tiistai 29. huhtikuuta 2008

Mekkopari eli pari mekkoa

Vaikka perhekunnassamme bloginpitäjä edustaa ainoana hameväkeä, olen koukussa (liivi-) mekkojen ompeluun. Tällä kertaa sikasäkistä löytyneet kankaanpalat suorastaan vaativat saada tulla ommelluiksi. Alunperin kyseiset neljä identtistä kankaanpalaa (jälleen leikkuujätettä?) aiheuttivat lähinnä puistatuksia, mutta vähitellen kuosi alkoi vaikuttaa vähintäänkin siedettävältä. Kun kankaanpalojen muotokin oli optimoitu liivimekkoja varten ja arkistoimattomien kaavojen pinosta löytyi tarkoitukseen sopivat kaavat, oli kohtalo sinetöity.



Malli on alunperin sivuista avonaisen, nauhoilla sidottavan essumekon malli kokoa 80 cm (Suuri Käsityölehti 4/2002), mutta ihan pätevät perusliivimekot näistä tuli, helmaa tosin pidensin sen, mitä kangaspalat antoivat myöten. Kangas on jotakin ohuen collegekankaan paksuista neulosta, jossa kuitenkin nurja puolikin on sileä. Kaulukset ja kädentiet (sekä toisessa mekossa myös helma) on huoliteltu valkoisella sekundaresorikaitaleella; huolittelu ei ole aivan noin heikkolaatuista kuin kuvasta luulisi (vetoan pakatun kuvan pikselöitymiseen). Valkoista resoria - aivan kuten vaaleansinistä ja harmaatakin - oli sikasäkissä, jälleen kerran kummallisen kapeiksi soiroiksi leikattuna. Toisessa mekossa on vasemmalla olalla nepparit, päällimmäinen on puhtaasti pujotettavaa mallia.

Pitkästä aikaa en keksi, kenelle nämä lahjoittaisin, joten toistaiseksi ne siirtyvät valmiiden töiden hyllylle tilaa viemään. Jos lähipiiristä ei halukkaita ottajia löydy, lahjoittanen nämä hyväntekeväisyyteen.


sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Pussihousut ja tasaraitaa

Eihän niitä harmaita housuja löytynyt, joten päätin ommella harmaameleeratusta trikoosta kesäpöksyt kuopukselle. Kun vielä oikeankokoiset (86 cm) kaavatkin olivat valmiina (samaisesta Ompele tenavien tamineet -kirjasta kun aikaisemmin esitelty yöpuku), työ edistyi joutuisasti.



Muistelinkin, että housut ovat leveää mallia ja sitä ne todella ovatkin, aidot pussihousut. On ainakin tilaa kesätuulen vilvoittaa - ja isommankin vaipan luulisi mahtuvan pöksyihin. Eivät siis todellakaan kuuminta pintamuotia, mutta ajanevat asiansa ja toiminevat moitteetta vilpoisana aurinkosuojana kesällä.

Kuopuksen paitavarastokin on ollut niukanlainen, hän kun on isoveikkaansa verrattuna astetta tai paria himpulampi ja rimpulampi, joten monet perintöpaidat lepattavat puolijoukkuetelttana päällä. Kun löysin epämääräisestä kaavapinosta myös 86-senttisen pitkähihaisen t-paidan kaavat (edelleen samasta kirjasta peräisin), sain hyvän syyn ommella vielä vähän lisää kuopukselle.



Kangas on aitoa Marimekon tasaraitaa, jonka kälyni lähetti jokunen vuosi sitten yhdessä oranssi-punaraitaisen Marimekko-trikoon kanssa. Jälkimmäisen kankaan ompelin hetimiten punaisen takin vuoriksi, tämä raikkaan keväinen vihreä-sininen odotteli inspiraatiota pidempään. Kokeilun vuoksi huolittelin kaikki reunat - myös helman - resorikaitaleella, sattuihan sikasäkki sisältämään myös epämääräistä vaaleansinistä puuvillaresoria epäkäytännöllisen kapeiksi kaistaleiksi leikattuina. En ole erityisen taitava kaitaleilla huolittelija, joten paita ei kestä tarkastelua kovinkaan läheltä, mutta muuten lopputulos miellyttää omaa silmääni. Mallikin on yllättäen (viitaten kaavojen alkuperään) kyllin kapea pikkukäppänälle.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Yöpuku ja pientä rooliasustetta

Kuopus on kasvanut ulos yhtä lukuunottamatta kaikista yöpuvuistaan, mutta
inhoan siinä määrin vaateostoksia, etten ole saanut hankittua
vaihtovaraa. Uskomattominta onkin, etten aikaisemmin tullut edes
ajatelleeksi, että voisin ommella yöppärin itse. Onneksi ajatus lopulta
juolahti mieleeni ja innostuin penkomaan trikoovarastojani. Kaikki
tarvikkeet vetoketjua myöten löytyivät kuin tilauksesta omasta
kangaskaapista.





Kaavan löysin helpoiten Ompele tenavien tamineet 0-4 -vuotiaille
-kirjasta, jonka ystäväni oli aikanaan saanut itse lahjaksi ja jonka
hän lahjoitti minulle, koska ei itse harrasta lainkaan ompelemista.
Kirja on edellisen vuosikymmenen alkupuolelta, mallit ovat
kasarihenkeen leveitä ja pussittavia, kaavat on annettu kokonaisina
saumavaroineen (mikä hankaloittaa kaavojen jäljentämistä) ja
ompeluohjeet ovat lievästi ilmaisten ylimalkaisia, mutta arvelin, ettei
yöhaalarin kanssa olisi niin tarkkaa. Kokojakin löytyi paremmin kuin
pikavilkaisun perusteella käsityölehtien haalarimalleista, tämä versio
on kokoa 92 cm.

