lauantai 31. toukokuuta 2014

Jäisenhuurteinen Leftie

Sain viime kesänä Tour-de-Sock -kisasta palkintona vaaleansinikirjavan Alina Shea Creationsin Burnished Moon -sukkalangan, jonka väri on aika kaukana omalta mukavuusalueeltani. Yritin aluksi neuloa siitä pitsihuivia, mutta aika pian lanka kertoi ihan itse, ettei siitä ole pitsihuiviksi vaan Leftieksi.


Raitoja ja lehtiä varten varastojeni kätköistä löytyi joskus aikoja sitten Kontista hamstraamani luonnonvalkoinen täysvillainen Novita Marimba, joka tosin oli jonkin verran paksumpaa kuin päävärin lanka. Neuloin huivin 3 mm puikolla sillä ajatuksella, että koko määräytyy sen mukaan, kumpi langoista loppuu ensin. Melko tasan langat menivät, molempia jäi vain pienet nöttöset. Huiviin tuli lopulta 25 lehtiraitaa, joten siinä on ihan mukavasti mittaa.


Valittu värikombinaatio sai aikaan sen, että nurjaa puolta voi mielestäni käyttää aivan hyvin oikeana puolena. Huivista voikin valita, haluaako näkyviin selvästi raidallisen "oikean" puolen vai alemmassa kuvassa näkyvän "nurjan", jossa lehtiraidat maastoutuvat melkein kokonaan kirjavan päävärilangan sekaan. Nurjalla puolella tosin näkyy yläreunassa tuo lehtiraitalangan kuljetus, sillä en todellakaan halunnut katkoa ja päätellä jokaisen lehtiraidan lankoja erikseen.

Tuossa sinisenkirjavassa langassa on muuten mukana pronssista hilettä, joka ei näy lainkaan kuvissa ja se kimaltelee luonnossakin vain hyvin hillitysti. Huivi onkin minusta hyvin jäähuurteinen, ja päävärin kirjavuus yllättävän rauhallista. Huivi annetaan tänään lahjaksi sinisen ystäväksi tunnustautuneelle tämän kevään ylioppilaalle. Minä sen sijaan suunnittelen jo kolmatta ja neljättä Leftietä eri värikombinaatioissa...

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Puuteriroosaa

Kevään ja kesän juhlakauden lähestyessä havahduin siihen tosiasiaan, etten omista mitään sellaista edes kohtuullisen siistiä vaatepartta, jota voisin käyttää juhlissa yhdessä pitsihuivien kanssa. Kierros kirppareilla tuotti vesiperän, ja hetken aikaa kaipasin lisähappea. Vaan hätä keinot keksii, niin minäkin: pengoin kangasvarastojani ja päätin kokeilla, onnistuisinko ompelemaan itselleni mekon pellavasta. Ainoa selkeästi vaatekäyttöön tarkoitettu pellavakangas oli murretun roosan värinen, mutta päätin sen välttävän ainakin kokeiluun.

Vanha käsityölehtikokoelmani ei pettänyt tälläkään kertaa: kokeiluun sopiva mekkokaava löytyi Suuren Käsityölehden numerosta 5/2000. Olen aikaisemminkin todennut, että vuosituhannen vaihteen käsityölehdissä on hämmästyttävän paljon ajattomia perusmalleja, jotka eivät ehkä ole koskaan olleet muodin terävintä huippua, mutta jotka eivät toisaalta näytä koskaan varsinaisesti vanhanaikaisilta. Noissa lehdissä on myös paljon malleja, joissa riittää kokoja myös meille vähemmän mallivartaloisille.

Mekkokaava oli täyspitkä, ja pitkän mekon olisin mieluusti ommellutkin. Vaan kankaani ei siihen riittänyt, joten oli tyytyminen polvimittaiseen mekkoon.


Ripustimella mekko ei näytä kummoiseltakaan. Minua kuitenkin miellyttää kovasti se, että tässä mallissa etuosa muodostuu neljästä eri kappaleesta, joista keskimmäisissä on lisäksi poikittaiset muotolaskokset. Myös pääntiessä on vähän jujua: vaikka pääntie on periaatteessa pieni, pystyhalkio keventää yleisilmettä mukavasti. Kuvassa mekko on muuten kuvattu muutaman sovituksen ja aika monen silityksen jälkeen; pellava nyt vain rypistyy helposti ja pysyy sitkeästi ryppyisenä. Helpommalla pääsee, jos pitää sitä ominaisuutena, ei puutteena.


