Oi Ihana Toukokuu

Toukokuu on ollut aina lempikuukauteni. Haaveilin joskus meneväni naimisiin toukokuussa. Toivoin saavani toukovauvan. Vaan aina elämä ei mene niin kuin toivoo ja haaveilee: hääpäivämme on helmikuussa, lapsemme ovat syntyneet elo- ja lokakuussa. Mutta toukokuu, se on silti vuoden parasta aikaa. Toukokuu on täynnä lupauksia uudesta elämästä, valosta ja ilosta. Toukokuussa sydämeni on pakahtua siitä onnesta, että olen selvinnyt taas kerran pitkästä pimeästä vuodenajasta.

Niinpä annoin uusimmalle sukkamallilleni nimeksi Oi Ihana Toukokuu, vaikka itse sukat neuloin jo huhtikuun alkupuolella.

Alkunsa sukat saivat Suuren sukkahaasteen huhtikuun haasteesta, jossa tarkoituksena oli käyttää sukkiin kenen tahansa suomalaisen käsin värjäämää lankaa. Olin juuri sopivasti voittanut arvonnassa virtuaalikanssaneulojan juuri minua ajatellen huikean keväänvihreäksi värjäämää Novita Nallea, ja lanka saapui minulle saatesanoin "uutta sukkamallia odotellessa". En voinut vastustaa kiusausta tarttua haasteisiin.

Vihreä väri suorastaan vaati jotakin luontoaiheista mallineuletta. Selailin käsityölehtiäni, ja lopulta törmäsin jossain 90-luvun Novitassa paitaan, jossa oli kiinnostavan oloinen pintaneule. Kuva ei tosin ollut erityisen tarkka ja informatiivinen, mutta päätin kokeilla, miltä neulepinta näyttäisi luonnossa.

Alku ei luvannut ihmeempiä, mutta sukan varren edetessä ajatus kehittyi ja neuloin ensimmäisen sukan terään lehdykät kiilana. Varsi vain näytti vieläkin vähän tökeröltä, kunnes älysin, että kiila voisi aivan hyvin alkaa jo varresta. Niinpä neuloin toisen sukan varteen sileän kiilan - ja malli heräsi eloon. Ensimmäinen sukka meni purkuun, jotta sain toiselle sukalle identtisen parin.

Toukokuun sukissa malli kohtasi langan. Lopputuloksesta ei uskoisi, että kyse on ihan tavallisista perussukista, joissa on lähinnä sileää ja joustinneuletta, välissä muutama yksittäinen pitsineulekerros. Ihanainen luottotestaajani sekä testineuloi mallin ennen varsinaista ohjeen kirjoittamista että otti kaikki nämä kauniit kuvat.

Ei kerrota kenellekään, että minä neuloin nämä sukat 2 mm puikolla ohjeen 3 mm:n sijaan. Minä nyt vain olen aivan armoton löysäilijä sanan kaikissa merkityksissä. Eikä ehkä kerrota sitäkään, että retriitissä tämä sukkamalli sai lempinimekseen Ihan Paskat Sukat (laittaisin tähän virnistävän hymiön, ellen olisi tehnyt melkein periaatteellista päätöstä olla viljelemättä hymiöitä blogiteksteissäni).

P.S. Maksuton ohje on ladattavissa Ravelrysta. Voi sen toki pyytää minulta suoraankin sähköpostiin, mikäli ei tunne vetoa maailman toimivimpaan käsityötietokantaan ja -virtuaaliyhteisöön.

Miljoona ruusua

Tai no ainakin kolme. Tällä kertaa.

Sain toimeksiannon neuloa kolme punaista tiskirättiä. Toimeksiantajan (ja minun itseni) onneksi olin haalinut kirpputorilta kolme kerää The Cotton Gardenin Bella -puuvillalankaa juuri tiskirättitarkoituksiin. Onnekseni toimeksiantaja halusi tiskirättinsä juuri sillä mallilla, jonka neulomisesta pidän yhä edelleen todella paljon.

Mallin alkuperäisversio on The Windmill Dishcloth, jota olen aikojen saatossa muokannut itselleni mieleisemmäksi. Tässä versiossa on jo aikaisemmilta esittelykerroilta tutuiksi käyneiden muokkausten (ripustuslenkki, ulkoreunan aina oikein -neule) lisäksi yksi uusi muutos: saumattomuus. Siihen tarvittiin vain väliaikainen aloitus ja lopuksi silmukoiminen, johon olen kehittänyt nopean ja helposti muistettavan tekniikan.