Harmaameleerattu trikoo on sikasäkki-osastoa.
Trikoota oli tusinan identtisen hulpiosoiron pinkka, aivan kuin
teollisuuskoneen leikkaamana, ja sen verran kapeaa, ettei leveys riitä
esimerkiksi t-paitoihin. Sen sijaan yöhaalarin kappaleisiin kangaspalat
olivat aivan optimaalisia. Hihojen laivastonsininen ribbitrikookin
lienee sikasäkistä samoin kuin hihansuiden ja kauluksen resorit.
Vetoketju on purkukamaa ties mistä, jalkapallokangasmerkki on esikoisen
puhkikuluttamista pikkuhousuista. Vain jalansuuresorin olen aikanaan
ostanut itse kaupasta.

Vetoketju jäi lopulta vähän niukanlaiseksi, mutta muuten olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Likaisenharmaa trikoo maastoutuu yllättävän mukiinmeneväksi
tummansinisen parina. Jälleen kerran keksin siis käyttöä kankaille,
joista en alunperin uskonut saavani aikaiseksi mitään käyttökelpoista.

Harmaan trikoo haastoi tekemään kuopukselle myös pientä rooliasustetta.
Kerhoissa on vapun alla naamiaisteema eikä kuopukselle ole toistaiseksi
ollut tarjolla mitään sopivaa rekvisiittaa. Niinpä ompelin
hiirikypärämyssyn:





Malli on Ottobre Designin ilmaisia nettikaavoja parin vuoden takaa, koko 52 cm. Reunat
huolittelin resorilla ja korvat lisäsin päälakisaumoihin, niiden malli
on omasta päästä. Kuopus tuntui tykkäävän siinä määrin, että uskon
päähineen jopa pysyvän päässä tarvittaessa. Toivon löytäväni kaapin
kätköistä harmaameleeratun paidan ja mahdollisesti housutkin, joiden
peppuun voisi virkata hiirenhännän. Mikäli sopivaa paitaa ei löydy,
täytynee harkita senkin valmistamista itse.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Puh-peitto II

Pidin siinä määrin ensimmäisestä vauvanpeitetekeleestäni, että tunsin pakottavaa tarvetta tuhlata loputkin levyvanut ja Asevarikon flanellit toiseen peittoon. Sitä paitsi sikasäkki-hankintani sisälsi ruutukuosista kangassoiroa myös sinisenä. Kun vielä vauvalakanoita inventoidessani huomasin, että kertaalleen kierrätetyssä sinisessä lakanassa oli reunassa reikä eikä sitä siten voinut laittaa enää Konttiin, materiaalit olivat kasassa.



Koko on tällä kertaa noin 60 x 70 cm, muilta osin peitto noudattaa ensimmäisen version anatomiaa. Ei kahta ilman kolmatta, pelkään, sillä ruutusoiroa on myös vihreänä - ja vauvanlakanapinkasta löytyi myös paikoin tahrainen mintunvihreä lakana. Vain flanelli ja levyvanu puuttuvat. Taustakankaaksi olisi tarjolla myös valkoista lakanakangasta, mutta mikäli aion kolmannenkin peiton todella tehdä, joudun vanuostoksille. Mutta sehän ei oikeastaan ole kangasta, eihän?

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Äidin liinavaatekaapilla

Siivosin taannoin äitini lankavaraston, tänään oli liinavaatekaapin vuoro. Säntillisyydestä äitiä ei voi ainakaan moittia, siinä määrin sikin sokin pyyhkeet, lakanat, liinat ja sekalaiset kankaanpalaset oli pinottu hyllyille. Puhkihiutuneet tyynyliinat oli viikattu siististi sinne tänne, sopuisasti upein kirjopitsein somistetuin kapiolakanoiden sekaan. Löysinpä myös lukion vanhojentanssien jälkeen mystisesti kadonneet pitkät iltapukuhansikkaanikin.

Jätin jälkeeni sievät pinot loogisesti järjesteltyjä liinavaatteita: froteiset käsipyyhkeet, pellavaiset käsipyyhkeet, kylpypyyhkeet; pussilakanat, valkoiset aluslakanat, hyvät värikkäät aluslakanat, hiutuneet (mutta ehjät) värikkäät aluslakanat, joustofroteelakanat; tyynyliinat, liinat, verhot, nenäliinat, kangasnäytteet, perintöpellavat (mitä ikinä ne mahtoivat ollakaan).

Suurinpiirtein kaiken muun joko heitin roskiin tai haalin itselleni isäni kannustamana.



Kuvassa otos saaliista: Sinivalkoiset verhot, äitini arvion mukaan noin 50 vuoden takaa, minulle tutut kesämökin aitasta, jo elämää nähneet, mutta paksua, hyvälaatuista kangasta ja raikas kuosi. Punaiset jouluverhot, joista isäni ehdotti tehtäväksi tonttulakkeja. Musta-sinapinkeltaruutuista kangasta, jonka muistan lapsuudenkotini takkahuoneen verhoista. Mustaa sifonkia ties mistä. Kesämökin takkatuvan auringonhaalistamat palloverhot. Ja paljon muita tilkkuja ja kankaanpalasia.