Takaosaan antaa muotoa pitkät pystyt vyötärömuotolaskokset, ja takana helmassa on pieni halkio.



Roosa ei ole vaatevärinä mukavuusalueellani, mutta se tarjoaa upealle Out of Darkness -pitsihuivilleni täydellisen kontrastin. Mikä parasta, mekko jokseenkin sopivan kokoinen ja erinomaisen mukava päällä.

Entäpä se ompelukokemus? Lienee vierähtänyt useampi vuosi, kun viimeksi olen ommellut vaatteita. Kaavojen piirtäminen ja leikkaaminen sekä mekon kappaleiden leikkely olivat ihan yhtä tuskastuttavia kuin muistinkin. En jaksanut olla kovin tarkka saumavarojen kanssa; kiinnitin kaavat (liian vähillä) nuppineuloilla ja leikkasin kappaleet silmämääräisesti saumavarat arvioiden. Yleensä tämä ei tiedä kovinkaan hyvää, mutta tällä kertaa suurpiirteisyydestäni ei ollut erityistä haittaa. Hämmentävintä oli, että ompelu sujui ongelmitta, en tainnut purkaa yhtään saumaa ja jopa vetoketjun ompelu onnistui kerralla. Tämän kokemuksen innoittamana päädyin tekemään lisää arkeologisia kaivauksia kangasvarastoistani, josko saisin ommeltua vielä jotakin muutakin vaatetta ihan itselleni. Tarvetta totisesti olisi vaikkapa siisteille housuille.

Ennen kuin ryhdyin yrittämään uudelleen vaateompelua, päätin tarvitsevani mekon ja huivin kaveriksi vielä jonkinlaisen käsilaukun. Neulistin ja Hillasen postauksista innostuneena päätin kokeilla, riittäisikö kärsivällisyyteni ommella Susie-pussukkaa. Päätökseni sinetöi se, että satuin löytämään varastoistani juuri oikean mittaisen ja oikean värisen vetoketjun; roosasta pellavasta olikin jäänyt sopivasti pieniä ylijäämätilkkuja, ruskeaa kangasta puolestaan oli varastoissa vielä yllin kyllin kassi- ja projektipussukkaompelusten jäljiltä.


Onnistuihan se, ainakin noin suurinpiirtein. Pikkuisen olivat nämä käyttämäni pellavat (ruskea saattaa kyllä olla ihan vain paksua puuvillaakin) paksuja ja jäykkiä, joten näkymättömiin jääneet saumat ovat nekin paksut ja jäykät. Jotain pientä ilmettä pussukkaan olisi voinut tietysti kehitellä, pitsiä tai blingiä tai edes roosat tikkaukset, mutta hyvä näinkin, ehkä jopa enemmän minun näköiseni juuri tällaisena.

Kun kerran olin Susie-pussukan onnistunut ompelemaan, piti tietysti ommella toinenkin ihan vain siksi, että varastoista löytyi sopiva purkuvetoketju ja tilkkuja.


Kankaat ovat samoja kuin jossakin aikaisemmassa pussukkaompelussa, punaista puuvillaa kirpparilta ja kukikkaan kankaan jämät. Tämä pussukka meni arpajaispalkinnoksi neulefoorumille.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Pilviä päin

Kevään ja kesän taite on oppilaitoksista valmistuvien juhlaa. Tänä keväänä me juhlimme ensimmäisiä seuraavan sukupolven tuoreita ylioppilaita. Veljeni esikoiselle päätin neuloa lahjaksi pitsihuivin. Paikallisten neulojien käsityövaihtolaatikosta tarttui käsiini tarkoitukseen sopiva tummanpunainen Wetterhoff Silvia, joka on ohutta merinovillan ja silkin sekoitetta. Malliksi valikoitui pitkään to do -jononi kärkipäässä keikkunut Cloud Illusions.