Alkuperäismalliin tekemieni muutosten myötä olen pohtinut myös tekijänoikeusasioita. Missä vaiheessa muutoksia on jo niin paljon, että voin ajatella mallin olevan jos ei nyt aivan oma niin ainakin selvästi alkuperäisestä poikkeava? Mikä määrä muutoksia on riittävä, jotta nimellisen maksun ottaminen tekeleistään lakkaisi olemasta vastoin hyviä tapoja ja käsityöläisetiikkaa?

Oli miten oli, kolmesta punaisesta rätistä syntyi kaunis ruusukimppu, joka omalta osaltaan vie eteenpäin kauniiden, kestävien ja pestävien tiskirättien ilosanomaa. Ja taas kerran jollekulle toiselle tarpeettomaksi käynyt lanka päätyy käsieni kautta valmiina käyttötavarana kolmannelle osapuolelle.

P.S. Uskoiko joku hetken verran, että tiskirätit jäivät kolmeen punaiseen?

Samaan syssyyn valmistui nimittäin kolme rättiä Novita Linneasta, jossa on 60 % puuvillaa ja 40 % pellavaa. Väri on todellisuudessa kaunis oliivinvihreä, ei tuollainen harmaanrusehtava kuin kuvassa; motivaationi oikean värin vangitsemiseen oli aikalailla tiessään.

Miten minusta tuntuu, etteivät rättisulkeiset vielä päättyneet...?

Senta(mental)

Lyhennetyt kerrokset ovat saaneet kilpailijan rinnalleen: kirjoneulesukat. Olen koukussa. Tai ehkä paremminkin puikoissa, vieläpä melko ohuissa sellaisissa. Tällä kertaa yritykseni kuluttaa jo kaksiin kirjoneulesukkiin käytetty ruskearaidallinen Austermann Step tuotti tulokseksi parin Senta-sukkia.

Niistä tuli aika ihanat, pakko myöntää. Tein malliin useita muutoksia: Neuloin sukansuun joustimen ja kärjen 1,5 mm puikolla, kirjoneuleosuudet ja vahvistetun ranskalaisen kantapään 2 mm puikolla. En lisännyt silmukoita joustimen jälkeen, ja tein alkuperäistä yhden mallikerran pidemmän varren. Jalkapohjassa vaihdoin värien paikkaa ja tein kiilakavennukset sukan sivulle, kun alkuperäisessä mallissa kavennukset olisivat tulleet enemmän jalkapohjan puolelle.

Tätä mallia varten opiskelin oikein tosissani lankadominanssiteoriaa suhteessa omaan neulomistyyliini, sillä halusin vaalealla langalla neulottavian kiemuroiden erottuvan selvästi taustaväristä.

Nämä sukat minä pidän itse. Vihdoinkin.

Oliivinoksa

Olen neulonut lopultakin aika vähän isoja huiveja, ehkä siitä syystä, että itse en osaa reilun kokoisia hartiahuiveja käyttää. Niinpä ajattelin kerrankin neuloa oikein ison huivin, kun kerran varastoissani viereksi joskus viime vuoden alkupuolella SPR:n Kontista ostamani tummanruskea mysteerivillalanka, jota oli peräti 180 gramman vyyhdillinen. Malliksi valikoitui Olive Branch, jonka kokoa on helppo säätää mielin määrin.

Lanka oli ohuehkoa, kuvittelisin juoksevuuden olleen jotakuinkin 600 m / 100 g luokkaa, joten neuloin huivin 3 mm puikolla.  Huivista tuli niin iso, että se oli pakko pingottaa yön yli olohuoneen mattoon, muuta riittävän isoa pingotusalustaa en keksinyt. En myöskään halunnut tätä varten hankkia erikseen esimerkiksi Bilteman ruutuhyppelymattoja, sillä minua vaivaa taas kerran materia-ahdistus.

