torstai 27. elokuuta 2009

Barbien permanentti


Muistan lapsena pitäneeni erityisesti pitkätukkaisten nukkien hiusten selvittelystä. Itselläni näitä nukkeja (ml. barbiet) ei juurikaan ollut, joten tyydytin kampaajaviettiäni kavereiden luona. Ilmeisesti nukeilla tuli leikittyä liian vähän, sillä viime vuosina minulle on kehittynyt vietti pelastaa kirpputoreilta edullisia takkutukkabarbeja. Vieno tuli puhtaasti sovitusnukeksi, sen jälkeen piti hankkia myös uudemman vartalomallin barbie ja pari-kolme lahjaksi tarkoitettua. Vaan eihän se siihen jäänyt, tietenkään. Millä ihmeellä minä enää perustelen sitä, että varastossani on aika liian monta muotinukkea. Viimeisin laskutoimitus kertoi niitä olevan kahdeksan. Vähän jo hävettää, vaikka kolme niistä lähteekin tulevana jouluna pikkutytöille lahjaksi toivottavasti uusien vaatteiden kera.


Numero seitsemän löytyi kesän rentoutusviikonloppuna SPR:n Kontista Joensuusta. Hinta (3 €) oli kipurajan tuolla puolen, mutta en voinut vastustaa nuken tummaa hipiää enkä visiota uudelleen kunnostetusta, kiharasta tukasta. Lähtökohta Wendyksi ristimälläni nukella oli tämä:



Kihara rasta, joka muuttui kammattuna tutuksi epämääräiseksi pörröksi. Pahoittelut nakukuvasta, Wendy oli jo matkalla kuumavesikäsittelyyn.


Pörrö silisi kiehuvassa vedessä kammattuna odotetusti, minkä jälkeen jatkoin tarmokkaasti uudelleen kihartamisen pariin:



Pyörittelin sopivat osiot kierteelle ja kiinnitin ne pussinsulkijoilla. Sen jälkeen upotin koko nukenpään kupilliseen kiehuvaa vettä ja jätin nuken siihen yön yli, kunnes vesi oli jäähtynyt. Sen jälkeen pitikin odotella pari vuorokautta tukan kuivumista ennen kuin avasin sykkyrät varovasti ja erottelin suortuvia sukkapuikolla. Lopputulos oli varsin tyydyttävä:



Edestä. Mekko ei ole omaa käsialaa, vaan aikaisemmin kirpparilta löytämäni barbien valmisvaate.



Takaa. Sykeröjen avaamisen jälkeen olisi kannattanut leikata rispaantuneet latvat pois ennen suortuvien erottelua, jotta lopputulos olisi ollut vielä siistimpi. Tästä kokemuksesta rohkaistuneena tekisi mieleni kokeilla loivempienkin kiharoiden tekemistä jollekin toiselle pitkätukalle.


Pari hamostakin on tullut ommeltua barbeille, mutta uuden yläosan puutteessa ne ovat jääneet vielä kuvaamatta. Josko sitä taas joskus neuloisi/virkkaisi jotain miniäkin.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Virkattu kaulakoru


Viikko sitten esitelty mekko-boleroyhdistelmä kaipasi selvästi täydennyksekseen jonkin sortin kaulakorua. En ole koruihmisiä, joten ostaminen olisi tuntunut ylimitoitetulta toimenpiteeltä. Olin jo hetken aikaa pohtinut, josko kaulakorun virkkaamisessa olisi mitään tolkkua, ja kävinkin hakemassa ideoita Ravelrysta.