Neuloin koko huivin 3,5 mm puikolla siten, että tein alun sileää osuutta ohjeen isomman ja pitsiä pienemmän koon mukaan. Näin huivista tuli kohtuullisen kookas puolikaari, eikä lankaakaan jäänyt kuin jokunen gramma jäljelle 50 gramman vyyhdistä. Pahoittelen surkeaa kuvaa - minulta puuttuu edelleen sekä kuvausassistentti (tai vaihtoehtoisesti kuvausmalli) että mielenkiinto kunnolliseen kuvaamiseen.



Odotin huivilta jotakin enemmän. Prosessi oli jälleen takkuileva, sileästä neuleesta tuli epätasainen ja pitsiosio oli todella puuduttavaa neulottavaa. Lopputuloskin oli odotuksiin nähden vähän plääh. Minä ja pitsilanka emme ilmeisesti oikein sovi yhteen. Päättelyvaiheessa olin jo sen verran kyllästynyt koko huiviin, että neulotun nirkkopäättelyn sijaan käyttelin 2 mm virkkuukoukkua, jolloin tekemistäni nirkoista tuli selvästi neulottuja nirkkoja pienempiä. Eihän reunasta näin toimittuna tullut yhtä näyttävä kuin alkuperäisessä mallissa, mutta esikoista lainatakseni: aivassama. Pääasia, että sain huivin neulottua.


Huivin parasta antia ovat rubiininpunaiset helmet (tsekkiläisiä siemenhelmiä, kokoa 6/0), jotka antavat reunukselle vähän painoa ja aavistuksen kimalletta. Helmiosuus oli myös huivin mielenkiintoisinta neulottavaa. Langan väri toistuu parhaiten keskimmäisessä kuvassa, alimmassa kuvassa erottuvat puolestaan helmet. Alimman kuvan ruusu on muuten yksi vanhemmiltani saamistani valkoisista valmistujaisruusuista viime joulukuulta - ruusu kuivui ihan vahingossa kauniisti maljakkoon, joten otin sen talteen muistoksi.

Vaan varjelkoot kaikki neulomisen jumalat minua lankeamasta pitkään aikaan pitsilankaan!

torstai 22. toukokuuta 2014

Neulojien seuraava sukupolvi

Paikalliset neulojat jatkavat seuraavan sukupolven kasvattamista. Tällä kertaa perheenlisää on tullut Villaviidakkoon, sen johdosta onnea koko perheelle! Yhtä aikaa Emman vauvamahan kanssa kasvoi myös neulojaporukan valmistelema lahjakasa, jonka kokoamiseen minäkin luonnollisesti osallistuin.


Helmikuussa hahtuvia tumpuiksi neuloskellessani päätin pitkästä aikaa pyöräyttää myös parit pitkälahkeiset vaippahousut. Ruskean, Kontista löytyneen hahtuvan korkkasin ihan tätä tarkoitusta varten (myöhemmin neuloin siitä vielä parit tumput), oranssi virolainen hahtuva oli puolestaan ylijäämää parin tumppuparin jäljiltä. Malli on jokseenkin sama kuin aikaisemmin neulomissani pöksyissä: kombinaatio Villapöpät- ja Tiuhtis-villahousuista (linkit ohjeisiin edellä mainitussa postauksessa). Puikkoja ja silmukkamääriä en enää muista, mutta näistä tuli kyllä melkolailla pienet. No, Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, joten ehkäpä näille tulee jokunen käyttökerta - tai vaihtoehtoisesti tuore isosisko saa omalle vauvanukelleen oivat villahousut!


Vahingosta viisastuneena päätin neuloa toiset villahousut reilusti isommiksi. Arvelin Altocumulukselta saamani yhden virolaisen kiekon valkoista hahtuvaa riittävän, kun raidoittaisin sen lopulla oranssi-punaisella hahtuvajämällä. Vaan niin kävi, että sekä valkoinen että punainen loppuivat kesken. Eipä hätää, onneksi ruskeaa oli jäljellä, joten sillä sitten loppuun. Pöksyistä tuli todellakin reilusti isommat ja tuo eriparilahkeisuus on oikeastaan aika herttainen ominaisuus.


Vaippojen ompeluun ei tällä kertaa energia ja into riittänyt, joten tyydyin kevyempään kesto-ompeluun. Tiina tuuppasi minulle sopivasti raidallista flanellia, joka riitti kuuteen ohuehkoon pikkuhousunsuojaan ja neljään pariin liivinsuojia. Varastoista löytyi edellisen vauvalahjakierroksen jäljiltä vielä sekalainen joukko liivinsuojia, joissa toisena puolena on joustofrotee, ja jotka siten palvelevat tarvittaessa mukavasti myös pesulappuina.

