästä jäi vielä reilu nöttönen jäljelle. Sen verran sooloilin vielä alussa, että neuloin yhteensä viisi kerrosta kaksiväristä patenttia / Twigg stitchiä, ennen kuin aloitin varsinaisen kuvion. Päättelykerroksen jouduin tekemään arviolta neljästi, ennen kuin se oli riittävän löysä (tiukka se on vieläkin), ja siitä viisastuneena jätin peukaloon pari ylimääräistä silmukkaa ja päättelin sen silmukat vähän eri tavalla kuin ohjeessa.

Ei kerrota kenellekään, että toiseen kämmekkääseen jäi nurjalle puolelle pari virhettä. Huomasin ne vasta lankoja päätellessäni, muuten olisin luultavasti purkanut virheisiin saakka ja neulonut uudelleen. Vaan hullu ei huomaa, ja viisas ei virka - ja nyt se on todistettu, etten taida olla järin viisas. Jospa siitä huolimatta kauniit patenttikämmekkäät löytäisivät käyttäjän, sillä itsehän en tämän sortin kädenlämmittimiä enää käytä, kun nykyinen työni ei vaadi pitkiä istuntoja näppäimistön äärellä.

Sen verran tuo Twigg stitch jäi kutkuttelemaan, että täytynee joskus palata uudelleen jonkin kaksivärisen patenttineuleohjeen pariin ja vääntää se Twiggin tyyliin. Tai voisihan sitä suunnitella jotain omaakin, vaikkapa kirjan kannessa olevan huivin kaksivärikuvioinnin tyylistä kääntönreunusta sukkiin?