Ensimmäinen koeversio syntyi lahjoitetusta (ts. tuntemattomasta) jämäpuuvillalangasta 1,50 mm koukulla, sekä parista napista. Design on omasta päästä, idea terälehtien kaariin tuli virkattujen lasinalusten mallista. Ensimmäiseksi versioksi tämä on ihan ok, mutta jatkossa olisi tarkoitus käyttää ohuempaa ja kiiltävämpää lankaa. Ajatuksissa on enemmän käätymäisiä malleja, tosin yksinkertaisia sellaisia ja samaan tapaan napeilla terästettyinä kuin tämä koeversio. Itse tuskin ryhdyn korujen suurkuluttajaksi, mutta heleistä väreistä toteutettuna korujen luulisi kelpaavan ainakin tuttavapiirin pikkuprinsessoille.

torstai 20. elokuuta 2009

Kassi kukikkaasta paneeliverhosta


Käydessäni naapurissa antamassa suuntaviivoja teetettäville vaatteille sain mukaani yhden tukevan kassikankaan ja yhden valmispaneeliverhon pätkän (ilmaiseksi, kuinkas muuten, vaikka yritin rahaakin tarjota). Jälkimmäisestä syntyi pikatikkinä tämä kassi:



Paneeliverho oli kaksinkertaista kangasta, joten siitä riitti myös vuoriksi. Palan pitkältä sivulta sain olkahihnan ja samalla kangas kapeni suunnilleen sopivan levyiseksi kassia ajatellen. Suuaukossa on Hermolepoa-blogin MinnaN:lta saatu vetoketju, jossa on kaunis aaltoileva teräksenvärinen "vedin". Kulmat on viistottu suunnilleen olkahihnan leveyden verran.


Kassi oli nopeatekoinen - tosin ompelin vuorin kiinni vetoketjuun käsin - ja pidin siitä niin paljon, että otin sen omaan päivittäiskäyttöön. Olen huono käyttämään olkalaukkuja ja jo vähäisestä kokemuksesta tiedän, että kaipaan vetoketjulla suljettavaa mallia. Sisätaskulla ei niinkään ole väliä, vaikka se lompakon ja kännykän löytymistä kiireessä voisikin helpottaa. Olen vain niin huoleton kassin heittelijä, että kaikkien kamojen on parasta olla visusti vetoketjun takana, etten tule kylväneeksi tilpehööriä pitkin maita ja mantuja. Käytössä kassi on osoittautunut kaikin puolin toiveet täyttäväksi.

maanantai 17. elokuuta 2009

Virkatut kilpikonna ja kala


Nähtyäni Patalapputalkoissa Neilin Jalkapallo-patalapun päätin joskus kokeilla samalla teemalla kilpikonnan virkkaamista. Tilaisuus luovalle toiminnalle koitti, kun perheen miesväki suuntasi blogimiehen viimeisellä lomaviikolla anoppilamummolaan. Olin siis kolme kokonaista iltaa yksin kotona, saldona ainoastaan tämä kilpikonna:



Keskelle nyhräsin ensin viisikulmion varmistaakseni kilven kuperan muodon. Reunoissa on puolikkaat kuusikulmiot ja pohjana yksi iso viisikulmio. Koukussa oli kokoa 4 mm, lankana oli Seiskaveikka, vaalea harmaanruskea purkulankaa ja vihreä jostain jämälankavaihdosta; langankulutusta en tullut mitanneeksi ennen täyttöä. Sisälle kaavailin ensin vanua, mutta koska en voinut olla varma, oliko ainoa löytämäni vanupussi sittenkin blogimiehen kaiutinvanua vai omaani, päätin täyttää kilpparin varmuuden vuoksi kangasleikkuujätteellä.


Kilpikonna ei tunnu soveltuvan oikein mihinkään hyötykäyttöön. Leikkuujätetäytteen takia neulat eivät siihen kunnolla uppoa ja toisaalta kilppari on neulatyynyksi aivan liian suuri. Pehmoleluna se toimisi, mutta sellaisille ei meidän taloudessamme ole oikein tilausta. Kilpparikaveri odottelee siis vielä loppusijoituspaikkaansa.


Eräänä päivänä minua odotti kirpputorilla yksin ja orpona mainosmittanauha. Hintaa oli 10 snt ja tuotemerkkikin kovin vihjaileva - Nutrilett. Vielä samana iltana koukusta irtosi mittanauhan syönyt kala:



Kala on virkattu lahjoitusjämälangoista, sininen osa 1,5 mm koukulla ja valkoinen pyrstö 2,5 mm koukulla. Nappisilmät (eripariset muuten) ovat tietysti sekalaisten purku-/ lahjoitusnappien laatikosta. Nappi on asemoitu samalle kohdalle kuin mittanauhan sisäänvetomekanismin painike. Painikkeettomalta puolelta kiinnitin virkkuun muovikoteloon kuumaliimalla. Hullun puuhaa, mutta ehkä sentään herttaisen harmitonta?