Vielä kerran onnea Villaviidakkoon!


maanantai 19. toukokuuta 2014

Raitoja, raitoja, enemmän raitoja

Maailmassa on valtava määrä lankoja, jotka on jo ostettu, mutta joista ei ole syystä tai toisesta syntynyt mitään. Minä tunnen kummallista vetoa juuri noita lankoja kohtaan. Niinpä ilostuin kovasti, kun taannoisen retriitin yhteydessä minulle lahjoitettiin joko suoraan tai välillisesti lahjoituspöydän kautta kokonaisia keriä sekä jämäeriä erilaisia sytomyssyihin ja vauvapipoihin sopivia puuvillalankoja. Minulle tuli suorastaan vastustamaton halu neuloa pienemmät jämäerät raitamyssyiksi, osin täysien kerien avustuksella.


Luonnonvalkoista Novita Bluesia oli useampikin kerä, jolla oli helppo raidoittaa yhdessä tummanvihreän, vaaleansinisen ja kirkkaan oranssin kanssa. Tipunkeltaisen Tennesseen päätin soveltuvan oliivinvihreän kaveriksi. Nämä myssyt olen neulonut 2,75 mm puikolla ja 80-96 silmukalla vähän fiiliksestä riippuen; jotkut ovat istuvampia ja toiset vähän myssyttävämpiä.


Oliivinvihreä ja keltainen Tennessee riittivät vielä vauvapipoksikin, ja tummanvihreästä mysteeripuuvillasta oli sopivasti pieniksi raidoiksi vaaleanvihreään myssyyn. Muut mysteeripuuvillat olivat selvästi ohuempia, ja niitä neuloskelin 2,25-2,5 mm puikoilla sekä 64 silmukalla.


Luonnonvalkoisen Novita Bluesin avulla sain kulutettua loppuun myös muutaman pienen nöttösen paksuja puuvilloja. Näiden vauvapipojen myötä Blueskin hupeni viimein niin vähiin, ettei siitä ole kuin raidoiksi jonkin pohjavärin kanssa.


Pinkkikirjavaa Catania Coloria oli kokonainen kerä. Se raidoittui ihan itsekseen näissä vauvakokoisissa pipoissa, oikeanpuolimmaiseen kulutin pikkunöttösen possunvaaleanpunaista lisäraidoiksi. Jossain aikaisemmassa myssypostauksessa ehti jo vilahtaa ensimmäinen kerästä syntynyt vauvapipo, tässä siis loppukerä pientä ylijäämänöttöstä lukuunottamatta.

Seuraavaksi onkin käytävä kokonaisten kerien kimppuun, jotta saa taas lisää jämiä raitoihin...


torstai 15. toukokuuta 2014

Ompelee se, osa 2

Tällä kertaa todistan ompelevani joskus jotain muutakin kuin pelkkiä kauppakasseja ja projektipusseja. En tosin olisi ryhtynyt hommaan ilman ulkoisia pakotteita: mieheni innostui menneenä talvena retkiluistelusta ja luistelukauden päätyttyä haikaili terilleen sopivaa kuljetus- ja varastointipussukkaa. Terät eivät kuulemma siirtyisi ullakolle kesäsäilytykseen ennen kuin ompelisin pussukan. Tovin vei innostua, mutta viimein pääsiäisen alla otin itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin puuhaan. En tosin jaksanut olla millään muotoa suunnitelmallinen, vaan roiskin menemään arviosotalla.


Varastojen uumenista löytyi tarkoitukseen sopivaa, naapurin vuosia sitten lahjoittamaan paksuhkoa kangasta, sellaista kudotun päiväpeiton tyyppistä. Luistinterät mittana leikkelin kangasta ja arvioin mallia. Päädyin kaksilokeroiseen pussukkaan, jossa kummallekin terälle on oma lokero ja siten tylsyminen epätodennäköisempää. Pussinsuuhun tein nyörikujan ja pujotin kaksi varastojeni ruminta nyöriä. Kuvan pussukasta tuli ehkä aavistuksen korkean sorttinen tarpeeseen nähden, joten ompelin toisen vähän matalamman, sillä mies toki hankki kerralla kahdet terät (ilmeisesti sillä ajatuksella, että ensi vuonna myös minä luistelen - tai ehkä sittenkin todennäköisemmin jompi kumpi lapsista).