Alkuperäisessä mallissa sisempi pitsiosio on pienempi suhteessa ulompaan, mutta itse pidän enemmän huiveista, joissa on selkeästi kapeampi ulkoreunan pitsiosuus. Tästä syystä (sekä saadakseni huivista riittävän ison) toistin ensimmäistä kaaviota kolmen kerran sijaan viidesti ja kakkoskaaviota kerran ennen reunaa. Sainkin aikaan omaa silmääni miellyttävän, tasapainoisen kokonaisuuden.

Lankaa olisi riittänyt isompaankin huiviin, sillä lopulta valmis huivi painoi 125 g. Vaan eiköhän tässäkin ole jo huivia kerrakseen; varsinaisen kääriytymishuivin voisi neuloa vähän paksummasta langasta. Vielä toistaiseksi on auki, mihin huivi lopulta päätyy, mutta eiköhän sille käyttäjä aikanaan löydy.

Koukussa kirjoneuleeseen

Vaarin teryleenikalsarit -sukista kytemään jäänyt kirjoneuleinnostus pakotti uudelleen Eeva Haaviston kirjan äärelle. Halusin kokeilla, toimisiko ruskearaidallinen Austermann Step paremmin mustan Tico Ticon ja jonkin ensimmäistä kokeilua hieman graafisemman kirjoneulemallin kanssa. Mallineuleeksi valikoitui Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta numero 28: Jalasjärvi.

Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena aloitin sukat 1,5 mm puikolla ja 72 silmukalla varresta. Kirjoneuleeseen vaihdoin 2 mm puikon, jolla neuloin myös vahvistetun ranskalaisen kantapään. Takaisin puolitoistamilliseen vaihdoin kärkikavennuksien alkaessa.

Sukista tuli napakat, juuri ja juuri kantapään yli kiskaistavat - ne siis todellakin istuvat kuin sukat. Tällä kertaa Stepin raidat osuivat kohdakkain, mikä ei tosin ollut alunperin tavoitteena, mutta oli lopulta saavutettavissa muutaman yksittäisen metrin säätämisellä. En ole ihan varma, onko kuvio todella hieno vai kerrassaan kammottava, mutta ainakin värit natsaavat. Ja mikä tärkeintä, jalkatuntuma sukissa on erinomainen. Eiväthän nämäkään sukat itselle jääneet vaan vaihdoin ne (muistaakseni) lankaan savolaisessa neuleretriitissä; täydellisten kirjoneulesukkien metsästys siis jatkuu edelleen.

Vaan Stepiä jäi yhä 30 g - eikö se koskaan lopu...?

Meet The Pää

Vihdoinkin minulla on mallipää pipojen ja kaulureiden kuvausavuksi. Saanko esitellä The Pään:

Olin ehtinyt jo tovin harkita hyvinkin vakavasti mallipään tilaamista jostakin ihan uutena, mutta aina se vain jäi. Jokus vuoden alussa muistin pyytä kälyäni katsastamaan kirpputoreja sillä silmällä, josko vastaan tulisi enintään kympin maksava styrox- tai mallinukkepää. Ja kas, jo samalla viikolla The Pää odotti kirpparilla ostaajaansa varsin kohtuulliseen viiden euron hintaan; aikaisemmin The Pää on toimittanut kampaamokoulun harjoituspään virkaa.

Keväisessä ompelutuskassani kaivelin kunnolla kangasvarastojani ja törmäsin pariin trikoopalaseen, joille en ollut aikanaan keksinyt sopivaa käyttökohdetta. Vaan nyt lamppu syttyi ja ompelin pipon Ninnun ohjeella, tosin 30 cm korkeana versiona. Omassa päässäni kuvan pipo näytti täysin idioottimaiselle, mutta onneksi The Pää pelasti kuvaussession.

Ja niinhän siinä kävi, että yksi asia johti toiseen eikä pipo jäänyt ainokaiseksi. 

Esikoinen sai kaupasta ostetun kokomustan trikoopipon rinnalle kaipaamansa vaaleanharmaan, jonka vuori on musta. Molemmat kankaat ovat putkiresoria.

Itselleni tein kokeeksi psykedeelisen retropipon kankaasta, josta olen aikanaan ommellut itselleni oikein mieluisan paidan. Pienemmästä palasta sain aikaan samanlaisen, mutta matalamman lasten koon pipon.

Viimeinen pala kiekuratrikoota riitti ison aikuisten koon pipon päälliseksi, vuorin ompelin joustofroteesta. Voihan sitä hattua näinkin käyttää, taitteen kanssa.