P.S. Tänään se alkaa: ilmoittautuminen Sukkasatoon!

perjantai 14. elokuuta 2009

Vihreä Tennessee-bolero


Poikkesin taannoin naapurin ompelijalla aikeissani teetättää muutaman siistin kesävaatteen. Hänen kaapistaan löytyi ihastuttava kangas, joka oli jo valmiiksi leikattu pitkän mekon muotoon, ja siitä syntyikin vielä samana iltana mekko minulle. Vain paria päivää myöhemmin naapurini lahjoitti minulle kaksi purettua ja kolme iskemätöntä kerää vaaleanvihreää Tennesseetä saatesanoin "tämä oli minulle liian vaaleaa vihreää, neulo sinä näistä bolero mekolle kaveriksi" Tein työtä käskettyä.



Kangas on Marimekkoa, kuten kuosista voisi päätellä, yläosastaan mekko on hihaton varsin levein olkaimin. Mekon malli on ehkä sittenkin turhan väljä sivuilla olevista solmimisnauhoista huolimatta, mutta neulomani bolero kerää ylimääräistä väljyyttä hieman kokoon. Taidan silti joutua siirtämään nauhoja hieman alemmas, jotta saan vyötärölle lisää muotoa ja mekon yöpaitamaisuus vähenee. (Pahoittelen epätarkkaa kuvaa: kuvaajana toimi esikoinen, joka ei turhia tähtäile.)


Boleron malli on kevään 2009 Novitasta, se on neulottu 3,5 mm puikolla M-koon mukaan, lankaa kului noin 250 g. En todellakaan ole M-kokoa, mutta neulekäsialani etenkin puuvillalankojen kanssa on varsin väljä. Kuten hieman pelkäsinkin, viimeistelyn jälkeen bolero jäi helmastaan reiluksi, onneksi malli sietää kiinnittämisen osittain päällekkäin. Hihatkin ovat makuuni liian leveät, joten en ole lainkaan varma, pidänkö lopputuloksesta vai en. Olen kallistumassa jälkimmäiseen, valitettavasti.


Pääkaupunkiseudulle suuntautuneelta kesälomareissulta löysin joka tapauksessa kerrassaan oivallisen rintakorun boleron kiinnittämiseen:



Aarikan koru löytyi Stockmannin Outletistä hintaan 3,20 € (ovh 10 €), joten puhuisin jo täsmälöydöstä. Ehkäpä testailen boleroa erilaisten vaatetusten kanssa ja päätän vasta sitten, lahjoitanko sen eteenpäin vai pidänkö itse. Lankaa jäi vielä toinen mokoma jäljelle, joten sitä kyllä riittäisi toiseen, hiukan niukempaan boleroon.


Mekko muuten maksoi kankaineen ja töineen 30 €, langoista halusin välttämättä maksaa 10 € ekstraa, vaikka ne naapuri olisi antanut ilmaiseksikin. Ja minä kun erikseen käskin, että hinnoittelee minulle ompelemansa vaatteet kuten kenelle tahansa asiakkaalle. Hävyttömän edullista suomalaista käsityötä sanon minä.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Uuden elämänvaiheen alku


Vajaa seitsemän vuotta sitten esikoisemme näytti tältä:



Sittemmin hän on kerännyt noin 80 lisäsenttiä ja 26 lisäkiloa. Tänään on hänen koulutaipaleensa ensimmäinen päivä.