Olen periaatteessa kankaanhankintalakossa. En osta mitään - paitsi vaaleaa flanellia, jos sitä sattuu kirpputorilta (tai Asevarikolta) löytymään. En mielellään ota edes vastaan ilmaisia kankaita. Mutta monissa äidin kankaissa on muistoja ja tarinoita, ei niitä noin vain voi ohittaa. Sitä paitsi kaappien järjestely ja siivous oli erityisesti isäni mieleen, hän kun ei voi käsittää äitini leväperäistä arkistointitapaa, joka pätee paitsi vaatekaappiin, myös asiapapereihin (nekin saan kuulemma joskus arkistointivimmassani järjestellä).

Helmenä kankaitten joukossa pilkisti tyynyliina, jonka olin itse ommellut ja käsin nimikoinut peruskoulun käsityötunnilla:



Keittopesunkin jälkeen kangas jäi paikoin kellertäväksi, liekö valkaisuun jotakin hyvää kikkaa, joka ei kuitenkaan haalistaisi pahast kirjailua? Jos suojaisi kirjailun ja roikottaisi tyynyliinaa auringossa? Proteesien valkaisuainetta en suostu ainakaan kokeilemaan.



Nimikirjailun värit paljastavat tyynyliinan olevan luultavimmin 1990-luvun taitteesta, jolloin olin juuri saanut oman huoneen ja valinnut sen väreiksi harmaan, valkoisen ja persikan. Todennäköisesti koulun muliinilangoista ei ole löytynyt persikan sävyä, joten olen joutunut tyytymään vaaleanpunaiseen. Ei hassumpi valinta sekään. Noinkohan enää jaksaisin kirjailla yhtä siististi...?

NYT olen virallisesti kankaanhankitalakossa. Poikkeuksena edelleen ne flanellit. Ehdottomasti ei muuta kangasta tähän taloon ainakaan puoleen vuoteen (mieluummin vuoteen). Vaikka takkahuoneeseen kyllä pitäisi hankkia uudet verhot.

Hm.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Viimeinen lämmin



Isäni on innostunut ompelemaan ryijyjä. Helmikuussa valmistui järjestyksessään toinen ryijy meille. Koska viimeistelyt eli päärmäys ja ripustuskujan (käsin) ompelu jäivät minulle, ryijy oli ripustusvalmis vasta viime sunnuntaina.

Tässä se on, Karin Keitelin suunnittelema, AnnaQ:n kautta hankittavissa oleva ja isäni ompelema Viimeinen lämmin:



Se on upea. Kuva ei tee minkäänlaista oikeutta lämpiminä hehkuville väreille. Leveyttä ryijyllä on 150 cm ja korkeutta noin 40 cm. Se on täydellinen olohuoneeseemme.

Syy, miksi uskaltaudun esittelemään ryijyn omassa käsityöpainotteisessa blogissani on se, että minäkin uhrasin jokusen työtunnin ryijyn hyväksi. Oma työpanokseni ei toivottavasti näy lopputuloksessa muutoin kuin ryijyn pysymisenä ryhdikkäänä seinällä.



Kuva paljastaa osan nurjasta puolesta, jonne minun työni keskittyi. Koska nukkarivit ovat poikkeuksellisesti pystyssä, päärmeet tulivat ryijyn sivuihin eikä niistä siten saanut luonnollista tankokujaa, ja kuja oli ommeltava käsin ryijypaketin mukana tulleesta pellavaliinasuikaleesta. Päätin olla huolellinen, joten huolittelin kaitaleen saumurilla ja päärmäsin sen ennen käsin ompelua. Kuja on kolmessa osassa, jotta ripustustukia sai puolen metrin välein eikä ole vaaraa ryijyn notkahtamisesta. Ommeltuani hieman yli puolet urakasta totesin, että minulta puuttuu edelleen jotakin pientä mutta oleellista: sormustin. Kolmen metrin käsinompelun jälkeen keskisormi oli jokseenkin hellänä.



Yleiskuva puolestaan paljastaa jotakin erityisen merkittävää, nimittäin remontoidun kodinhoitohuoneen helmen: entinen ompelupöydän sivupöytä on nyt 1,5 m leveä, joten siinä on lääniä isompiakin projekteja varten. Syvempi pöytäosa jää kuvassa piiloon vasemmalle L:n lyhyemmäksi sakaraksi. Kyllä kelpaa pöydän ääressä rullailla etenkin, kun tänään tilasin uuden työtuolin, joka on noudettavissa torstaina. Sen jälkeen puuttuukin enää muutama koukku seinältä ja se isolaatikkoinen tarvikelokerikko, jota ei tunnu löytyvän mistään. Ilman niitäkin ompelupaikkani lähentelee jo käsitystäni paratiisista.

torstai 17. huhtikuuta 2008

Uusi aluevaltaus

En ole tilkkuihmisiä. Ihailen muiden tekemiä tilkkutöitä, mutta yleisesti ottaen en halua kotiini tilkkutäkkejä - eikä minun kärsivällisyydelläni ja boheemilla käsityöasenteellani sellaisia tehtäisikään. Siitä huolimatta löysin itseni suunnittelemasta ja lopulta toteuttamasta melkein-tilkkutyötä.Valmista tuli kolmessa tunnissa siitäkin huolimatta, etten tyylilleni uskollisena kirjannut suunnitelmiani paperille ja mittaamistenkin kanssa oli vähän niin ja näin. Tilkkutöiden teoriaankaan en jaksanut perehtyä muutamaa laiskanlaista tilkkublogin bongausta lukuunottamatta. Innoituksensa tämä peitto sai Nuppupeitosta ja inspiraation ulkoasuun ruutukuosisesta kangassoirosta, jota taannoinen "sikasäkki"-hankintani sisälsi metritolkulla.