Äidilleni annoin matalamman mallisen pipon hänen lempivärissään, kangas on putkiresoria.

Keltavalkoinen sekä lasten koon ja joustofroteevuorinen pipo menevät sytomyssyiksi, jahka saan taas aikaiseksi neuloa (ja ommella) muitakin myssyjä. Näitä trikoopipoja on harvinaisen palkitsevaa tehdä, sillä valmista tulee käsittämättömän nopeasti. Samalla syntyy silkkaa säästöä, maksoihan esikoisen täysin vastaava trikoopipo kaupassa kympin.

P.S. The Pää kaipaisi nimeä. Samoin se kaipaisi selvästikin hiusten kuumavesikäsittelyä. Vaan autenttisen kokoisen pään kylvettäminen kiehuvassa vedessä on hieman suuritöisempi operaatio kuin barbien hiusten selvittely, joten taidan tyytyä Bad Hair Day -lookiin.

Tiikeri ja sen raidat

Rakkaussuhteeni lyhennettyihin kerroksiin jatkuu - minnekäs se tiikeri raidoistaan pääsisi. Different Lines ja Stripe Study Shawl saivat seurakseen Stephen Westin Spectran. Langoiksi valikoituivat Wollmeisen Twin värissä Resi (WD) sekä sitä raikastamaan joulun alla hankittu Hopeasäikeen Sukka värissä Kurpitsa.

Väriyhdistelmä on huikea ja niin on huivin pituuskin, sillä neuloin huivia niin pitkään kuin Wollmeisea suinkin riitti. Ja sitähän riitti, onhan vyyhdin koko noin 150 grammaa. Huiviin tuli peräti 94 oranssia kiilaa, joihin kului yllättäen vain 45 g Hopeasäie Sukkaa. Puikkokoko taisi olla 3 mm.

Vaan miten ihmeessä näin pitkää kiemuraa oikein käytetään niin, että koko komeus pääsee kunnolla oikeuksiinsa eikä puolet hautaudu päällimmäisten kerrosten alle?

Pellavaisia

Maaliskuun lopulla sain päähäni ommella naapurin lahjoittamasta pellavaverhon palasta vuorittamattomia peruskasseja. Koska pellava oli luonnonväristä, päätin piristää yleisilmettä lisäämällä jotain muuta kangasta kaveriksi.

Kahteen kassiin ompelin kassinsuuhun kukikasta kangassoiroa, jota olen jo aikaisemmin käyttänyt projektipussukoihin. Näihin kahteen kassiin sain menemään viimeisen soiron kokonaan.

Tämän kassin kuosikangas tarttui mukaani SPR:n Kontista, en kertakaikkiaan pystynyt vastustamaan aihetta enkä värejä. Yksin pelkkä kuosikangas olisi ollut liian levoton, näin yhdistettynä yksiväriseen yleisilme on rauhallisempi.

Samaisesta kuosikankaasta leikkasin kuvan koristamaan yksiväristä pellavakassia; kuvan asemointi olisi voinut olla onnistuneempikin, mutta välttää se näinkin.

Tämänkin kassin koriste on samaisesta kuosikankaasta ja omaan makuuni epäsymmetrinen asemointi onnistuneempi kuin edellisessä.

Pahoittelen vähän luokattomia kuvia, välillä paistoi aurinko huoneeseen ja välillä oli pilvessä, en jaksanut säätää valkotasapainoa uudelleen ja niinpä kuvien sävyt vaihtelevat. Kuvien laatu on jokseenkin linjassa ompelun laadun kanssa, ihan en jaksanut viimeisen päälle tikistää. Neljä kasseista lähtee kevätlukukauden päätteeksi kuopuksen eskariopettajille ja -hoitajalle sekä esikoisen opettajalle lahjoiksi, päättyyhän kaikkien heidän kanssa yhteistyö tähän kevääseen. Yhden kassin kohtalo on vielä avoin; ehkäpä valitsen itselleni parhaimman päältä...

Nimellä on väliä - vai onko?