Uutta reppua esikoinen ei kaivannut eskarirepun tilalle ja penaalin ostostakin puhuttaessa hän totesi, että äiti kyllä voisi tehdä hänelle sellaisen. Niinpä kyselin hieman toiveita ja ompelin ekaluokkalaiselle uniikin penaalin:



Musta tukeva nahka sekä vaalea vanharoosa mokka (pojan itse valitsema useista vaihtoehtoisista värillisistä mokkanahoista) ovat naapurilta, vetoketju MinnaN:ltä. Kirjaimet on liimattu, sillä ompeleminen osoittautui hieman liian haasteelliseksi tehtäväksi taidoilleni ja ompelukoneelleni, josta puuttuu nahkaneulaa lukuunottamatta kaikki helpottavat ominaisuudet (kuten vaikkapa yläsyöttö tai teflonpaininjalka). Voipaperin läpi kirjaimia ei olisi kunnolla nähnyt, joten liima sai välttää. Toiselle puolelle poika halusi vielä tuotemerkkini. Saumojen tikkaamisesta en edes uneksinut, siitä paksua musta nahka oli. Nähtäväksi jää, kannattaako tuohon vielä ommella vuori ja kiinnittää se vetoketjuun käsin ommellen vai menisikö ihan vuoritta.


Minun iso pieni poikani.

maanantai 10. elokuuta 2009

Paraphernaliat


Tikrun mami yllätti minut taannoin Tallinnasta tuomallaan yksivärisellä Fortissima Sockalla. Lanka odotteli aikansa oikeaa mallia, kunnes innostuin Paraphernalia-sukista, joihin olin jo aikaa sitten törmännyt useita kertoja erinäisissä blogeissa. Niinpä pakkasin kesän reissuneuleeksi ohjeet, Fortissima Sockat ja kirpputorilta pelastamani 2 mm sukkapuikot. Juhannuksena valmistui ensimmäinen sukka, kesälomareissulla toinen.



Puikkokoko oli lankaan ja käsialaani nähden juuri oikea, numeron 38 ohjeella syntyi oivalliset työsukat siskolleni, jonka jalkaterä on 1-2 numeroa suurempi kuin omani - ja pohje pari numeroa sirompi. Ensimmäisen sukan varsi tuli neulottua kahteen kertaan luettuani ohjetta huolimattomasti, mutten siitä suuremmin harmistunut, sillä neuleen olikin tarkoitus riittää useammallekin reissulle.


Lankaa kului noin 90 g ja se oli mukavaa neulottavaa. Mitään yltiöpehmeää Fortissima Socka ei käsituntumalta ole, mutta näiden sukkien olisikin tarkoitus kestää päivittäistä käyttöä sisätyöläisen jalassa. Mikäli kulutuskestävyys on keskivertoa sukkalankaa parempi, saatan hankkia tätä lankaa lisääkin, sillä huomasin ainakin Mervillan myyvän Fortissima Sockaa yksivärisenä.

torstai 6. elokuuta 2009

Vähän omalaatuinen kukkakassi


Penkoessani puuvillakankaitani ihan muussa tarkoituksessa törmäsin naapurin lahjoitusten mukana tulleeseen kukalliseen pellavapalaan. Se oli juuri sopivankokoinen omintakeista kassikokeilua varten, joten surautin koeversion sillä aikaa kun blogimies ulkoili jälkikasvumme kanssa.



Kassi on vuoritettu yksivärisellä (verho-)pellavalla, josta myös olkahihna on ommeltu, vetoketjukin on luultavasti naapurilta peräisin. Omituista kassissa on lähinnä sen muoto: ylhäältä kassin kulmat on otettu sisään melko leveälti, sen sijaan alhaalla kulmat ovat suorat. Oikeastaan lopputulos on lievässä vinksahtaneisuudessaan ihan kiva ja koko on oikein passeli.