Jos joku ihmettelee kohtuullisen retron värisiä siteitä, sille on hyvinkin luonnollinen selitys. Eihän alesta ostettuihin teriin tietenkään hankita uusia siteitä urheilukaupasta, vaan käydään ostamassa Kontista kympillä sukset, joissa on suunnilleen sopivat siteet. Siteet siirretään luistinteriin ja viedään siteettömän sukset takaisin Konttiin. Näin meillä...

Luistinpussien jälkeen innostuin ompelemaan virkkuukoukuilleni uuden säilytyslokerikon. Tähän asti koukkuni ovat olleet samassa löperössä puikkokotelossa kuin kaikki sukkapuikkoni. Koska en enää juuri koskaan käytä sukkapuikkoja, iso puikkokotelo viereksi turhan päiten käsityöpöydällä vain virkkuukoukkujen vuoksi. Nappasin koukut pois, pyöräytin puikkokotelon rullalle ja nakkasin sukkapuikot kotelossaan sen laatikon perille, jossa kaikki muutkin puikkoni säilytän. Koukuille ompelin (jälleen ilman mitään tarkempia mittailuja) paksusta canvastyyppisestä kankaasta yksinkertaisen lokerikon:


Hullulla on hullun tuuri, joten leikkaamani kankaan leveys riitti juuri sopivasti kaikille koukuilleni. Pitkä ylälipare oli alunperin suunnitelmissa sen vuoksi, että voisin taittaa sen tarvittaessa koukkujen suojaksi ennen lokerikon kääräisemistä rullalle varastointia tai mukana kuljetusta varten. Hetken katselin ympärilleni ja totesin, että koukkulokerikko olisi oikeastaan kätevä sijoittaa käsityösoppeni seinällä olevaan pieneen "naulakkoon", joten kiinnitin pari muovista purjerengasta ylälipareeseen juuri naulakkokoukkujen leveydelle.

Joku toinen olisi tietysti tehnyt näkyvälle paikalle jäävän säilytyssysteemin kauniista kankaasta tai koristellut sen houkuttelevasti, vaan minä olen tällainen karu pragmaatikko, joka ei jaksa kikkailla estetiikan vuoksi. Pääasia, että koukut ovat nyt jämäkästi järjestyksessä, helposti saatavilla, poissa pöydältä viereksimästä ja vieläpä kokojärjestyksessä (lukuunottamatta oikeanpuolimmaista 3,5 mm koukkua, joka on KnitPron Waves-koukku, jossa on jonkinlainen anatomisempi varsiosa).

Jottei totuus unohtuisi, olen kyllä ommellut vielä kauppakassin ja muutaman projektipussukankin.


Peikonlehti- ja lintukankaat on jo nähty, tällä kertaa tein niistä projektipussin sijaan kauppakassin. Tämä meni ilahduttamaan retriitistä viime hetkellä perhesyistä jättäytynyttä neulojatoveria.



Retriitin ompelupajaa varten ompelin muutamia pussukoita eri vaiheisiin mallin vuoksi, ja pääsiäisen alla vihdoin ompelin mallikappaleet loppuun. Vaaleat ovat kankailtaan identtiset: sekä kukkakuosinen päällikangas että vaaleanvihreä vuorikangas ovat tietysti kirpparilöytöjä. Isokukkainen kangas on jo tehnyt ensiesiintymisensä aikaisemmassa ompelupostauksessa, tämän pussukan vuori on yksivärinen punainen aikaisemman kiekuraisen vihreän sijaan.