Peitto on kooltaan noin 50 x 70 cm ja sen nurja puoli on Asevarikon luonnonvalkoista flanellia. Päällinen on ex-työkaverin lahjoittamaa lakanaa, Puh on leikattu vanhasta pussilakanasta ja applikoitu koneella siksakkaamalla. Välissä on kaapista löytynyttä levyvanua.

Olen ylpeä ja lapsellisen onnellinen lopputuloksesta. Ehkä en sittenkään raaski antaa tätä keskolaan, vaan pidän sen itselläni, viimeisen (kenties syntymättä jäävän) lapsemme peittona. Siihen on ommeltu väsyneen äidin utopistiset haaveet kolmannesta lapsesta.

Tositilkkuilijat löytänevät peitosta paljonkin huomautettavaa. Juuri nyt en kuitenkaan kaipaa rakentavaa kritiikkiä siitä, miten tiheässä tikkausten tulisi olla, että vanu pysyy kuosissaan myös pesuissa, tai miten kangaspalat olisi tullut asetella oikeaoppisesti. Tahdon vain tuntea pienen ihmisen ylpeyttä siitä, että tein taas käsityön saralla uuden aluevaltauksen vieläpä niin, että lopputulos miellyttää omaa silmääni. Ja ainahan tikkauksia voi lisätä, vaikkapa hunajapuun muodossa.


maanantai 14. huhtikuuta 2008

Keskeneräisistä valmista

En erityisesti pidä keskeneräisyydestä. Halusin eroon hyllynreunalle väliaikaisesti sijoittamistani liivinsuojien osista, joten täsmäleikkasin puuttuvat kappaleet niin, ettei yhtään paritonta jäänyt odottelemaan vastinkappaletta. Samalla vaivalla viimeistelin vielä yhden keskeneräisen phs:n.



Tuloksena viisi paria ja viisi paritonta liivinsuojaa sekä yksi pikkuhousunsuoja. Kaikissa liivinsuojissa on ihoa vasten valkoinen trikoo tai kuivaliinakangas, jotta ne kelpaisivat lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen. Jostain syystä en tällä kertaa päässyt samalle taajuudelle saumurini kanssa, joten jälki oli korkeintaan välttävää, pari surkeinta heitin suosiolla roskiin. Toivottavasti liivinsuojille löytyy kuitenkin jostain käyttäjä, sillä eivätköhän ne ihan toimivia ole.

Aivan kaikkea en saanut yrityksestä huolimatta valmiiksi. Kaappiin jäi nököttämään yksi phs:n imuosa parin vaillinnaisen vaippaimun seuraksi. Sen verran keskeneräisyyttä on pakko sietää etenkin, kun kesken ja suunnitteilla on paljon suurempiakin projekteja. Puikoilla ei sentään ole ollut aikoihin mitään. Huomenna luultavasti taas on.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Vauvalahja

Sain tänään saatetuksi loppuun vauvalahjaprojektin, joka on edistynyt pikkuhiljaa parin kuukauden aikana. [Se siitä käsityölakosta sitten.] Lastemme järjestyksessään kymmenettä serkkua odotetaan syntyväksi elokuussa perheensä viidenneksi (ja huhujen mukaan viimeiseksi) lapseksi. Perhe edustaa meidän näkökulmastamme katsoen ainakin nykyisin kertakäyttökulttuurin tyyssijaa, joten en voinut vastustaa kiusausta koota jonkinlaista kestosettiä, vaikka anoppi (tuleva yhdeksänkertainen mummi) ja mieheni olivat täysin vakuuttuneita, ettei perheen äiti tule vaippoja vauvalla käyttämään. Tulevan pienokaisen vanhin sisar ehtii kuitenkin täyttää 14 ja perheeseen tulee myös au pair, joten pitäähän tällaisen ekohöperön sukulaistädin pitää huolta nuorison asennekasvatuksesta näinä ilmastonmuutoksen päivinä...

Pakettiin kuuluu jo esiteltyjen bambusukkien sekä reilun tusinan liivinsuojaparin ja kestositeen lisäksi seuraavat vaippatarvikkeet:




Kahdet pitkälahkeiset hahtuvahousut. Tummanruskeat ovat ihanaista Pelson vankilan hahtuvaa yksisäikeisenä ja nelosen puikoilla neulottuna, menekki 40 g. Malli on muokattu Ruskovillan malli nro 3. Joskus kauan sitten luin nimittäin ohjeen huolimattomasti ja kavensin takapuolella jokaisen kerroksen alussa yhden silmukan sen sijaan, että olisin kaventanut ohjeen mukaan silmukat joka kerroksen alusta ja lopusta. Virhe osoittautui erinomaiseksi, sillä pyllypuoleen tuli juuri sopiva pussitus pikkukippuran vaipalle. Nyöri on keltaisesta Woolista neulottu kahden silmukan "i-cord". Luonnonvalkeat raitahahtuvat ovat yksisäikeistä Ruskovillan hahtuvaa (raidat Myllymuksuilta ostettua, liukuvärjättyä hahtuvaa) kolmosen puikoilla, malli on sama ja langanmenekkikin samaa suuruusluokkaa kuin tummissa. Takakavennuksissa hyödynsin sukkien tiimalasikantapään periaatetta eli en oikeasti kaventanut, vaan jätin jokaisen kerroksen ensimmäisen silmukan kiristettynä "lepäämään". Siinä minulla oli valmiit silmukat lahkeita varten. Kätevää, eikö?