Arvostan sitä, että neulemalleille annetaan nimi. Erityisesti arvostan nimiä, joilla on jokin tarina tai jotka kuvaavat hyvin neuletta. Vastakohtia oivaltaville nimille ovat Garnstudion ja Novitan mallit: voiko olla tylsempää kuin "42. Naisen pitsijakku" tai "86-10 Headband in Alaska". Garnstudion suomentajatiimi on tosin tsempannut ja antanut käännösmalleille jonkinlaisia omia nimiäkin.

Neulemallin nimen keksiminen on kylläkin aikamoinen päänvaiva. Oma mielikuvitukseni on sen suhteen melkolailla rajallinen, enkä voi ylpeillä läheskään kaikkien neulemallieni omaleimaisilla nimillä. Yritystä sentään on ollut, ja välillä on ollut vähän osumatarkkuuttakin onneksi. Hyvistä nimistä on kuitenkin krooninen pula.

Jos nimi olisi todellinen este, olisi GO4Cowl jäänyt minulta neulomatta. Vaan malli sattui olemaan lähinnä sitä, mitä olin etsiskellyt sen jälkeen kun äitini oli pyytänyt minulta 80-vuotislahjaksi mustaa kauluria. Mitäpä siitä nimestä sitten, olkoon kuinka kökkö hyvänsä.

GO4Cowl neulotaan ylhäältä alaspäin, mallikerta on 10 silmukan levyinen ja siten sovitettavissa mille tahansa kymmenellä jaolliselle silmukkaluvulle; ohjeessa annetut vaihtoehdot olivat 90 ja 100 silmukkaa. Minä tein kaulurin Debbie Blissin Primasta 3,5 mm puikolla ja 100 silmukalla. Ohje on muuten saksaksi, mutta ohjeessa on täysin ummikollekin sopiva kaavio, kunhan ei välitä eri värisistä merkeistä, ne kun saattavat vain harhauttaa kuvittelemaan, että niiden kohdalla tarvitsisi tehdä jotakin erityistä.

Kaulurista tuli juuri sellainen kuin toivoinkin: se asettuu tiiviisti kaulan ympärille, mutta laajenee laskeutuakseen ongelmitta hartioille. Langassa on 80 % bambua ja 20 % merinovillaa, joten kauluri on takuuvarmasti kutittamaton. Kokokin osui nappiin, ainakin kuvittelen niin. Minua ilahdutti tietysti myös se, että täysin ilman tarkoitusta hankittu heräteostoslanka löysi juuri sopivan käyttökohteen.

Värillä ei ole väliä...

... kunhan se on vihreä. Huivimallillakaan ei ole väliä, kunhan siinä on lehtiä. No niinpä. Olen aika ennalta-arvattava. Keväällä nyt vain kertakaikkiaan huivituttaa. Lankavarastossani on aika paljon vihreitä lankoja. Ja lehdet nyt vain ovat kauniita, niin kuin luonto yleensäkin.

Teki mieleni neuloa loput Gjestal Spiret (65 g) huiviksi. Halusin neuloa mallin, joka olisi helppo ja joka mahdollistaisi langan mahdollisimman tarkan käytön. Mitä minä juuri sanoin, olen helppo: valitsin malliksi Shetland Trianglen, taas kerran.

Neuloin huivin peräti 4 mm puikolla, mikä on vallan iso koko minun löysälle käsialalleni. Spire on kuitenkin riittoisuudestaan (250 m / 50 g) huolimatta lankaa, joka ei isollakaan puikolla neulottuna tuota kalaverkkoa. Loppusuoralla mietin, pelaisinko upporikasta ja rutiköyhää ja ottaisin riskin, että lanka loppuu kesken, vai ottaisinko varman päälle. Päädyin ensinmainittuun vaihtoehtoon, kun hoksasin, että lankalaatikossani kyllä lymyää jatkoksi sopivia jämälankoja. Niinhän siinä sitten kävi, että lanka loppui kaksi kerrosta ennen loppua. Jatkoin Huldan takista jääneellä ohuella Pirkkalangalla, joka kyllä maastoutuu oikein mainiosti reunukseen ja on korkeintaan pikantti yksityiskohta.

Tämä oli ehkä neljäs (tai mahdollisesti viides tai kuudes) Shettis, jonka neuloin. Toistaiseksi yksikään ei ole jäänyt itselleni, tuskin tämäkään. Ei yksi ihminen sentään neljää vihreää lehtihuivia tarvitse...