Jospahan nyt tulisi hieman taukoa kassi- ja pussiompeluista. Ainakin suunnitelmissa on tänä vuonna antaa opettajille ja kerhotädeille pelkkiä tiskirättikukkasia. Ja kun kaikille näillekään ompeluksille ei ole vielä saajaa katsottuna, on turha enää kartuttaa lahjusvarastoa sen enempää.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Keväthuuma

Sain alkuvuodesta erityisen kunnian tulla kutsutuksi Villavyyhdin Suuren Suomalaisen Neulekerhon toukokuun suunnittelijaksi. Parikseni oli valittu Handu, ja Villavyyhdin Jenni toivoi minun suunnittelevan sukat Handun Paksulle perussukkalangalle. Jenni lupasi toimittaa minulle pari Handua inspiraatioksi, mutta en malttanut odottaa lankoja, vaan aloitin suunnittelun ja suunnitelmien testaamisen tummanharmaalla Opalin 6-säikeisellä sukkalangalla sekä 2,25 mm pyöröpuikolla.


Melko nopeasti idea jalostui käytännössä lopulliseen muotoonsa, jossa palmikkoköynnös kiipeää lähes sukan kärjestä alkaen ylös varteen saakka sukan etupuolen ulkosyrjässä.


Kantapään rakenne on useammastakin sukkamallistani tuttu, tällä kertaa kantapään kolmiota reunustavat pienet palmikot.

Ensimmäinen protoversio oli käytännössä jo lopullinen, joten kun Handun Paksu perussukkalanka kolahti postilaatikkoon, minun tarvitsi vain testineuloa oma ohjeeni ja kuvata valmiit sukat.


Kahdesta minulle lähetetystä vyyhdistä valitsin mallisukkiin semisolidin oranssin. Kuvio erottuu langasta kauniisti, mutta oma vyyhtini lienee ollut maanantaikappale, sen verran langassa oli paksumpia ja huopaantuneempia kohtia. Handun Paksua perussukkalankaa kului myös merkittävästi enemmän kuin Opalia, joten onneksi tuli suunniteltua varpaista aloitettava malli ja annettua ohjeet siihen, missä vaiheessa palmikkokaaviota on syytä alkaa lopetella, jos mieli langan riittävän myös toiseen sukkaan.


Kantapäässä on palmikkokuvion lisäksi pieni nuppu kantakolmion kärjessä.

Oli erityisen hienoa, että juuri toukokuu oli minun kerhokuukauteni, onhan se aina ollut kuukausista ehdottomin suosikkini. Kun myös malli kuvastaa kevättä versoineen, nuppuineen ja silmuineen, sai malli itseoikeutetusti nimekseen Keväthuuma. Sopimuksen mukaan ohje on yksinomaan kerhon tilanneiden käytössä kuuden kuukauden ajan, mutta marraskuussa ohje tulee maksutta kaikkien saataville Ravelryyn.

Olen kerrankin täysin tyytyväinen omaan malliini. Mitään siitä en muuttaisi, ja poikkeuksellisesti tekisi mieleni neuloa tällä mallilla vielä kolmannetkin sukat, vaikka molemmat testiparit ovat edelleen omassa hallussani, tosin toistaiseksi käyttämättöminä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pimeyden tuolla puolen on valo

Reilut pari vuotta sitten joukko neulojia yllätti minut totaalisesti ilahdutuspaketilla. Saamani kerijälaite on ollut iloni ja pelastukseni, sillä inhoan lankojen kerimistä käsin. Paketin mukana tulleen Hopeasäikeen langankin sain neulottua huiviksi jo aikoja sitten, mutta upeat tummanruskeat BC Garnin Silkbloom Extra Finot odottivat jotakin aivan erityistä projektia. Kun minua myöhemmin lahjottiin Out of Darkness -huivin ohjeella, tiesin ihanaisen merinovilla-silkkisekoitteen löytäneen parinsa. Tarvittiin kuitenkin vielä kahelineulojien huhtikuun asustehaaste, jossa oli tavoitteena neuloa jotakin pitsistä tai vaihtoehtoisesti käyttää jotakin sellaista ohjetta, joka on odottanut pitkään toteuttamistaan. Minun kohdallani Out of Darkness kuittasi molemmat haasteet yhdellä kertaa.