Pelson hahtuvaa olisi jäljellä vielä hyvinkin yksiin housuihin. Oikeastaan nelosen puikko oli hiukan suuri yksisäikeiselle, mutta en vieläkään omista lyhyttä 3,5 mm pyöröä. 3 mm puikko taas mahtaa olla liian pieni, sillä Pelson hahtuva on paksumpaa kuin  Ruskovillan yksi säie. Pitäisikö viimein hankkia se kolmepuolonen... vai jättää hahtuva odottamaan jotakin muuta käyttötarkoitusta.




Sisätäyttövaippoja on kuusi, kaikki Kestovaippainfon Mummut NB -kaavalla tehtyjä. Keltaiset on ommeltu kirpputoriflanelleista (päällikangas oli muuten alunperin Liberon lakana), kiinteänä imuna on pari kerrosta flanellia ja jalansuissa ja takana on röyhelöt. Mintunvihreät ovat Ylivieskan Marit ja Muksut -liikkeen euron joustofroteesta, kolmessa on ihoa vasten vaaleansinistä kirppisfleeceä ja yhdessä tipunkeltaista joustofroteeta. Viimeksimainitussa on myös kiinteää imua parin joustofroteekerroksen verran.



Imuiksi on tarjolla neljä tiimalasia, jotka on tehty kirpputorin "ota tästä ilmaiseksi" -froteepyyhkeestä. Sisälle on tikattu pienempi suorakaide samaa froteeta. Näitä tein itsellekin (tosin hieman pidempänä versiona ja kahdella sisäimukerroksella) kuopuksen vaippojen imuiksi. Tiimalasit sopivat passelisti joustofroteetäyttöihin; pikkuruisiin flanellivaippoihin ne ovat turhan tuhteja. Niinpä ompelin niihin Asevarikon jalkarättiflanellista kaksi taittoimua, koko 30 x 30 cm.

Minusta tämä on ihan mukava vauvalahja, mutta oikeastaan kyseiseen perheeseen kannattaisi tarjota mieluummin PUL-taskuja, ne kun eivät vaadi erikoishuoltoa kuten villahousut. Aion toki laittaa mukaan kirjalliset vaippojen huolto-ohjeet sekä villanpesuaineen ja -hoitoaineen, mutta vaatinee edes hieman motivaatiota hinkata mahdollisia maitokakkoja pöksyistä. Jaa mutta vaipathan ovat tietysti niin erinomaisia, etteivät koskaan ikinä falskaa, heh heh. Villahousuja toisaalta voi pitää lämmikkeenä kertiksenkin päällä, joten niiden käyttö ei ole kiinni valitusta sisävaipasta.

Toisekseen ajattelin pyytää, että vaipat lahjoitettaisiin pieniksi jäätyään hyväntekeväisyyteen, käyttipä perhe niitä tahi ei. Mutta minne vaippoja oikeastaan voi helposti lahjoittaa? Vaaka ei taida (enää) huolia? Vita Karla ry voisi olla potentiaalinen lahjoituskohde. Ehkäpä yhteydenotto Kestovaippayhdistykseen auttaisi? Lisää vinkkejä?
Tjaah, ainahan tulevan vauvan täti voi myydä vaipat huutonetissä. Mieluummin kuitenkin ohjaisin ne lahjoitettavaksi. Roskiin nämä eivät ainakaan saa joutua!

torstai 10. huhtikuuta 2008

Värjäyskokeilu

Päätin pitää jonkin aikaa tietoisesti taukoa käsitöistä ja panostaa lasten kanssa olemiseen. Siivosin viimeistelyä vaille valmiin kodinhoitohuoneen (imuroin jopa saumurin), järjestelin kankaat hankittuihin laatikoihin ja vaipoilta vapautettuun Elfaan, jopa askartelutarvikkeita selvittelin parempaan järjestykseen. Kukapa siistiä ompelupaikkaa tahtoisikaan sotkea.

Homma tuntui toimivan: lapset olivat tyytyväisempiä ja minä sitä myöten virkeämpi. Ehdin selata ja jopa lukea joitakin aikakauslehtiä ja löysin lukemattomia lehtiä inventoidessani lehtikoria. En enää kukkunut yömyöhään ompelukoneella, vaan menin järkevään aikaan nukkumaan ja aamulla olo oli aika paljon tuoreempi.

Eilisaamuna tuumasin, että voisimme sentään kokeilla yhdessä tekemistä. Askartelutarvikkeita selvitellessäni olin löytänyt vanhan Dylonin kangasvärin, joka oli niin ruma "Jungle green", että se joutaisi aivan hyvin epätoivoisiin kokeiluihin. Kankaiden järjestely oli jo paljastanut minun omistavan pari harmaantunutta, risaa ja jopa hieman tahraista lakanaa, joista ei sellaisenaan olisi ollut oikein muuhun kuin öljyrätiksi autotalliin (ja niitä rättejä on jo valmiiksi ylenmäärin). Siispä tositoimiin.

Niinpä istuimme kaikki kolme (tai no, kuopus kiipeili sekä ullakon rappusissa että päälläni, ellei piiloutunut lakanoiden alle) kodinhoitohuoneen lattialla kieputtamassa kumirenksuja lakanoihin. Sen jälkeen kankaat, väri ja suola pesukoneeseen ja odottamaan.