Kassi jäi vahingossa roikkumaan makuuhuoneemme ovenkahvaan, josta mies sen huomasi. Hänen kysymyksensä "Mikäs se hieno kassi tuolla ovenkahvassa on?" oli mannaa sielulle. "Hieno"-sanan puuttuminen olisi jättänyt kysymyksen sävylle paljon enemmän tulkinnanvaraa, nyt pidin sitä yksinomaan arvostavana kehuna. Esikoiseni tosin tyrmäsi kassin "mummomaiseksi" enkä ole aivan varma itsekään, onko kukkakuosi ihana vai kamala, mutta jospa tällekin kassille käyttäjä löytyisi.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Rätei ja lumpui eli kangaskaapin tyhjennystä


Blogimiehessä on ilmennyt viimeisen vuoden-parin sisällä selvää äijäharrastuksiin lipsumista. Hifiharrastus alkoi kaiutinsarjan rakentamisella (lattia- ja takakaiuttimet sekä keskikaiutin) ja vahvistimen hankkimisella. Tietokonekin piti liittää olohuoneen kotiteatteriin. Sitten tuli videotykki ja valkokangas. Kevään tultua kävi selväksi, ettei olohuonetta saa pimennettyä riittävästi nautinnollista elokuvahetkeä varten, joten olohuoneen ikkunoihin asennettiin täyspimentävät rullaverhot. Koska keittiö on erotettu olohuoneesta ainoastaan vitriinikaapistolla, myös keittiön ikkuna piti saada pimennetyksi. Siihen blogimies ehdotti ratkaisuksi "mitä tahansa kangasta, jonka saa ikkunan eteen ja pois". Ja kangastahan tästä talosta löytyy...



Sikasäkissä tuli silloin joskus kolmisen vuotta sitten isot määrät tätä omituista kangasta, joka on toiselta puolelta sileää mustaa neulosta ja toiselta puolelta tummanpunaista ribbiä - melkolailla tekokuituisen oloista yhtä kaikki. Tein siitä jo koristetyynyn päälliset makuuhuoneeseen, olihan punainen juuri oikeaa sävyä sinne. Lopulle kankaalle ei tuntunut löytyvän käyttöä - kunnes tähän tarkoitukseen se riitti juuri ja juuri. Ylälaitaan ompelin "nurjalle" joustamattoman soiron tukemaan purjerengaskiinnitystä (seinässä on pienet naulat, jotka joskus ehkä peittyvät kapan taakse, jahka saamme hankittua verhotangon poistuneitten verholaudan ja -kiskojen tilalle), muutoin kankaat on vain saumuroitu yhteen ja päärmätty melko huolettomasti. Kaunis tämä ei ole, mutta pimentää melko tehokkaasti, on helppo säilyttää kaapissa ja laittaa vain elokuvan ajaksi paikoilleen. Mikä parasta, kangasta ei jäänyt kuin askartelutilkkujen verran jäljelle.


Lumppuvaatekassikin alkoi pahaenteisesti pullistella, joten päätin vajuttaa sitä yhden risaisen flanellipaidan verran. Sisareni oli tuumannut, että hänellä olisi käyttöä muutamalle ohuelle pikkuhousunsuojalle, joten tarve kohtasi toisen. Muistan hankkineeni kyseisen paidan synnyinkyläni paikallismarketista lähemmäs parikymmentä vuotta sitten muistaakseni kymmenellä markalla. Viimeksi olen käyttänyt sitä esikoisen imetysaikana pyjamapaitana.



Paidasta tuli seitsemän phs:aa (sisällä kaksi kerrosta samaa ohutta flanellia) sekä tarpeet viiteen pariin liivinsuojia, joiden ihonpuoleisen osan ompelin vaippaompeluista yli jääneistä coolmax-tilkuista. Yhden parin onnistuin tosin ompeluvaiheessa ryssimään niin, että heitin harjoituskappaleet suosiolla roskiin. Phs:iin sain tärvättyä myös muutaman ommeltavan nepparin (joita vihaan, kuten kaikkea käsin ommeltavaa ylipäänsä), sillä piikkinepparit loppuivat. Samalla paidasta säästyi jatkokäyttöön yhdeksän ihan asiallista mustaa nappia.


Liivinsuojille ei itsellä luonnollisesti ole käyttöä, mutta mikäli niille ei muuten ilmaannu vapaaehtoisia vastaanottajia, lahjoitan ne joko hyväntekeväisyyteen tai muuten vaan. Onneksi tiedossa on useampikin kanava, jota kautta lahjoitettavaa voi yrittää saada pois nurkista.