Neuloin oman huivini runko-osan sileänä neuleena 3,5 mm puikolla ja pitsiosan 4 mm puikolla. Ohjeen mukaan helmiä olisi tullut myös sileään runko-osaan, mutta minä halusin niitä vain pitsiin. Helmiksi valitsin läpikuultavat tummanruskeat tsekkiläiset siemenhelmet kokoa 6/0. Neulomisprosessi oli takkuinen ja jouduin purkuhommiin monen monta kertaa. Helmetkin loppuivat tyystin kesken ja jouduin tilaamaan niitä lisää. Lopulta helmiä kului lähes 40 g eli reilusti yli 500 kpl. Onneksi langan loppumista ei tarvinnut pelätä, sitä kun jäi kolmesta 50 gramman vyyhdistä vielä puolet jäljellekin. Reunan nirkkopäättely vei lähes koko pääsiäislauantain, tai siltä se ainakin silloin tuntui, ja pingottamisessakin oli kikkailtava, koska huivi ei aivan mahtunut pingotusalustana käyttämälleni 100 x 120 cm kokoiselle styrox-levylle.

Mutta huivi on kaiken sen vaivan väärti, ja enemmänkin; itselaukaisimella otettu kuva ei anna minkäänlaista oikeutta kokonaisuudelle, jossa unelmanpehmoinen lanka kiiltää ja helmet kimaltelevat hillitysti. Ongelmaksi uhkaa tosin muodostua se, ettei minulla ole mitään sellaisia vaatteita, joita voisin huivin kanssa käyttää - mutta sehän on korjattavissa kaupassa/kirpputorilla käymällä.


Tämä oli ensimmäinen huivini, johon käytin helmiä, mutta ei takuulla viimeinen. Helmien pujottelu työhön on kyllä tottumattomalle hidasta, mutta mihinkäs tässä maailmassa olisi niin kiire, ettei sitä ehtisi tekemään, palkitseehan lopputulos moninkertaisesti vaivan.



lauantai 3. toukokuuta 2014

Joskus se vain karkaa käsistä

Tehtailtu on. Nimittäin sytomyssyjä ja vauvapipoja sairaalalle.


Neulojatoveri lahjoitti arvontavoittona saamansa Lidlin puuvillalankapaketin minulle hyväntekeväisyysneulontaa varten. Langat suorastaan pakottivat toimimaan välittömästi. Kuvan kaikki myssyt olen tehnyt ilman varsinaista ohjetta, mutta alarivin päähineisiin otin reilusti vaikutteita parista Ravelrysta bongaamastani hattumallista. Ylärivin lilassa on reunassa Oi ihana toukokuu -sukkamallistani tuttua lehtipitsiä, vieressä olevaan valkoiseen testasin nyppyjä tuollaisessa pystyjonomuodostelmassa. Sytomyssyt ovatkin minulle loputon kokeilujen ihmemaa: jos jokin ei omaa silmääni miellytäkään, se voi jostakusta toisesta olla oikein houkutteleva. Niinpä omasta mielestäni epäonnistuneitakaan kokeiluja ei ole tarpeen purkaa ja neuloa uudelleen.


Pitihän sitä neuloa loput lilat pois jämälankapussista pyörimästä. Valkoiseen yhdistettynä syntyi pari vauvapipoa. Ja kun retriitissä sain lahjoituksena lisää puuvillalankoja, pitihän sitä vauvapipoilua jatkaa edelleen.


Tuo pilkullinen raidoitussysteemi ei muuten ole omaa keksintöäni, vaan nappasin idean Golden Pear -ohjeesta. Mainittu ohje on mainio pienten jämien käyttöön, etenkin jos toteuttaa pipon kolmivärisenä, kuten alkuperäisessä mallissa on tehty.


Pitihän se tietysti soveltaa samaa ideaa myös sytomyssykokoon. Lankoina käytin Lidlin tarjouspuuvilloja, ja jo värityksensäkin ansiosta tästä myssystä tuli aika retrohenkinen.

Muitakin pienimuotoisia kirjoneulekokeiluja on tullut tehtyä.


Norsumallin nappasin Pinterestistä, sydämet Roosa Nauha -sukkalehdykästä. Molempien minipipojen langat on saatu lahjoituksena ystävällisiltä neulojatovereilta.


Tämänkin kuvan norsupipon kirjoneulemalli on Pinterestistä; harmi, että värien kontrasti on olematon, eikä kuvio juurikaan erotu taustastaan. Näihin minikokoisiin pipoihin riittää kyllä hämmästyttävän pienet lankanöttöset!

Ei tässä vielä kaikki liukuhihnalta, joten tiedossa on lisääkin myssypostauksia.