Väri ei ole edelleenkään kaunis, mieleeni tulee lähinnä sairaalanvihreä, mutta kuvioista tuli ihan hauskoja. Sama väri näyttää erilaiselta erityyppisissä kankaissa: vaikka molemmat lakanat olivat valkoisia, oikeanpuoleinen on tiivistä ja sileää, vasemmanpuoleinen "harvempaa". Esikoinen olisi heti halunnut verhot raitakankaasta, minusta näissä olisi potentiaalia lähinnä essuiksi tai kasseiksi. Osa lakanasta jäi yksiväriseksi, siihen osaan suunnittelin esikoisen maalaavan omia juttujaan Kloritella. Mukava ajatella, että kahdesta melko vastenmielisestä asiasta (surkeat lakanat ja ruma kangasväri) tuli jotakin ihan siedettävää ja mahdollisesti hyödynnettävää.


tiistai 8. huhtikuuta 2008

Rästibloggaus

Olen lykännyt uusimpien barbienvaatteiden dokumentointia ajatellen, että ompelen vielä jakun tai nahkatakin. Nyt takana on jo yksi kokonainen käsityövapaa päivä ja trendi uhkaa jatkua, joten parasta blogata valmistuneet työt pois alta.



Sain inspiraation kokeilla, mitä saisi pienistä paloista sekundaresoria. "Eijan pitsitukun" lahjoitusten turvin syntyi vasemmanpuoleinen pitkä tuubimekko, jossa on sauma takana eikä minkään sortin muotolaskoksia. Vähän nihkeä pukea, mutta toimii kuitenkin. Oikeanpuolimmaiseen testasin muotolaskoksia vyötärölle huonolla menestyksellä; ommel oli kuitenkin niin tiheää, etten jaksanut enää purkaakaan. Pikkumekossa on takana tarrakiinnitys pukemista helpottamaan. Keskimmäiseen mekkoon sain inspiraation viehättävästä pitsinauhasta, jota on helman lisäksi hihansuissa. Tämän mekon opetus oli se, että helmaan kannattaa uhrata asteen parempaa kangasta kuin vanhan kesähameen ohutta puuvillavuoria. Ompelujärjestyskin oli vaihteeksi unohtunut, joten en saanut helman ja yläosan saumaa enää tikattua. Sen sijaan valmiiden empiremekon kaavojen kavennus osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi. Kuvausmalliksi pääsi Vienon lisäksi leasingbarbie, jolle annoin nimeksi Ellu.



Jakun tai nahkatakin oli tarkoitus täydentää ylläolevaa kaupunkilookia. Toppi on resoria, malli omasta päästä, takana tarrakiinnitys ja huolitteluina helmassa ja yläreunassa saumurin kiertopäärme. Yllättävän kivannäköinen lopputulos ja erittäin helppo pukea. Housuja varten kavensin valmiita kaavoja onnistuneesti, kangaskin sopii tarkoitukseensa, joten näitä taidan tehdä joskus lisää kaikille lähipiirin barbieikäisille pikkutytöille. Tällä kertaa housut on myös erittäin helppo pukea, joten nämä pääsevät myös leikkeihin mukaan. Kauppakassi on pikatikki pikkutilkusta ja kapeahkosta kanttinauhasta.

Pahoittelen kuvien heikkoa laatua. En malta kuitenkaan koskaan odottaa valoisaa aikaa, vaatteet kun valmistuvat lähes poikkeuksetta iltapuhteella, ja sisävalaistuksessa on vanhalla kameralla iso työ selviytyä edes siedettävästi.
Kerrottakoon kategorian ulkopuolelta myös pikatikki, joka toteutti esikoiseni toiveen. Viisivuotias on nimittäin koukussa Tomb Raider III:een, jota hän seuraa kerran viikossa tunnin ajan isänsä pelaamana. Lara Croft -leikkeihin hän toivoi saavansa pistoolivyön ja sen hän myös sai:



Pistooleina toimivat rikkimenneen suihkupullon suutinosa sekä alunperin isoja muovipalloja ampunut leikkipyssy. Edessä on tarrakiinnitys, kangas on muuten samaa kuin muutama kuukausi sitten esittelemässäni barbien iltapuvussa, tosin tummemman ruskeana versiona. Kerrankin onnistuin ompelemaan omalle jälkikasvulle jotakin aidosti iloa tuottavaa! Ei muuten ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen rooliasuste, jonka onnistuin ompelemaan esikoisen iloksi. Hyvä että omatkin lapset saavat joskus jotakin, yleensä kun ompelen antaakseni tuotokset pois.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Lisää tippasiteitä

Lumppujen kierrätysvimmassani ompelin lisää pikkuhousunsuojia ystäville jaettaviksi.



Tippasiteitä syntyi lopulta 20, materiaaliksi kului mm. flanellipyjama, loppu mustasta poolopaidasta, vauvan body ja jonkinlainen satsi vanhaa t-paitatrikoota. Kangaskaappini olisi luullut tästä hieman kevenevän, mutta ilo siitä taisi olla ennenaikainen: ystäväni lahjoittamasta tekstiilierästä on vielä niin paljon (collegea) jäljellä, että se vie vähintään saman tilan, joka näissä ompeluissa vapautui.

Samalla vaivalla päätin siivota ompelupöytää keskeneräisistä pikkuprojekteista. Syntyi vielä viisi fleecellistä sidettä ja viisi (epämääräistä) paria liivinsuojia:




Jokohan tämän sortin tehtailu alkaisi vaihteeksi riittää? Kymmenkunta pikkuhousunsuojaa tai sidettä saajaansa kohti on kai jo kohtuullista, jotta pääsee kestoilun makuun? Karu totuus tosin on, että pöydälle jäi siteiden ja liivinsuojien kappaleita odottelemaan sopivia vastinparejaan, joten totaalisesti en saanut putsattua pöytää. Viimeiset ompelukset tuottivat jo hieman (henkistä ja fyysistä) tuskaa, etenkin kun aamulla onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni ompelemaan koneella sormeeni. Taidankin vaihteeksi siirtyä esteettisesti palkitsevampiin ja käsityöteknisesti vaativampiin projekteihin, jotka toivottavasti keventävät edelleen kangasvarastojani.

Unohdin mainita, että ostosreissulla tuli hankittua pahvisia säilytyslaatikoita kankaitten varastointiin. Kunhan vielä saan uuden tarvikelokerikon, voin ryhtyä järjestely- ja arkistointipuuhiin. Paratiisista puuttuu pian enää uusi työtuoli. Ehkä sitä ennen kuitenkin odottelen pöydänjalan asennusta vielä hetkisen.


Hankintoja


Käsityötarvikevarastoni kaipasi kipeästi täydennystä. Aloitin kaupunkikierroksen kirpputoreista, joista tosin ei yleensä löydy sitä tarpeellista, mutta sitäkin enemmän tarpeetonta kivaa. Tällä kertaa vältyin heräteostoksilta, sillä ainoa houkutin eli puikot olivat Kontissa kohtuuttoman kalliita.

Eurokankaassa eksyin pyhistä aikeista huolimatta palalaarien ääreen ohitettuani herkulliset velourit suuremmitta tunnekuohuitta. Ehdin vaellella kaupassa hetken jos toisenkin ihanan suklaanruskea joustofroteenpala kainalossani. Fuksianpunaistakin olisi ollut, mikä herkullinen yhdistelmä. Näin sieluni silmin ihania joustofroteisia huppareita ja oloasuja niin itsellä kuin lapsilla (pojille ehkä sentään fuksianpunaisen sijaan jotakin muuta tehosteväriä omista kangasvarastoista). Ennen kassalle saapumista tulin kuitenkin järkiini, joten poistuin ovesta vain neljän valkoisen saumurilankakartion kanssa.

Rännikadun toisella puolella odotti ihanainen nappikauppa, oikea käsityöläisen paratiisi. Tarkoitukseni oli ostaa vain perusneppareita ja applixin koukkua. Huokailin ihanien lankojen ääressä (onneksi Austermannin Stepiä oli vain monivärilankana, muuten olisin saattanut hairahtua kokeilujen poluille), mutta todenteolla jumituin tarvikehyllyn ääreen. Lopulta tein kaupat paitsi tarranauhasta, myös 60 (kuudestakymmenestä!) rengasnepparista ja Prymin nepparipihdistä. Silkka heräteostos, jonka koeajo oli vaivuttaa ekstaasiin. Ei enää vääntyneitä nepparin piikkejä, ei enää sormeen vasarointia eikä varsinkaan hermojen menetystä - ainakaan neppareiden takia.

Vaan mahdankohan vielä katua Eurokankaaseen jättämääni joustofroteeta?

torstai 3. huhtikuuta 2008

Phs-tehtailua

Ystäväni ovat innostuneet kestoiluajatuksesta ja he kaipailivat ohuita, kosteussuluttomia pikkuhousunsuojia. Kun sain vielä lahjoituksena poistotekstiilejä materiaaleiksi, tartuin toimeen ja ryhdyin sarjatuotantopuuhiin.



Tuloksena oli tällä erää 23 kpl pikkuhousunsuojia/kestositeitä, joissa on imuna pääsääntöisesti vain pari kerrosta flanellia (tai joissakin kerros froteeta). Malli on muinoin muokattu Luontoliiton liito-oravasta (jonka kaava ei näköjään enää ole netissä ainakaan siellä, missä se aikanaan oli), imuosan ompelin Kestovaippainfon ohjeitten mukaisesti sidettä pienemmäksi. Materiaaleja riitti laidasta laitaan flanellilakanasta ja -pyjamasta kesätoppiin, vauvan trikoohousuista fleecepeiton paloihin ja purkusnugeista irrotetuista froteeimuista 15 vuotta vanhaan Nanson pooloon.

Pari fleecepohjaista taidan pitää itse, kolme fleecellistä mennee tulevan kesän vauvalahjaan, loput 18 jakaantuvat neljän ystävän kesken. Ei siis vielä kovinkaan kattava valikoima saajaa kohden, joten luultavasti tehtailu jatkuu, jahka saan hankittua neppareita ja pengottua uudemman kerran trikoo- ja collegevarastoani. Sitä ennen pöydällä olisi vino pino valmiiksi leikattuja liivinsuojan osia kokoamista odottamassa. Kovin suureen urakointiin ei tosin ole varaa ennen kuin hankin uudet kartiot valkoista saumurilankaa. Ilmeisesti olen ommellut jotakin viimeisen parin vuoden aikana, koskapa olen onnistunut kuluttamaan parikymmentä kilometriä pelkästään valkoista lankaa...

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Aamun lehti

Käsityötyhjiö uhkaa. Langat ovat loppumassa ja uusiin ompeluprojekteihin paneutuminen vaatisi korkeampaa aivotoimintaa. Niinpä päätin sivistää itseäni pitkästä aikaa aamun sanomalehden parissa.

Saatuani oman puurolautasen ja kahvikupin eteeni kuopus vaati kovaäänisesti mysliä puuroonsa. Avasin lehden, kun perheen isä hoiti uhkaavan kriisin viimeisenä aamutoimenaan ennen töihin lähtöä. Ehdin pari sivua eteenpäin, kun kuopus oli hoidellut puuronsa ja halusi pois. Putsasin pahimmat puuropommit sekä pojasta että lattialta ja suunnittelin siirtäväni astiat pesukoneeseen ja pyyhkiväni pöydän myöhemmin, jotta pääsisin takaisin lehden pariin. Suunnitelma tyssäsi siihen, että astianpesukoneessa oli vielä puhtaat astiat. Olkoon, joten pinosin lautaset tiskipöydälle ja istuin kahvin ja lehden ääreen.

Ehdin juuri ja juuri paneutua seuraavaan aiheeseen, kun kuopus kiipesi pöydälle ja parkkeerasi lehden päälle. Yritin lempeästi siirrellä pieniä jäseniä kulloinkin luettavan tekstin tieltä, mutta kun nenäni alle työnnettiin käryävä peräosasto, luovutin. Pakkohan aamiais(t)uloste oli raivata.

Pylly- ja vaippahuoltoa suorittaessani havaitsin lattialla likapyykkiä, joka muistutti, että koneessa odotti puhdas vaippapyykki kuivausrumpuun siirtämistä. Perhana, odottakoon, minä menisin pakollisen huoltotauon jälkeen heti takaisin lehden pariin - ja niin tein. Tällä kertaa pääsin jo pari sivua eteenpäin, kunnes kuopus kiipesi takaisin lehden päälle ja alkoi repiä sitä. Koska tilanne uhkasi ajautua äänekkääksi yhteenotoksi, totesin parhaaksi ryhtyä tyhjentämään astianpesukonetta, sillä siitä puuhasta kuopuskin yleensä pitää. Samalla vauhdilla saattoi tietysti ladata likaiset sisään ja siivota pöydän.

Koska lehdenlukurauha ei ollut edelleenkään kovin todennäköinen vaihtoehto, keräsin lattialta likapyykit viedäkseni ne kodinhoitohuoneeseen. Siellä totesin, että narulla roikkuu puhtaat pyykit. Siirsin vaipat koneesta rumpuun ja ryhdyin viikkaamaan puhdasta pyykkiä, jotta saisin aikanaan vaipat tilalle kuivahtamaan rummun jättämästä jäännöskosteudesta. Ompelupöydällä jökötti edellinenkin pino puhdasta pyykkiä. Tässä vaiheessa kuopus alkoi osoittaa olevansa eri mieltä myös tästä aktiviteetista. Turha kuvitellakaan, että unohtuisin ompelupöydän ääreen penkomaan kankaita ideoitten toivossa.

Sain vietyä puolet puhtaista pyykeistä hyllyyn huutava kuopus perässäni, kunnes otin käyttöön järeät aseet: Fröbelin palikoiden leikkilaulut -dvd:n. Loppupuolisko pyykeistä siirtyi jo helpommin paikoilleen. Esikoinen raportoi magneettitikkuleikeistään ja tajusin, ettei hän ollut ehtinyt vielä edes aamupuuropöytään. Jos nyt siirtyisin takaisin lehden pariin, esikoinen taatusti hyökkäisi pöytään tarvitsemaan sitä-ja-tätä ja selittämään ummet ja lammet. Parasta siis koettaa onneaan blogin parissa. Tänne asti päästyäni kuopus on ehtinyt esittää muutamaan otteeseen vastalauseensa kerta kerralta kovenevin äänenpainoin.

Toistaiseksi tiedän
siis suunnilleen saman kuin eilenkin: Katainen on erottanut Kanervan ja rekrytoinut Stubbin. Hammaslääkäriliitto tukee valintaa.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Pipa nro 13

Esikoinen tilasi "vaalean kevätpipon", joten saamansa piti, ja niin näki vuoden 13. neulepipo päivänvalonsa.



Tällä kertaa tartuin uudenkarheaan 3 mm pyöröpuikkoon, joka osoittautui oivalliseksi pariksi Novitan Minille: tarpeeksi pienellä puikolla kesyyntyy löperöinkin puuvillasekoitelanka siedettävän ryhdikkääksi. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä vihreä-valkoinen pipo, mutta langat loppuivat jo ennen päälakikavennusten aloittamista, joten purkuhommien jälkeen otin rinnalle vielä tummansinisen. Ensimmäiset kavennuksetkin osoittautuivat niin rumiksi, että purin pipoa toiseen kertaan. Pidemmälle välille jaettujen kavennusten ansiosta pipo istuu esikoisen päähän ihan mukavasti ja myssy pääsi heti tuoreeltaan käyttöön. Langanmenekki oli jokseenkin 40 g, joten Miniä ei jäänyt kuin askartelupuuhiin (tai ehkä barbienneuleeseen).

Tennesseetä olisi vielä pariin pipoon, joista toinen on jo suunnitteilla. Sen jälkeen lankavarastoni käsittääkin enää parsin- ja askartelulangoiksi luokiteltavia pätkiä sekä tarpeet yksiin hahtuvahousuihin. Jokohan joku pian myisi minulle omia langanloppujaan, uusia kun en aio kaupasta hakea...